Tekoäly vastaan ihminen - 2 kolumnia ryhmän ulkopuolelle jättämisestä

Paistaa se aurinko
kerran kielon päällekin

Tekoäly puhuttaa ja huolestuttaa sisällöntuottajia ja tutkijoita. Miten ihmisille käy, kun tekoäly muovaa kulttuurimme? 

Mieti vaikka erilaisten lehtien ja sivustojen päätoimittajia, joilla on koko ajan niukemmat resurssit käytössään. Tuleeko heille houkutus tehdä sisällöt tekoälyn avulla? 

Aloin miettiä asiaa luettuani Tivistä historioitsija ja tietokirjailija Yuval Noah Hararin ajatuksia.

Kieli on kaiken ihmisten kulttuurin ja koko sivilisaatiomme keskiössä. 

Mitä voi tapahtua, kun tekoälystä tulee keskimääräistä ihmistä parempi kertomaan tarinoita, säveltämään melodioita, piirtämään kuvia ja kirjoittamaan lakeja?  

Tulevaisuudessa voimme nähdä historian ensimmäiset kultit, joiden pyhät tekstit eivät ole ihmisten vaan ulkopuolisen älyn kirjoittamia.

Olen itsekin hyödyntänyt tekoälyä Suur-Jyväskylän kolumneissani. Ensimmäisellä kerralla pyysin siltä näkökulmia itselleni varsin vieraaseen aiheeseen, metaverseen ja siihen, miten sitä voi hyödyntää kaupallisesti. Valmiiseen kolumniin jätin yhden kokonaisen lauseen Chat-GPT:ltä.

Kun kirjoitin tekoäly- ja luomusisällöistä, hyödynsin tekoälyä artikkelin muotoilussa, eli kysyin, miten se parantaisi valmista tekstiäni ja otin osasta neuvoista onkeeni ja käytin sitä myös otsikon ideointiin.

Viime viikolla Surkkarissa julkaistiin somekiusaamista eli ryhmän ulkopuolelle jättämistä käsittelevä kolumnini, jonka kirjoitin ilman tekoälyn apua. Tiivistäessäni artikkelin idean ja rakenteen kaverilleni, keksin, että voisinkin tällä kertaa testata tekoälyä uudella tavalla. Hyödynsin Chat-GPT:n ilmaista versiota, jolle annoin tällaiset ohjeet:

Kirjoita kolumni, joka käsittelee ryhmän ulkopuolelle jättämistä Facebookissa päivitysten piilottamisen avulla. Kerro somekiusaajien motiiveista mainiten tutkimustuloksista. Rohkaise lopuksi lukijaa miettimään sitä, kenen kanssa haluaa olla kaveri. Voit käyttää 2600 merkkiä.

Tekstistä tuli vähän antamaani mittaa pidempi, mutta teksti on aika sujuvaa ja siinä on ihan järkeviä ajatuksia. Olen tietysti puolueellinen, mutta mielestäni tekstissä on kyllä puutteitakin, mutta en niitä lähde sinulle erikseen osoittelemaan.

Somekiusaajien motiivit ja valinta oikeiden ystävien puolesta

Dall-E tuotti kuvan otsikosta.

Sosiaalinen media on vallannut paikkamme arjessamme. Se tarjoaa meille mahdollisuuden jakaa iloja ja suruja, pitää yhteyttä ystäviin ja luoda uusia verkostoja. Valitettavasti siellä on myös pimeä puoli, jossa somekiusaaminen ja ryhmän ulkopuolelle jättäminen Facebookissa päivitysten piilottamisen avulla ovat ikäviä ilmiöitä. Tässä kolumnissa tarkastelemme somekiusaajien motiiveja tutkimustulosten valossa ja rohkaisemme lukijaa miettimään, kenen kanssa haluaa olla kaveri.

Somekiusaajien motiiveja on tutkittu laajasti, ja tulokset ovat paljastaneet monia merkittäviä seikkoja. Yksi tärkeä motiivi on vallan ja kontrollin hakeminen. Kiusaajat haluavat tuntea ylemmyyttä ja vaikutusvaltaa muihin nähden. He pyrkivät manipuloimaan toisten tunteita ja valitsemaan, kuka kuuluu yhteisöön ja kuka jää sen ulkopuolelle. Tämä saattaa juontaa juurensa heidän omiin sisäisiin epävarmuuksiinsa ja tarpeeseensa nostaa omaa statustaan muiden kustannuksella. 

Toinen merkittävä motiivi on huomionhaku. Somekiusaajat tavoittelevat näkyvyyttä ja haluavat herättää huomiota itseensä. He pyrkivät luomaan draamaa ja näyttäytymään muiden edessä. Tämä voi johtua heidän tarpeestaan tulla hyväksytyiksi ja saada vahvistusta omalle olemassaololleen. 

On tärkeää ymmärtää, että somekiusaamisen seuraukset voivat olla vakavia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kiusatut kärsivät usein ahdistuksesta, masennuksesta ja alentuneesta itsetunnosta. Somekiusaaminen ei ole vain pientä kiusaa tai viatonta leikittelyä, vaan sillä voi olla syvästi vahingoittavia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. 

Tämä herättää tärkeän kysymyksen: kenen kanssa haluamme olla kaveri? Somekiusaajat eivät edusta niitä ihmissuhteita, jotka tukevat ja kannustavat meitä. Sen sijaan meidän tulisi valita ystäviä, jotka välittävät, arvostavat ja kannustavat meitä kasvamaan parhaimpaan versioon itsestämme. Ympäröityminen positiivisilla ihmisillä voi tukea omaa hyvinvointiamme ja auttaa meitä voittamaan vastoinkäymiset. 

Jokaisella meistä on valta valita, kenen kanssa haluamme olla verkossa ja elämässämme. Pyrkikäämme rakentamaan yhteisöjä, jotka perustuvat empatiaan, kunnioitukseen ja tukeen. Tehkäämme oma osamme edistämällä positiivista ilmapiiriä verkossa ja puolustamalla niitä, jotka joutuvat somekiusaamisen kohteeksi. Keskittykäämme ihmisiin, jotka tukevat ja kannustavat meitä olemaan parhaita versioita itsestämme. 

Lopuksi, muistakaamme, että somekiusaajien motiivit perustuvat negatiivisuuteen ja vahingon tuottamiseen, kun taas meillä on mahdollisuus rakentaa yhteyksiä ja ihmissuhteita, jotka tuovat iloa ja positiivisuutta elämäämme. Valitkaamme siis tarkasti, kenen kanssa haluamme olla kaveri verkossa ja elämässämme. Yhdessä voimme luoda turvallisen ja kannustavan ympäristön, jossa jokainen voi kukoistaa ja tuntea itsensä arvokkaaksi. 

