Historia
- Pääartikkelit: Imatran Voima ja Neste (yritys)
Fortum Oyj muodostettiin vuonna 1998 yhdistämällä Imatran Voima Oy ja Neste Oy, joissa molemmissa Suomen valtio oli enemmistöomistajana. Imatran Voima oli pääasiassa sähkön- ja lämmöntuotantoa harjoittava yhtiö, joka oli perustettu vuonna 1932 hallinnoimaan ja käyttämään Imatrankosken vesivoimalaitosta. Yhtiön omistukseen tuli myöhemmin joukko muita voimalaitoksia, joista suurimpia ovat Oulujoen voimalaitokset, Inkoon ja Naantalin voimalaitos hiilivoimalaitokset ja Loviisan ydinvoimalaitos.
Neste Oy perustettiin 9. tammikuuta 1948 valtion öljynjalostamoksi, jotta maahan saataisiin enemmän verotuloja öljystä. Yhtiö oli perustamistaan seuranneina vuosikymmeninä yksi maan suurimmista veronmaksajista.
Fortum jakautui 1. toukokuuta 2004 kahdeksi yhtiöksi, joista Fortumiin jäi sähkön- ja lämmöntuotanto ja Neste Oilille siirtyi öljyliiketoiminta. Neste Oil kuului koko vuoden 2004 Fortum-konserniin ja irtaantui siitä vasta keväällä 2005. Yhtiön toimitusjohtajana toimi Mikael Lilius vuosina 2001–2009.
Vuonna 2016 Fortum osti pohjoismaisen kiertotalousyhtiö Ekokem Oyj:n.[7] Entinen Ekokem muodostaa Fortumin Recycling and Waste Solutions -yksikön, joka tarjoaa ympäristöasioiden hallintaan ja materiaalitehokkuuteen liittyviä palveluita Pohjoismaissa.
Tammikuussa 2018 Energiayhtiö E.ON hyväksyi Fortumin ostotarjouksen Uniperin osakkeista – kaupan arvo 3,76 miljardia. Tarjouksen mukaan Fortum saa lähes 47 prosentin osuuden Uniperin osakkeista ja äänioikeuksista.[8]
- Katso myös: Uniper
Suomen markkinat
Tammikuussa 2006 Fortumin tytäryhtiö Fortum Power and Heat osti Espoon kaupungilta sen osuuden E.ON Finland Oy:stä. Kaupan ansiosta Fortumin kritisoitiin saaneen siirtokapasiteetin niukkuuden vuoksi ainakin osan ajasta määräävän markkina-aseman Suomen markkinoilla. Kilpailuvirasto hyväksyi kaupan kesäkuussa, mutta asetti kaupan ehdoksi sähköntuotannon vuokraamista kilpailijoille: Fortumin tuli vuokrata 1 TWh niin sanottua virtuaalikapasiteettia 31.3.2011 asti, ja Meri-Porin hiilivoimalaitoksen osuus tuotannosta 30.6.2010 asti. Lisäksi Haapaveden turvelauhdevoimala ja Hämeenlinnan yhteistuotanto- sekä kaasuturbiinivoimalaitos tuli myydä.[9] Fortum valitti päätöksestä, ja Markkinaoikeus hyväksyi Fortumin valituksen maaliskuussa 2008. Ratkaisussaan se katsoi Kilpailuviraston päätöksestä poiketen, ettei Fortum ollut määräävässä markkina-asemassa ennen kyseistä yrityskauppaa eikä sen jälkeenkään.[10] Kilpailuvirasto valitti päätöksestä edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka kuitenkin piti voimassa markkinaoikeuden antaman ratkaisun.[11]
Helsingin Sanomien mukaan Fortumille Espoon Sähkön osto E.ON:lta oli hyvä liiketoimi, espoolaisten maksamat hinnat kaukolämmöstä paransivat lehden mukaan selvästi Fortumin tulosta. Lisäksi kaukolämmön myynti on aina alueellinen monopoli, eikä sen hinnan osalta suoriteta viranomaisvalvontaa, kuten tehdään sähkön siirtomaksujen osalta.[12]
Suomessa Matti Purasjoki syyskuussa 2006 teki Kauppa- ja teollisuusministeriölle selvityksen, jossa hän ehdotti Fortumin hallitsevan markkina-aseman rajaamista. Hän ehdotti uutta valtionyhtiötä ja suurten voimaloiden yhteisomistuksen kieltämistä.[13][14]
