
Suomenkielinen alaotsikko "Julius Kivimäen ja muiden hakkerien jäljillä" sai minut odottamaan, että kirja olisi keskittynyt nimenomaan Kivimäkeen ja siihen, miten Vastaamo-rikokseen ajauduttiin. Alkuperäinen otsikko "How Teenage Hackers Hijack the Internet" kuvaa kirjaa paremmin, kyseessä on siis historiikki kuuluisista teinihakkeriporukoista ja heidän tekemistään rikoksista. Vastaamo-tapaus oli toki historiikissa hyvin keskeisessä roolissa.
Ero otsikoissa on hyvin ymmärrettävää kirjan markkinointia ajatellen, sillä Kivimäen nimi herättää Suomessa tunteita.
Tidy on haastatellut kirjaansa hakkereita, heidän uhrejaan, tutkijoita ja alan asiantuntijoita, myös lukuisia suomalaisia. Vastaamo-oikeudenkäynnissä häntä hämmensi maiden erot: mitä ihmettä, Suomessa syytettyä saa kuvata! Ja onpas kummaa, että lukuisia tuomioita saanutta voidaan pitää ensikertalaisena.
Digiturvallisuusmessuilla olen kuullut poliisien esityksiä nettirikoksista, mutta kirjasta opin paljon uutta jengien toiminnasta ja rikostaktiikoista.
Kirja sai minutkin liikkeelle, sillä lukukokemuksen aikana tapahtui kaksi erikoista asiaa.
![]() |
Instagramissa saamani huijausviesti |
Viestissä peloteltiin minun rikkoneen Instagramin sääntöjä.
Huijaus paljastui nopeasti, kun luki viestin tarkemmin, sillä siinä oli käytetty sekä kummallista linkkiä että kummallista profiilikuvaa.
![]() |
Huijauksen huomasi helposti, kun malttoi lukea kunnolla. |
Raportoin tilin Instagramille ja kerroin tapauksesta myös Instagram-seuraajilleni, jotta hekin osaisivat olla varovaisia.
Toinen ikävä juttu liittyi Googlelta saamaani sähköpostiin. Siinä kerrottiin, että eräs monista gmail-tileistäni kuului jollekin vuodetulle listalle. Google varoitti asiasta ja kehotti vaihtamaan heti salasanan.
Jos haluat tietää, onko jokin sinun Googleen tallentamasi salasana vaarantunut, käytä tätä linkkiä.
Sain varoitusviestin myös X:ltä (entinen Twitter), sillä joku oli yrittänyt hakkeroida sähköpostiin liitetyn X-tilini.
Historiallisista syistä olin jättänty lukuisat X-tilini roikkumaan, vaikka olinkin loggautunut niihin sisään viimeksi tammikuussa.
Kirjan luettuani ymmärsin uudella tavalla, että tuhannet minuun luottavat seuraajani ovat oikeasti hakkereita houkutteleva juttu. Siksi poistin vihdoin tilini, ladattuani ensin talteen tietoni, josko niitä joskus kaipaisin.
Tässä Esa Riutan video-ohjeet tilin poistamiseen ja tietojen lataamiseen:
Siinä, että X toimitti minulle pyytämäni tilitiedot meni pari päivää. Zip-paketin lataaminen koneelle sujui muutamassa sekunnissa.
Jos haluat tuhota tilisi mutta myös erikseen pyytää tietojesi poistamista, niin tällaista lauseketta Esa siihen käytti:
I am requesting the erasure of all my personal data under article 17 on the GDPR. Please email me a confirmation upon erasure of my personal data.
No comments:
Post a Comment
Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.