Tuesday, December 31, 2024

Kooste Marginaalimerkintöjä-bloggauksistani vuonna 2024

Kirjoitin tänä vuonna tätä blogia useammin Marginaalimerkintöjä-hankkeen blogiin. 

Tässä linkit bloggauksiin:

  1. Lähteet tekevät Wikipedian (16.1.2024) eli vähän roolistani hankkeessa, mutta enemmän siitä, että tammikuussa järjestetään vuosittain kirjastomattalisille suunnattua 1lib1ref-haastetta. Tavoitteena on, että jokainen heistä lisäisi haasteen aikana yhden uuden lähteen.
  2. Mikä meitä innostaa Wikipedia-projektissamme? (25.1.2024) - haastattelin tiimikavereitani siitä, mikä sai heidät innostumaan Wikipedia-projektista. Vastasin kysymykseen myös itse.
  3. Kaikki voivat pienentää Wikipedian sukupuolivinoumia (6.3.2024) oli lehdistötiedote siitä, miten suomalaiset Women in red -projektit ovat onnistuneet kasvattamaan naisten osuutta Wikipedia-sisällöissä
  4. Wikipedia mittaa kaiken, niin mekin! (24.4.2024) kerroin siitä, miten hankkeemme hyödyntää ns. dashboardeja, jotka keräävät tietoa hankkeestamme
  5. Keistä meidän pitäisi kirjoittaa Wikipediaan? Ehdota! (26.4.2024) - annoimme blogimme lukijoille mahdollisuuden toivoa sitä, mistä meidän pitäisi Wikipediaan kirjoittaa
  6. Millaista tukea Koneen Säätiö tarjoaa projekteilleen? (7.5.2024, kirjoitettu yhdessä Tiina Käpylän kanssa) - luulen, että Koneen Säätiön tarjoamat edut ovat Suomen mittakaavassa harvinaisen mittavat
  7. Matkalla Wikimaniaan eli miten varauduimme konferenssimatkaan hakuvaiheessa (25.6.2024, kirjoitettu Tiina Käpylän kanssa) - konferenssibudjetin luominen noin vuosi etuajassa ei ole ihan yksinkertaista
  8. Kirjastolaiset Wikipedian vinoumien äärellä (11.9.2024) - kokemuksia hankkeen ensimmäisestä Wikipedia-työpajasta
  9. Hankeviestintä - pakkopullaa vai oikeasti innostava juttu? 1.10.2024) - kansainvälisen säätiöpäivän kunniaksi bloggasin Wikimania-seminaarista. Bloggauksessa hyödynsin tekniikkaa, jonka Long Playn Anu Silfverberg opetti Koneen Säätiön tarjoamassa koulutuksessa.

Friday, November 1, 2024

Terveisiä Wikipedia-koulutuksista

Tänä vuonna olen kouluttanut Wikipediaa enemmän kuin ikinä. Se johtuu osittain siitä, että olen mukana Marginaalimerkintöjä-hankkeessa Wikipedia-asiantuntijana ja koulutan hankkeen tutkijoille Wikipedian kulttuuria ja sisällöntuotantoa. Tällä viikolla meidän hankkeessa oli myös vuoden viimeiset työpajat, olen kouluttanut tänä syksynä kirjastoammattilaisia, tutkijoita ja taiteilijoita. 

Tuttuun tapaan koulutan Wikipediaa myös oman yritykseni kautta. Ryhmäkoulutusten ja -työpajojen lisäksi annan myös henkilökohtaista. Ja kävinhän minä kouluttamassa myös Jenni Janakan vuotuisessa Muijii Wikipediaan -tapahtumassa. En ole pitänyt tarkkaa lukua koulutustunneista, mutta on niitä kymmenittäin ollut.

Kouluttaminen on hyvä tapa oppia, muttei suinkaan ainoa. 

Opin myös:

  1. havainnoimalla sitä, miten muut Wikipediaa muokkaavat
  2. wikipedistien minulle ja muille antamien palautteiden kautta
  3. Wikimania-tapahtumassa, niin luennoilta, työpajoista kuin käytävä- ja pöytäpuheistakin. Tänä vuonna olin pitkästä aikaa mukana livenä, Puolan Katowicessa.
  4. omilta wikipedistitutuiltani
  5. Wikimedia UK:n Wikipedia-kouluttajille tarjoamista koulutuksista
Osallistuin Wikimedia UK:n Wikipedia-kouluttajien koulutukseen vuonna 2014, kun olin Lontoossa Wikimania-tapahtumassa. Pari vuotta sitten he ottivat yhteyttä kaikkiin vuosien varrella kouluttamiinsa ihmisiin ja pistivät pystyyn kouluttajaringin. Olen porukan ainoa ulkomaalainen (osa rinkiläisistä kyllä asuu UK:n ulkopuolella). Viestimme Slackissa ja sähköposteilla ja nelisen kertaa vuodessa kohtaamme Zoomissa vaihtamaan kuulumisia ja kokemuksia. Syksyisin meille järjestetään koulutusta ja tänä vuonna sitä tulikin kaikkiaan 16 tuntia neljässä osassa.
  • 3.10.  How to make an impact with minimal time commitments (2h)
  • 8.10.How to carry out research to improve the representation of underrepresented groups (2h) 
  • 19.10. Koulutuspäivä 1: Marketing Your Events and Open Space. (6h)
  • 20.10. Intro to Wikidata (6h)
Erityisen innoissani oli Wikidata-koultuuksesta, sillä pääsin aiheeseen syvemmälle kuin tähän mennessä. Tein koulutuksesta jonkin verran muistiinpanoja omaan Wikidata-profiiliini.

Friday, September 27, 2024

Digihuijarit sotkevat ajatuksesi

16.11.25 kirjoittamani bloggaus pohjautuu kahteen osaan:

  • kolumni, joka on kirjoitettu 27.9.2024 Suur-Jyväskylän Lehteä varten ja
  • kertomus mailihuijauksesta, josta kerroin somessa syksyllä 2025

Digihuijari sotkee ajatuksesi 


Tiesitkö, että nyt vietetään digiturvaviikkoa, tai että yksi yleisimmistä digihuijausten muodoista on rakkaushuijaus? On helppo naureskella, kun kaveri kehuu peräti kolmen Brad Pittin seuraavan häntä, mutta todellisuus on huijatulle kaikkea muuta kuin hauska. Rahojen lisäksi häviää rakastettu, jonka kanssa on suunniteteltu yhteistä tulevaisuutta. Totuuden paljastuttua iskee häpeä ja usko ihmisiin joutuu koetukselle. Vaikka vaisto yrittää varoittaa, huijaukseen sortuu, kun rakkaushormonit sumentavat ajattelun. Tekoäly vie huijaukset uudelle tasolle, kun ulkomaalaisetkin viestivät meille suomeksi väärentäen niin ääntä, valokuvia kuin videoitakin. 

Vastikään huomasin, ettei Googlen kuvahaku toiminut, kun yritin selvittää, onko minua lähestynyt mies varastanut valokuvansa netistä. “Henkilöitä koskevia tuloksia on rajoitettu.” Huijarin nimelläkään ei löytynyt mitään järkevää, olihan hän sattumalta amerikkalaisen uutisankkurin kaima. 

Jaoin kuvan kansiosta
Kiepaus-Instagram-tilillä

Tämä jenkki sekoitti pasmani haluamalla kirppislöytöni, jonka olin esitellyt somessa ilman myyntitarkoitusta. Hän tarjosi 50 sentin ostoksesta peräti 300-kertaisen hinnan! Olenkohan löytänyt jonkun keräilyharvinaisuuden, ihmettelin ja yritin turhaan googlailla Asterix-kansioita. En saanut apua kymmeniltä tuhansilta Asterix-faneila ja moni tuttuni yllytti kaupantekoon. Muutaman päivän asiaa harkittuani kerroin kuitenkin huijarille pitäväni harvinaisen kansion itse. Tähän viestiin hän ei tietenkään vastannut, ei vaikka oli aiemmin puhutellut minua frendiksi. 

Huijatuksi tulemisen esti se, että epäilin kansion arvoa suuremmaksi – miksi kukaan muuten haluaisi sen, ja perustella mielihaluaan epämääräisesti sillä, että rakastaa taidetta? Todennäköisesti kyseessä oli kuitenkin Paypal-huijausyritys, kuten lapseni ystävä arveli. Huijari olisi voinut maksaa “vahingossa” 1500 euroa ja kun olisin palauttanut ylimääräiset rahat, hän olisikin vetänyt omat rahansa takaisin. Ehkä minusta olisi tullut osa rahanpesuketjua tai kenties hän olisi vaatinut jonkun epämääräisen kuriiripalvelun käyttöä, jonka käyttö olisi vaatinut henkilötietojeni syöttämistä. 

Tapahtuneen jälkeen minun on aiempaa helpompi ymmärtää erilaisiin nettihuijauksiin langenneita. Jos jokin tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin luultavasti se on. Komeat ulkomaalaiset lääkärit eivät eksy vahingossa suomalaisnaisten sometileille ja Lauri Tähkäkin etsinee seuraa muualta. 