*****

No, mitäs pidit tekstistä? Pysähdy hetkeksi ja jos sait jotain oivalluksia, kirjoita ne ylös. Lue sitten minun versioni, jossa on samanlainen rakenne ja idea.

Some voi herättää sisäisen kiusaajasi

Craiyon piirsi otsikon

Facebookissa ja muissakin somepalvelussa “ollaan ystäviä” niin oikeiden kavereiden kuin myös tuttujen ja puolituttujen kanssa. Koska kaikille kontakteille ei haluta kertoa kaikkea, voidaan välillä rajata julkaisujen näkyvyyttä niin, että vain “oikeat kaverit” näkevät ne. Mutta entä jos joku kontakti jätetään aina kaiken ulkopuolelle, onko siinä enää mieltä? Eikö olisi helpompaa lopettaa Facebook-kaveruus ihmisen kanssa, jolle ei haluta kertoa koskaan mitään? 

Syitä siihen, ettei kaveruutta haluta katkaista voi olla useita. Ehkä ei haluta näyttää omalle verkostolle, että kaveruus jonkun yhteisen tuttavan kanssa on ohi. Tai ajatellaan, että poispotkittu kaveri pahoittaa mielensä. Tämä mielipaha ei kuitenkaan vedä vertoja tunteelle, kun huomaa, että kaveruus on hyllytetty jo useita vuosia sitten, ilman että itse sitä huomasi. Tulee mieleen, että kaveruutta on ylläpidetty siksi, että toinen on saanut suurta hupia stalkkaamisesta ja postausten arvostelusta selän takana. Kriisityöntekijä Mari McAlester kertoi Iltalehdessä vuonna 2019 tutkimuksesta, jonka mukaan ryhmän ulkopuolelle jättäminen vaikuttaa samoihin osiin aivoja kuin kiduttaminen ja väkivalta. 

Tilanteen ylipääsemisessä voi auttaa tieto, että kiusaaja on purkanut omaa pahaa oloaan. Satu Kaskin ja Vesa Nevalaisen Jo riittää -kirjassa (2017) esitellään erilaisia kiusaajatyyppejä.

1. Ilkeät saavat nautintoa avuttomien kiusaamisesta, 
2. uraohjukset sabotoivat kilpailjoidensa mainetta, 
3. pelkurit pelkäävät joutuvansa itse kiusatuksi ja päätyvät siksi kenties 
4. pelleiksi, hakemaan hyväksyntää muita pilkkaamalla. 
5. Tyhmät reppanat eivät älyllään loista, he ovat kuin Monni-kissan apurit Pilli ja Pulla. 
6. Kateelliset taas tuntevat uhrinsa hyvin ja ajattelevat, että näiden saamat tunnustukset ovat pois heiltä itseltään. 
7. Natsipersoonat kiusaavat häpeämättä erilaisia ihmisiä pelkäämättä edes esimiehen reaktiota: he eivät edes tajua kiusaavansa, vaan uskovat ajavansa oikeaa asiaa. Lähellä heitä ovat 
8. yhteisöjen perinteiden vaalijat, jotka kyllä kokevat myötätuntoa kiusattua kohtaan, mutteivät silti kyseenalaista perinteitä. 

On helppo ymmärtää, ettei joku halua jakaa asioitaan ihmisille, joiden tekemisistä ei ole enää kiinnostunut tai joita ei tuntisi, jos he tulisivat kadulla vastaan. Omaa elämäänsä voisi parantaa konmarittamalla ihmiset, jotka eivät enää tuota iloa. Tulisikohan sinusta onnellisempi, jos poistaisit someverkostoistasi ihmiset, joiden sisältöjen näkeminen tekee sinusta kiusaajan?

***

No niin, miltäs tämä teksti tuntui, millaisia ajatuksia se herätti? Jos sait siitä jotain oivalluksia, kirjoita nekin ylös. Vertaile nyt havaintojasi ja kerro mitä huomasit.

Sanonpahan vaan, että suurella mielenkiinnolla odotan, kuinka kauan minun kolumneilleni tai muille kirjoituksille on vielä tarvetta. :P Teemaan sopivasti törmäsin juuri Hesarin uutiseen, jossa kaksi amerikkalaista sisällöntuottajaa oli kertonut Washington Postissa töidensä loppuneen ChatGPT:n vuoksi.

Lipkin kertoo lehdelle aloittaneensa uuden työn koiranulkoiluttajana ja Fein opiskelevansa ilmastointiasentajaksi. Niihin töihin voisi luottaa tulevaisuudessakin, he kertovat.

Ajattelen, että ainoa keino yrittää pysyä tekoälyä edellä on luovuus ja inhimillisyys. Siksi olen tietoisesti varannut aikaa lukemiseen ja kirjoittamiseen sekä muuhun luovaan toimintaan. Olen vähentänyt somen käyttöä ja raivannut elämääni digitöntä tilaa. Luovaan toimintaani kuuluu esimerkiksi kirjoittaminen Luovuustilassa-lehteen, tähän blogiin ja päiväkirjaani, osallistuminen säännölisesti fmskuvapäivässä-kuvahaasteeseen Instagramissa ja hakeutuminen luovien ihmisten seuraan. 

Jos sinäkin haluat tavata luovia ihmisiä, tsekkaa Keski-Suomen luovien osaajien kesäpiknik ja tule mukaan!

View this post on Instagram

A post shared by Keski-Suomen Luovat osaajat ry (@ks_luovatosaajat)

Wikipediassa kirjoitetaan historiaa uusiksi

Kuva: Canvan AI-työkalu

Vaikka monet asiantuntijat ovat lähteneet ovet paukkuen jo kauan sitten Twitteristä, minä olen pysynyt siellä.

Tärkeä syy siihen on se, että viestittelen siellä ihmisten kanssa, joita kiinnostavat samat asiat kuin minuakin ja joita en tavoittaisi muissa palveluissa. 

Tänä keväänä "Foo Bar" alkoi pingailla minua twiitteihinsä, joissa kerrotaan Wikipedian ongelmista, joista suurin on liittynyt niin kutsuttuun holokaustin väärinkäsittelyskandaaliin. 

Eilen hän twiittasi uutisesta, jonka Silicon Valley oli julkaissut:

The snowballing of Wikipedia's Holocaust distortion scandal continues.https://t.co/DPt0B5MiR1@joliclown @wikiland @jjanhone @WikiElites @egavactip

— Foo Bar (@Liltjay08Foo) May 31, 2023

Juttu on kirjoitettu hyvin, se kertaa mutkikkaan tapauksen vaiheet selkeästi.

Jaoin uutisen ensin twiitillä: 

Wikipedia tarvitsee lisää asiantuntijoita, jotka huomaavat artikkelien ongelmat. Maallikoihin monet asiat menevät täydestä, ei #lähdekritiikki niin helppoa ole.