Vuonna 2012 Fortum myi tytäryhtiönsä Fortum Energiaratkaisut Oy:n ja Fortum Termest AS:n Pohjois-Euroopassa toimivalle sijoitusyhtiölle, EQT Infrastructure Fundille. Yrityskaupan myötä nämä kaksi yritystä yhdistyivät Adven Oy:ksi.[15]
Fortum on vastustanut windfall-veroa ja on tehnyt siitä kantelun Euroopan komissiolle. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen windfall-verosta loppuvuodesta 2013.[16]
Fortumin toimitusjohtajana vuodesta 2009 toiminut Tapio Kuula erosi sairauden vuoksi helmikuussa 2015. Fortumin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nimitettiin yhtiön talousjohtajana toiminut Timo Karttinen.[17][18]
Toiminta Venäjällä
Kesällä 2007 Fortum myi osuuteensa Luoteis-Venäjällä toimivasta Lenenergo-sähkönjakeluyhtiöstä. Ostajina olivat RAO UES, VTB pankki ja I.D.E. Electricity Distribution Investments 1.[19] Viimeksi mainitun nimen takana seisoo Integrated Energy Systems.[20] Sitä ennen myös Pietarin kaupunki oli ilmaissut mielenkiintonsa ostaa osuus.[21]
Fortumin vuonna 2008 käynnistämä mittava investointiohjelma valmistui vuonna 2016, jonka aikana se rakensi yli kaksi gigawattia uutta tuotantokapasiteettia Venäjälle.[22] Fortum osti maaliskuussa 2008 venäläisestä sähköntuotantoyrityksestä TGK-10 29 prosentin osuuden Tšeljabinskin alueella. Myyjä oli RAO UES. Yrityksen liikevaihto on 590 miljoonaa euroa ja henkilöstö 6100 työntekijää.[23] Talouselämä-lehden mukaan Fortumin yritysostohanke oli Suomen historian suurimpia investointeja ulkomaille ja suurin investointi Venäjälle. Kauppa maksoi 2,7 miljardia euroa. Fortum nosti edelleen omistusosuuteensa 93 prosenttiin vuoden 2008 loppuun mennessä. Fortumin kannattavuuslaskenta perustui sähkön hinnan vapauttamiseen vuonna 2011, jolloin analyytikkojen mukaan sähkön hinta Venäjällä saattaa kaksinkertaistua. Ostetun yrityksen voimaloiden alueella asuu neljä miljoonaa ihmistä.[24] Yhtiön nimeksi muutettiin OAO Fortum keväällä 2009. Investointiohjelmaan kuului kahdeksan voimalaitosta, joista suurin on Nyagan GRES. Sen ensimmäinen ja toinen yksikkö vihittiin käyttöön vuonna 2013 ja kolmas yksikkö valmistui 2014.[25] Njaganin kaupungissa, Pohjois-Uralilla sijaitseva voimalaitos tuottaa sähköä Hanti-Mansian öljy- ja kaasuteollisuudelle.[26]
Sähkönsiirtoverkkojen myynti
Fortum ilmoitti 12. joulukuuta 2013 luopuvansa sähkönsiirrosta Suomessa ja myyvänsä liiketoimintonsa Suomi Power Networksille, jonka suurimpina osakkaina on kansainväliset sijoittajat First State Investments ja Borealis Infrastructure Management ja muina osakkaina Keva ja LähiTapiola. Kauppahinta oli 2,55 miljardia euroa.[27] Kauppa saatiin päätökseen maaliskuussa 2014, ja uusi sähkönsiirtoyhtiö aloitti toimintansa nimellä Caruna Oy.[28]
Vuonna 2015 Fortum myi Ruotsin sähkönsiirtoliiketoimintansa 6,6 miljardilla eurolla.[29]
Historia
Fortumin tausta: Imatran voima ja Neste
Fortum Oyj muodostettiin vuonna 1998 yhdistämällä Imatran Voima Oy ja Neste Oy, joissa molemmissa Suomen valtio oli enemmistöomistajana.
