Tämä kuukausi on ollut yksi yritykseni kiireisimmistä: parin ekan viikon aikana annoin haastatteluita ja pari viime viikkoa on mennyt CMADin kanssa. Ruuhkasta johtuen en ehtinyt ottaa kaikkea iloa irti haastatteluista, joten palaan niihin viiveellä.
Ilkka haastatteli minua, Harto Pönkää ja Somecon Mikko Vieriä siitä, miten hyvin kampanjoissa on hyödynnetty somea.
Instagramia ehdokkaat eivät ole Underhoodiin liittäneet. Heillä olisi ollut siellä paljon petrattavaa: kukaan heistä ei pääse tänäänkään Instagramin top9-kuviin.
Tällä hetkellä kaikista katsotuin CMADFI-striimitallenteessa esiintyy Finnairin Ami Niemelä. Esitys on katsottu jo 746 kertaa!
Ami ei ole esiintymislavoilta tuttu, mutta esiintyä hän toki osaa. Palautteissa hänen esitystään on kommentoitu mm. näin:
Todella hyviä puhujia päivän loppuun, kakki tykitti asiaa ja kaikkia olisi mielellään kuunnellut enemmänkin. Erityismaininta Ami Niemelälle ja Hanna Takalalle!
Ami oli iloinen ja hyväntuulinen virkistys! Tällaisia puhujia lisää, jotka aidosti ovat tehneet asioita etukenossa ja uudistushakuisesti.
Eniten pidin Ami niemelän ja retkipaikan Antti Huttusen puheenvuoroista. Sain paljon eväitä omaan työhöni sovellettavaksi
Ami Niemelällä konkreettinen puheenvuoro työntekijälähettilyydestä
Kun juttelimme esityksestä CMADFI Extrassa, eli tiistain epäkonferenssissa, totesimme, että Amin esitys teki todella hyvää Finnairin työnantajamielikuvalle. Saimme kuulla, miten hyvä henki siellä oikeasti vallitsee. Totta onkin, että edellytys työntekijälähettilyydelle on se, että ihmisillä on työpaikalla hyvä olla, niin hyvä, että siitä tekee mieli kertoa muillekin.
Ami kertoi työntekijälähettilyydestä myös Facebook live -lähetyksessämme:
Järjestin tällä viikola elämäni ensimmäisen epäkonferenssin. Valmistellessani sitä yritin googlata aiheeseen liittyviä ideoita ja vinkkejä, mutta vaikeaa se oli. Tällä viikolla törmäsin Twitter-keskustelussa Mace Ojalaan, joka oli myös kiinnostunut epäkonferensseista ja lyhyen twiittailun jälkeen pyysin häneltä haastattelua aiheesta.
Ja voi pojat, millaiset vastaukset hän antoikaan! Hei Mace! Kuka olet ja missä vaikutat?
Moi. Olen toiselta uraltani akateemikko Kööpenhaminassa, ensimmäisen olin kirjastosetä Helsingissä. Tutkin tietokoneohjelmistoja kulttuurintutkimuksen ja teknologian tutkimuksen näkokulmista, ja filosofia on tietenkin kaiken pohja. Kirjastosetänä olin yleisissä kirjastoissa.
Kerrotko, mikä epäkonferenssi on ja miksi olet kiinnostunut niistä?
Epäkonferenssi on vähän kuin post-modernismi, ja määrittyy sen kautta mitä se ei ole.
Epäkonferenssi on tapahtuma jolla on kenties samat tarkoitusperät kuin konferenssilla, mutta joka irtisanoutuu konferenssin muodosta.
Olen kiinnostunut epäkonferensseista koska en pidä hegemonioista ja siitä että ideat ovat valmiita, tai että historia on jotenkin päättynyt. Olen kiinnostunut epäkonferensseista, koska haluan sitä mitä ihmiset yrittävät konferensseilla saavuttaa. Tämä tietenkin vaihtelee, mutta ainakin toistensa tapaaminen, ideoiden vaihtaminen, uusien perspektiivien saaminen, ja myös maiseman vaihto on syytä mainita. Jätän lukijan tehtäväksi miettiä miksi ihmeessä konferensseja järjestetään. En kuitenkaan ole vakuuttunut että johonkin huoneeseen matkustaminen (etenkään lentomatkustaminen) olemaan hiljaa ja käymään aikarajoitettuja "keskusteluja" on ainoa keino saavuttaa mitä saavutettavissa on.
Olen varma, ja jokainen muukin ihminen on varma, että maailma on mielenkiintoisempi paikka jossa voi tehdä muutakin kuin seurata powerpoint-esityksen etenemistä, toivoa että esitetyt kysymykset ovat itselle relevantteja, ja toivoa että väliajalla tarjoiltavat pikkupurtavat olisivat tällä kertaa jotenkin kiinnostavia.
