Kaipuuta vanhaan digiajan keskellä

Adrienne Salinger: Teenagers in Their Bedrooms

Tänä kesänä olen katsellut kauppojen lehtihyllyjä surullisin mielin. Niin paljon ristikkolehtiä, niin vähän muita lehtiä. No on tietysti kiva, että ihmiset tekevät vielä ristikoita paperille, mutta lehtien kohtalo surettaa - paperipostista tulee pian katoavaa kansanperinnettä. 

Tätä mietin myös törmätessäni Instagramissa Adrienne Salingerin valokuvakirjana, joka kuvasi 1980-ja 1990-lukujen teinien huoneita. Mistä teinit saisivat nykyään sellaisia julistemääriä, kun nuorten lehtiä ei enää ole?

Mietin myös teinikalentereita, Teinareita, joiden koristeluun käytettiin runsaasti aikaa ja joihin tuherrettiin pienellä käsialalla tärkeitä muistiinpanoja. Onko nykyteineillä paperikalentereita, vai kirjataanko ja jaetaanko tärkeät asiat vain somen avulla?

Nuorena minulla oli paljon kirjeenvaihtokavereita, ulkomaita myöten. Mieleeni ovat jääneet mm. Thalia Kreikasta, Maria Ruotsista, Hiroko Japanista ja suomenruotsalainen Ann-Charlott. Kirjepostin saaminen oli aina päivän kohokohta. Nykyään en kirjepostia lähetä enkä myöskään saa.

Kirjeenvaihtotaustani vuoksi olen jo pitkään kadehtinut ulkomaalaisia snail mail clubeja, joissa klubiemäntä lähettää klubilaisille kuukausittain perinteistä postia, maksua vastaan. Mail club -ilmiö liittyy myös blind box -ilmiöön, jossa ostellaan paketteja, joiden sisältö on yllätys.

Olen jo muutaman kerran huhuillut somessa, eikö tällaisia kerhoja ole vielä Suomessa. Viime viikolla sitten tärppäsi, ja sain kuulla kolmesta kerhosta. Liityin niistä ensimmäiseen, jonka JK Pölkki aloitti heinäkuussa. Ensimmäisen kirjeen printissä oli ihmeen tuttu hahmo, ja kirjeestä paljastui, että hahmo on saanut inspiraatiota minulle niin tutusta sarjasta. Tunnistatko sinä sen?

Kirjekerhoista kiinnostuneet löysivät Instagram-postaukseni ja nyt sen kommenteista löytyy vinkkejä muistakin kirjekerhoista.

Kirjekerho on mielenkiintoinen ilmiö, johon yrittäjien ja sisällöntuottajien kannattaisi tutustua. Tässä jutussa edelläkävijät nimittäin keräävät potin, sillä kovin montaa jäsenyyttä ihmiset tuskin harkitsevat. 

Pienyrittäjälle esimerkiksi sata 15 euron verkkokauppatilausta kuukaudessa tuo ihan uutta turvaa: säännöllistä tuloa, joka maksetaan aina samana päivänä. Sellaista on kiva olla mesenoimassa.

Kirjeisiin voisi laittaa esimerkiksi läppäritarroja, sarjakuvastrippejä, postikortteja, reseptejä, runoja, jatkokertomuksia, fanikuvia. Oman idolin kuulumisia olisi kiva lukea paperilta, jota hän on ehkä saattanut koskettaa! (Haamukirjoittajat-kirjassa taidettiin puhua tyypistä, joka halusi syödä postimerkin, jota tiesi rakastettunsa nuolleen.)

Kuukausikirjeiden idea on vanha, lähetellään vaikka sukkia, alushousuja, lankanäytteitä, kosmetiikkaa, kirjoja. Entisaikohin bändeillä ja artisteilla oli faniklubeja. Onkohan niitä vieläkin?

Digiajan keskellä olen palauttanut arkeeni analogisia asioita:

• elokuvien katselua ilman kännykkää
• paperikirjojen lukemista
• päiväkirjan kirjoittamista ja koristelua esimerkiksi pääsylipuilla, tarravalokuvilla ja esitteistä leikatuilla kuvilla. Tätä harrastusta kutsutaan esim. nimellä junk journal.