- Pääartikkelit: Imatran Voima ja Neste (yritys)
Imatran Voima oli pääasiassa sähkön- ja lämmöntuotantoa harjoittava yhtiö, joka oli perustettu vuonna 1932 hallinnoimaan ja käyttämään Imatrankosken vesivoimalaitosta. Yhtiön omistukseen tuli myöhemmin joukko muita voimalaitoksia, joista suurimpia ovat Oulujoen voimalaitokset, Inkoon ja Naantalin voimalaitos hiilivoimalaitokset ja Loviisan ydinvoimalaitos.lähde? Neste Oy perustettiin 9. tammikuuta 1948 valtion öljynjalostamoksi, jotta maahan saataisiin enemmän verotuloja öljystä. Yhtiö oli perustamistaan seuranneina vuosikymmeninä yksi maan suurimmista veronmaksajista.lähde?
1998-2009
Fortum jakautui 1. toukokuuta 2004 kahdeksi yhtiöksi, joista Fortumiin jäi sähkön- ja lämmöntuotanto ja Neste Oilille siirtyi öljyliiketoiminta. Neste Oil kuului koko vuoden 2004 Fortum-konserniin ja irtaantui siitä vasta keväällä 2005. Yhtiön toimitusjohtajana toimi Mikael Lilius vuosina 2001–2009.[6]
Syksyllä 2005 julkisuudessa keskusteltiin Fortumin kannustinjärjestelmistä, kun johdon optiovoitot kohosivat yli puoleen miljardiin euroon[7], muun muassa Lilius sai noin 2,4 miljoonaa euroa lokakuussa 2004 myymistään optioista.[8] Lokakuussa 2005 asiasta eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana ollut kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen totesi, että valtio puuttuu Fortumin johtajien optioihin vain eduskunnan toiveesta, omalla riskillään kauppa- ja teollisuusministeriö ei halunnut kaventaa johtajien etuja.[9] Vuonna 2009 valtion omistajaohjauksesta vastaannut ministeri Kari Häkämies totesi eduskunnan kyselytunnilla, ettei saatuja palkkioita voi kerätä takaisin eikä palkkioita voi kohtuullistaa.[10] Palkkiojärjestelmä oli muodollisesti Suomen hallituksen antaman ohjeistuksen mukainen, mutta valtio ei ollut tyytyväinen lopputulokseen.[6] Vuosien palkkiokohun vuoksi Fortumin johto lopulta uudistui, huhtikuussa 2009 hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs kertoi, ettei aio jatkaa hallituksessa ja toimitusjohtaja Mikael Lilius jäi eläkkeelle loppuvuonna 2009.[6]
Tammikuussa 2006 Fortumin tytäryhtiö Fortum Power and Heat osti Espoon kaupungilta sen osuuden E.ON Finland Oy:stä. Kaupan ansiosta Fortumin kritisoitiin saaneen siirtokapasiteetin niukkuuden vuoksi ainakin osan ajasta määräävän markkina-aseman Suomen markkinoilla. Kilpailuvirasto hyväksyi kaupan kesäkuussa, mutta asetti kaupan ehdoksi sähköntuotannon vuokraamista kilpailijoille: Fortumin tuli vuokrata 1 TWh niin sanottua virtuaalikapasiteettia 31.3.2011 asti, ja Meri-Porin hiilivoimalaitoksen osuus tuotannosta 30.6.2010 asti. Lisäksi Haapaveden turvelauhdevoimala ja Hämeenlinnan yhteistuotanto- sekä kaasuturbiinivoimalaitos tuli myydä.[11] Fortum valitti päätöksestä, ja Markkinaoikeus hyväksyi Fortumin valituksen maaliskuussa 2008. Ratkaisussaan se katsoi Kilpailuviraston päätöksestä poiketen, ettei Fortum ollut määräävässä markkina-asemassa ennen kyseistä yrityskauppaa eikä sen jälkeenkään.[12] Kilpailuvirasto valitti päätöksestä edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka kuitenkin piti voimassa markkinaoikeuden antaman ratkaisun.[13]
