Ajatuksia vuoden 2026 elokuvien ääreltä

Tämä postaus on aloitettu 26.1.2026. Merkitsen sen kuitenkin julkaistuksi 1.1.26, sillä elokuvat ovat tässä blogissa sivuroolissa, enkä halua, että blogiini saapuva näkisi ensimmäiseksi näin valtavan pitkän tekstin.

Tämä on siis Piilotettu aarre -blogiin piilotettu teksti. :D 

2. tammikuuta Terapia

Paavo Westerbergin Terapia oli hauska kokemus, sillä se onnistui yllättämään monta kertaa. 

Tapahtumapaikka, vanha virolainen kartano, oli upea, ja sinne kokoontuneet pariskunnat hyvin mielenkiintoisia. 

Elokuva lienee täynnä terapeuttien sisäpiirihuumoria, mutta hymähtelin kyllä itsekin. 

Yksi easter egg, joita elokuviin tavataan piilotella, jäi multa kyllä hoksaamatta. Ole sinä tarkempi ja yritä tunnistaa alussa haastattelua tekevän toimittajan ääni. :)

3. tammikuuta Teräsleidit kuin viimeistä päivää

Kyseessä on jatko-osa elokuvalle, jota en ole nähnyt, mutta nopeasti pääsi silti kiinni juoneen. Kuten leffajuliste kertoo, kyseessä on kolmen vanhemman naisen road movie. 

Elokuvan teemoihin kuuluvat mm. 

* äitien ja tyttärien suhteet, 

* lähestyvä kuolema ja 

*autofiktion kirjoittaminen ja markkinointi. 

Se oli hieno näkökulma, joka on jäänyt mietityttämään: mitä kirjailijoiden läheiset ajattelevat siitä, että päätyvät kansien väliin. 

18. tammikuuta Kalevala - Kullervon tarina

Olen somen uhri - koska olen määritellyt elokuvat yhdeksi asiakseni, josta tuotan sisältöä, menin elokuviin, vaikken suoraan sanottuna ole kovin kiinnostunut kansalliseepoksestamme Kalevalasta. (Joo, nolo tunnustus.) 

Tai miten sen nyt ottaa: olen kyllä kiinnostunut
* prosessista, jolla se syntyi, 
* taiteesta, jota se on innoittanut,
* sanonnoista, jotka ovat siitä peräisin. 

En ole sitä kuitenkaan itse lukenut. 

Toinen syy oli se, että siinä missä leffoja näytetään Kangasniemellä yleensä 2-3 kertaa, tämä näytetään peräti 7 kertaa. Eli ilmeisesti leffan katsominen on enemmän kuin suositeltavaa. :D  

Odotukseni taistelukohtauksia täynnä olevaa leffaa kohtaan eivät olleet järin korkeat, ja siksi yllätyin positiivisesti. Vaikka tarina on väkivaltainen ja surullinen, siinä oli hienoja kohtia ja karismaattisia näyttelijöitä ja luontoa oli ilo katsoa. Hauskaa oli myös se, että vaikka juoni pohjautuu Kalevalaan, sitä on muutettu sen verran, että Kalevala-asiantuntijatkin pääsevät yllättymään. :)

23. tammikuuta Lentävä kuolema

Tuberkuloosi ei ollut minulle kovin tuttu aihe, joten opin paljon uutta Lentävä kuolema -dokumentista, joka näytettiin  Kangasniemellä toive-elokuvana. 

Saimme kuulla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1970-luvulla nauhoittamia haastatteluja ja näimme naisen, joka oli viety tuberkuloosia sairastaneelta äidiltään vastasyntyneenä. Joulumerkkikodista tuli hänen ensimmäinen kotinsa, vasta 10 kuukauden kuluttua hän pääsi omien vanhempiensa luo. 

Joulumerkkikodeissa kuvatut pätkät näyttivät iloisilta, hoitajia oli paljon ja he pitivät lapsia sylissään. Ehkä paikka oli niin hyvä kuin ylipäätään oli mahdollista, vaikka lapsien erottamista vanhemmistaan onkin nykyään vaikea ymmärtää.

Parantoloissakin oli oma viehätyksensä, niissä oli mm. oma radio ja kaikenlaista ajanvietettä, välillä taas käytiin ottamassa viiden tunnin ilmakylpyjä halleissa makaamalla. Romansseja oli, seurustelua kutsuttiin lumpusteluksi. Ihmisillä oli käytössä lempinimi, eikä oikeita nimiä tiedetty.

Dokumentti oli kovin sivistävä ja antoi mulle uusia aiheita, joista jutella vanhempien ihmisten kanssa.

1. helmikuuta Paavo Pesusieni Syvänmeren seikkailu

Meinasin skipata Kangasniemen viikonlopun Paavo Pesusieni -leffan, mutta viime hetkellä muutin mieleni. Olen nähnyt sarjasta ohimennen vain pätkiä, enkä ole jäänyt koukkuun.

Odotukseni eivät siis olleet kovin suuret.

Mutta jo ennen elokuvaa sain nauraa! Silloin esitettiin Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat - lyhytelokuva, jonka tekoäly/kopiolelu-jutut huvittivat.

