Ctrl + Alt + Kaaos -kirjasta

BBC:n toimittaja Joe Tidyn kirja Ctrl+Alt+Kaaos kertoo Julius Kivimäen (nykyisin Aleksanteri Kivimäki) ja muiden kansainvälisten (teini)hakkerien julmasta maailmasta.

Suomenkielinen alaotsikko "Julius Kivimäen ja muiden hakkerien jäljillä" sai minut odottamaan, että kirja olisi keskittynyt nimenomaan Kivimäkeen ja siihen, miten Vastaamo-rikokseen ajauduttiin. Alkuperäinen otsikko "How Teenage Hackers Hijack the Internet" kuvaa kirjaa paremmin, kyseessä on siis historiikki kuuluisista teinihakkeriporukoista ja heidän tekemistään rikoksista. Vastaamo-tapaus oli toki historiikissa hyvin keskeisessä roolissa.

Ero otsikoissa on hyvin ymmärrettävää kirjan markkinointia ajatellen, sillä Kivimäen nimi herättää Suomessa tunteita.

Tidy on haastatellut kirjaansa hakkereita, heidän uhrejaan, tutkijoita ja alan asiantuntijoita, myös lukuisia suomalaisia. Vastaamo-oikeudenkäynnissä häntä hämmensi maiden erot: mitä ihmettä, Suomessa syytettyä saa kuvata! Ja onpas kummaa, että lukuisia tuomioita saanutta voidaan pitää ensikertalaisena.

Teinihakkerien maailmaan  toimittaja on perehtynyt  vuosien ajan, mikä näkyy paitsi asiantuntevassa tekstissä hänen verkostoissaan, joihin kuuluu myös hakkereita, jotka eivät ole jääneet vielä kiinni. Lähdesuojaan vedoten hän ei heitä paljasta. 

Kirjassa esiteltiin siis lukuisia hakkeriporukoita ja niiden ydinjäseniä. Jäsenet siirtyivät ryhmästä toiseen ja käyttivät osittain samoja nimimerkkejä, siksi jonkinlainen henkilöluettelo tai aikajana olisi auttanut asioiden seuraamisessa.

Digiturvallisuusmessuilla olen kuullut poliisien esityksiä nettirikoksista, mutta kirjasta opin paljon uutta jengien toiminnasta ja rikostaktiikoista. 

Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat ymmärtää digimaailman haasteita. Ehkä se saa sinut vaihtamaan salasanasi tai kiinnittämään muuten huomiota omaan turvallisuuteesi?

Kirja sai minutkin liikkeelle, sillä lukukokemuksen aikana tapahtui kaksi erikoista asiaa.

 

Instagramissa saamani

huijausviesti

Instagramissa kaapattiin tili, jonka kanssa olin lähetellyt yksityisviestejä ehkä 7 vuotta sitten. Koska seurasin edelleen tiliä, kaappaajan oli helppoa lähettää minulle uusi yksityisviesti. Vieraiden viestithän eivät noin vain tule läpi.

Viestissä peloteltiin minun rikkoneen Instagramin sääntöjä. 

Huijaus paljastui nopeasti, kun luki viestin tarkemmin, sillä siinä oli käytetty sekä kummallista linkkiä että kummallista profiilikuvaa.

Huijauksen huomasi helposti,

kun malttoi lukea kunnolla.

Raportoin tilin Instagramille ja kerroin tapauksesta myös Instagram-seuraajilleni, jotta hekin osaisivat olla varovaisia.

Toinen ikävä juttu liittyi Googlelta saamaani sähköpostiin. Siinä kerrottiin, että eräs monista gmail-tileistäni kuului jollekin vuodetulle listalle. Google varoitti asiasta ja kehotti vaihtamaan heti salasanan. 

Jos haluat tietää, onko jokin sinun Googleen tallentamasi salasana vaarantunut, käytä tätä linkkiä.

Sain varoitusviestin myös X:ltä (entinen Twitter), sillä joku oli yrittänyt hakkeroida sähköpostiin liitetyn X-tilini. 