Vuonna 2017 innostuin bujoista (tarkka vuosi löytyi helposti bloggaukseni avulla). Nykyisin teen bujoa valmiisiin kalentereihin, se nopeuttaa prosessia ja auttaa keskittymään oleelliseen. 

Käsinkirjoittamisen hyötyjä:

• motorinen tuntu kynän käytöstä tuottaa ihmisaivoissa syvemmän oppimiskokemuksen (Lähde: Kauppalehti)
• aivot joutuvat proses­soimaan tekstiä enemmän ja tekemään ­aktiivisia valintoja, mitä kirjoitetaan ylös. Aivotyön tekeminen kirjoittaessa siis auttaa muistamaan ja oppimaan. Tekstiin on helpompi tehdä tunneilmaisuja, esimerkiksi sydämillä tai erityisen isolla huutomerkillä. Kirjoittaminen ylläpitää vireystilaa, ja auttaa keskittymään paremmin esimerkiksi luentoon tai palaveriin.(Seura)
• kirjoittamisen hitaus ohjaa asioiden tiivistämiseen (Terve)
• käsinkirjoittaminen voi auttaa ideoimaan (MTV)
• lisää henkistä energiaa ja antaa aivoille tauon. Paperi auttaa keskittymisessä toisin kuin kännykkä tai tietokone, jossa muut houkutukset sijaitsevat fyysisesti lähellä, erityisesti, jos ei ole poistanut ilmoituksia. (Kuntoplus)

Kaipuusta vanhaan analogiseen aikaan kertoo myös Catherine Pricen kirja Kuinka päästää irti puhelimesta. Vuonna 2017 ilmestynyt kirja on entistä ajankohtaisempi, onhan somepalveluiden algoritmeista tullut entistä koukuttavampia. Kirja ei yllytä irtautumaan puhelimesta kokonaan, onhan siinä paljon hyviä puolia, vaan vähentämään tietoisesti sen käyttöä ja rauhoittamaan sekä aikaa että fyysistä tilaa, johon kännykkä ei kuulu. 

Kirjan alkupuolella kerrotaan puhelimen haitoista, loppupuolella annetaan käytännön vinkkejä irtautumiseen. Tartuin kirjaan sillä asenteella, että mulla on nämä asiat jo hyvin hanskassa, olenhan panostanut somen käytön vähentämiseen jo vuosia mm. lopettamalla algoritmisyötteiden käytön ja lisäämällä analogisia harrastuksia kuten paperisten kirjojen lukemista ja paperisen päiväkirjan kirjoittamista sekä elokuvien katsomista ilman kännykkää. Käsitöitäkin teen. 

Olen myös luopunut monen mobiilisovelluksen käytöstä, esimerkiksi Facebookia, LinkedIniä ja Hesaria tutkin kännykän selaimen kautta. Somepaastostakin mulla on kokemusta, viime vuonna pidin viikon someloman. Aikomuksistani huolimatta säännöllisistä somepaastoista ei ole kuitenkaan tullut vielä tapaa. 

Mutta jo kirjan 30 päivän kuurin aloitus sai miettimään omaa tilannettani uudestaan: uskallanko katsoa, paljonko minulla menee oikeasti aikaa kännykällä? Viimeisten viikkojen aikana määrät ovat olleet hurjia, isoimmillaan 12 tuntia päivässä! Se johtui siitä, että seurasin Wikimaniaa kännykältä - ajattelin, että se sopii paremmin loma-aikaan kuin läppärin päivystys. 

Suurin yksittäinen aikasyöppö on Instagram, johon minulla on mennyt keskimäärin 106 minuuttia päivässä. Vähimmillään käytin siihen 13 minuuttia, isoimmillaan 228! Instagram-kouluttajan pitää toki tietää, mitä alustalla tapahtuu, mutta ehkä vähempikin riittäisi. Siksi asensin itselleni ensimmäistä kertaa aikalukon, tästedes en saa ylittää 2 tuntia päivässä. Kunhan näen, miten tilanne etenee, saatan vielä pienentää määrää.

