Thursday, September 5, 2013

Yritys hyvä yksitoista #yrittäjänpäivä

Tänään on yrittäjänpäivä ja sen kunniaksi jaan teille 11 yrittämiseen ja yrityksiin liittyvää linkkiä.

Siis "yritys hyvä yksitoista" olkaa hyvä:
  1. Mikä ihmeen yrittäjänpäivä: "Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Säätiön anomuksesta 5.9. on merkitty almanakkaan merkkipäiväksi."
  2. Yrittänyttä ei voiteta: "yrittäjäystäväni ovat onnellisempia kuin suurin osa palkkatyössä olevista kavereistani. Rajaton intohimo omaan tekemiseen on kompensoinut yrittämiseen liittyvää epävarmuutta. "
  3. Yrittäjänä Suomessa: ajatuksia viiden vuoden jälkeen: "Vaikka olisi minkälainen liikeidea, joka turvallisessa työpaikassa tuntuu räjähtävältä, on yksin yrittämisen aloittaminen todella pudotus kylmään veteen. Jos on nauttinut jonkinlaisesta asemasta, jossa on valmis organisaatio kaikkine tukitoimintoineen laki-, markkinointi-, myynti-, tuotekehitys- talousosasto jne. tulee varsin erikoinen tilanne kun enää puikoissa olet vain SINÄ. "
  4. Ehkäpä uuden yrittäjän olisi siis hyvä saada vähän apua vanhemmilta yrittäjiltä? Apua tarjoaa mm. Yrityskummit.
  5. Somestakin yrittäjät löytävät vertaisiaan, ystäväyrittäjiä. Rautasillan Eero Leppänen lanseerasi jo vuosia sitten käsitteen Friendtrepreneur, ystäväyrittäjät toimivat mm. Facebookissa (sivu voisi taas vähän aktivoitua, aiemmin siellä oli vuoroviikoin joku yrittäjä keskustelua johtamassa)
  6. Kiitos kaikesta Nokia: "Jotkut jeesustelevat, että Nokian menetyksestä pitäisi suorastaan iloita, koska nyt on tilaisuus ruveta rakentamaan sen tilalle uutta. Mitä iloitsemista on siinä, että yksi suomalainen menestystarina on tullut tiensä päänsä ja tuhannet ihmiset ovat todennäköisesti pian vailla työtä? Tietenkin on pakko keksiä muuta, mutta antakaa meidän herranjumala ensin surra. [...] Sain uskomattoman kontaktiverkoston, joka on jo levittäytynyt ykkösketjun yrityksiin Suomessa ja muualla ja pitää edelleen tiukasti toistensa puolta." - tätä postausta todella moni entinen työkaverini jakoi somessa - Nokia is still connecting people. 
  7. Onko elämää Nokian jälkeen? kyselin itsekin viime vuonna. Todistetusti on. Piilotettua aarrettakaan ei olisi, ellei Nokiaa olisi alasajettu Jyväskylästä 2009. Nokian rauniolta on noussut todella monta hyvää yritystä, olisi kiva jos joku listaisi ne kaikki :).
  8. Uusia some-yrityksiäkin on taas syntynyt ja syntymässä. Alamme toimijoita on listattu mm. Yritysrekisteri-wikissä ja 
  9. Google Drive -dokumentissa.
  10. Yksi mielenkiintoisimpia on Arttu Silvastin Yhteisömanageri.fi. "tarkoituksenani on auttaa yrityksiä tai toimijoita olemaan paremmin vuorovaikutuksessa omien asiakkaidensa kanssa ja ottamaan tästä dialogista kaikki mahdollinen hyöty irti.  Pyrin keskittymään kotimaisiin musiikki-, media- ja pelialan yrityksiin tai toimijoihin."
  11. Ja loppuun vielä vähän oman hännän nostoa: Piilotettu aarre, pian 3 vuotta vanha yritykseni auttaa mielellään uusia ja vanhoja yrityksiä someen liittyvissä asioissa koulutusten, sisällöntuotannon ja työpajojen avulla. Tieken mukaan vain 5% pk-yrityksistä käyttää sosiaalista mediaa, joten työsarkaa riittää.
Hyvää yrittäjänpäivää kaikille! Kauniin päivän saimme, juhlitaan sitä työn merkeissä. 

4 comments:

  1. Kuinkas noihin someyrittäjälistoihin pääsee? :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. olen siinä käsityksessä että niihin voi kukin lisätä itsensä, kokeile :)

      Delete
  2. Hei, kiitos vinkkaamisesta ja suosittelusta. Tämä blogaus oli päässyt menemään kokonaan ohi, koska vanha ja uskollinen kumppani Google Alerts on mitä ilmeisemmin ollut epäkunnossa jo pidempään. :(. Joka tapauksessa, oikein mukavaa yrittäjänpäivää myös näin jälkikäteen!

    ReplyDelete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...