Helsingin Sanomien mukaan Espoon Sähkön osto E.ON:lta oli hyvä liiketoimi Fortumille, sillä espoolaisten maksamat hinnat kaukolämmöstä paransivat selvästi Fortumin tulosta. Lisäksi kaukolämmön myyjällä on aina alueellinen monopoli, eikä sen hinnan osalta suoriteta viranomaisvalvontaa, kuten sähkön siirtomaksujen osalta tehdään.[14]
Suomessa Matti Purasjoki esitteli syyskuussa 2006 Pekkaristen tilaaman selvityksen Kauppa- ja teollisuusministeriö. Hän ehdotti siinä Fortumin hallitsevan markkina-aseman rajoittamista siten, että siitä irrotettaisiin kotimaiset vesivoimalat ja siten, että se irtautuisi itse Teollisuuden Voimasta, joka omistaa ydinvoimaloita Eurajoen Olkiluodossa.[15]
Kesällä 2007 Fortum myi osuuteensa Luoteis-Venäjällä toimivasta Lenenergo-sähkönjakeluyhtiöstä. Ostajina olivat RAO UES, VTB pankki ja I.D.E. Electricity Distribution Investments 1.[16] Viimeksi mainitun nimen takana oli Integrated Energy Systems.[17] Myös Pietarin kaupunki oli ollut kiinnostunut osuuden ostamisesta.[18]
Fortum osti maaliskuussa 2008 venäläisestä sähköntuotantoyrityksestä TGK-10 29 prosentin osuuden Tšeljabinskin alueella. Myyjä oli RAO UES. Yrityksen liikevaihto oli 590 miljoonaa euroa ja sillä oli 6100 työntekijää.[19] Talouselämä-lehden mukaan Fortumin yritysostohanke oli Suomen historian suurimpia investointeja ulkomaille ja suurin investointi Venäjälle. Kauppa maksoi 2,7 miljardia euroa. Fortum nosti edelleen omistusosuuteensa 93 prosenttiin vuoden 2008 loppuun mennessä. Fortumin kannattavuuslaskenta perustui sähkön hinnan vapauttamiseen vuonna 2011, jolloin analyytikkojen mukaan sähkön hinta Venäjällä saattaa kaksinkertaistua. Ostetun yrityksen voimaloiden alueella asuu neljä miljoonaa ihmistä.[20] Yhtiön nimeksi muutettiin OAO Fortum keväällä 2009.
2010-
2010-luvulla Fortum on pyrkinyt eroon turvallisesta, mutta pienikatteisesta sähkönsiirtoliiketoiminnasta korvatakseen sen korkeamman tuoton liiketoiminnalla.[21]
Vuonna 2012 Fortum myi tytäryhtiönsä Fortum Energiaratkaisut Oy:n ja Fortum Termest AS:n Pohjois-Euroopassa toimivalle sijoitusyhtiölle, EQT Infrastructure Fundille. Yrityskaupan myötä nämä kaksi yritystä yhdistyivät Adven Oy:ksi.[22]
Vuonna 2012 Fortum kertoi investoivansa 20 miljoonaa euroa uuteen bioöljyn tuotantolaitokseen Joensuussa. Laitos integroitiin Joensuun sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen, ja sen tuotantotoiminta käynnistyi marraskuussa 2013.[23] Laitos oli Fortumin mukaan ensimmäinen laatuaan maailmassa.[24]
Fortum vastusti windfall-veroa, jossa verotetaan päästötöntä sähköä tuottavat voimalaitoksia, jotka ovat valmistuneet ennen kuin EU:n päästökauppadirektiivi tuli voimaan vuonna 2004. Vero kohdistui noin 130 vesivoimalaitokseen, neljään ydinvoimalaitosyksikköön ja 10–15 tuulivoimalaitokseen, jotka hyötyvät ansiottomasti päästökauppajärjestelmästä pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Fortumin laskelmien mukaan se on veron suurin maksaja, vuositasolla noin 25 miljoonan euroa. Se teki verosta kantelun Euroopan komissiolle. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen windfall-verosta loppuvuodesta 2013.[25]