Historiallisista syistä olin jättänty lukuisat X-tilini roikkumaan, vaikka olinkin loggautunut niihin sisään viimeksi tammikuussa. 

Kirjan luettuani ymmärsin uudella tavalla, että tuhannet minuun luottavat seuraajani ovat oikeasti hakkereita houkutteleva juttu. Siksi poistin vihdoin tilini, ladattuani ensin talteen tietoni, josko niitä joskus kaipaisin. 

Tässä Esa Riutan video-ohjeet tilin poistamiseen ja tietojen lataamiseen:  

Siinä, että X toimitti minulle pyytämäni tilitiedot meni pari päivää. Zip-paketin lataaminen koneelle sujui muutamassa sekunnissa.

Jos haluat tuhota tilisi mutta myös erikseen pyytää tietojesi poistamista, niin tällaista lauseketta Esa siihen käytti:

I am requesting the erasure of all my personal data under article 17 on the GDPR. Please email me a confirmation upon erasure of my personal data.

Mitä some tekee meille -kirjasta

 

Luin Suvi Uskin Mitä some tekee meille-kirjan loppuun oman somelakkoni aikana. Ehkä suhtauduin siihen siksi vähän eri tavalla kuin normaalitilanteessa.

Korviini jäi esimerkiksi pyörimään lauseet:

"Yksi nykyihmisen tärkeimmistä tehtävistä on pitää huolta omasta maineestaan."

ja

"Someaikakaudella maineet tahriintuvat kovin helposti."

Aloin miettiä, että joku vihamielinen tyyppi voisi käyttää hyväkseen tietoa, että olen tauolla. No, onneksi näin ei tapahtunut.😅 

Oli pysäyttävää tajuta, että käyn somessa monta kertaa päivässä osittain siksi, että odotan löytäväni jonkun kriisin. Ehkä ei kannattaisi.

Kirjan kantava idea on jako uuteen ja vanhaan someen. Me, jotka olemme aloittaneet somen käytön parikymmentä vuotta sitten emme ehkä ymmärrä millaisia haasteita esim lapset ja nuoret kohtaavat uudemmissa somepalveluissa. Heitä koukutetaan ja jopa aivopestään algoritmien toimesta. Heihin kohdistuu esim seksuaalirikoksia ja rikoksiin painostamista vaikkapa sijaintitietojen liian laajojen jakojen vuoksi.

Jos me emme pidä heidän puoltaan, neuvo ja rajoita heitä somen käytössä ja vaadi someen viranomaissäätelyä, niin kuka sitä tekee?

Pidin myös Suvin koukutussiivousideasta. Hän ei yllytä meitä poistumaan kaikista somepalveluista (somessa on kuitenkin paljon hyvää), mutta kehottaa kiinnittämään huomiota somen koukuttavuuteen. Tartumme puhelimeemme päivittäin jopa satoja kertoja. Miten saisimme vähennettyä kertojen määrää, miten saamme lisättyä päiväämme edes viisi tylsää minuuttia? Tylsistyminen on nykyajan ylellisyyttä.

Suvin konsteja ovat mm seinäkello ja tuplasimmin kanssa käytettävät älykännykkä ja "tyhmäkännykkä".

Mulla vastaavia työkaluja ovat

• junk journal ja sen kanssa käyttämäni tarraprintteri,  voin siis tehdä itselleni valokuvatarroja tärkeistä hetkistä sen sijaan, että tallentaisin muistoni Instagramiin
• algoritmittomat somesyötteet ja
• monen mobiilisovelluksen käytön lopettaminen. 

Lakon aikana luin enemmän paperilehtiä (joissa sivut on mahdollista lukea loppuun) ja kuuntelin parin minuutin radiouutisia.

Kukin varmaan löytää itselleen sopivat tavat, olivat ne sitten liikunta- tai saunomisaikojen pidentämistä tai johonkin harrastukseen uppoamista. Lukuhaasteet ovat toimineet minulla hyvin. 