Linkkivinkki:

• Yle Areenasta K3, J5: Käsin kirjoittaminen jäsentää mielen kaaosta 

Kynä sauhuten uuteen kauteen

 16.11.25 kirjoittamani bloggaus pohjautuu:

• kolumniin, joka on kirjoitettu 1.8.2024 Suur-Jyväskylän Lehteä varten 
• Instagramissa jakamiini kuviin roskapäiväkirjastani (junk journal) 

Kynä sauhuten uuteen kauteen 

“20.1.2007 Saunan lämmittäminen on likeistä sukua rukoilulle, saunaa lämmittäessä on hyvä tehdä suuria päätöksiä.” 

Näin kynäili Tommy Tabermann, joka kirjoitti Yllytyshullun päiväkirjaa ollessaan eduskuntavaaliehdokas. 

Koristelen kalenterin kannet

kollaasimaisesti

Syyslukukauden alkaessa haastan sinutkin kirjoittamaan: 

ei tarvitse olla runoilija voidakseen pitää päiväkirjaa! 

Kirjoitin nuorena päiväkirjaa kymmenisen vuotta. Pitkiin kirjoitusputkiin en ole sen koommin päässyt, vaikka 

• olen kokeillut leikekirjaa ja bujoilua, 
• tehnyt työhöni liittyviä merkintöjä vihkoihin ja paperikalentereihin ja 
• ostanut Lause päivässä -päiväkirjan. 

Siksi olen vilpittömän iloinen siitä, että tammikuun lopussa aloittamani päiväkirjailu on nyt jatkunut tauotta. 

Ehkä sinua kiinnostaa, miten sen tein? 

Kurssilla suositeltuja kirjoitusoppaita

Paluumatkani käsinkirjoittamiseen alkoi luovan kirjoittamisen kursseilla, joilla kirjoitin tarkoituksella käsin. Se on aivotutkijoiden mukaan hyvä tapa, joka auttaa ajattelemaan, muistamaan ja yleistämään opittuja asioita. 

“Motorinen tuntu kynän käytöstä tuottaa ihmisaivoissa syvemmän oppimiskokemuksen” 

tiivistivät Robert Wiley & Brenda Rapp. 

Stressiin erikoistunut psykologi Birgitte Sølvstein taas kertoi, että 

käsin kirjoittaminen voi lisätä henkistä energiaa. 

Aikaa kirjoittamiselle sain ottamalla käyttöön algoritmivapaat somevirrat, mikä vähensi somen koukuttavuutta. Kirjoitan talteen itselleni merkityksellisiä asioita, mutta tärkeää on myös toimia roolimallina – riemukseni en ole ainoa perheessä, joka kirjoittaa päiväkirjaa! 

Nyt minun ei tarvitse ihmetellä, mihin se kesä taas hujahti, vaan voin palata siihen vihkojani selaamalla. Instagramin päiväkirjavaikuttajilta(!) opin, että

kirjani eivät ole tavallisia päiväkirjoja vaan omnijournaleja. 

Ne yhdistävät esimerkiksi 

• bujon, 
• taidepäiväkirjan, 
• muistiinpanot, 
• ajatusvirran ja 
• tarrakokoelmat. 

Päiväkirjojeni välistä löytyy muun muassa 

• esitteitä, 
• postikortteja, 
• käsityöohjeita, 
• sudokuja, 
• väritystehtäviä, 
• pakkauslistoja, 
• luentomuistiinpanoja, 
• elokuva-arvosteluja, 
• kollaaseja ja 
• lasten piirustuksia. 

Mitä enemmän asioita kirjoihini tungen, sitä pidempiä aikoja vietän niiden parissa. 

Uusi ulottuvuus avautui miniprintterin myötä (jonka ostin paikallisesta elektroniikkaliikkeestä, en Temusta!). Valokuvatarroissani näkyy esimerkiksi ihmisiä, joita olen kohdannut näyttelyissä, konserteissa ja Neulefestareilla. 

Tee siis Tommyt ja valitse ajankohta, jonka talletat: 

• ensimmäiset kuukaudet uudessa koulussa, työssä tai harrastuksessa, 
• tunnelmat matkalta, raksalta tai vauvavuodesta. 

Hauskoja kirjoitushetkiä!