Millaisia puutteita #wikipediafi:n historia-artikkeleissa lienee? https://t.co/DNHg2XhkaZ pic.twitter.com/GUT5nzd2O5

— Johanna Janhonen ❤️ social media communities (@jjanhone) June 1, 2023

Ja tein sitten vähän pidemmän noston LinkedInissä ja Facebookissa. 

Koska somepäivityksillä ei ole yleensä pitkää häntää, haluan nostaa asian myös tänne blogiin.

Wikipedia tarvitsee lisää asiantuntijoita, jotka huomaavat puutteet omaan aiheeseensa liittyvissä artikkeleissa.

Ryhmä wikipedistejä muokkasi varsin räikeästi Puolan osuutta toisessa maailmansodassa, kaksi pohjoisamerikkalaista tutkijaa huomasi. Shira Klein (Chapman University) ja Jan Grabowski (University of Ottawa) julkaisivat tutkimuksensa helmikuussa. 

Tutkimuksessa kerrottiin esimerkiksi ryhmäläisten aktiivisuudesta. Heistä aktiivisin oli tehnyt vuoden aikana 27 000 muokkausta. Jotta saisit määrään jotain mittakaavaa, niin 96 prosenttia Wikipedia-muokkaajista tekee vuosittain alle 1200 muokkausta ja viimeisen vuoden aikana minä olen tehnyt suomenkieliseen Wikipediaan 2700 muokkausta.

Voi miettiä, kenellä on aikaa muokata noin paljon.

Viime kuussa englanninkielisen Wikipedian ylimmän toimielimen eli Arbcomin käsittely aiheesta saatiin loppuun. Keskustelu on niin pitkä, ettei siitä ole helppo saada käsitystä, mutta toimittaja poimi siitä tällaiset huomiot ryhmäläisille ehdotetuista tuomioista:

• Kaksi sai 12 kuukauden topic bännin, eli he saavat jatkaa muokkaamista, mutta tietyt aiheet on heiltä kielletty.
• Käyttäjä, joka oli yrittänyt puolustaa Wikipediaa tietojen vääristelty bännättiin myös, koska oli menettänyt hermonsa asiaa ajaessaan. 
• Yksi käyttäjä välttyi kaikilta tuomioilta.

Wikimedia-säätiöltä toivotaan nyt rahoitusta asiantuntijoiden palkkaamiseen, jotta tiedot saataisiin kuntoon. Näin on jo aiemmin toimittu kroatian Wikipedian kanssa. 

Suomeen tällaisia rahoja tuskin(* kovin äkkiä tulisi, joten olisikohan meidän ihan itse syytä pitää huolta siitä, ettei historiaa (tai muuta tärkeää tietoa) anneta vääristellä meidän Wikipediassamme? Pitäisikö museoiden tai tutkimuslaitosten varata erikseen aikaa myös Wikipedian sisältöjen tarkastelulle? Kuuluisiko asia joillekin järjestöille tai säätiöille? Pitäisikö tästä tehdä EU-hanke? Olen pelkkänä korvana!

Puhun asiantuntijoiden houkuttelelusta Wikipediaan myös Johtajatulilla elokuussa. Toivottavasti saan paikalle oikeat ihmiset asiaa miettimään!

Jos tämä aihe alkoi kiinnostaa, niin tässä lisää lukemista:

• Wikipedian oma nettilehti Signpost kirjoitti tutkimuksesta 
• Amerikkalainen historioitsija Richard C. Lukas, joka on keskittynyt Puolaan toisessa maailmansodassa kommentoi tutkimusta, jossa Grabowski ja Klein kritisoivat hänen tutkimustensa käyttämistä Wikipedia-lähteenä

(* Suomi on ainoita maita maailmassa, josta Wikimedia-säätiö ei kerää rahoitusta. Kiitos poliisihallituksen.

Ikigai ja mitä en siitä aiemmin ymmärtänyt

Luulen, että kuulin ikigai-termistä ensimmäistä kertaa Frank Martelan Valonöörit (2015) -kirjasta. Sittemmin olen törmännyt termiin monesti niin somessa kuin mediassakin. Malli on yksinkertaistus ikigaista, elämän tarkoituksesta eli syystä elää. 

Siinä yhdistyvät:

• asiat, joita rakastaa tehdä (=harrastus)
• asiat, joissa on hyvä 
• asiat, joista maksetaan (=työ)
• asiat, joita maailma tarvitsee

Eli käytännössä voit olla tosi hyvä tekemään vaikka savisammakoita, mutta jos maailma ei koe niitä tarvitsevansa, niillä on vaikea tehdä elantoa.

Minä rakastan Wikipedian parissa toimimista, mutta siinä, että olen saanut asiakkaani ymmärtämään sen, että he tarvitsevat osaamistani on mennyt aika kauan. Tänä aikana myös minun taitoni ovat kehittyneet huimasti, mutta asiaan liittyvä intohimo ei ole pienentynyt.

Viime vuoden lopulta suosittelin tuttavaani tutustumaan ikigaihin ja Kangasniemen kirjastossa käydessäni löysin sieltä kaksi aihetta käsittelevää kirjaa, jotka luin joululomalla. 

Ehdotin, että voisin kirjoittaa ikigaista toukokuun Luovuustilassa-lehteen, jonka teemana oli yhdessä. Ikigain suhde yhdessätekemiseen tuli siitä, että kirjojen mukaan yhteisöllisyys on tärkeä osa ikigaita.  Toisessa kirjassa mentiin Japanin Okinawaan, jossa asuu maailman pitkäikäisimpiä ihmisiä. Niin kutsutun satavuotiaiden kylän asukkaita yhdistivät muun muassa Moai-ryhmät. Kirjat jättivät kuitenkin aukkoja ja päätin perehtyä aiheeseen lisään. 

Löysin kirjastosta lisää Japanista kertovia kirjoja ja pääsin niiden myötä kiehtovalle matkalle japanilaisuuteen. Onko sellaista ylipäätään olemassa, eivätkö kaikki ihmiset ole  kuitenkin yksilöitä? No ainakin japanilaiset haluavat japanilaisuuteen uskoa, ja heidän kirjakaupat pullistevat japanilaisuutta selittävistä kirjoista, joista ensimmäiset taisivat ilmestyä 1950-luvulla. 

Kirjoista löysin asioita, jotka yhdistävät Japania ja Suomea, mutta myös huolestuttavia eroja, jotka voivat kertoa meidän tulevaisuudesta. Kuinka kauan meillä on varaa ylläpitää pohjoismaista hyvinvointia ja milloin joudumme turvautumaan taas sukuun ja naapurustoon, pitämään yhdessä huolta toisistamme?

Japanilaisuuden äärelle päädyin myös tämän somepostaukseni kautta, joka keräsi kommentteja mm. LinkedInissä.

