Friday, December 30, 2016

Kurion trendiraportti vol 2: videot vuonna 2017?


Kävin eilen läpi Kurion trendiraportin ja poimin siitä videoihin ja tarinallistamiseen liittyviä kommentteja. Taisin kuitenkin olla jossain välipäivähorroksessa, sillä en missään vaiheessa älynnyt, että luin vuoden vanhaa raporttia :). Mutta kun asia mulle nyt paljastui, kävin uuden rapsan läpi samalla tavalla.

Samalla paljastuu, ovatko someasiantuntijoiden kommentit vuodessa muuttuneet.

[Minusta merkittävin some-markkinoinnin kehityssuunta/trendi vuodelle 2017 on] videot. Vuonna 2017 videot jatkavat edelleen nousuaan oli kyseessä sitten B2C- tai B2B-organisaatiot. Etenkin livestriimaus tulee lisääntymään. Videot halutaan toteuttaa kustannustehokkaasti, mutta samalla huippulaadulla. Niitä kuvataan useita videoita kerralla, joita sitten jaetaan sosiaaliseen mediaan. Lisäksi videoita pilkotaan usein pieniin osiin, joita voidaan jakaa eri kanaviin. Harva brändi tulee jakamaan videoita ainoastaan YouTubeen, vaan samat videot julkaistaan suoraan myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Jokaisen kanavan rajoitteet tulee tällöin huomioida jo videon tuotantovaiheessa.
-Helene Auramo

Ensi vuonna koemme mahdollisesti ensimmäisen kollektiivisen videoähkyn. Toisaalta tulemme näkemään stilisoitua, monikameraohjattua livevideota, joka alkaa muistuttaa sitä tavaraa, jota olemme totutusti nähneet olohuoneidemme mustasta taikalaatikosta. Kotikutoisuus säilyy kuitenkin mm. vaikuttajaviestinnän tähtien kautta, jotka dokumentoivat ja julkaisevat kaiken näkemänsä ja kokemansa. Siis aivan kaiken. Jos metsässä kaikki puut kaatuvat samanaikaisesti, eikä kukaan ehdi olla katsomassa, lähteekö niistä ääni? Video tulee, ota koppi!
-Suvi-Päivikki Jänkälä

Kun keskittymiskykymme laskee laskemistaan, yritysten pitää sisällöntuotannossaan ottaa huomioon tarve saada viesti perille. Se tapahtuu hyödyntämällä tunteita: tarinankerrontaa, visuaalisuutta, interaktiivisuutta sekä kokemuksia: reaaliaikaisia videolähetyksiä, 360-videota, virtuaalista ja lisättyä todellisuutta. Haluamme olla siellä, missä tapahtuu ja jakaa kokemuksia. Jo nyt olemme päässeet konsertteihin ja seminaareihin 360-näkymillä, mutta kohta sukellamme yhä enemmän fanittamiemme yritysten sekä henkilöbrändien valikoituun arkeen ja juhlaan mukaan virtuaalisesti.
-Jarkko Kurvinen

 Maailmassa on aivan tarpeeksi tekemistä tekemisen vuoksi ja suurin osa sisällöstä muuttuu hajuttomaksi, mauttomaksi ja kaurapuuronharmaaksi mössöksi, joka ei herätä emootioita, haasta älyllisesti tai osallista kommunikoimaan. Edelleen suuri osa sisällöstä julkaistaan kuin digipinnassa, yksisuuntaisessa kanavassa, vaikka sosiaalisen median merkittävin kulmakivi on juuri vuorovaikutus. [...] Jokainen sosiaalisen median alusta tulee korostamaan liikkuvan kuvan merkitystä ja sisällöntuottajat julkaisevat videoita pikavoitot silmissään. Liikkuvaa kuvaa tullaan toteuttamaan suorastaan liukuhihnalta, mutta kun videoita julkaistaan yhä useamman toimesta, moni liikkuvan kuvan sisällöistä päätyy kohinaksi internetin kaatopaikalle. Erityisesti live-video tulee menettämään merkitystään itseisarvona, elleivät olosuhteet, konteksti ja aikaikkuna erityisesti vaadi sitä välineeksi tunteiden ja tunnelman välittämiseen.
-Martti Lindholm

Erilaiset tavat tehdä videoita ja livelähetyksiä sekä ottaa mukaan lisätty todellisuus lisääntyvät. 360-videot ja lisätyn todellisuuden videot tuovat elämyksiä pienelle näytölle.
-Pauliina Mäkelä

Videomarkkinointi on lisääntynyt selkeästi. Videoiden kuluttaminen ja todellinen vaikuttavuus B2B-puolella ovat kuitenkin ainakin itselleni vielä kysymysmerkkejä. Uskon siihen, että videot ovat B2B-kentässä tehokkaimmillaan pitkän tähtäimen ajatusjohtajuuden luomisessa, eivätkä niinkään nopeassa konvertoitumisessa. Tästä kuitenkin näkisin mielelläni tutkimustuloksia tai kuulisin kokemuksia. [...] YouTubessa olisi matalalla kynnyksellä kulutettaville B2B-sisällöille kaistaa. Nähtäväksi jää, miten hyvin videot oikeasti vielä tavoittavat B2B-yleisöä. Videot vaativat useimmiten myös ympärilleen muuta kirjoitettua sisältöä ja muiden kanavien valjastamista, joten mediana videot ovat työläämpiä toteuttaa kuin esimerkiksi perinteiset kirjoitetut blogit tai artikkelit.
-Henna Niiranen

