16 vuotta yrittäjänä - miten tein sen?

Tänään tuli täyteen jo 16 vuotta yrittäjänä. 

Päätöksen yrittäjyydestä tein kai lokakuussa, mutta tasan 16 vuotta sitten PRH:ta tuli puhelu ja pienen keskustelun jälkeen löin lukkoon yritykseni nimen: Hidden treasure - Piilotettu aarre. Englanninkielinen nimi ei ollut sattumaa - mun urani Nokialla oli ollut kansainvälinen ja koulutin useimmiten englanniksi. 

Yrityssynttäreitä olen siis saanut viettää jo monen monta. 

Vuosina 1-10 tapasin järjestää arpajaiset ja annoin ilmaisia tunteja synttärivuoden mukaan 1-10 ihmiselle. Kaikenlaista kivaa niiden 55 tunnin aikana tulikin tehtyä! 

Pari tällaista lahjaa olen tänäkin vuonna antanut, ilman arvontaa tosin. Kerroin tuttavan pyynnöstä urastani pitkäaikaistyöttömille ja sparrasin tuttavaa, joka pisti yrityksen pystyyn. 

Suloiset kiitokset kaikille matkassani 

tavalla tai toisella olleille!

Kun on tehnyt harrastuksestaan työn, niin mielellään siitä puhuu myös vapaa-ajalla.

10-vuotissynttäreitä vietin etänä, elettiinhän silloin korona-aikaa. Lahjaksi sain erittäin ihania puheita, pieniä tietoiskuja eri aiheista. Niiden muisto lämmittää yhä. 

Viime vuonna, 15-vuotispäivänä, päätin antaa enemmän aikaa blogilleni. Sen jälkeen olen blogannut 35 kertaa. Ihan hyvä, vaikka varmaan vähemmän, kuin sillon kuvittelin. En ole esimerkiksi saanut aikaiseksi postailla kaikkia kirjajuttujani tänne.  

Uutta intoa blogiin sain, kun aloin tehdä Instagramiin seitsemän kuvan karusellipostauksia.

Ehkä minun pitäisi innostua myös siitä, että blogissani pyörii hyvin paljon lukijoita. Eilen 1904, tänään 2099, lokakuussa 89 353 ja tässä kuussa 35 112. Yhteensä täällä on ollut 1,5 miljoonaa vierailua.

Hieno peliväline. :)

Vauhti kiihtyy vuosi vuodelta, vaikka ei tämä enää mitään blogien kulta-aikaa mielestäni olekaan. Siksi, vaikka tilastotieteilijä olenkin, en enää seuraa juurikaan nettisivujeni tai blogini liikennettä. 

On tietysti kiva, että täällä käy paljon botteja, mutta bottien sijaan kirjoitan blogiini ihmisiä ja itseäni ajatellen. Kirjoittaminen on ajattelemista, ja eniten ajattelen nykyään paperille kirjoittamalla. Se on ihanaa, sillä en halua, että kaikki ajatteluni on koneiden luettavissa.

Tänään, virallisena sweet sixteen -päivänä, kerroin somessa (=Instagram, Facebook ja LinkedIn) seitsemän kuvan karuselleissa asioista, joiden ansiosta Piilotettu aarre päässyt näinkin makeaan ikään ja samat jutut jaan nyt tässäkin. 

Urani kouluttajana alkoi 

Artemis-työkaluista.

Urani kouluttajana alkoi siis Artemis-työkaluista, joiden avulla Nokialla kirjattiin ylös tunteja ja seurattiin projektien etenemistä.

Osana projektikoordinaattorin rooliani oli pitää koulutuksia, mutta myös tehdä kaikenlaisia graafisia esityksiä. 

Tilastotieteilijälle sopivaa hommaa siis! 

Myös graduni liittyi Artemis-työkaluihin. Oli etuoikeus tehdä gradu omalle työnantajalle - sain siis käyttää graduun myös hieman työaikaa, ehkä päivän viikossa?

Sittemmin olen kouluttanut paljon muitakin digitaalisia työkaluja. Itsekseni hihittelen, että onpas hassua, että omat työtuntini kirjaan paperikalenteriin, en mihinkään digitaaliseen järjestelmään. 

Tai no, kirjaan minä niitä koneellakin, mutten ekalla kerralla ja raporttigrafiikat piirrän vihkooni – käsin.

Askartelu ajoi minut someen.

Konkretia kunniaan! 

Myös myyntini seuranta on hyvin konkreettista, sillä usko tai älä, käytän siihen  välillä helmitaulua! Kun olen kaivanut sen esiin syksyn koulutuksissa, taulu on herättänyt hilpeyttä, mutta myös inspiraatiota. Ehkä muutkin kaipaavat elämäänsä enemmän konkretiaa.