View this post on Instagram

A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre)

Tällainen kolumnistani tuli:

Oivalluksia japanilaisuuden äärellä 

Yksi viime vuoden suosituimmista somepostauksistani kertoo japanilaisesta työelämästä. Siinä missä Suomessa juhlitaan vain läksiäisiä, siellä uusi työntekijäkin saa juhlat. Mahtava idea, seuraajani hokivat.

Monia suomalaisia kiehtoo myös omaisuuden läpikäynti konmari-tyylillä ja ikigai eli ”elämän tarkoitus”. Länsimaissa ikigai-malli on tiivistetty neljään ympyrään, Japanissa sana on osa arkipäivää.

Joululomalla luin kaksi ikigai-kirjaa. Garcian ja Mirallesin (2017) kirjassa tutustutaan Okinawan saaren Ogimin kylään, ja sen poikkeuksellisen pitkäikäisiin ja elinvoimaisiin asukkaisiin. Kylän vahvuutena pidetään muun muassa Moai-ryhmiä, jotka keräävät yhteen samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Pääsymaksun maksettuaan pääsee mukaan toimintaan: kokouksiin, illallisille ja erilaisiin tapahtumiin. ”Yhteenkuuluvuuden tunne ja keskinäinen avunanto tuovat turvaa ja nostavat keskimääräistä elinajanodotusta”, kirja kiteyttää. 

Sata kilometriä pitkä ja pinta-alaltaan Jyväskylää pienempi saari alkoi kiehtoa ja talven mittaan luin vielä viisi muutakin kirjaa Japanista. Okinawan historia osoittautui synkäksi. Japani valloitti pasifistisen kuningaskunnan vuonna 1879, ja toisessa maailmansodassa Yhdysvallat tappoi peräti kolmanneksen saaren asukkaista. Osaksi Japania saari palautui vasta vuonna 1972. Lähes viidennes pinta-alasta kuuluu yhä amerikkalaisille tukikohdille, jotka aiheuttavat monenlaista haittaa saaren 1,5 miljoonalle asukkaalle. Tiedot saivat minut ajattelemaan ”onnellisten kylää” uusin ja aika kostein silmin.

Vapaaehtoisvoimin toisistaan huolta pitäviä ryhmiä on ympäri Japania. Valtio kannustaa niiden toimintaa, koska ei kykyne yksin huolehtimaan vanhenevasta kansastaan. Tuntuu hullulta, että esimerkiksi Koben maanjäristyksen (1995) uhreja riensivät ensimmäisenä auttamaan yakuza-rikollisjärjestöt ja opiskelija-aktivistit tai että sairaalassa potilaat joutuvat itse huolehtimaan vaatteidensa pesusta. Se, että monet japanilaiset työskentelevät elämänsä loppuun asti saattaa kuulostaa romanttiselta omistautumiselta, mutta raadollisempi syy lienee, ettei kaikilla ole säästöjä tai eläkkeitä. Sivu sivulta minulle paljastui, miksi Mogi (2017) pitää yhtenä ikigain hyötynä sitkeyttä ja lannistamattomuutta, sisua. 

Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen herättää ajattelemaan myös omaa elämää. Tajusin esimerkiksi, että minullakin on monia Moai-ryhmiä, tuoreimpana Keski-Suomen Luovat osaajat ry, jonka kautta pääsen pienen pääsymaksun hinnalla tapaamaan luovia tekijöitä. Kampai!

Ps. Kirjoitin maksuttomaan lehteen myös haastattelun Snellmanin kultaajamestareista, Raimosta ja Mikosta. Lehdessä esitellään monia muitakin huikeita luovan alan osaajia, käy lukemassa! 

Lava haltuun - 9 vinkkiä webinaari- ja seminaariesiintyjille

Sain pari viikkoa sitten omasta mielestäni hyvän idean: kirjoitin Instagramiin tekemästäni kuvatekstistä vähän pidemmän versioni blogiini. Joten tässä tullaan taas! Uusin kuvakavalkadini sisältää kuvia etupäässä kahdesta tapahtumasta.

Keski-Suomen liiton järjestämä Tulevaisuusfoorumi oli muodoltaan webinaari, vaikka Jyväskylään olikin pystytetty yhteinen etäkatsomo. Itse seurasin tapahtumaa kuitenkin kotoa, mutta seurana minulla oli tapahtumapaikalla ollut kaveri. Oli niin hauskaa jakaa ajatuksia WhatsAppissa reaaliajassa "vieruskaverin" kanssa, että vastaavia kokemuksia aion metsästää tuleviinkin webinaareihin. ❤️

Toinen tapahtuma oli Mikkelissä toista kertaa järjestetty Savon Siivet -seminaari. Koska se oli viime vuonna niin mukava, menin paikalle nytkin hyvillä mielin, vaikken maksullisissa seminaareissa kovinkaan usein käy. Sen jälkeen kun olen muuttanut Kangasniemelle, olen alkanut käydä Jyväskylän tapahtumien lisäksi myös Mikkelin tapahtumissa. Tämä oli muistaakseni neljäs tapahtuma Mikkelissä, johon osallistuin, ja pikkuhiljaa alan saada sieltä tuttuja. Toivottavasti löydän lisää kivoja tapahtumia Mikkelistä.

Kuulumisten lomassa annan seuraavaksi vinkkejä seminaaripuhujille, ja vähän myös osallistujille ja järjestäjille. Puhuin itsekin tällä viikolla webinaarissa, joten muutaman oivalluksen saat sieltäkin.

Vinkkejä webinaaripuhujille

Case Taiwan

Koulutin keskiviikkona aamuyöllä ryhmää taiwanilaisia opiskelijoita, joiden tehtävä oli kirjoittaa henkilöartikkeleita englanninkieliseen Wikipediaan. Koulutus alkoi kello neljältä yöllä ja pitkin yötä minua vähän jännitti, nukunko kenties koko tapahtuman ohitse. Arvelin, että näytän jo muutenkin niin eksoottiselta ja jätin leikkaamatta. Sainpahan nukkua edes vähän pidempään! Mutta jos olisin ymmärtänyt, miten paljon minua tullaan kuvaamaan, niin ripsivärille olisi tullut käyttöä.

Jälkikäteen huomasin, että olisin voinut sisustaa studiotani vähän suomalaisemmaksi asettelemalla taakseni tyypillisiä suomalaisia tuotteita, esimerkiksi oma ruusumukini olisi kannattanut korvata Muumi-mukilla. Opiskelijat olisivat luultavasti tunnistaneet myös Angry Birds -hahmot.

Luennon jälkeen sparrasin seitsemän ryhmää ja annoin kullekin palautetta heidän teksteistään. Kurssin opettaja kävi ottamassa kuvat minusta ja kaikista ryhmistä, ilmeisesti heidän piti dokumentoida opetussessio tarkasti. 

