Thursday, June 7, 2012

Onko some suurta huijausta, pohti Comma6 Lahdessa

Yleensä koulutan yhtä organisaatiota kerrallaan, jolloin on helppo hypätä heidän kenkiinsä ja kertoa
a) miten heidän toimialansa yleensä käyttää somea ja
b) miten he itse näkyvät eri some-palveluissa
eli valita esimerkit ja palvelut, jotka sopivat erityisesti heille.

Välillä koulutan kuitenkin ryhmiä, joita ei yhdistä organisaatio vaan esimerksiksi asia tai asema. Toukokuussa koulutin yhden kuuman iltapäivän Lahdessa Comma6-koulutusohjelmassa vierailevana esiintyjänä. Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia on jo aloittamassa uutta Comma-jaksoa, järjestyksessään kahdeksatta. Koulutusohjelma on tarkoitettu erityisesti yritysten, julkishallinnon ja järjestöjen viestinnästä ja markkinoinnista vastaaville sekä viestinnän johtotehtäviin tähyäville.

Koulutus oli siis sikäli haasteellinen, ettei yhteistä toimialaa ollut. Siksi napsin porukalle esimerkkejä ja juttuja laidasta laitaan, mm.
  • esittelin erilaisia somepalveluita
  • kerroin miten teen Mini treasures wikiä (B2C-palvelu) tunnetuksi somen avulla
  • näytin esimerkkejä siitä, miten eri kunnat ja yritykset käyttävät jotain some-palvelua
  • kerroin, miten B2B-yritys Wärtsilä käyttää eri somepalveluita
  • motivaatiotekijöitä eri some-palveluissa
  • some osana työnkuvaa (ns. community managerin rooli)
  • somen seuraaminen erilaisten palveluiden avulla
mistä saattoi jäädä vähän sillisalaattimainen vaikutelma... Paljon helpompaa oli rakentaa koulutus lahtelaisille tapahtumanjärjestäjille aiemmin tänä keväänä, sillä heitä yhdisti paikallisuus (Lahti) ja asia (tapahtumat).

Mitä näille viestinnän ammattilaisille sitten jäi koulutuksestani mieleen?
-Yrityksen on tiedettävä mitä somelta haluaa ennen sinne menoa, suunnittelu ja tavoitteet ovat tärkeitä
-Someen olisi hyvä mennä, mutta se vaatii aktiivista ja suunnitelmallista otetta. On paljon mahdollisuuksia, kunhan löytyy resursseja.
-Tuli tarve tarkistaa omaa some-strategiaa. -Kuinka paljon on vielä opittavaa! Täysin uusia olivat Pinterest & Vimention.
-Luento toi uusia näkökulmia/ajatuksia somen mahdollisuuksiin
-Onko elämää ilman somea? -Hieno aarresaarikartta + 1 000 000 some-kanavaa
-Wikipediaan pitää laittaa lisää meitä käsitteleviä artikkeleita
-some mahdollistaa työelämän pelillistämisen ja virtualisoimisen mahdollisuudet
-TODELLA paljon mahdollisuuksia, some-kanavien valtava määrä!

Entä mistä asioista he innostuivat niin paljon, että haluavat kokeilla niitä käytännössä?
Paper.li-palvelu, Twitter, Pinterest ja LinkedIn kiinnostivat monia, hajaääniä saivat myös Trello (projektityökalu), Vimention, Doodle, Flickr, wiki, Google Analytics ja Facebook.
-Haluan käydä sivulla sosiaalinenmedia.org ja tutkia mm. erilaisia some-ohjeita
-HeiaHeia-vinkkaus työhyvinvointikoordinaattorille

-arkistoitumatonta pikaviestintää työkulttuuriin

Lopuksi kävimme läpi myös someen liittyviä pelkoja.
Osalle ei tullut mieleen mitään pelkoja, osalle tuli sitten sitäkin enmmän. Ajankäyttö ja resurssit pelottavat kaikissa koulutuksissani (eikä ihme, sillä teen aina hyvin selväksi sen, että jos ei esimerkiksi aio vastata somessa tulleisiin kysymyksiin, sinne on ihan turha lähteä). Commalaisia ei sen sijaan pelottanut yksityyden menetys tai tietoturva :). Tällä kertaa huomasin erityispiirteenä sen, että oma kelkasta tippuminen pelottaa:
  • kanavien määrä ja niiden jatkuva lisääntyminen
  • että osaamiseni ei pysy ajan tasalla
  • miten pysyä kärryillä, kun koko ajan tulee uutta?
  • ei ikinä ehdi "kyytiin"! Kun luulee tietävänsä, on taas vaikka kuinka paljon uutta!
Ja vaikka itse olisi kelkassa, niin muut eivät ole:

  • Pelkään, ettei työelämä someudu mun elinaikana
  • organisaation sitouttaminen
  • Pelkään, etteivät meidän postaukset kiinnosta somessa
Viestinnän ammattilaiset ymmärtävät suunnittelun tärkeyden, ja siksi pelottaa myös se, että "homma
riistäytyy käsistä, eikä se tuekaan organisaation strategiaa".
Mihin tämä maailma on menossa, kun kaikki keskustelevat vain somessa ja ovat olemassa vain somessa?
Viimeinen pelko osoittautui ainakin koulutustilanteessa turhaksi, sillä saimme aikaan hyvin aktiivisen keskustelun :).

PS. Tämä postauksen otsikko "Onko some suurta huijausta?" oli myös yksi pelon aiheista.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...