Tiktokia käytetään kuulemma keskimäärin 90 minuuttia päivässä. Siinä olisi varaa karsia.

Kiitos ajatuksia herättävästä kirjasta Suvi, suosittelen tätä lämmöllä muillekin.

Burnout, boreout ja vaikuttamisen kehä - oivalluksia Suoritusyhteiskunta-kirjan ääressä

Kuva: Marcus Cyron, CC BY-SA 3.0, Wikimedia Commons

Tälle blogikirjoitukselle oli vaikea keksiä nasevaa otsikkoa, mutta onneksi tekoäly auttoi ideoinnissa. Kerron sinulle siis osan työelämään liittyvistä ajatuksista, joita tällä viikolla lukemani kirja herätti.
 

Kyseessä on Juha T. Hakalan mainio kirja Suoritusyhteiskunta - oireita ja selviytymiskeinoja (2023). Se kertoo nimensä mukaisesti nyky-yhteiskuntaamme liittyvistä työ- ja opiskeluelämän ilmiöistä antaen tunnistettaville tilanteille nimiä ja myös keinoja selvitä niistä.

Esimerkiksi "purnutin" (burn out) sukulaiskäsite on boreout, joka aiheutuu siitä, ettei töissä ole tarpeeksi tekemistä tai että kokee, ettei omalla työllään ole merkitystä. Töiden vähyyttä voi joutua peittelemään, sillä kun elämme taas yt-neuvotteluiden aikaa, kukapa sitä menisikään pomolleen kertomaan, että itse asiassa minulla ei ole juuri mitään tekemistä, eli olen helposti korvattavissa.

Valitettavasti olen itsekin tuollaisessa boreout-tilanteessa ollut, eikä se ollut hauskaa. Töihin piti mennä, vaikkei siellä oikein mitään tekemistä ollutkaan. Yrittäjänä tuollaista tilannetta ei tietenkään pääse syntymään, muotoileehan yrittäjä itse oman työnsä. Siihen ratkaisuun oli päätynyt myös Hakala, kun hän juuri ennen koronaa jätti professorin viran ja alkoi yrittäjäksi. Nyt hän saa sitten kirjoittaa niin paljon kuin haluaa, ja siitä me lukijat voimme olla tyytyväisiä. 

Kirjassa hän käsitteli myös monelle tuttua vaikuttamisen kehää.

Esimerkiksi Ilona Rauhala havainnollisti sen vuonna 2020 näin:

 

On kuluttavaa ja samalla turhaa kantaa koko maailman murheita, ne pitää "puhaltaa pois" ja keskittyä asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. 

Minä koen työni hyvin merkitykselliseksi, koska saan vaikuttaa siihen, mitä asiakkaani koulutuksissani oivaltavat ja miten he sen jälkeen viestivät. Viime viikolla kuulin koulutuksessa, että siemen, jonka olin istuttanut koulutettavien mieleen noin 12 vuotta sitten kasvaa ja kukoistaa edelleen ja sitä pidetään edelleen tuoreena ideana. Huimaa!

Tiedän myös tekeväni merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kirjoittaessani asiakkaistani Wikipediaan. 

Mutta takaisin vaikuttamisen kehään. Maailmassa on paljon epäkohtia ja yksilön on esimerkiksi hyvin hankalaa muuttaa yhteiskuntaa tasavertaisemmaksi. Sen sijaan tunnetusti sukupuolivinoumasta kärsivään Wikipediaan voi vaikuttaa nopeasti ja konkreettisesti ja tuoda sisältöä naisista ihan yksinkin.

Suomenkielisessä Wikipediassa järjestetään huhtikuussa taas perinteinen Punaisten linkkien naiset -kilpailu. Mukaan voi ilmoittautua vaikka heti! 

