Wednesday, November 7, 2012

Piilotetun aarteen 2v-synttärihulina alkaa

Vähän huulipunaa juhlan kunniaksi
Piilotettu aarre täyttää perjantaina 9.11.2012 kaksi vuotta - se on päivä, jolloin sai nimen Hidden treasure - Piilotettu aarre. Keväällä osallistuin paikallisten yrittäjien tukemaan oppisopimuskoulutukseen, jossa oli keskiössä sosiaalisen median käyttö markkinoinnissa. Työkalut sinänsä olivat hyvin tuttuja, mutta markkinointinäkökulmasta sain uusia ajatuksia ja aloin miettiä tarkemmin mm. yritysilmettäni. Pistin kotisivuni ja muut verkkokotini uusiksi (kiitos minut haastaneen Okkosen Halen, Trimedian ja RedanRedanin) ja päätin, että suomeksi puhun Piilotetusta aarteesta, englanniksi Hidden treasuresta, eli pitkä nimirimpsu saa jäädä lähinnä virallisiin papereihin.

Yritykseni nimeä kehutaan usein, sitä pidetään paitsi helposti muistettavana, myös mielenkiintoa herättävänä. Mitä Piilotettu aarre sitten tarkoittaa? Nimi tulee alunperin Hidden treasure -blogista, jonka perustin Nokian intranettiin. Blogeissahan on se hankaluus, että nimi pitää päättää ennenkuin siihen pääsee kirjoittamaan. Joten etsiessäni nimeä tutkin muiden blogeja. Muut olivat nimenneet blogejaan nimensä (esim. OPK´s blog) tai organisaationsa mukaan. Minä en ollut tarpeeksi tunnettu mainostaakseni blogia omalla nimelläni ja tiesin myös sen, etteivät organisaatiot kauan Nokialla vanhene. Siksi innostuin tarinallisista nimistä, joista parhaiten mieleeni on jäänyt Liisa Ihmemaahan viittaava Red Pill. Mietin siis, mikä tarina liittyisi tuleviin juttuihini. Ideani oli kerätä blogiini talteen löytämiäni tiedonmuruja sosiaalisen median palveluiden käytöstä ja auttaa ihmisiä säilyttämään tietojaan niin, että mahdollisimman moni sen löytäisi. Nokiassa kun vaihtoehtoja riitti, oli intranet-sivuja, LotusNotes-tietokantoja, wikejä, verkkolevyjä - ja tietysti kaikkien omat tursuilevat sähköpostilaatikot. Joskus kun sattumalta törmäsi vaikka hyviin ohjeisiin, tuntui siltä, kuin olisi löytänyt hyvin piilotetun aarteen. Päätin siis alkaa kerätä talteen näitä piilotettuja aarteita ja tehdä blogistani paikan, josta löytyisi vastauksia erilaisiin sosiaalisen median palveluihin liittyviin ongelmiin kuin myös uusia ideoita niiden käytöstä.

Keväällä 2009 siirsin blogini internetiin Hidden treasure 2.0 -nimellä (2.0 viittaa paitsi siihen, että kyseessä oli toinen samanniminen blogini myös web2.0:aan, termiin, jota käytettiin ennen "sosiaalista mediaa"). Kun aloin blogata suomeksi, oli luontevaa kääntää blogin nimi suomeksi ("kätketyn" aarteen hylkäsin ääkkösten takia). 

Ehkäpä monipuolisuus, ajoittainen hassuttelu ja osallistuminen erilaisiin keskusteluihin selittävät, miksi henkilökohtainen Twitter- tilini on paljon suositumpi kuin yritykseni tili
Pari vuotta sitten mietin nimeä uudelle yritykselleni. Monet toiminimet on nimetty omistajansa mukaan, mutta halusin tehdä selvän eron itseni ja yritykseni välille. Minähän en ole yhtä kuin yritykseni, olen paljon enemmän (esim. äiti, vaimo, tutkija, nukkekotiharrastaja, Kiepauttaja, Nörttityttö). Niinpä esimerksi Twitterissä Johanna Janhonen voi puhua asiasta kuin asiasta siinä missä Piilotettu aarre keskittyy sosiaaliseen mediaan työkäytössä. Samaan tapaan käytän myös Facebookia, yritän pitää enimmän osan someen liittyvistä päivityksistäni Piilotetussa aarteessa ja jättää kaverini rauhaan "ylenmääräiseltä markkinointiviestinnältä". Sen sijaan LinkedIn:ssä käytän enemmän omaa profiiliani kuin yritykseni profiilia - onhan sillä huomattavasti enemmän seuraajia ja ammatillisessa verkostossa on luontevaa jakaa työhön liittyviä kuulumisia

Some-alkuiset firman nimet päätin myös unohtaa, niitä oli jo silloin niin monta, etten halunnus siihen joukkoon hukkua (sen jälkeen näitä some-firmoja on tullut vain lisää. Menevätköhän nimet ihmisiltä sekaisin ja he lähestyvätkin vahingossa väärää yritystä?). Piti siis keksiä joku oma nimi ja nimi löytyikin sitten lopulta aika läheltä - blogistani. Jo ennen yrityksen perustamista Piilotettu aarre -haulla löytyi paljon sosiaaliseen mediaan liittyvää sisältöä, mitä kannatti tietysti hyödyntää :).

Tänä päivänä Piilotettu aarre viittaa pitkälti samaan kuin alunperinkin: internet ja ihmisten työympäristöt ovat täynnä löytäjäänsä odottavaa tietoa. Ja paljon tietoa on piilotettu paikkoihin, josta muut eivät sitä ei voi löytää: ihmisten päihin ja sähköposteihin. Piilotettu aarre auttaa tekemään tiedosta löydettävämpää tuomalla organisaation sisäiseen käyttöön esimerkiksi wikejä, opettamalla ihmisiä löytämään netistä oman alansa mielipidevaikuttajia ja kuraattoreita tai houkuttelemalla organisaation sivulle ihmisiä sosiaalisen median avulla. Piilotettuja aarteita ovat myös yhteisöt, jotka voivat auttaa organisaatiota parantamaan toimintaansa -joko vapaaehtoisesti tai tiedostamattaan.

Viime vuonna järjestin ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi kilpailun. Sain kilpailusta hyvää palautetta (etenkin voittajalta;), joten päätin tänäkin vuonna järjestää sellaisen.

Viime vuoden voittaja oli Satu Konsti Jyväskylän seurakunnasta ja hänen voittamansa palkintotunti käytettiin syyskuussa 2012 osana kolmen tunnin Facebook-koulutusta, jossa olivat Sadun lisäksi mukana seurakunnan lehden, Henki&Elämän tekijät.
“Johanna opasti joukkomme somen äärelle tosi taitavasti ja kiinnostavasti. Aloittelijat pysyivät hyvin kärryillä, mutta edistyneimmätkin saivat lisäeväitä osaamiseensa. Peruspaketin pohjalta muhistelemme kuulemaamme ja kehittelemme lisää uusia käyttömahdolllisuuksia. Kotvan kuluttua pidämme varsinaisen työpajapäivän, jolloin laitamme jalostuneet ideat käytäntöön. Tuskin maltan odottaa!”
Marjo Rönnkvist, viestintäpäällikkö, Jyväskylän seurakunta
Eli piakkoin jatkamme Jyväskylän seurakunnan kanssa työpajapäivän merkeissä, jota myös minä odotan innolla :).

 Joten käypä osallistumassa hetimiten uuteen kilpailuuni - ehkä juuri sinua onnistaa tällä kerralla!

2 comments:

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...