Tuesday, March 15, 2022

Mikä ihmisiä oikeasti kiinnostaa eli vuoden 2021 luetuimmat Wikipedia-artikkelit

Wikipedia kuuluu Suomen luetuimpien nettisivustojen joukkoon, mutta moni ei huomaa kuluttavansa Wikipedia-sisältöjä myös Wikipedian ulkopuolella, Googlen etusivulla tai vaikka Sirin ja Alexan kanssa jutellessaan.

Suomenkielinen Wikipedia täytti viime kuussa 20 vuotta. Kahdessa vuosikymmenessä siitä on tullut meille itsestäänselvyys, jonka olemassaoloa harvoin tulee pohtineeksi. Minä mietin asiaa usein koulutusteni yhteydessä, joissa haastan ihmiset miettimään esimerkiksi sitä, millaisia mielipidevaikuttajia me wikipedistit oikein olemmekaan. Me päätämme siitä, mistä Wikipediassa kirjoitetaan, mistä ei, ja meidän valintamme vaikuttavat muun muassa ihmisten päätöksiin.

Wikipedia-sisällöt nousevat Googlen etusivulle:
 



Tällaisina aikoina Wikipedian merkitys korostuu entisestään. Sydämeni itkee verta, kun Venäjä on katkaissut ihmisten pääsyn Wikipediaan ja kun Valko-Venäjä on pidättänyt kuuluisan wikipedistin, joka on muokannut Ukrainan hyökkäyksestä kertovaa artikkelia. Jo aiemmin Wikimedia-yhteisö on joutunut todistamaan sitä, miten osa vapaaehtoisista vaarantaa henkilökohtaisen turvallisuutensa vapaan tiedon puolesta.

Kuvassa erottuu hyvin, millaisen piikin koronakevät aiheutti suomenkielisessä Wikipediassa


Wikipediasta haettiin paljon tietoa esimerkiksi koronakeväänä ja tämä kevät jatkaa samalla linjalla, uusi lukuennätys rikottiin jo helmikuussa ja maaliskuussa tahti luultavasti vain kiihtyy.


Helmikuun luetuimmat artikkelit kertovat, että olympialaiset kiinnostivat kovasti:



Tähän Instagram-kuvaan taas talletin suomenkielisen Wikipedian luetuimmat artikkelit 24.2.2022, päivänä, joka jäänee meidän kaikkien mieleen.


 



Mitkä sitten olivat viime vuoden 10 luetuinta artikkelia?

1 Suomi
2 Carles Puigdemont
3 Luettelo hätäkeskuksen tehtäväluokista
4 Eurovision laulukilpailu 2021
5 Elisabet II
6 Suomen kunnanvaakunat
7 Blind Channel
8 Luettelo vuonna 2021 kuolleista henkilöistä
9 Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä
10 Helsinki


Oliko joukossa yllätyksiä? Veikkaan, että numero kakkonen oli sellainen, ja ensireaktiosi on ihan oikeassa: Carle Puidgemont ei oikeasti kuulu suomalaisten Wikipedia-artikkelien luetuimpien artikkelien joukkoon. Mutta siellä se killuu, niin suomalaisten kuin lähes kaikkien muidenkin kieliversioiden huipulla, huolimatta siitä, että minä ja moni muu on nostanut asian esiin. Kyseessä on siis jonkin hyvin tehdyn botin lukukerrat.

No mikäs muu meitä kiinnostaa?

No tietenkin ihmiset:

17 Pave Maijanen
18 Alexi Laiho
19 Sanna Marin
21 Tytti Yli-Viikari
28 Irwin Goodman
29 Sauli Niinistö
30 Juice Leskinen
32 Urho Kekkonen
34 Kimi Räikkönen
36 Prinssi Philip, Edinburghin herttua
42 Adolf Hitler
44 Danny
45 Riikka Purra
48 Freddie Mercury
49 Cristiano Ronaldo
61 Walesin prinssi Charles
66 Tove Jansson 
67 Peter Nygård
68 Armi Aavikko
73 Carl Gustaf Emil Mannerheim
74 Vesa-Matti Loiri
75 Märtha (Norjan prinsessa)
77 Christian Eriksen
81 Elon Musk
82 Kiti Kokkonen
83 Aleksi Valavuori
86 Lukas Hradecký


Historia:

20 Toinen maailmansota
23 Taliban
27 Jatkosota
31 Talvisota
37 Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 
38 Suomen sisällissota
39 Ensimmäinen maailmansota
43 Espanjantauti
57 Koskelan teinisurma
63 Syyskuun 11. päivän terroriteot
90 RMS Titanic
93 Luettelo Yhdysvaltain presidenteistä 
99 Junko Furutan murha 



Maantiede:

12 Luettelo Suomen kaupungeista
13 Yhdysvallat
22 Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan  
24 Suomen maakunnat
33 Afganistan
41 Yhdistynyt kuningaskunta
47 Tampere
50 Eurooppa
52 Venäjä
54 Luettelo Suomen kunnista
58 Neuvostoliitto
60 Saksa
64 Ruotsi 
70 Oulu
76 Turku
80 Australia
85 Norja
89 Kiina
92 Sveitsi
94 Kanada
95 Japani
98 Viro 
100 Israel


Viihde:

11 Luettelo televisiosarjan Salatut elämät henkilöistä
16 James Bond
26 Salatut elämät
35 Selviytyjät Suomi
51 Luettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistä
62 Luettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista R–Ö
65 Ivalo (televisiosarja)
69 Nightwish
87 Suomi Eurovision laulukilpailussa
91 Eurovision laulukilpailu 
96 Horoskooppi 


Urheilu:

14 Suomen jääkiekkomaajoukkue
15 Formula 1 -kausi 2021
46 Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut
56 Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut
71 Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2021
72 Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut
78 Kesäolympialaiset 2020
97 Olympialaiset 

Merkkipäivät:

25 Luettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin naisten nimistä
40 Luettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin miesten nimistä
53 Hääpäivien nimitykset
79 Helatorstai

Muut:

55 Instagram
59 Wikipedia
84 Aspergerin oireyhtymä
88 Luettelo automerkeistä


Pysähdyin muuten miettimään omaa Wikipedia-historiaani Maaseudun Tulevaisuuden haastattelun vuoksi. Urani päätyi Wikipedian pariin erinäisten sattumien kautta. Jälkikäteen todettuna ne olivat kovin onnekkaita sattumia, sillä Wikipedia-työssäni yhdistyy kaksi suosikkiammattiani: kouluttaja +  toimittaja. :)


Jos tahdot oppia hyödyntämään Wikipediaa omassa työssäsi, perehdy avoimiin Wikipedia-tuotteisiini

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...