Mielestäni hommasta tulee kuitenkin mukavampaa, jos sisältöjä tekee yhdessä. Jos siis haluat kantaa kortesi kekoon, kutsu kokoon wikitalkoot omalle paikkakunnallesi. Olisiko se sopivaa puuhaa (työ)kavereillesi tai harrastusporukallesi? Koska kuka tahansa voi muokata Wikipediaa, ei kokoonkutsujalla tarvitse olla itsellään kokemusta Wikipediasta, kiinnostus aiheeseen riittää. 

Talkoiden aluksi voi vaikka lukea ohjeita ja siirtyä sitten itse asiaan. Tai voit hyödyntää tekemiäni dioja tai ostaa niihin liittyvän tallenteen - tukeakseni Punaisten linkkien naiset -kisaa pistin sen tarjoukseen huhtikuun loppuun asti. 

Jos talkoot kuulostavat voimavaroihisi verrattuna liian isolta panokselta, vaikuta pienemmin. Ehdota kommentteihin taiteilijanaista, josta pitäisi kertoa enemmän Wikipediassa. Otan ehdotukset talteen ja vien ne #marginaalimerkintöjä-hankkeemme ylläpitämälle toivomuslistalle. :)

Arvostelu: Lego - kuinka tanskalaissuku valloitti maailman

 

Luin viikko sitten Jens Andersenin kirjan Lego - kuinka tanskalaissuku valloitti maailman. Kirjan luettuani aloin googlata lukeakseni kirja-arvosteluja. Löysin vain yhden, jonka julkaisija on Kulttuuritoimitus. Koska se ei ollut mieleeni, ajattelin, että minun pitää itse kirjoittaa parempi. 

Kulttuuritoimituksen arvostelusta en pitänyt, koska se tavallaan referoi koko kirjan, eli kertoi tärkeimmät tapahtumat. Ei saa spoilata, ajattelin, mutta olin samalla myös käärmeissäni siitä, että parikin kohtaa oli ymmärretty  ja kerrottu väärin. 

Jotta oma kirja-arvosteluni olisi parempi, googlasin jälleen. Tämä arvostelu onkin kirjoitettu Jyväskylän yliopiston Kasvatus-lehden ohjeilla.

Andersen, Jens: 2022. Lego - kuinka tanskalaissuku valloitti maailman. Minerva Kustannus. 455 s. Alkuperäisteos ilmestyi 2021.

Jens Andersen on kirjoittanut kattavan ja hyvin mukaansatempaavan kertomuksen Lego-yhtiön historiasta ja sen takana olevasta suvusta. Koska minä ja myös lapseni ovat leikkineet Legoilla usean vuosikymmenen ajan, kirjan tuotteet, kuten palikat, Lego-ukkelit, tytöille suunnatut sarjat ja Lego-elokuvat olivat osittain tuttuja, mutta sitä, miten ne olivat syntyneet, en aiemmin tiennyt. 

Andersen on julkaissut kirjoja vuodesta 1990 lähtien, mutta tämä on vasta hänen toinen suomennettu kirjansa. Vuonna 2016 julkaistiin kirja Astrid Lindgrenistä ja tämän kirjan luettuani haluan lukea senkin. Esipuheessaan Andersen kertoi saaneensa idean Lego-kirjaan syksyllä 2019. Hän kuvailee sitä "kulttuurihistorialliseksi ja elämäkerralliseksi kronikaksi Kirk Kristiansenin kolmesta sukupolvesta." Kirjan taustatöihin kuuluivat vierailut Lego-yhtiön arkistoihin sekä kuukausittaiset keskustelut Kjeld Kirk Kristiansenin kanssa. Kjeldin, kuten hän toivoo itseään kutsuttavan, ääni kuuluukin läpi kirjan, kun hän muistelee isoisäänsä Ole Kirkiä ja isäänsä Godtfrediä (GKC). 