Lopuksi sain vielä kertoa isolla näytöllä terveiseni koko porukalle. Oloni tuntui sillon jo aika sekavalta, sillä en pitänyt session aikana yhtään taukoa, vaan ryhmät ja mitä erilaisimmat aiheet olivat vaihtuneet kuin ostokset liukuhihnalla. 

Aloin ymmärtää, miksi lääkärit pitävät potilaidensa välissä pienen tauon. 

Loppusanojen jälkeen luokka kokoontui yhteiskuvaan "eteeni". Onneksi olin siinä kohtaa (puoli kuudelta aamulla) vielä sen verran hereillä, että ymmärsin ottaa Wikipedia-viirini kuvaan rekvisiitaksi. :)

Case Tulevaisuusfoorumi

Minusta on kiva jakaa Instagramin ja Facebookin stooreissa tunnelmia tapahtumista. Välillä ikävöin LinkedInin stooreja, tapahtumastoorit sopisivat sinne kuin kaneli riisipuuroon. 

Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumin avasi Alexander Stubb, joka oli  matkansa vuoksi videoinut etukäteen 10 minuutin esityksensä. Otin hänestä pari kuvaa ja toisessa niistä hän onnistui näyttämään itseltään.

Ihmiset eivät ole aina kovin edukseen webinaarikuvissa, heillä on silmät kiinni, suu auki ja ilmeet vähän kummallisia.

Stubbin puheesta oli myös helppo poimia kolme pointtia stooriin, vaikkei hän näyttänytkään dioja. Hän kertoi, että maailma on siirtymässä Amerikka-keskeisyydestä kohti uusia valtakeskittymiä, globaali länsi kohtaa globaalin idän ja etelän. Omasta kuplastamme käsin esimerkiksi luulemme, että "kaikki ovat Ukrainan puolella".

Otsikolla Millä edellytyksillä menestymme maailmassa, joka muuttuu yhä kiivaammin puhui professori Markku Wilenius Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. 45 minuutin puheenvuoro oli mielenkiintoinen, mutta huomasin pian mokanneeni: en tajunnut ottaa Wileniuksesta kuvaa ennenkuin hän jo läväytti diansa esiin.

Wilenius puhui muun muassa viime vuosien kriiseistä ja siitä, miten ne ovat vaikuttaneet esimerkiksi kuluttajuuteen: 

kohtuullistamisesta, laatutietoisuudesta ja vastuullisuudesta on tullut muotia 

ja yrityksiin: 

pakko on paras motivaattori muutoksiin, 

globaalit riippuvuudet aiheuttavat riskejä ja 

yritysten on hyvä valmistautua siihen, että yllätyksiä tulee jatkossakin. 

Itselleni hätkähdyttävä tieto oli, että yritysten keski-ikä on laskenut ja yleensä 10-vuotiaat yritykset joko myydään, fuusioidaan tai hävitetään. Auts! Piilotettu aarrehan täyttää marraskuussa jo 13 vuotta, enkä ole sitä sen kummemmin ajatellut muuttaa. Voiko yritykseni viettää 30-vuotisjuhlia, se jää nähtäväksi! 

Kun vertaan näitä kahta stooria toisiinsa, pidän paljon enemmän Stubb-stoorista. Se on visuaalisempi ja herättää paremmin seuraajien huomion myös tutulla henkilöbrändillä.  

Business Finlandin Sari Arho Havrénin esityksestä en tehnyt stooria, mutta hänestä sentään tajusin ottaa kuvan. Tapahtuman järjestäjä oli lisännyt ohjelmaan puhujien nimet, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna hyvä merkki webinaarin osallistujille: jos aiot ottaa kuvakaappauksen puhujasta, tee se nyt. Ääneen tätä ei kyllä kerrottu.

Arho Havrénin taustakuva toi tuulahduksen Euroopasta ja johdatteli meidät sillä tavalla myös hänen aiheeseensa: Eurooppaa muovaavat muutosvoimat suurvaltakilpailun puristuksessa. 

Vinkit webinaaripuhujille:

1. mieti käytätkö taustakuvaa vai näytätkö oman studiosi ilman filtteriä. Filtterit pyyhkivät joskus osia esiintyjien kasvoista, mutta niiden avulla voi myös kertoa asioista, jotka johdattavat aiheen ääreen. Jos näytät studiosi, mieti, voisiko taustalla olla jotain itseesi tai aiheeseesi liittyvää rekvisiittaa. Vetoat eri tavalla kuulijoiden tunteisiin, kun he huomaavat, että teillä on jotain yhteistä.
2. jos olet rohkea, nosta kissa pöydälle esityksesi alussa. Vaikka näin: "jos aiot somettaa tästä seminaarista, toivon, että otat ruutukaappauksen seuraavan 10 sekunnin aikana. Kun poseeraan teille sen aikaa, vältän kuvat oudoista ilmeistä. Minua vähän nolottaa esittää tällainen toive, mutta teen sen siksi, kuvan avulla tavoitamme ehkä uusia ihmisiä somesta tämän tärkeän aiheen ääreen."
3. korona-aikaan moni oppi, että läppäri kannattaa nostaa normaalia korkeammalle, ettei muiden tarvitse katsella nenäsi sisälle. Oppi pätee yhä.
4. jos tiedät, ettet kykene tai muista itse ottamaan esityksestä muistoa itsellesi, käytä apulaista, joka ottaa kuvan sinusta esiintymässä. Jos webinaari tallennetaan, ruutukaappaus on helppo ottaa jälkikäteen.

Vinkki järjestäjille: jos käyttämässäsi webinaarityökalussa on paikka esiintyjien nimille ja organisaatioille, lisää ne. Otathan myös itse jonkun kuvan esiintyjästä puhumassa ja toimitat sen hänelle. Se on pieni kiitos siitä, että hän tuli puhumaan tapahtumaasi.

Vinkki osallistujille: ota varmuuden vuoksi ruutukaappaukset heti kunkin esityksen aluksi. Etukäteen et voi tietää, onko puhe niin mielenkiintoinen, että haluat kertoa siitä myös someseuraajillesi.

Vinkkejä seminaariesiintyjille

Case Savon Siivet

Kävin siis Savon Siivet -seminaarissa Mikkelissä, jota Saara Liukkonen toistamiseen järjesti. Ja vaikka hän oli saanut paikalle ihan huiput puhujat, ainoa, jonka kanssa halusin ottaa selfien oli Saara itse. Tapahtumatuottajana fanitan työtä, jonka hän seminaarin eteen teki. On ihan huippua, että meillä on Etelä-Savossa näin laadukas tapahtuma. Kannattaa olla kuulolla, sillä tämä tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna, 25. huhtikuuta. 💥 

Tapahtuma järjestettiin Viinkinkiravintolassa Ikioma Areenalla. Huoneen perällä oli lava, ja lavalla kaksi mikkiä. Tilaisuuden alussa juontaja Kimmo Vehviläinen kertoi muistojaan Mikkelistä ja sai meidät nauramaan vapauttaen tunnelmaa. Hän huomioi myös päivän nuorimman osallistujan paikallaolon, mikä piristi pienen pojan pitkää seminaaripäivää.