Joulukuussa 2013 Fortum ilmoitti luopuvansa sähkönsiirrosta Suomessa ja myyvänsä liiketoimintonsa Suomi Power Networksille, jonka suurimpina osakkaina olivat kansainväliset sijoittajat First State Investments ja Borealis Infrastructure Management ja muina osakkaina Keva ja LähiTapiola. Kauppahinta oli 2,55 miljardia euroa.[26] Kauppa saatiin päätökseen maaliskuussa 2014, ja uusi sähkönsiirtoyhtiö aloitti toimintansa nimellä Caruna Oy.[27]
Helmikuussa 2015 Fortumin toimitusjohtajana vuodesta 2009 toiminut Tapio Kuula erosi sairauden vuoksi. Väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nimitettiin yhtiön talousjohtajana toiminut Timo Karttinen.[28][29] Pekka Lundmark aloitti uutena toimitusjohtajana syykuussa. Ennen nimitystä hän toimi Konecranesin toimitusjohtajana.[30]
Maaliskuussa 2015 Fortum kertoi myyneensä Ruotsin sähkönsiirtoliiketoimintansa 6,6 miljardilla eurolla.[31]
Vuonna 2016 Fortum osti pohjoismaisen kiertotalousyhtiö Ekokem Oyj:n.[32] Entisestä Ekokemistä muodostui tytäryhtiö Fortum Waste Solutions, joka tarjoaa ympäristöasioiden hallintaan ja materiaalitehokkuuteen liittyviä palveluita Pohjoismaissa.[33] [34]
Vuonna 2016 saatiin valmiiksi vuonna 2008 käynnistetty mittava investointiohjelma, jonka aikana Fortum rakensi yli kaksi gigawattia uutta tuotantokapasiteettia Venäjälle.[35] Investointiohjelmaan kuului kahdeksan voimalaitosta, joista suurin oli Nyagan GRES. Sen ensimmäinen ja toinen yksikkö vihittiin käyttöön vuonna 2013 ja kolmas yksikkö vuonna 2014.[36] Njaganin kaupungissa, Pohjois-Uralilla sijaitseva voimalaitos tuottaa sähköä Hanti-Mansian öljy- ja kaasuteollisuudelle.[37]
Tammikuussa 2018 Energiayhtiö E.ON hyväksyi Fortumin ostotarjouksen saksalaisen energiayhtiö Uniperin osakkeista, kaupan arvo oli 3,76 miljardia euroa. Tarjouksen mukaan Fortum sai lähes 47 prosentin osuuden Uniperin osakkeista ja äänioikeuksista.[38] Loppuvuonna 2018 Fortumin hallussa oli 49,99 prosenttia Uniperin osakkeista[1]. Uniperin johto arvosteli kauppaa pitäen sitä vihamielisenä.[30] Helmikuussa 2019 Uniperin hallintoneuvosto lopetti valtataistelun tekemällä sovun Fortumin kanssa[39]. Kauppaa vastustaneet toimitusjohtaja Klaus Schäfer ja talousjohtaja Christopher Delbrück saivat lähteä yhtiöstä elokuun 2019 loppuun mennessä.[40]
Uniperin sähköntuotannon kapasiteetti Fortumiin verrattuna oli vuonna 2018 kolminkertainen eli noin 11 000 megawattia. Kapasiteetistä noin kolmannes oli hiilivoimaa ja loput noin 70 prosenttia kaasua, ydinvoimaa ja vesivoimaa. Jos Saksa ja Eurooppa lopettavat hiilen käytön, Fortumin arvion mukaan Uniperin kaasu-, vesi- ja ydinvoiman arvo kasvaa enemmän kuin mitä sen hiilivoiman arvo pienenee. Yhtiön merkittävimmät vesivoimalat sijaitsevat Ruotsissa ja Saksan Alpeilla. Uniperin liikevaihto (ilman trading-toimintoja) oli vuonna 2018 noin kaksi kertaa Fortumia suurempi. Venäjän kilpailuviranomaisten antaman rajoituksen vuoksi Fortum ei saa kasvattaa Uniper-osuuttaan yli 50 prosenttiin. Vaatimus perustuu siihen, että Uniperin Venäjän tytäryhtiöllä Uniprolla on yhdellä voimalaitoksellaan juomaveden puhtauden valvontaan tarvittava lisenssi, mikä luokitellaan Venäjän lain mukaan strategiseksi toiminnaksi. Fortumin omilla voimalaitoksilla vastaava toiminta on ulkoistettu paikalliselle toimijalle.[39]