 Facebookissa kannattaa käyttää esimerkiksi live-videota kekseliäillä tavoilla ja Instagramissa uudehkoa stories-ominaisuutta. YouTube on näistä monelle yritykselle se hankalampi vaihtoehto oman sisältömarkkinoinnin kannalta, mutta se on pikemminkin väärinkäsitys, sillä YouTubeen voi suhtautua kuten nykyajan radion ja tv:n yhdistelmään – siis pikemminkin yhdensuuntaisena kanavana.
-Harto Pönkä

Mobiilin videomahdollisuudet ja livestriimaus ovat tehneet tapahtumien etäseurannasta yleistä ja suosittua.
-Janne Saarikko

Liikkuva kuva kaikessa sen muodoissaan (perinteinen video, animaatiot/gif:it, live-videot, vertikaalivideo jne.) tulee jatkamaan kasvua räjähdysmäisesti some-alustoilla vuonna 2017. Myöhemmin, massamarkkinateknologioiden kehittyessä, VR/AR tulee olemaan suuri 2.0-draiveri videolle, eikä pelkästään somessa, eikä välttämättä ihan vielä 2017. Pitää myös ymmärtää, että video tulee toimimaan sisällön formaattina ja sitä tullaankin rikastamaan erityyppisillä teknologioilla tai ratkaisuilla (VR, AR, personoiminen, social commerce jne.).
-Tomi Sirén

n. Erityisesti tänä vuonna läpi lyönyt live-video on sekä FB:n että Twitterin strategian keskiössä. Markkinoija saa nyt helppoja voittoja FB Liven avulla, mutta kuinka kauan? Facebook antaa livelähetyksille nyt mukavasti näkyvyyttä ja syksyn aikana ollaankin nähty mitä kummallisimpia virityksiä. Kumpi on parempi, kurkku vai porkkana – äänestä!
-Tommi Taponen

Videosta tulee jatkossa tärkein formaatti ja liikkuvaa kuvaa osataan jatkossa käyttää yhä innovatiivisemmin. Livestream mahdollistaa kustannustehokkuuden. Lyhyet klipit tulevat korvaamaan osan valokuvasisällöstä ja somekanavat kehittyvät tukemaan videota yhä paremmin. [...] YouTube. Ensi vuoden aikana nähdään varmasti enemmän sitä, että brändit perustavat omia, hyvin konseptoituja tubekanavia, eivätkä enää pidä sitä pelkästään omana videoarkistonaan. Jatkossa YouTubessa voitaisiin nähdä livekuvaa ja Snapchatin sekä Instagramin kaltaista, helposti toteutettavaa Stories-sisältöä.
-Natalia Tolmatsova 

Visuaalisuus ja liikkuva kuva ovat yhä tärkeimmät megatrendit vuonna 2017. Kaikki kommunikaatio tulisi olla visuaalisesti, vähintään hyvin kuvitettua ja mielellään myös elävässä muodossa. Kuvat ja niitä tukevat alustat kasvavat entisestään pistemäisten ja tekstipohjaisten alustojen kustannuksella.
-Ville Tolvanen

Videot ovat isosti hypetetty ja paljon mahdollisuuksia tuova sisältömuoto, jota niin nyt kuin yhä vuoden 2017 aikanakin hyödynnetään alimitoitetusti. Videoiden kuluttaminen yhä hektisemmässä maailmassamme ei ole kasvanut niin isosti kuin on odotettu - niitä on teksteihin verrattuna vaikea selailla ja hyppiä kohtaan, joka kiinnostaa. Lyhyiden ja viihdyttävien videoiden kulutus kasvaa, mutta asiaviestinnässä videot ovat todella haasteellisia.
-Minna Valtari

[Some-palvelu, jota markkinoijan kannattaa pitää silmällä vuonna 2017?] Snapchat erityisesti ja online- ja live video -palvelut yleisesti. Viestinnän visuaalistuminen on megatrendi, joka jatkuu varmasti, ja vuonna 2017 tarjolla on jo AR-/VR-alustoja, joilla voi tehdä todella kiinnostavia sisältöjä. Vain mielikuvitus on rajana!
-Aku Varamäki

Uskon, että markkinoinnissa siirrytään entistä enemmän tarinoiden luomiseen ja tarinan kerrontaan sekä tartutaan nykyistä herkemmin ajankohtaisiin asioihin mahdollisuusviestinnän keinoin. [...] Vuosi 2016 on ollut vahvasti striimatun liikkuvan kuvan aikaa, Snapchatistä Periscopen kautta Facebook Liveen. Uskoisin saman trendin jatkuvan myös ensi vuonna.
-Mikko Vieri

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...