Tuesday, February 14, 2017

Apua, Google sulki mun blogin ja Blogger lukitsi sen

Hei! Jos päädyit blogiini googlatessasi mitä tehdä, kun blogisi tai jokin muu nettisivusi on suljettu haittakoodin vuoksi, olet ihan oikeassa paikassa. Kerron aluksi miten minulle kävi ja annan lopussa ohjeita siihen, miten sinun kannattaa asiassa edetä. Kun otat oppia virheistäni, säästät itse monta tuskastuttavaa päivää.

Huhhuh! Viime torstaina bloggasin CMADFI:n TTT-jatkoista otsikolla "#cmadliveTTT eli #CMADFI:n ikimuistoiset jatkot TTTeatterillalla". Ajattelin, että kyseinen bloggaus saattaisi hyötyä samana päivänä olleesta Mielensäpahoittajan ensi-illasta, mutta bloggauksesta tulikin ihan toisella tavalla ikimuistoinen, yksi blogiurani merkittävimmistä bloggauksista. Google nimittäin päätti sulkea sen johdosta koko blogini, koska se sisältää "haittakoodia"! Olin upottanut blogiin TTT:n postaaman Facebook-videon sekä tekemäni Storify-stoorin. Kun blogiini yritti mennä, se näytti tällaiselta:
tai tällaiselta:
Pyysin apua Twitterissä ja Facebookissa statuspäivityksissäni, Yhteisömanagereiden ryhmässä sekä Tavoitteellinen bloggaaminen-ryhmässä. Iso kiitos kaikille minua auttaneille sekä myös myötätuntoa osoittaneille.

@tuulap epäili, että jokin video on laukaissut hälytyksen ja @pegzor vinkkasi Googlen Webmaster tools -sivustosta.
Poistin varmuuden vuoksi kummankin upotuskoodin (vaikka testini mukaan vain Facebook-video oli epäilyttävä) ja ilmoitin Googlelle tällä lomakkeella, että sivu on nyt ok ja sain perjantai-aamuna tällaisen viestin.
Kului tunti jos toinenkin, tuli viikonloppu, mutta blogiani ei vain avattukaan. Miksi, oi miksi, itkin somessa ja manasin Googlen valtaa.



Harto Pönkä kuuli valitukseni ja vinkkasi minulle hyvän ohjeen, jota tavaamalla huomasin,ettei riitäkään, että ilmoittaa, että yksi sivu on ok, vaan kaikki urlit pitää raportoida erikseen.

siis
http://piilotettuaarre.blogspot.fi/2017/02/cmadlivettt-eli-cmadfin-ikimuistoiset.html
http://piilotettuaarre.blogspot.fi/2017/02/
http://piilotettuaarre.blogspot.fi/2017/
http://piilotettuaarre.blogspot.fi/

Olin raportoinut vain http://piilotettuaarre.blogspot.com-osoitetta, jonka olin Googlen Webmaster tools -sivustolta löytänyt. Lisäsin tiistaina sivustolle myös http://piilotettuaarre.blogspot.fi/ -osoitteen, täytin lomakkeita ja toivoin parasta. Blogini ohjauspaneelissa roikkuu vieläkin tällainen lätkä:


mutta Googlen Webmasters Toolseista löytyi keskiviikkona succesfull review -raportti oikealle urlille:



ja sain itse blogini auki ensi kertaa sitten sen sulkemisen. No ei täällä ole paljon muitakaan käynyt:



Muita blogiini ei kuitenkaan vielä päästetty. Heille tarjoiltiin tällaista herjaa:


Olin lukenut jostain, että lukitut blogit avataan 24-48 tunnin kuluessa ilmoituksesta, riippuen siitä, miten pitkät jonot tiimillä on. Odotin siis 48 tuntia kiltisti, mutta kun se oli kulunut, kirjoitin torstai-aamulla Bloggerin foorumille, josta Jaana Nyström oli minulle vinkannut. Perjantaiaamuyöllä sain vastauksen: "piilotettuaarre.blogspot.com näyttää toimivan ihan normaalisti, kerro onko kaikki nyt ok". No ei ole: Suomessa blogspot.com-osoitteet uudelleenohjataan blogspot.fi-osoitteeseen, joten vaikka com-osoite toimisikin, ei se minua paljon auta. Toni Nummela kävi myös kommentoimassa ketjuun, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Aikaeron vuoksi jouduin odottamaan vastausta lauantaiyöhön, turhaan. Epätoivoissani harkitsin jopa hetken ajan tällaista vippaskonttia, jonka netistä löysin. Jaana Nyström kävi komppaamassa mua ja pyysi apua myös Google-tutultaan. PeggyK vastasi, että hän pyytää Bloggeria katsomaan tapaustani. Elättelen isoja toiveita, että homma ratkeaa tiistaiaamuyöllä. We'll see.

Ensimmäiset vierailijat pääsivät blogiini tiistai-iltapäivällä. Hurraa!

Eivät kuitenkaan kaikki, tässä vielä yksi uusi herja:


Tästäkin herjasta yritän päästä eroon: tein ilmoituksen tänne.

Mutta jos sinä olet joutunut vastaavaan tilanteeseen, tässä kootut neuvoni:
  1. Ota iisisti, homma kyllä selviää. Google on kuulemma herkkä hermostumaan harmittomista sivuista, ja sitä sattuu kyllä paremmissakin piireissä, esimerkiksi Mediaviikon uutiskirjeelle ja Suomen Kuvalehdelle on käynyt näin. Homma ei kuitenkaan selviä odottamalla, vaan sinun pitää itse toimia!
  2. Varmista,että sivustosi löytyy Googlen Webmasters toolseista (GWT). Blogger-blogini löytyivät sieltä automaattisesti, mutta vain blogspot.com-osoitteella. Blogspot.fi-osoitteet pitää lisätä erikseen ja se onnistuu esim. lisäämällä koodia tiettyyn kohtaan blogisi templaatissa.
  3. Poista koodi, josta Google ei pidä. "Saastuneet" urlit löydät GWT:sta:  
  4. Kun olet poistanut esimerkiksi sen videon, joka aiheutti hälytyksen, tee ilmoitukset Googlelle ja StopBadware-sivustolle.
  5. Odota. Google varoittelee, että sillä voi mennä jopa 72 tuntia ennenkuin se ehtii tutkia raporttisi. Minulla näihin meni 8-12 tuntia kerrallaan ja homma olisi ollut nopeammin ohitse, jos olisin tiennyt asiasta enemmän. 
  6. Googlen Transparency Report -sivulta voit testata, vieläkö osoitteesi hälyttävät.
  7. Jos sinulla on Bloggerin blogi, pyydä apua Bloggerin foorumilta, jos blogiasi ei itsestään avata. Linkitä vaikka tuohon minun kirjoitukseeni, jos se auttaisi.

Tässä sama tarina vielä kalvoina.



Auttoivatko ohjeeni sinua hädässä? Onko sinulla muita vinkkejä Googlen väärien hälytysten kanssa taisteleville? Blogiani voi kommentoida myös ilman kirjautumista.

2 comments:

  1. Kiitos ohjeista! Itselleni on käynyt samoin kun sain yhdeltä isolta amerikkalaiselta bloggaajalta kuvia. Blogi meni lukkoon - "haitallista materiaalia" - mutta ongelma onneksi ratkesi itsestään parissa päivässä.

    ReplyDelete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...