Ensimmäisenä esiintyi Olli Jokinen, Mikkelin Jukurien valmentaja. Esitys hoidettiin haastatteluna, Vehviläinen istui vasemmalla, Jokinen oikealla baarijakkaralla. Haastattelu käsiteli enimmäkseen jääkiekkoa. Jokinen kertoi esimerkiksi pelottavimmasta tilanteesta, johon oli joutunut pelaajana: hänen luistimensa viilsi toisen pelaajan kaulaa. Läheltä piti -tilanteesta toipuminen ei ollut ihan helppoa kummallekaan osapuolelle. Jokinen kertoi myös pitävänsö pelaajiaan omina työnantajinaan, hän tekee töitä heille, ei päinvastoin. 

Norsepowerin Jufo Peltomaa juonnettiin lavalle Raptorin Jufona ja Oi beibi -biisin luojana. Raptoriin Peltomaa itsekin esityksessään viittasi, kertoessaan hauskalla tavalla urastaan pohtien sitä, mistä hänen oikein tullaan muistamaan. Hänen varsinainen esityksensä keskittyi tekoälyyn ja sen, aiheuttamaan uhkaan ihmiskunnalle. Sitä ei kuulemma tule, sillä siinä vaiheesa kun tekoäly ylittää älykkyydeltään ihmiset, sitä kiinnostaa meidän puuhamme yhtä paljon kuin meitä se, mitä ahmat puuhaavat metsissä. 

View this post on Instagram

A post shared by Johanna Janhonen, consultant (@jjanhone)

Sahanlahti Resortin Jaana Kuivalainen kertoi, miten he ovat tehneet paikastaan suositun lomakohteen. Matkailukeskus oli ollut ennen heitä tyhjänä useita vuosia, joten tekemistä riitti ja onneksi myös kyläläiset tarjosivat apuaan. Avusta on tullut pysyvä perinne ja Resortilla järjestetään keväisin pihankunnostustalkoot. Ihanaa! Puhe herätti sen verran mielenkiintoa, että paikka ja sen artesaaniannokset on nähtävä omin silmin. :) Sahanlahdessa järjestetään muuten tänä kesänä ensimmäistä kertaa rantakekkereitä, joissa vierailee Warner Musicin artisteja. Onnea uudelle tapahtumasarjalle! :)

Rejlersin Timo Holmberg kertoi mm. siitä, miten Rejlers tuli Suomeen ja Mikkeliin ja siitä, miten hän päätyi vaimonsa mukana hevosbisnekseen. Holmbergiä huolestutti hieman se, että nuoret jättävät Mikkelin, mutta Vehviläinen lohdutti: paikkahan on nykyään paljon virkeämpi kuin hänen opiskellessaan siellä. Ja Holmberg tekee osuutensa houkutellakseen paikalle ratsastusta harrastavia.

Mikkeliläisestä Mindhivestä oli puhumassa Ville Venäläinen. Hän kertoi esimerkiksi yhtiön tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan Etelä-Savolla on imua, mutta "metropolikaupunkien" (Mikkeli ja Savonlinna) sijaan ihmisiä kiinnostaa ehta maaseutu. Mene ja tiedä, mutta olen itse asunut maalla, Lievestuoreella ja Kangasniemellä, viimeiset parikymmentä vuotta ja viihtynyt hyvin. Hieman huvittaa, kun ihmiset muistelevat, että "sinähän tulet sieltä kauempaa" - ei nämä minun matkat oikeasti kovin pitkiä ole, jos miettii oikeita metropoleja. Lievestuoreeltakin ajaa Jyväskylään 20 minuutissa.

Kangasniemeläinen oli seuraavakin puhuja, Janne Neuvonen, joka tosin oli muuttanut Mikkelin kautta Savonlinnaan. Neuvosta pidetään Norppaliven isänä, sittemmin hän on luonut uraa kuvia ja videoita keräävän BCasterin parissa. Neuvosen tarinaa oli herkullista seurata, sillä hän oli napannut ihanalla tavalla eteensä tuleviin tilaisuuksiin (hänen vaimonsa saattaa olla eri mieltä, kun lomasuunnitelmat vaihtuvat lennossa). Näin hän on rakentanut esimerkiksi Jenkkeihin arvokkaat verkostot, tyhjästä.

Mahdollisuuksiin haluan minäkin heittäytyä. Tällä viikolla olen viettänyt aikaani sekä taiwanilaisten opiskelijoiden että brittiläisten Wikipedia-kouluttajien kanssa. Verkostot ovat kaikille auki, kunhan pitää silmät auki! 

Päivän huipensi Saku Tuomisen oivalluksiin hänen yli 30-vuotisen yrittäjyytensä ajalta. Esityksestä jäi mieleen erityisesti lause: 

Luota peliin.

Se on ammennettu huippujääkiekkovalmentajien haastatteluista, jotka kertovat, ettei peliä lähdetä muuttamaan, vaikka oltaisiinkin tappiolla. Kun keskittyy omaan peliin, niin jossain vaiheessa se alkaa taas kantaa. 

 Samaistuin lauseeseen kovasti, sillä olen pelillistänyt oman myyntini ja tiedän miten pisteitä kerätään. Mutta vaikka kuinka laukoisi tasaista tahtia, aina ei tule maaleja. Voi tulla itsestä riippumattomia aikalisiä tai vastapuoli maaleineen katoaa sakeaan sumuun. Sen ei saa antaa lannistaa, vaan kannattaa luottaa peliin: väistämättä onni joskus kääntyy.

Kiitos kaikista mielenkiintoisista esityksistä!

Ja sitten muutama huomio lavan haltuunotosta. Puhujat seurasivat Olli Jokisen esimerkkiä ja asemoivat itsensä oikean mikrofonin ääreen tai viereen, yleisöstä katsoen "nurkkaan". Poikkeuksen teki Jufo Peltomaa, joka otti mikrofonin käteensä ja liikkui diojensa edessä ja Saku Tuominen, joka huomasi heti, että hänen kannattaa seistä mieluummin vasemman mikin vieressä, keskellä yleisön näkökenttää. 

