Monday, January 3, 2011

SOITA - tutkitaan somea yrityksissä

Tänään toteutui pitkäaikainen haaveeni: jatkan opintojani kymmenen vuoden tauon jälkeen. Valmistuin maisteriksi Tampereen yliopistolta pääaineenani tilastotiede ja vaikka suoritinkin opintoni nopeasti, silloin ei tullut mieleenikään opiskella yhtään sen enempää. Pari vuotta sitten, joululomalla, kuitenkin tajusin haluavani tehdä jatko-opintoja sosiaalisen median työkaluihin liittyen. Yliopistosta tai laitoksesta minulla ei ollut hajuakaan, voidaanhan somea lähestyä niin monesta näkökulmasta.

Pian minulle tuli kuitenkin muutakin mietittävää, Nokia ilmoitti lähtevänsä Jyväskylästä ja minä aloin keskittyä uuteen uraani, hyppäsin Protomon kautta Ambientiaan ja sieltä omaan yritykseeni. Taustalla haudoin kuitenkin koko ajan opiskeluhaavettani ja aloin rampata alan seminaareissa (mm. Mindtrek, DCL ja ITK). Viime keväänä Jyväskylän yliopiston järjestämän Inforte-seminaarin aiheena oli digitaalinen innovointi, ja kappas - siihen minun jatko-opinnotkin nyt keskittyvät. Olenpa onnekas, että nykyinen työnantajani (lue: allekirjoittanut) suhtautuu erittäin myönteisesti kouluttautumiseen, ja tarjoaa siihen käyttöön puolet viikon työtunneista ;).

Tänään siis aloitin projektipäällikkönä Tampereen teknillisessä yliopistossa tiedonhallinnan ja logistiikan laitoksella ns. SOITA-hankkeessa (SOsiaalinen media Innovaatioprosessin Tukena Asiakasrajapinnassa). Kaksivuotinen TEKES-hankkeemme keskittyy B2B-yrityksiin ja yksi tavoitteistamme on paitsi luoda hyviä käytäntöjä ja kannustavia esimerkkejä myös levittää niistä tietoa laajalti suomalaisiin organisaatioihin. Joten enköhän minä tästä asiasta jatkossakin bloggaile ja muutenkin somessa huutele :).

Ja jos nyt alkoi kellot soimaan siinä mielessä, että tiedät joitain muita samantapaisia hankkeita tai olet itse kiinnostunut asiasta niin ota ihmeessä yhteyttä! Hankkeessa voisi vielä olla tilaa käsiparille... Minut tavoittaa somesta, mutta myös uudesta osoitteestani johanna piste janhonen (a) tut piste fi.

Onnea uudelle vuodelle, toivottavasti sinäkin pääset toteuttamaan unelmiasi :).

3 comments:

  1. Wow! Hieno homma. Silleen ne hommat lutviutuu. Onnea! :-)

    ReplyDelete
  2. Kiitos :). Nyt sopii tosiaankin hykerrellä, sillä uskoakseni tästä työstä tulee niin hauskaa, ettei sitä aina edes kehtaa työksi sanoa ;).

    ReplyDelete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...