Myös Paavo Pesusieni-leffasta nautin: esimerkiksi musiikista, jota oli lainattu tutuista elokuvista. Myös elokuvan hullu visuaalinen maailma ihastutti, samoin kuin varsinaiset vitsitkin, joille nauroin. Ihaninta oli Paavon ja hänen bestiksensä hölmöilyt.

Kriitikot tuntuivat lyttäävän sarjan 5. elokuvaa siksi, että sarjassa on ollut parempiakin. Kiva juttu, ehkä katson sitten joskus nekin. :)

6. helmikuuta Luottomies-elokuva Lepoloma

Myös Luottomieslepoloma -elokuvan parissa sai hymyillä ja nauraa. Se ei saanut aikaan sellaista valtavaa naurupuuskaa kuin ensimmäinen osa, mutta toisaalta nyt ei tarvinnut kärsiä Tommin puolesta, jota ekassa osassa kohdeltiin vähän turhan julmasti.

Juoni on oikein näppärä, kekseliäs ja hyvin rullaava. Sivurooleihin saatiin mainioita tyyppejä ja vakkarit vetivät roolinsa hienosti. Espanjalaiset näyttelijät sopivat tarinaan mainiosti ja tilanteet olivat kutkuttavia.

Elokuva oli saanut ensi-iltansa aurinkorannikolla. Mahdettiinko sitä esittää myös espanjalaisin tekstityksin?

22. helmikuuta Vinski 2 - Näkymättömän sankarin paluu

Pidin Vinski2-elokuvaa tosi onnistuneena lastenelokuvan jatko-osana. Päähenkilö on viidessä vuodessa ehtinyt kasvaa lukioon valmistautuvaksi pojaksi, jolla on salainen harrastus: kaupungin pelastaminen.

En muista lukeneeni Aapelin alkuperäisiä kirjoja, mutta olisi ihan hauska lukea joku ja bongailla yhtäläisyydet ja erot.

Porvoon vanha kaupunki on onnistunut miljöövalinta ja saa toivottavasti leffan fanit tutustumaan kuvauspaikkoihin.

Elokuvan loppu vihjailee kolmannesta osasta. Sitä odottamaan siis, toivottavasti Kuura saa tähdittää sitäkin. Pirjo Heikkilä oli myös mainio roolissaan, hän on pesän tyhjenemistä sureva ja somevideoita mielellään katseleva äiti, jota ei tarvitse rouvitella.

Leffan jälkeen löysin Yle Areenasta kaksi vanhaa Vinski-elokuvaa, vuosilta 1969 ja 1970. Niistä oli hauska bongailla yhtäläisyyksiä uusiin Vinskeihin (esim. taikasanat, apteekkari). Enemmän niissä oli kuitenkin eroja (Vinskin perhe ja hänen puuhailunsa). Leffat paljastivat myös hyvin erilaisen ajankuvan (mitä ihmettä, noi ajaa ilman pyöräilykypärää). Ehkä leffojen katselu olisi hauska aikamatka perheen Vinski-fanin kanssa?

1. maaliskuuta - Kaunis rietas onnellinen

No huhhuh! Luulen, että Kaunis rietas onnellinen -elokuvan jälkeen teatterista poistuu paljon enemmän faneja, kuin sinne on mennyt sisään. Minä kuulun tähän porukkaan: en tiennyt Kaijasta paljonkaan, mutta nyt pidän häntä todellisena sankarina. 

Elokuva on siis mielestäni todella hieno ja tunteisiin menevä tarina taiteilijaelämästä, parisuhteesta ja musiikkiteollisuudesta.

Näyttelijät tekevät upeaa työtä ja kaikki elokuvassa on kovin onnistunutta käsikirjoituksesta dramaturgiaan, ohjauksesta musiikkiin, lavastuksesta puvustukseen.

Suosittelen lämpimästi! Nyt kiinnostaa kovasti lukea myös Kaija Koon elämäkerta.

6. maaliskuuta - Isänpäivä

Miten kertoa Isänpäivä-elokuvasta sortumatta kliseisiin? Joku kriitikko sanoi, että elokuvan unohtaa heti lopputekstien jälkeen. Ehkä hän katsoo niin paljon elokuvia, ettei mikään tunnu enää miltään. Minuun elokuva kyllä vaikutti syvästi.

Elokuva tuntuu hyvin aidolta, ehkä siksi, että siinä esiintyy paljon amatöörejä. 13-vuotiaat kaksostytöt ovat ilmiömäisen hyviä ja toivon, että heille kirjoitetaan uusia rooleja, joissa he saavat esiintyä yhdessä. Heidän kemiaansa oli ilo katsoa.

Tommi Korpelan hahmo työskentelee Pelastusarmeijan asuntolassa, jossa hänen lapsuudenystävänsä asuu oikeastikin. Elokuvassakin he näyttelevät ystäviä, ja ovat kovin luontevia. Myös muita asuntolan asukkaita esiintyy elokuvassa.

Elokuva avaa tärkeän näkökulman elämään ja ihmisarvoon.

En unohtanut Lauraa. Hänen hahmonsa on joutunut varsin kiperään paikkaan, ei käy kateeksi.