Monday, April 16, 2012

LinkedIn Suomessa eli käyntikortit somessa

Viime viikolla koulutin mm. LinkedInistä, tässä pieni päivitys LinkedIn-osuuteen :).

Koulutuksissa kerroin mm. LinkedIn-eventtien (tapahtumakutsujen) mahdollisuuksista. Niitä soisin käytettävän paljon nykyistä enemmän, sillä ne ovat kätevä tapa seurata, ketkä ovat osallistumassa samaan tapahtumaan, mikä mahdollistaa mm. ennakkoverkostoinnin tai vaikkapa matkaseuran hankkimisen.

LinkedIn-ryhmiin liittyen kerroin kokemuksiani siitä, miten keskustelua voi aktivoida niissä: omien verkostojen voimaa ei sovi vähätellä. Keskustelu ei missään synny itsestään, vaan jonkun pitää aktiivisesti pitää sitä yllä tiettyyn pisteeseen asti.

Koulutuksissa puhuimme myös siitä, että LinkedIn:ssä ovat tietyt alat ns. yliedustettuina ja jos nämä ryhmät kuuluvat omaan kohderyhmään, kannattaa siellä itsekin olla.

Tom Laineen ja Teemu Korven alla olevan infograafin mukaan suomalaisten LinkedIn-käyttäjien suosituimmat alat ovat:
  • IT, ITC
  • opetus
  • design (muotoilu)
  • markkinointi
  • taloushallinto
  • henkilöstöhallinto (hr)
  • laki

Kun liityin itse LinkedIn:iin, sain karvaasti kokea sen, että nimenomaan lakipuoli oli palvelussa hyvin edustettuna. Yritin nimittäin pysyä palveluun minut kutsuneen kaverini perässä kontaktien määrässä, mutta koska hän oli verkostoitunut hyvin laki-ihmisten kanssa, laahasin pitkään perässä. Sitten it-ala heräsi ja verkostoni täyttyi Nokia-kollegoista. 2009 aloin kerätä verkostooni myös suomalaisia sosiaalisen median asiantuntijoita, ja heitä onkin jo aika kiitettävästi verkostossani.

Oman verkostoni ihmiset työskentelevät näillä aloilla:
18% 
1. Telecommunications
17% 
2. Information Technology and Services
10% 
3. Computer Software
6% 
4. Pharmaceuticals
3% 
5. Consumer Goods

Koulutuksen jälkeisessä kahvipöytäkeskustelussa eräs nainen kertoi, miten hän välillä löytää pari vuotta sitten saamiaan käyntikortteja - kukahan tämäkin ihminen on? LinkedIn:ssä käyntikortit pysyvät elävinä ja ajan tasalla, kuulemme siellä seminaareissa tapaamiemme ihmisten työkuulumisia ja voimme seurata heidän urakiertoaan kätevästi. Kiireiset ihmiset tarvitsevat tähänkin oman työkalun LinkedIn:in lisäksi, ehkäpä Maria Rajakallion blogissaan esittelemä Bullhorn Reach -palvelu auttaa heitä.

Alla olevassa kuvassa some-asiantuntijat ovat oransseja, nokialaiset taas sinisiä, vihreitä ja ruskeita. Violetit ovat ambientialaisia ja loput sekalaista seurakuntaa.


Alhaalla oleva pieni ryhmä harmaita palloja sisältää Wikimedia Foundationin ihmisiä, mm. toimitusjohtaja Sue Gardner, joka lienee verkostoni tunnetuimpia jäseniä globaalisti. Suomessa Wikimedia Foundation on aika tuntematon käsite, mutta tuo säätiö on meille kaikille tutun Wikipedian takana, osa on ehkä törmännyt myös Suen kasvoihin Wikipediassa varojenkeruun aikaan.

Namedroppasinko juuri? Ehkä, mutta halusin oikeastaan sanoa sen, että ihmiset eivät tee töitä yksin, vaan verkostojensa kanssa ja se, keitä ihmiset tuntevat, kertoo paljon myös heistä itsestään. Aku Ankkaa mukaellen: Olet ketä tunnet. Ehkä jossain vaiheessa rekrytoinnissa keskitytään enemmän ihmisten verkostoihin kuin mitä tänään tehdään.

