Thursday, January 5, 2012

Community Manager Apreciation Day 23.1.12 Tampereella

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun perustin ensimmäisen yhteisöni ja sen jälkeen olen toiminut community managerina useissa nettiyhteisöissä. Suurin yhteisöni tällä hetkellä on Mini treasures wikini ympärille rakentunut kansainvälinen nukkekotiharrastajien yhteisö (lähiaikoina on tulossa taas katsaus siitä, miten viime vuosi wikissä sujui).

Boston CMAD 2011
CMAD viime vuonna Bostonissa
Olen pitkään haaveillut suomalaisten community managereiden verkostoitumistapaamisesta, meitä on vieläkin niin vähän ja päätoimisia community managereita vieläkin vähemmän. Viime viikolla bongasin Twitteristä tweetin, jossa Jeremiah Owyang mainosti aloittamaansa CMAD-tapahtumaa, eli Community managereille omistettua päivää ja ehdotin, että Suomessakin sellainen järjestettäisiin. Kun huomasin, että innostuneita löytyi aloin miettiä tapahtuman toteuttajaa ja hoksasin, että se saattaa löytyä hyvinkin läheltä. Maanantaina sitten esitin ideani muille Soita-projektin jäsenille ja kun hekin innostuivat aloimme täyttä höyryä järjestää tapahtumaa. Nyt, 3 päivää myöhemmin meillä on tilat, tapahtumasta kertova nettisivu, ihmiset ovat jakaneet tietoa tapahtumasta (Anne Rongas ehti jo blogatakin) ja ensimmäiset nettikätilöt ovat jo ilmoittautuneetkin! Kunhan ensi viikolla viimeisetkin palaavat joululomilta odotamme lisää ilmoittautuneita. :) Tilaisuuteen mahtuu vain 30 ensimmäistä, mutta koska community managereita on vielä niin vähän Suomessa (esim. LinkedInissä heitä on noin 40, Sometun Nettikätilöt-ryhmässä 25), niin luulen että kaikki halukkaat yhteisöjohtajat paikalle kyllä pääsevät. Jos eivät paikan päälle, niin sitten netin kautta, sillä tarkoituksemme on striimata tapahtuma ja ottaa vastaan kommentteja myös Twitterin kautta.  

Joten jos sinä satut olemaan kollegani, yhteisönjohtaja, niin ilmoittaudu ihmeessä mukaan ma 23.1.12 klo 10-14 Hervannassa TTY:n tiloissa järjestettävään (ilmaiseen) tapahtumaan.

PS. Community manager -termiä ei ole minusta oikein kunnolla vielä suomennettu, toiset puhuvat yhteisöjohtajista, toiset nettikätilöistä. Minun kätillö muistot liittyvät sairaalaan, joten siksi en tuosta kätilöinnistä itse olen niin innostunut, vaikka Nettikätilöt-ryhmään kuulunkin.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...