Tiedämme hyvin, ja pomommekin tietää, että konferensseissa käymisen suurin arvo on ihmisten tapaaminen (väittämä jonka olen valmis haastamaan). Miksi kuitenkin oikeutus ja perustelut käyttää aikaa ja rahaa konferensseissa käymiseen perustuu listaukseen siitä mitä aiheita joku on luvannut powerpoint-esityksen siivittämänä toimittaa?
Millaisiin epäkonferensseihin olet osallistunut?
Olen osallistunut pieniin ja suuriin konferensseihin, pecha kuchiin, sekä jokusiin ns. barcampeihin, illanviettoihin, kokouksiin, kirjoitusretriitteihin sekä työpajoihin, tosin sanaa työpaja käytetään houkuttelemaan ihmiset kuuntelemaan powerpointteja. Arvostan suunnittelijoita, ohjelmoijia, taiteilijoita ja järjestöihmisiä koska nämä ovat yhteisöjä joiden tiedän tunnistaneen ettei kokoontuminen kuuntelemaan jotain puhujaa ole välttämätöntä.
Entä millaisen epäkonferenssin olet itse järjestänyt?
Minä ja Jukka Pennanen pistimme pystyyn Cycling for libraries epäkonferenssin, joka on kansainvälinen pyörailyepäkonferenssi kirjastoammattilaisille. Kun idea leikkisästi heitettiin ilmoille, alunperin paljon pienemmässä mittakaavassa, se lähti lapasesta saman tien. Tästä haluan kiittää Jukkaa ja hyvin erikoista suhdettamme meidän välillämme kollegoina ja ystävinä. Cycling for librariesin eskaloitumista ei voinut estää, ja pian olimme tulleet, osin rakkaudesta ammattiamme kohtaan, osin järkeillen, ja kenties osin uhosta, järjestää tämän ennenkuulumattoman pyöräilyepäkonferenssin sadalle ihmiselle Kööpenhaminasta Berliiniin.
Tapahtuman järjestämiseen on osallistunut satoja henkilöitä erilaisissa rooleissa, ja Cycling for libraries onkin ihmiskeskeinen tapahtuma, jossa organisaatiot näyttelevät taustaroolia. Arvopohjamme on humanistinen. Koko tarina on liian pitkä, monipolvinen ja ristiriitainen tässä tiivistettäväksi, ja miksi sitä pitäisikään tiivistää?
Kehoitan kiinnostuneita katsomaan netistä videoita ja tuhansia valokuvia tapahtumistamme. Lämmin ja voimakas henki välittyy niistä hyvin. ja ennenkaikkea ottamaan yhteyttä satoihin Cycling for librariesiin osallistuneihin kirjastoammattilaisiin ja kysymään heidän omia kokemuksiaan ja muistojaan. Jokainen heistä kertoo eri version Cycling for librariesista, ja millaista osallistuminen tai järjestäminen on heille ollut ja mitä he ovat kokeneet ja saaneet.
Alkuperäinen impulssimme oli kyllästyminen siihen ettei ammattimme tapahtumia erottanut toisistaan ja tylsään kököttämiseen joka ei johda yhtään mihinkään.
Ja siihen miten vähän ammattilaisten välisiltä tapahtumilta on lupa odottaa. Tämä on minusta loukkaavaa sekä henkilöitä, että ammattiamme kohtaan. Kysymys joka on aina esitettävä on tämä: jos osallistun konferenssiin tällä viikolla, miten seuraava maanantaini jolloin palaan työpaikalleni on erilainen kuin jos en olisi osallistunut? Tämä on myös velvoite joka järjestäjän on kohdattava, ja pystyttävä vastaamaan: miten näiden kaikkien ihmisten seuraava työpäivä (ja tietenkin sitä seuraavat päivät) on erilainen mikäli he päättävät osallistua. Mitä meillä on tarjottavaa?
Cycling for libraries on järjestetty monta kertaa, ensimmäinen päätapahtuma kulki Kööpenhaminasta Berliiniin 2011. Seuraavina vuosina kuljimme Vilnasta Tallinnaan, Amsterdamista Brysseliin, Montpellieristä Lyoniin ja Oslosta Aarhusiin. Päätapahtuman koko on 100 kirjastoammattilaista (arviolta 9 tonnia polkupyörineen), ja lisäksi osallistujat ovat järjestäneet lukuisia pienempiä tapahtumia Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Hikeä on virrannut, kirjastoja vierailtu, renkaita paikattu, mediahaastatteluja annettu, silmäätekeviä tavattu, merkityksellisiä ystävyyksiä solmittu, ja ammattilaisina kasvettu.