Saat muuten vastaavan kuvan omasta verkostostasi täältä. Kun seuraavan kerran haet töitä, laita kuva hakemuksen liitteeksi, jos toimenkuvan kriteereissä on mainittu verkostoituminen. :)

Viime aikoina ihmiset ovat löytäneet LinkedIn:in: keskusteluryhmät ovat heränneet eloon ihan uudella tavalla. Viime viikolla latasin N9:iin meein-nimisen palvelun, joka tuo LinkedIn-päivitykset helposti seurattavaan muotoon kännykkääni, mikä sai minut innostumaan virran seurannasta uudella tavalla. Hieman minua häiritsee se, että osa ihmisistä tuo kaiken Twitter-virtansa LinkedIn:iin, jolloin siellä on paljon "kohinaa" ja turhaa tietoa: minun mielestäni esim. Foursquare- tai HeiaHeia-päivitykset eivät kuulu ammatilliseen viestintään - ellei satu olemaan urheilija tai esiintyjä, joka haluaa kertoa, missä on käynyt esiintymässä.

Kirjoittelen statuksia ehkä pari kertaa kuukaudessa, muuten LinkedIn-statuksiini päivittyvät automaattisesti
  • linkit englanninkieliseen blogiini ja
  • tweetit, joissa on #in-tunnus.
Myös uudet SlideShare-esitykset ja tämän blogin päivitykset näkyvät toisaalla profiilissani. Keskustelimme koulutuksissani myös suosituksista. Niitä voi myös kerätä LinkedIn:iin, sekä henkilökohtaiseen profiiliin että yrityksen profiiliin (organisaatiolle voi perustaa profiilin kuka tahanssa, jolla on käytössään organisaation sähköpostiosoite, mikä on hieman hankalaa mm. isoissa valtion ja kunnan organisaatioissa, joissa on käytössä sama sähköpostiosoite). Kun suositukset annetaan omalla nimellä omalle ammatilliselle verkostolle ne eivät ole vain kauniita sanoja vaan täyttä totta: kuka haluaa tahrata oman maineensa suosittelemalla ihmistä, jonka takana ei oikeasti seiso?

Ketkä LinkedIniä Suomessa käyttävät selviää tästä infograafista.

Infograafin lopussa on hauska hintavertailu työpaikkailmoittelun hinnoista. LinkedIn on selvästi halvempi kuin Oikotie ja Monster, ja LinkedIn:ssä kohdistus on luultavasti osuvampaa. Itse en kyllä kauheasti suomalaista LinkedIn-mainostusta näe, joten joko olen tullut mainonnalle sokeaksi, en kuulu mainostajien kohderyhmään, tai sitten LinkedIn:iä ei vielä paljon käytetä.

Suomessa on tällä hetkellä auki:
  • 4 controllerin paikkaa
  • työpaikkoja, joiden kriteereissä on mainittu: 
    • social media 7
    • programming 21
    • marketing 22
    • design 46
Vaikka opetuspuoli on hyvin edustettuna LinkedIn:ssä, heitä ei sitä kautta osata rekrytoida, yhtään teacher tai teaching -paikkaa en löytänyt, myöskään lakimiehiä ei Suomessa haeta LinkedIn:in kautta.

Ehkäpä kieli karsii mainontaa, LinkedIn kun sallii vain englanninkielisen mainonnan? LinkedIn:ssä voi toki mainostaa myös muuta kuin avoimia työpaikkoja, mutta itse muistan vain yhden tapauksen, jossa LinkedIn-mainos toimi minuun: kuulin Inforte-seminaareista ensi kertaa LinkedIn:ssä 2009 ja minkä jälkeen aloin käydä niissä.

Mitä sinä pidät LinkedIn-palvelusta, onko siitä ollut sinulle hyötyä?

4 comments:

  1. Hyvä kirjoitus Johanna ja mukava täydennys koulutukseen! T: Susanna

    ReplyDelete
  2. Tuli tuossa just yhden pelialalla työskentelevän kaverin kanssa puheeksi, kuinka yhä useammissa Internet-työhakemuskaavakkeissa pyydetään ilmoittamaan linkki LinkedIn-profiiliin. Molemmat olimme vast'ikään päätyneet päivittelemään LinkedIn-profiilimme ihan tästä syystä.

    Myönnän, että LinkedIn on minusta vähän tylsä palvelu, enkä ole siellä kovin tehokkaasti verkostoitunutkaan. Pitäisi ehkä ottaa se paremmin haltuun. Informatiivinen juttusi voisi olla tässä avuksi. Taidan alkuunsa vaikka pyytää sinuakin kontaktikseni. ;-)

    ReplyDelete
  3. kiitos kommentista Anitta. LinkedInillä on todellakin tylsä maine, johtuneeko siitä, että ihmisten työtkin ovat tylsempiä kuin harrastukset. On kai sulla jo profiilissasi editor in chief in Nörttitytöt -titteli? :)

    ReplyDelete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...