Tuesday, July 21, 2020

Tarinallistaminen osana tapahtuman someviestintää

  Hyvää naistenviikkoa ja Johannan päivää! 

Yrittäjäryhmässä kuulin, että tästäkin voi pahoittaa mielensä: kaikilla naisilla ei ole nimipäivää tällä viikolla...



Nimipäiväni kunniaksi päästän itseni eetteriin, kertomaan Tarinakoneen Anne Kalliomäelle siitä, miten tarinallistin Wikimanian somea, ja erityisesti sen Instagram-tiliä viime vuonna. 

 


Tarinallistaminen oli minulle tärkeä työväline sisällöntuotannossa, ilman sitä minun olisi ollut hyvin vaikea
a) tuottaa hauskaa ja mieleenjäävää sisältöä
b) keksiä kuvitusta päivityksiin, jotka käsittelivät toisessa maassa parin kuukauden päästä olevaa tapahtumaa
c) saada yhteisökin innostumaan viestinnästä

Olin siis vastuussa Wikimania 2019 tapahtuman sometuksesta. Lue lisää siitä, mitä siellä tein. Jos olisin voinut vaikuttaa koko tapahtumaan, olisin tuonut tarinallistamisen mukaan vielä vahvemmin.

Eläinhahmojen seikkailut saattavat kuulostaa lapselliselta, etenkin kun kyseessä on kansainvälinen asiantuntijoille suunnattu seminaari, mutta ehkäpä se sai juuri siksi niin paljon huomiota. Uskalla olla erilainen ja erottua massasta!

Kiitos vielä Annelle haastattelusta!

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...