Tapahtumatuottajan arkea

Aamulla osallistuin Creative Finlandin järjestämään tapahtuma-ammattilaisille suunnattuun sparraukseen, kyseessä oli sarjan 4. ja viimeinen osa. Aiheena oli mm. se, mille muille aloille tuottajat voisivat työllistyä. Helppo juttu, mehän olemme moniosaajia, jotka selvittävät, kyselevät, viestivät, aikatauluttavat, ratkaisevat, markkinoivat, budjetoivat... 

Olen verrannut CMADin järjestämistä siihen, että järjestäisin joka vuosi häät, hankkisin paikat ja miettisin ruuat ja ohjelman, kasaisin bändin yksittäisistä soittajista ja toivoisin, että he löytävät yhteisen sävelen. Se, minkä olen unohtanut lisätä on se, että joka vuosi minun pitäisi myös suostutella joku kustantamaan hääni. Ei kai taas, sanoisi isä, onhan tuo jo nähty. Ehkä sitten ensi kerralla sanoisi äiti, onko mun pakko lähteä tähän tänä vuonna ihmettelisi mies ja niin pois päin. Ja kun vieraat on totutettu siihen, ettei häihin ole pääsymaksua, niin ei heistäkään apua olisi. 

Niin, vieraat? Pari kertaa häissä menisi ehkä kuriositeettina, mutta kuka jaksaa osallistua meidän häihin joka vuosi? Ja jos kerran ihmiset kuitenkin vaihtuvat, niin mistä löydän uusia ihmisiä vanhojen tilalle, kun tuli luvattua sille anteliaalle kummisedälle, että rahojen vastineeksi kutsun joukon metsästäjiä ja kalastajia häntä viihdyttämään? Millä minä houkuttelen heidät paikalle? 

Tuottajan ammatti on monelle vieras, mutta kun on kerran järkännyt itselleen juhlat, tuntuu ehkä, että helppoa hommaahan tuo on. Onko sittenkään? Mitä sinä sanot häävieraalle, joka valittaa, että ai jaa, taasko tarjoat näitä lihapullia, vaikka noutopöydässäsi on tarjolla sen seitsemän muutakin sorttia... 

PS. Nyt niihin häihin voisi taas ilmoittautua.