Thursday, December 13, 2012

Asiantuntijaorganisaation maine tarvitsee asiantuntijoita (haaste by @markosuomi )

Marko Suomi haastoi asiantuntijat tänään blogissaan ja koska olen juuri itsekseni pöhissyt (no vähän myös somessa: Twitterissä, Facebookissa ja Pinterestissä) tätä uutta kuvaani, jonka esitysmateriaaliini juuri tein, ajattelin osallistua sillä haasteeseen. Koska kuvaa ei ole vielä käytännössä testattu, en ole varma toimiiko se, mutta koska itse löydän kuvastani koko ajan uusia ulottuvuuksia, testaan tätä nyt sitten teidän kanssanne. Saa haastaa :).

Olen ensi viikolla pitämässä esitystä, jossa minua on pyydetty vakuuttamaan tutkijat siitä, että heidän kannattaa käyttää sosiaalista mediaa. Enemmän aiheesta Hidden treasure 2.0 -blogissani. Heille pitää kertoa myös siitä, että se, että he näkyvät somessa tukee myös organisaation mainetta ja näkyvyyttä, eli että organisaatio ihan oikeasti tahtoo, että he aktivoituisivat somessa.

Mietin siis, miten asiaa havainnollistaisin ja millaisen kuvan siitä voisi tehdä (olemassa olevilla kuvillani tietysti). Lindan piirtämissä kuvissa oli mm. saari, jossa oli kyltti ja palmu, ja siitä se ajatus sitten lähti... Ja kun inspiraatio iskee, täytyy tyytyä kuvankäsittelyssäkin joskus selvitä Paintin avulla, jolla istutin saareen lisää puita.
Saari tarkoittaa yritystä tai organisaatiota, joka lilluu keskellä merta, odottaen tulevansa asiakkaiden löytämäksi. Myös uudet työntekijät ovat tervetulleita. Meri on internet ja löydetyksi voi tulla mm. sosiaalisen median avulla.

Palmut ovat työntekijöitä, isoja ja pienempiä (ja osa vasta tunkee esiin hiekan alta, jos noita muhkuroita tuijotatte).

Yksinkertaisen kuvan avulla haastan ihmiset miettimään tällaisia asioita:

-mitä mereltä näkyy, paljon puita vai iso saari?
-mitä hyötyä puille on siitä, että ne kasvavat kuuluisalla saarella?-mitä hyötyä saarelle on siitä, että sen puut kukoistavat?
-miksi jotkut saaret haluavat piilottaa puunsa (67% organisaatioista estää jollain tavalla somen käytön töissä)? 
-jos puut eivät näy merelle asti (tai ovat kitukasvuisia), haluaako kukaan tulla saareen (asiakkaaksi tai töihin)?
-voiko puu selvitä (somessa) ilman saaren tarjoamaa tukea ja suojaa (vain 13% on saanut työpaikallaan somekoulutusta)?
-auttavatko puut toisiaan kasvamaan (sparraus on tärkeää)?
-ovatko pienet puut ylpeitä kasvaessaan ison puun varjossa vai taistelevatko ne sen kanssa eloonjäämisestä?
-pitävätkö puut omasta saarestaan (67% on ylpeitä työnantajastaan) ja puhuvatko ne siitä muille (vain 18% puhuu työnantajastaan somessa)?

Kiitos vielä Markolle haasteesta, saas nähdä mitä haustaa tässä haasteen myötä toisilta vielä oppiikaan. Laitoin itse haastetta eteenpäin Twitterissä.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...