Somekouluttaja minusta tuli harrastukseni kautta, olin nukkekotiharrastaja, joka etsi somesta harrastuskavereita ja heidän kanssaan opettelin käyttämään ensimmäisiä sosiaalisen median työkaluja vuosituhannen vaihteessa. Olin Suomen ensimmäinen nukkekoteihin keskittynyt bloggaaja. :)

Nukkekotiharrastus muuttui pian lähes tyystin digitaaliseksi harrastukseksi, kun perustin Nukkekotiwikin ja sen sisaren, Mini treasures wikin ja aloin markkinoida niitä. 

Sittemmin olen varastanut aikaa digiltä takaisin omiin irl-harrastuksiini: taideparsintaan, neuleisiin ja muihin lankatöihin, kollaaseihin, päiväkirjan kirjoittamiseen jne. Somesta säästynyt aika kuluu nopeasti myös paperikirjojen ja lehtien parissa.

Lukeminen kehittää paitsi empatiakykyä, myös keskittymiskykyä ja luovuutta. Yrittäjälle luovuus on tärkeää pääomaa, sitä tarvitaan esimerkiksi uusien tuotteiden ja konseptien kehittämiseen. 

Ajattelua kehittää myös koulutuksiin osallistuminen, mieluummin minä opin muiden ihmisten ajattelusta ja kokemuksista kuin tekoälyn arvailusta. 

Erityisen inspiroivana pidin Niina Luttisen pari viikkoa sitten Jyväskylän viestintäklubilaisille vetämää työpajaa, jossa mietittiin oman roolin tulevaisuutta. 

Olen kirjoittanut
resilienssistä Wikipediaan.

Ennen sitä hän oli kertonut meille YAMK-opinnäytetyöstään, joka käsitteli työntekijäkokemuksen muotoilua.

Minua on vähän ahdistanut ajatus, että teoriassa minulla on yrittäjyyttä enemmän edessä kuin takana - ainakin, jos minun pitää työllistää itseni yli 70-vuotiaaksi. Miten ihmeessä pärjään niin kauan kilpailussa tekoälyn kanssa? 

Niinan yllättävä tehtävä vapautti minut kuitenkin ajattelemaan villisti. Mitä haluaisin tehdä, jos "raha, titteli tai muiden odotukset eivät määrittelisi mitään"? 

Yhtäkkiä löysin uuden unelman, jossa tekoäly ei ole minun kilpailijani vaan mahdollistaja. Unelma ei perustu tekoälyn käyttöön vaan elämysten tuottamiseen yhdessä verkostoni kanssa.

Lyhyt harjoitus toi rauhaa: jos nykyinen työni häviää, minulla on keinoja keksiä Piilotettu aarre uudestaan.

Tein tämän bloggauksen
kuvat Canvalla.

Aikaa olen saanut mm. luopumalla X:stä ja Tiktokista, joka lienee yksi koukuttavimmista somepalveluista. Myös algoritmittomien fiidien käyttöönotto on vähentänyt someaikaa.

Yksi uusimmista tavoistani pienentää kännykän käyttöä on rannekello - kun ajan näkee kädestä, kännykän vilkuilu vähenee ja se saa entistä vähemmän tilaisuuksia varastaa aikaani. Ilokseni kellollani on muitakin käyttäjiä: myös perheeni tarkistaa siitä välillä aikaa.

Yksinyrittäjänä työskentelen etupäässä kotona, ja olen siis enemmän tai vähemmän läsnä perheeni arjessa koko ajan. Työpaikkani on arvovalinta: olen paikalla silloin, kun minua tarvitaan. 

Toinen luksus, jota työni minulle tarjoaa on lukuisat lehdet, joita tilaan Wikipedia-työni vuoksi. Tarvitsen niitä lähteiksi, mutta nautin niistä myös muulloin. Siksi minua ahdistaa median tulevaisuus, muun muassa STT:n kohtalo. Kukahan sen voisi pelastaa? Iina Kansonen kertoi STT:n merkityksestä hienosti Linkkarissa.

Lopuksi esitän vielä synttäritoiveen. Haluaisin puhua jatkossa enemmän siitä, miten arkeen saadaan tilaa ajattelulle ja luovuudelle ja miten yksilöt voivat tehdä omasta somestaan vähemmän koukuttavan. Paljon puhutaan siitä, miten some ja pelit pilaavat lapset ja nuoret, mutta vähemmän siitä, että myös heidän vanhempansa ja muut aikuiset roikkuvat liikaa digilaitteilla. 

DNA:n Digitaalinen elämä 2026 -tutkimuksen mukaan:

• 46 prosenttia vastaajista kokee, että älypuhelimet haittaavat perhesuhteita, 40 prosenttia ajattelee, että elämänlaatu paranisi, jos älypuhelinta käyttäisi vähemmän.
• 32 prosenttia on rajoittanut älypuhelimen parissa viettämäänsä aikaa. Eniten käyttöä ovat rajoittaneet 15-34-vuotiaat.