Vinkit seminaaripuhujille:

1. Ota etukäteen selvää, millainen tykki/skriini tapahtumapaikalla on, niin voit tehdä puitteisiin sopivan esityksen. Kun CMAD oli Tiedekulmassa, meille teroitettiin monta kertaa, että esitykset kannattaa tehdä mustalle pohjalle, jotta ne erottuisivat paremmin seinästä. Savon Siivissä Jaana Kuivalaisen maisemakuva toimi oikein hyvin koko seinän kokoisena, se avasi eteemme Sahanlahti Resortin terassin. Viikinkiravintolassa asetelma oli oikeastaan aika haasteellinen, sillä puhujat joutuivat valitsemaan seisovatko valokeilassa diojensa edessä peittäen samalla yleisöltä osan sisällöstä vai tyytyvätkö pimeään nurkkapaikkaan.
2. Jos ramppaat yleensä pitkin lavaa, ole tietoisesti välillä myös paikallasi.
3. Jos et ole tilaisuuden ensimmäinen puhuja, seuraa edellisiä puhujia ja heidän liikkeitään. Missä kohtaa lavaa valaistus on parhaimmillaan, entä kuuluvuus? Kun otat kuvia muista esiintyjistä, huomaat mahdolliset ongelmakohdat. Huomioi myös auringon valo tai sen puute - parhaat paikat voivat vaihtua päivän edetessä.
4. Myös tapahtumassa voi olla rohkea ja puhuja voi pyytää kuulijoita ottamaan kuvan jollain tietyllä hetkellä, vaikka lempidian edessä. Kun poseeraat pienen hetken, sinusta tulee ehkä parempia kuvia someen. Saatat olla myös tilaisuuden ainoa puhuja, josta yleisö ottaa julkaisukelpoisen kuvan. Tärähtäneitä tai silmät kiinni -kuvia harva kehtaa julkaista, ja hyvä niin!
5. Jokinen oli pukeutunut Jukurien keltaiseen ja Kuivalaisella oli ihanat paljettitossut, joten annan vielä pukeutumisvinkkejä. Pukeudu tyylillesi uskollisesti, tärkeintä on, että tunnet olosi kotoisaksi. Kun puhuin itse viime kuussa Jenni Janakan järjestämässä Muijii Wikipedia -tapahtumassa Ina Mikkolan tiloissa, koin pieniä ennakkopaineita niin näyttävien naisten seurassa olosta. Nappasin mukaani korkokengät, mutta paikan päällä totesin, että jalassani olevat lenkkarit ovatkin ihan ok, etenkin, kun kannoimme aluksi huonekaluja paikoilleen. Jälkikäteen olin tyytyväinen kenkävalintaani myös siksi, että rooliini kuului säntäily koneelta toiselle. Helsingissä kokeilin myös Elina Koivumäeltä ja Anni Arvajalta oppimaani niksiä: jos haluat tehdä pukeutumisellasi vaikutuksen, pukeudu tapahtuman brändiväreihin. 

Vinkki järjestäjille: jos mahdollista, toimita lavan viereen kone, josta esiintyjä näkee omat diansa, mielellään myös muistiinpanonsa. Ei ole kiva, että esiintyjä joutuu kääntämään yleisölleen selkänsä tarkistaessaan jotain dioistaan. 

Vinkki osallistujille: jos haluat kuvata tapahtuman esiintyjiä, valitse paikkasi salin edestä tai tule erikseen salin etuosaan ottamaan kuvaa. Liikkuminen on sallittua, vaikka suomalaiset sitä usein välttelevätkin, kuka nyt haluaisi ylimääräistä huomiota...

Lopuksi vielä muutama sananen kuvakoosteen muista kuvista.

📖 Minulla on lukuvuorossa Mika Tolvasen tubettajista kertova Luokkakuva. Nautin siitä, että hän osaa tehdä insider-kysymyksiä tubettajille, oikeilla kysymyksillä ihmisistä saa aina enemmän irti. Senkin
huomasin keskiviikon yökoulutuksessa: osa 7 ryhmästä osasi kysyä minulta tarkkoja kysymyksiä, osa tyytyi kommentteihini.

🍿Olen nähnyt niin paljon lastenelokuvia, että alan nykyään jännittää jo etukäteen, pysyykö mielenkiintoni yllä elokuvan loppuun asti. Muumiot - seikkailu ajan halki oli kuitenkin ihan positiivinen yllätys. Se oli jo lähtökohdiltaan erikoinen: ikuinen elämä voi pidemmän päälle käydä tylsäksi. Myös elokuvaporukan espanjalaisuus toi oman vivahteensa, vaikka elokuva sijoittuikin Egyptiin ja Englantiin. Itse tykkäsin erityisesti vierailusta Harrod's-tavaratalossa. Olen käynyt siellä vain kerran ja kokemus oli huimaava - voiko tavaratalo olla kuin museo? Entä voiko myös suomalainen kauppa olla kuin museo? No jos et ole vielä käynyt Jalavan kaupassa Taivalkoskella, tee itsellesi palvelus ja käy ihmettelemässä. Historiaa ovat senkin seinien sisällä. :)

Tämä oli siis toinen kerta, kun julkaisin tällaisen kuvista inspiraationsa saaneen blogipostauksen. Jaksoitko lukea loppuun asti? Kerro kommenteissa tai somessa, niin motivoit minua tekemään tällaisia jatkossakin. 

Bloggauksen aloitin muuten eilen Yvonne Berlinin Kirjoituskarnevaalien kirjoittajatreffeillä. Porukalla kirjoittamisessa on oma viehätyksensä! Yvonne lupasi, että näitä kirjoitustreffejä voi olla luvassa syksylläkin. 

Lähetän vielä erityisterkut Mannisen Raijalle, jolta sain idean siitä, että esiintyjä voisi ihan oikeasti kertoa, että nyt olisi sopiva aika ottaa kuvia. Jos ujostelet vinkin hyödyntämistä, pistä syy minun niskoilleni: "halusin testata Piilotettu aarre -blogin vinkkiä."

Onnea esityksiin ja onnistuneita tapahtumia - otetaan niistä yhdessä enemmän irti!

View this post on Instagram

A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre)

Kevään kumouksellisia tapahtumia

Arvatkaa mikä syö naista - se, ettei somepalveluiden merkkimäärät riitä kertomaan mun ajatuksia! Ehkä tämä on merkki kahdesta asiasta:

1. tämän kevään luovan kirjoittamisen kursseista on ollut hyötyä, sanottavaa alkaa taas löytyä. Kiitos Päivi Haanpää ja Yvonne Berlin!
2. kannattaa siis herättää taas blogi henkiin, täältä ei tila lopu kesken! 

Noin vuoden verran olen tehnyt Instagramiin kuvakoosteita edellisten viikkojen tapahtumista. Sitä aiemmin oli hyvin hiljaista, koska koronan takia ei järjestetty tapahtumia ja minäkin tein omat työni enimmäkseen kotoa käsin.

