Thursday, February 6, 2014

Naamat kirjassa jo 10 vuotta (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 5.2.14.

Facebook näki päivänvalon kymmenen vuotta sitten. Mark Zuckerberg oli silloin viimeistelemässä toisen porukan omistamaa ConnectU-nimistä verkkopalvelua, mutta päätti napata idean itselleen. Facebookin kasvualusta, Harvardin yliopisto, oli varsin hedelmällinen, yliopisto-opiskelijoilla oli aikaa ja tarvetta verkostoitua keskenään - Facebook oli heille kuin verkkoon siirretty vuosikirja. Palvelu levisi suljettuna versiona nopeasti muihinkin yliopistoihin ja yhteisöihin ja vuonna 2006 siitä tuli kaikille avoin. Suomalaiset löysivät sankoin joukoin Facebookin syksyllä 2007, jolloin minäkin siihen liityin. Aiemmista vastaavista palveluista Facebook poikkesi siinä, että se oli hyvin koukuttava, siinä oli alusta asti mukana tiettyä pelillisyyttä: kenellä on eniten kavereita, hienoimmat kuvat, välkyimmät päivitykset, kuka saa eniten peukutuksia tai syntymäpäiväonnitteluja.

Facebook on muuttanut monen elämää. Se on opettanut meidät sosiaalisen median käyttäjiksi ja kuluttajiksi ja tuonut ystävät ja puolitutut lähemmäksi arkeamme. Kommunikointitapamme on muuttunut: emme enää soittele tai lähetä postia siinä määrin kuin aiemmin, tekstiviestikin on helppo korvata Facebook-päivityksellä tai -yksityisviestillä. Esimerkiksi jos sukuun syntyy uusi vauva, ei ole mitenkään tavatonta kuulla asiasta Facebookin kautta.

Vuosien varrella Facebookista on tullut minulle työpaikka: päivitän siellä yritykseni ja ylläpitämieni yhteisöjen sivuja, seuraan mielenkiintoisten ihmisten ja tahojen päivityksiä ja keskustelen erinäisissä Facebook-ryhmissä työasioista. Esimerkiksi viime viikon maanantain CMADFI-tapahtumaan Hämeenlinnaan kokoontui noin 250 yhteisömanageria. Tapahtumaa järjestettiin  Facebook-ryhmän avulla, johon kuului parisataa ihmistä. Ryhmässä paitsi ideoitiin tapahtumaa, myös värvättiin vapaaehtoisia eri tehtäviin sekä tiedotettiin järjestelyjen etenemisestä. Ryhmän avulla esimerkiksi viimeisten joukossa värvättyjen sponsoreiden oli helppo päästä kärryille siitä, mitä tapahtumasta oli jo aiemmin sovittu ja puhuttu.

Selviääkö Facebook hengissä seuraavatkin kymmenen vuotta? Todennäköisesti kyllä, mutta epäilen, että siltä viedään sen paikka somen kinginä. Monet ovat hieman kyllästyneet Facebookiin, sen ainaisiin muutoksiin ja valtavaan mainosmäärään. Olisikin mielenkiintoista, jos Facebook esittelisi meille maksulliset tilit, joiden avulla voisimme vaikka päästä kokonaan eroon mainoksista tai helpommin määritellä sen, keiden asioita etusivullamme näytetään. Facebook voisi myös muuttua kaupaksi, josta voisimme tilata helposti viime vuoden tykätyimmät kuvat tai edesmenneen perheenjäsenen kaikki Facebook-päivitykset kirjaksi painettuna.

Haluatko lukea lisää? Kurkkaa kaikki Suur-Jyväskylän Lehteen kirjoittamani 14 some-kolumnia Piilotetun aarteen sivuilta.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...