Kirja alkaa vuodesta 1915, jolloin Ole Kirk kuulee, että läheisessä Billundin kylässä on myytävänä puusepän verstas. Sinne hän muuttaa nuorikkoineen ja tulee samalla muuttaneeksi koko kylän historian lopullisesti. Koska kirjan tapahtumat ulottuvat yli sadalle vuodelle, on selvää, että siihen mahtuu paljon kuolemia ja muitakin ikäviä tapahtumia. Tulipalojakin verstaalle sattui ihan turhan usein. Mutta selväksi tulee, ettei Ole Kirk, uskonmies, lannistu: kyllä Jumala auttaa. Uskomattomat sattumukset siivittävät hänen matkaansa puusepästä puulelujen valmistajaksi ja kalliiden muovivalukoneiden omistajaksi.

Siinä missä Ole Kirk pyhitti sunnuntait perheen kanssa oleiluun, hänen poikansa Kjeld oli työkeskeisempi. Hänen johdollaan yritys jatkoi kansainvälistymistään ja muokkasi tuotevalikoimaansa. Kjeld olisi toivonut isältään enemmän huomiota, sitä hän sai lähinnä esitellessään uusimpia Lego-rakennelmiaan. Yritystä johtaessaan hän ehkä katui toivettaan, sillä GKC ei hevillä luopunut luomastaan yhtiöstä.

Poika seurasi siis Legon johtoon isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä. Hippiaikakauden poika toi yhtiöön muun muassa itämaisia vaikutteita, mutta piti yhtiön vanhoja arvoja tärkeinä. Lapsi olkoon esikuvamme, hän julisti. Omat lapsensa hän päätti pitää kaukana yrityksestä, mutta viidennen polven kohdalla tästä virheestä on opittu.

Kirjassa käydään läpi paitsi suvun, sen kotikylän Billundin, mutta myös koko maailman ja erityisesti leikin historiaa. Yrittäjälle se tarjoaa lannistumattomia esikuvia, mutta myös paljon ajattelemisen aihetta: miten siirtää yritys (perintö) seuraajille, miten reagoida trendeihin tai vaikeisiin tilanteisiin. Kirjassa sivutaan myös johtamistapoja, tekijänoikeuksia, myyntiä ja markkinointia ja niihin liittyviä loistavia oivalluksia. Lego-fanit hykertelevät kuullessaan anekdootteja siitä, miten heidän rakastamansa tuotteet syntyivät. Kirjasta saavat virikkeitä myös kunnan virkamiehet, jotka voivat miettiä, mitä itse tekisivät jos heidän kunnassaan olisi noinkin merkittävä yritys, joka tahtoo kantaa myös yhteiskunnallista vastuuta.

Tärkeimpänä kirjan antina pidän kuitenkin sitä, mitä se kertoo perheestä ja suvusta, yhteen hiileen puhaltamisesta ja siitä, miten oma aika kannattaa käyttää, etenkin, jos on saanut enemmän kuin muut. Olisin toki halunnut kuulla enemmän suvun naisten ääntä, mutta koska kirjassa keskityttiin Lego-yhtiöön, rajaukselle oli syynsä. Hurrasin kuitenkin itsekseni, kun kuulin, että Legon menestyksen salaisuus oli Ole Kirkin vaimon haave ja että hänen miniänsä sai tahtonsa läpi, kun 2000-luvun konsultit meinasivat tehdä tepposia yhtiön omaisuudelle. 

Syy sille, että halusin kirjoittaa blogiini kirja-arvostelun on se, että tahdon, että tämä kirja löytäisi tiensä mahdollisimman moneen joulupakettiin. Kirja luo toivoa vaikeina aikoina ja auttaa kirkastamaan sitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä: perhe ja yhdessäolo. Tämä oli myös ensimmäinen yrityskirja, josta lapsenikin kiinnostui: mitä siinä on nyt tapahtunut, hän kyseli. Lapsille onkin kiva esitellä kirjan lukuisia valokuvia tai tutkia heidän kanssaan vaikka kansikuvaa, joka tarjoaa peräti 76 Legoihin liittyvää yksityiskohtaa selityksineen.

Nyt jään odottamaan, kuka ostaa kirjan kuvausoikeudet, sillä tässä tarinassa riittää jännittäviä käänteitä enemmän kuin osaisi kuvitella.