Wednesday, April 12, 2023

Wikipedian uusi ase piilomainonnan kitkemiseen

 

Wikipediassa on kahdenlaisia maksusta sivustoa muokkaavia käyttäjiä: mustahattuja ja valkohattuja. Mustahatut syyllistyvät piilomarkkinointiin, sillä toisin kuin valkohatut, he eivät kerro Wikipediassa konfliktiristiriidoistaan avoimesti. 

Käyttäjän tulee siis kertoa, kenen lukuun hän artikkeleja muokkaa ainakin yhdellä seuraavista tavoista

a) artikkelin keskustelusivuja
b) omalla käyttäjäsivullaan tai
c) artikkelin muokkaushistoriassa. 

Mutta mitä sitten tapahtuu, kun yhteisö huomaa, että joku yritys tekee piilomarkkinointia? Yleensä muokkaajalta kysytään, onko hänellä joku suhde artikkelin kohteeseen. Jos hän jättää vastaamatta tai kieltää suhteen, voi olla, että hänet saadaan kiinni jotain muuta kautta, esimerkiksi tiliin liittyvän ip-osoitteen avulla. Kiinni jääneet mustahatut bännätään, mutta voi olla, että he eivät siitä lannistu, vaan luovat uusia tilejä - jäädäkseen taas myöhemmin kiinni. Ulkopuolisen silmin mustahattujen jahtaaminen tuntuu kissa-hiiri-leikiltä, jossa hiirillä tuntuu olevan ainakin yhdeksän henkeä.

Wikimedia-säätiö on jättänyt ajojahdin yhteisön harteille, mutta siihen on nyt tulossa pienoinen muutos. Muutos liittyy Wikipedian käyttöehtojen (ToU) päivitykseen. Parhaillaan uudistetut käyttöehdot ovat kommenttikierroksella.

Uutena juttuna ehtoihin ollaan tuomassa mm. mahdollisuutta puuttua piilomainontaan, eli esim. markkinointiyritysten ilmoittamatta tekemiin Wikipedia-päivityksiin (ns. mustahattupäivitykset). Jos niistä jää kiinni, voi päätyä Med-Arbiin (Marketing Company Mediation), joka on oikeudenkäyntiä nopeampaa (kesto puolesta päivästä päivään).

Mielenkiintoista!

Jos haluat tietää lisää mustahatuista, lue viime syksyllä kirjoittamani blogipostaus.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...