Wednesday, April 15, 2020

Tee persoonallista jälkeä Canvan valmiiden pohjien avulla

Tein verkkokauppaani vastikään kurssin, jossa käyn läpi Canvan perustoiminnot. Canvan käyttöhän perustuu valmiisiin malleihin, joilla tumpelompikin käyttäjä saa aikaa näyttävää, mutta myös persoonallista (tai oman brändin näköistä) jälkeä.

Kurssilla näytän, miten tästä valmismallista tehdään "uniikki" vaihtamalla mm. fontit ja värit:


kuvasta syntyi esimerkiksi tällainen versio:


Pupuperhe ihmettelee Jyväskylässä lentävää pääsiäismunaa


Pääsiäisen aikaan innostuin muokkaamaan kurssia varten tekemääni kuvaa vielä uudestaan. Tällä kertaa käytin kuvien taustakuvissa Kaisa Nikkilän Lappi-aiheisia valokuvia, joita tuomme kohta myyntiin verkkokauppaani.

Lappi-kuvia? Mistä moinen ajatus? Sometuttavani Kaisa Nikkilä aloitti viime vuonna uuden uran Kultamuseon johtajana ja pääsi samalla ihmettelemään  tuorein silmin Lappia ja sen vuodenkiertoa. Ja koska minä tai moni muukaan e nyt pääse Lappiin, ajattelin, että olisi kiva päästä Lappiin edes kuvien välityksellä, Lapin luonnossa on jotain hyvin rauhoittavaa, joka sopii hyvin tähän koronteeniaikaan. Luontokuvat tuovat paljon lohtua ja helpotusta!



Ensimmäisessä kuvassa pupuperhe ihmettelee olutpulloista rakennettua seinää. Pupujen värit on napattu seinän väristä, samoin kuin pääsiäismunan harmaa väri. 



Seuraavassa kuvassa pupupari haaveilee laatuajasta ilman lapsia. Lähdettäisiinkö vaikka retkelle, ne miettivät. Kuvalla näytän, että Canvan valmiita kuvia on tosi helppo tuunata: puput saivat silmät ja nenän muutaman pallon avulla. 


Viimeisessä kuvassa pistin Kaisan kivikuvan "atomeiksi": muokkasin sen Canvan filttereillä ja muilla asetuksilla niin pilalle, että sitä saattaa erehtyä luulemaan mämmiksi. Filttereiden ja rajausten avulla sama kuva toimii monella tavalla, joten ostamistasi kuvista on pitkäaikainen ilo. 


Lisää Kaisa Nikkilän kuvapankkikuvia löydät hashtagiltä #kaisanikkiläphotos.

Ja se mun Canva-koulutus, sen löydät täältä.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...