Olen strukturalisti ja dekonstruktionisti, ja kiinnitän siis paljon huomiota rakenteisiin. Epäkonferenssin järjestäjän tehtävä onkin asettaa erilaisia palikoita siten, että hyvä ja arvokas epäkonferenssi todennäköisesti tapahtuu. Eräs pyöräilyepäkonferenssiin liittyvä piirre, jonka tajusimme vasta myöhemmin, on sen otantamekanismi; millaisia kirjastoammattilaisia pyöräilyepäkonferenssi vetää puoleensa? Voin kertoa, että he eivät ole tyypillisiä konferenssikököttäjiä.
Siksi toivonkin että olisi olemassa paljon erilaisia tapahtumia jotka vetäisivät puoleensa erilaisia ihmisiä.
Cycling for librariesia aloittaessamme emme tienneet mitä olimme tekemässä, mutta meille oli ilmiselvää mitä on tehtävä. Uskon että tämänkin lukija intuitiivisesti joko ymmärtää, tai ei ymmärrä mikä Cycling for librariesin ydin on, ja mistä on kyse. Olemme loputtoman kiitollisia sekä järjestäjien että osallistujien puolesta kaikkeen tukeen jota Cycling for libraries on koskaan saanut. Tukea on monenlaista, mutta "hullun" (lue: terveen) epäkonferenssimme ehdottaman vaihtoehtoisen vision vakavasti ottaminen ja eteenpäin auttaminen on niistä kaikkein arvokkain. Pitäisikö epäkonferensseja järjestää enemmän? Miksi?
Minua ei sinänsä kiinnosta järjestetäänkö konferensseja enemmän tai vähemmän, tai miksi niitä kutsutaan. Minua kiinnostaa miksi haluamme kokoontua yhteen, mitä kuvittelemme voivamme sillä saavuttaa, ja mitkä olisivat joitain hyviä tapoja saavuttaa ne tavoitteet, tai jotain muuta arvokasta. En halua vähempää konferensseja, tai edes vähempää esityksiä, luentoja tai kysymyssessioita. Haluan yhteisöillemme monipuolisuutta.
Paljon kiitoksia ajatuksia herättävästä haastattelusta Mace ja antoisia tapahtumia jatkossakin!
Nyt on ohitse sekä CMADFI että turhan pitkäksi venynyt suunnittelematon blogitaukoni. Tapahtuman järjestelyn ohessa ylläpidimme tällä kerralla myös cmad-blogia, enkä sitten ehtinyt enää blogata tänne, etenkin, kun vastasin vielä moniin haastatteluihin. Mutta täällä ollaan taas!
CMADFI on niin iso juttu, että siitä riittäisi hyvin paljon kerrottavaa ja kommentoitavaa. Siitä kertominen tuntuu siltä, kuin yrittäisi sylkäistä suustaan elefantin, siksi ajattelen, että kerron siitä pikku hiljaa, pala kerrallaan ja ilman paineita. Kaikkea en kuitenkaan pysty kertomaan, parempi siis kertoa edes jotain.
Tänään on ensimmäinen CMADin jälkeinen torstai. Maanantaina toivoimme, että osallistujat jakaisivat torstaisin cmad-sisältöjä ja -muistoja #taantumacmad-häsällä. Hiljaista on toistaiseksi, mahtavatkohan muutkin kärsiä ähkystä: on vaikea lähteä liikkeelle, kun kerrottavaa on niin kauheasti?
Tapahtumassakin mulla oli kädet täynnä töitä, enkä ehtinyt
a) juuri somettaa
b) ottaa paljon kuviakaan
Mutta onneksi muut ehtivät! Kiitos teille!
Mutta tänään minun piti siis laittaa jotain sisältöä jakoon. Koska valikoimaa ei ollut paljon, luotin Instagramissa hyvän kuvan sijaan tarinaan. Käy katsomassa Annan koskettava puhe.
Marko Pyhäjärvi kertoi puheessaan siitä, että Facebookissa toimivat tietynlaiset kuvat: pitää olla ihmisiä, tunnelmallista paikkaa ja amatöörimäistä otetta. Puheessaan hän kertoo kokemuksiaan Facebook-markkinoinnista ja jakaa paljon hyviä vinkkejä. Katso itse, mitä hän puhui:
Siinä missä Marko luotti omiin hyvii käytäntöihinsä, Underhoodin Sami Kuusela iski pöytään isoja lukuja: Underhoodissa on analysoitu miljoonia somepäivityksiä ja huomattu, millaiset päivitykset toimivat parhaiten:
Samin mukaan pitkät päivitykset toimivat hyvin, joten tein sitten ennätyspitkän päivityksen:
Jäikö sulle CMADista käteen joku juttu, jota ehdit jo testata käytännössä tai jota aiot testata pian?