Tänään tein taas kuvakoosteen ja huomasin taas kaksi asiaa:

1. kevään tullet tapahtumia tuntuu olevan aiempaa enemmän, tähän koosteeseen eivät edes mahtuneet kaikki tapahtumat tai webinaarit, joihin olen osallistunut
2. kun elämässä on vauhtia, harvennan Instagram-fiidipostausten tahtia

Instagramissa on tilaa vain 2200 merkkiä, joka ylittyy varsin nopeasti.

Tässä siis koottuja ajatuksiani kuviin liittyen.

Jäät särkyy, luonto herää henkii, ihmiset kohtaavat ja muuttavat maailmaa. 

Näin kumouksellisissa merkeissä ovat kuluneet viime viikot, joista nappasin taas tähän kuvakoosteeseen joitakin kohokohtia.

🥳 Jyväskylän kaupungintalolla juhlittiin pienyrittäjiä, syötiin hyvin ja keskusteltiin. Yhtä hienoissa puitteissa liikkuvat myös Snellmanin Raimo ja Mikko, joita haastattelin seuraavaan Luovuustilassa-lehteen, joka ilmestyy tässä kuussa. Lehtemme toimii Keski-Suomen Luovat osaajat ry:n alla, mutta siihen voi kyllä kirjoittaa, vaikkei yhdistykseen kuuluisikaan. Lehtiä ilmestyy vuodessa kaksi, joten ei tämä vapaaehtoistyö kauheasti työllistä, joten jos kiinnostus herää, ota yhteyttä päätoimittajaamme Yvonne Johanna Berliniin. Yhdessä kuvassa näet tunnelmia meidän iltateetapaamisesta Teamsistä, toisesta kutsun osallistua meidän kaikille avoimeen piknik-tapahtumaan juhannusviikon tiistaina 20.6. Ennakkotietodoista poiketen emme tapaa kirkkopuistossa (syy selviää kuvista) vaan Harjun portailla. Toivokaamme poutaa!

🍰 Juhlat oli eilen Kangasniemelläkin (joka muuten sai uuden sloganin ja ilmeen - Kangasniemi - kaunis ja uudistuva), kun kokoonnuimme kirjastolle sankoin joukoin (75 henkilöä on aika iso prosentti Kangasniemen 5000 asukasta ajatellen kesken kevätkiireitä) juhlimaan Anna Pölkin esikoiskirjaa, joka yhdistää tyttökirjaklassikot ja kakkureseptit. Nam! Annan sanoin "Maailmassa ei olisi sotia, jos vaikka Putin lukisi Anna-kirjoja." Annalla on silmää kauneudelle ympärilleen ja siitä sain nauttia pitkin talvea, kun osallistuin Annan vetämälle ruotsin keskustelukurssille. Kurssia käytiin etänä, joka mahdollisti osallistumisen milloin mistäkin. Harmikseni Anna pitää ainakin ensi lukuvuoden taukoa ruotsin kurssistaan, joten jos tiedät verkkopohjaisen keskustelukurssin, saa mielellään vinkata, olisi nimittäin kiva jatkaa ruotsin henkiin herättelyä.

💪 Toisenlaista naisenergiaa oli viime viikolla Helsigissä, kun Jenni Janakka järjesti Ina Mikkolan tarjoamissa tiloissa #muijiiWikipediaan-tapahtuman. He puhuivat siitä, miten Wikipedian kautta voi tehdä pienen vallankumouksen vaikka joka päivä antamalla siellä enemmän ääntä naisille. Minä toimin tapahtumassa asiantuntijana, mutta ainoa wikipedisti en suinkaan paikalla ollut. Oli tosi hienoa tavata pitkän ajan jälkeen kavereitani Wikimedia Suomesta, meillä sitä riittää aina juttua. Kerroin heille mm. siitä, miten Jimmy Wales oli käyttänyt ylläpitäjän oikeuksiaan hieman väärin englanninkielisessä Wikipediassa. Ylläpitäjyys kun edellyttää sitä, että tuntee käytännöt, ja niistä Jimmy on tippunut ajat sitten. Kyseisestä hässäkästä seurasi se, että Jimmy päätti vapaaehtoisesti luopua oikeuksistaan, ettei niistä enää tulisi yhteisössä sanomista. 

🌱 Kumouksesta puhuu myös Jarkko Kurvinen, joka järjestää Hämeenlinnassa Growth Loop -kasvutapahtuman 8.6. Nähdäänkö siellä?

🙌 Tapahtumista täytyy mainita myös Markkinointikollektiivin webinaari brändien kohtaamispisteistä ja livesemma Jyväskylässä. Mahtavia kohtaamisia oli sielläkin. Jyväskylään avataan muuten Business Finlandin ja Business Jyväskylän tuella uutta vertaisverkostoa verkkokauppialle. Minulla siihen ei ole asiaa pitkiin aikoihin (jos koskaan), sillä verkkokaupan liikevaihdon pitää olla yli 100 000 euroa. Kick offissa kuitenkin kävin, nähdäkseni legendaarisen Leevi Parsaman, jonka jutut sopivat kaikille yrittäjille, hänen pääviestinään kun on asiakas ensin! Myös lankakauppa Titityyn Tiinaa oli ilo kuunnella, neulominen on iso bisnes ja ilmiö. Ihanaa! Ilmiömäinen neulontaguru on myös tanskalainen Laerke Bagger, jonka käsityökirja on rikkoo konventiot mennen tullen. Nappasin hänen esikoiskirjansa kirjastosta vastikään ja olin tiputtaa silmäni: tällaista käsityökirjaa en ole ennen nähnyt ja olen kyllä niitä ehtinyt aika paljon lukea. Kirjassa esitellyistä erilaisista jämälankaideoista innostuneena tuunasin äidiltä saamani Polan-villapaidan, jonka toinen hiha oli 10 senttiä lyhyempi(!!). Lyhyt hiha sai Laerken opeilla tehdyn jatkopalan ja minä sekä uniikin paidan että iloisen mielen. 🙂

🎞 Näin myös palkitun Everything everywhere all at once -leffan. Se on kriitikoiden suosikki, ja luulen, että he pitivät leffasta minua enemmän siksi, että ymmärsivät leffa-alan sisäpiirin vitsit minua paremmin. Leffassa on vähän samaa henkeä kuin cha cha cha -biisissä - se muuttuu yllättäen aika erilaiseksi. Ei elokuva tietenkään huono ollut, mutta hieman ihmettelin, että se sai vaikka Hesarissa ja Keskisuomalaisessa viisi tähteä. Minä annan viisi tähteä vain elokuville, jotka onnistuvat aidosti koskettamaan tunteitani ja tämä ei sitä tehnyt. 

Nyt toivotan isoja ja pieniä kumouksia ja kauneutta kevätpäiviisi!

View this post on Instagram

A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre)