Monday, May 20, 2019

Wikimania Tukholmassa elokuussa 2019



Elokuussa tapahtuu jotain ainutlaatuista: Wikimedia-liikkeen(* vuoden tärkein tapahtuma tulee vihdoin Pohjoismaihin. 15. kertaa järjestettävä konferenssi järjestetään pääosion vapaaehtoisvoimin ja vuosien kuluessa se on kiertänyt ympäri maailman, viimeksi se oli Etelä-Afrikassa. Olen osallistunut itse tapahtumaan kahdesti, vuonna 2010 Puolassa ja vuonna 2014 Lontoossa. Ja kun kuulin, että Wikimania tulee Tukholmaan, halusin ehdottomasti mukaan järjestelyihin - tällaista pääsee harvoin kokemaan. 

(* Wikimedia-liikkeen tunnetuin tuotos on Wikipedia eri kieliversioineen, mutta liikkeellä on monia muitakin avoimeen tietoon liittyviä projekteja. Wikimaniassa eri projektien aktiivit pääsevät vaihtamaan kuulumisia ja ideoita livenä ja voimaantumaan toisistaan.

Kerron vapaaehtoistyöstä kohta lisää, mutta sitä ennen kerron tapahtuman teemoista.

Stronger together: 
Wikimedia, Free Knowledge and the Sustainable Development Goals.

Wikimedia haluaa siis olla mukana edistämässä kestävää kehitystä!



Sustainable Development Goals

Lue lisää  YK:n asettamista tavoitteista (SDGs) Wikipediasta.

Varsinainen seminaariohjelma koostuu 20 trackista/striimistä/spacesta. Huh! 20! No ainakaan ketään ei syrsitä ja luultavasti kaikki löytävät ohjelmasta useita osioita joista ovat itse  kiinnostuneita. Ja kaikilla tarkoitan nyt muitakin kuin wikimedistejä. Miltäs kuulostavat vaikka nämä:

Miten GLAMit (Galleriat, Libraryt, Arkistot ja Museot) voivat osallistaa yhteisöä?


Millä toimenpiteillä yhteisöä voidaan kasvattaa ja ylläpitää?

 Mitä sinä voisit oppia Wikimedia-projektien tavoitettavuudesta?

Miten Wikipediaa ja Wikimediaa voidaan hyödyntää osana eri opintojen opetussuunnitelmia? (Tästä olisi herkullista keskustella opettajien kanssa)

Etsitkö sinä terveyteen liittyvää tietoa Wikipediasta? Onko tieto oikeaa ja ketä syytät, jos ei ole? Onko Wikipedia osa THL:n vastuualuetta? Pitäisikö olla? Voisivatko esimerkiksi lääketieteen opiskelijat saada opintopisteitä siitä, että he käyvät korjaamassa virheellistä tietoa tai lisäämässä puuttuvaa tietoa?

Tiedon visualistuminen on tätä päivää myös Wikimediassa. 

Eniten SDG:ehin taitaa liittyä tämä, mutta myös muissa osioissa kerrotaan, mihin eri SDG:eihin ne liittyvät.


Ja tietysti Wikimaniassa mietitään myös koko Wikimedia-liikkeen strategiaa. Jos strategiatyö on intohimosi tai haluat vaikuttaa liikkeen tulevaisuuteen, tähän kannattaa osallistua!


Ja tässä nyt oli vain osa spaceista, lisää löydät osiosta Submissions. Submissions tarkoittaa sitä, että meillä on nyt päätettynä yleisotsikot, mutta niiden tarkempaan sisältöön pääsee vielä vaikuttamaan. Tee ehdotuksesi 1.6. mennessä! Tarkempi ohjelma valmistuu vasta heinäkuussa, siinä sitä onkin jumppaa kerrakseen! Nimimerkki jokusenkin kerran CMADFI:n yhden striimin kanssa puljannut. :) No, Wikimaniassa on toki joka spacelle oma työryhmä, joten kukaan ei joudu yksin ohjelmaa rakentamaan. 

No miten on, joko alkaa kiinnostaa?


Ilmoittautuminen alkoi perjantaina ja early bird -hinnat ovat voimassa tämän viikon. 

Three Day Conference on August 16–18 - 
Early Bird Rate: $175 USD 
Regular Rate: $225 USD


Hintaan sisältyy:

  • Badge
  • Admission to all sessions that you are attending during August 16–18
  • Lunch and refreshments during the breaks
  • Admission to the opening reception and closing reception, guaranteed only if you registered before xx
  • Wireless connectivity in conference session areas
  • Conference T-shirt

Ei tämä kovin kallista lystiä minusta ole. Ja sehän johtuu tietysti siitä, että vapaaehtoiset toteuttavat tapahtuman ohjelman ja myös paljon muuta tapahtumaan liittyvää. Ja tässä joukossa minäkin olen nyt ensi kertaa mukana.

Koordinoin vapaaehtoisten viestijöiden kansainvälistä tiimiä. Ylläolevassa kuvassa ovat kollegani:


Ja tässä vielä tarkemmat kuvaukset siitä, mitä kukin tiimi Wikimaniassa tekee:

Conference Heroes

volunteers that are present at the conference, and who perform all those small and big tasks that make the conference run smoothly. They are welcoming and happy, they take care of the participants and have a deep feeling of hospitality and they identify individually if there are problems to see to. They are social, logistical, problem-solving and can handle stress.

Communication Experts

volunteers that communicate before, under and after Wikimania. They communicate internally, to find support for ideas, to explain what is happening and to spread information throughout the platforms. They take part in communication externally together with the Communications Team at the WMF and the PR Agency. They may update social medias, create graphics, write blog texts, identify Facebook groups and other social networks and in other ways increase outreach and impact of Wikimania.

Knowledge Savers 

document Wikimania and make sure that all the great ideas survive and can be spread after the conference. They record, film and make sure that there are online written documentation available.

Ambassadors

Ambassadors are key to informing Wikimedians about Wikimania, and spreading the outcomes. They do not need to be on site, but can work from wherever they are situated in the world. They help translate pages, spread ideas and discussions, and implement any ideas or changes in their respective local communities. 

Jos vapaaehtoistyö kiinnostaa, ehdit vielä jättää hakemuksesi (ks. lomake). Vapaaehtoisille ei tietenkään makseta palkkaa, eikä matkojakaan, mutta me pääsemme tapahtumaan ilmaiseksi ja saamme kenties myös ilmaisen sohvamajoituksen jonkun toisen vapaaehtoisen kotoa. Se, mitä rahassa ei voi mitata on tapahtuman kautta saadut verkostot, kokemukset ja uudet ideat ja opit. Kaikenlaista minäkin olen ja lyhyessä ajassa oppinut.

Mutta summa summarum, suosittelen Wikimaniaa 
  • Wikimedia-projekteista kiinnostuneille
  • yhteisöistä kiinnostuneille
  • kestävästä kehityksestä kiinnostuneille
  • tapahtumanjärjestämisestä kiinnostuneille
Ja vaikket tulisikaan paikan päälle, niin seuraa meitä somessa:

Tuesday, May 7, 2019

Suomen luetuimmat Wikipedia-artikkelit huhtikuussa

Oheisesta infografiikasta selviää, mitä artikkeleita suomenkielisestä Wikipediasta luettiin viime kuussa eniten.

Vaalikevät näkyy listalla siten, että politiikkaan liittyviä artikkeleita on listalla poikkeuksellisen paljon. Listalle pääsee myös hyvällä tv- (tai Netflix) näkyvyydellä. Teemajuhlat kiinnostavat myös: kuka oli Mikael Agricola tai mitä eri väriset opiskelijahaalarit tarkoittavat?


Suomen luetuimmat Wikipedia-artikkelit huhtikuussa 2019 by jjanhone

Koko lista Wikipedia-artikkelilinkkeineen löytyy täältä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...