“Jos saat tunteisiin vetoavia viestejä tai lupauksia suurista voitoista, tee suuri pieni päätös: älä vastaa viesteihin”, 

neuvoo poliisi.


----------------------

16.11.25

Tänä syksynä sain muutamia tällaisia maileja:


Tämä oli erityisen pysäyttävä, sillä Laura Nieminen on oikeasti työskennellyt Adeccolla. Forwasin hänelle saamani mailin ja kerroin, että hän saa käyttää sitä halutessaan varoittaessaan huijauksesta LinkedIn:ssä. Näin hän tekikin. Moni muukin oli saanut samanlaisen viestin.

Toivoisin, että kun ihmiset törmäävät uusiin huijaustapoihin, he kertoisivat niistä muillekin. Huijarit ovat koko ajan taitavampia, joten varuillaan saa olla!

Thursday, August 1, 2024

Kynä sauhuten uuteen kauteen

 16.11.25 kirjoittamani bloggaus pohjautuu:

  • kolumniin, joka on kirjoitettu 1.8.2024 Suur-Jyväskylän Lehteä varten 
  • Instagramissa jakamiini kuviin roskapäiväkirjastani (junk journal) 

Kynä sauhuten uuteen kauteen 


“20.1.2007 Saunan lämmittäminen on likeistä sukua rukoilulle, saunaa lämmittäessä on hyvä tehdä suuria päätöksiä.” 

Näin kynäili Tommy Tabermann, joka kirjoitti Yllytyshullun päiväkirjaa ollessaan eduskuntavaaliehdokas. 

Koristelen kalenterin kannet
kollaasimaisesti
Syyslukukauden alkaessa haastan sinutkin kirjoittamaan: 

ei tarvitse olla runoilija voidakseen pitää päiväkirjaa! 

Kirjoitin nuorena päiväkirjaa kymmenisen vuotta. Pitkiin kirjoitusputkiin en ole sen koommin päässyt, vaikka 

  • olen kokeillut leikekirjaa ja bujoilua, 
  • tehnyt työhöni liittyviä merkintöjä vihkoihin ja paperikalentereihin ja 
  • ostanut Lause päivässä -päiväkirjan. 

Siksi olen vilpittömän iloinen siitä, että tammikuun lopussa aloittamani päiväkirjailu on nyt jatkunut tauotta. 

Ehkä sinua kiinnostaa, miten sen tein? 


Kurssilla suositeltuja kirjoitusoppaita
Paluumatkani käsinkirjoittamiseen alkoi luovan kirjoittamisen kursseilla, joilla kirjoitin tarkoituksella käsin. Se on aivotutkijoiden mukaan hyvä tapa, joka auttaa ajattelemaan, muistamaan ja yleistämään opittuja asioita. 

“Motorinen tuntu kynän käytöstä tuottaa ihmisaivoissa syvemmän oppimiskokemuksen” 

tiivistivät Robert Wiley & Brenda Rapp

Stressiin erikoistunut psykologi Birgitte Sølvstein taas kertoi, että 

käsin kirjoittaminen voi lisätä henkistä energiaa. 

Aikaa kirjoittamiselle sain ottamalla käyttöön algoritmivapaat somevirrat, mikä vähensi somen koukuttavuutta. Kirjoitan talteen itselleni merkityksellisiä asioita, mutta tärkeää on myös toimia roolimallina – riemukseni en ole ainoa perheessä, joka kirjoittaa päiväkirjaa! 

Nyt minun ei tarvitse ihmetellä, mihin se kesä taas hujahti, vaan voin palata siihen vihkojani selaamalla. Instagramin päiväkirjavaikuttajilta(!) opin, että

kirjani eivät ole tavallisia päiväkirjoja vaan omnijournaleja. 


Ne yhdistävät esimerkiksi 
  • bujon, 
  • taidepäiväkirjan, 
  • muistiinpanot, 
  • ajatusvirran ja 
  • tarrakokoelmat. 
Päiväkirjojeni välistä löytyy muun muassa 
  • esitteitä, 
  • postikortteja, 
  • käsityöohjeita, 
  • sudokuja, 
  • väritystehtäviä, 
  • pakkauslistoja, 
  • luentomuistiinpanoja, 
  • elokuva-arvosteluja, 
  • kollaaseja ja 
  • lasten piirustuksia. 
Mitä enemmän asioita kirjoihini tungen, sitä pidempiä aikoja vietän niiden parissa. 
Uusi ulottuvuus avautui miniprintterin myötä (jonka ostin paikallisesta elektroniikkaliikkeestä, en Temusta!). Valokuvatarroissani näkyy esimerkiksi ihmisiä, joita olen kohdannut näyttelyissä, konserteissa ja Neulefestareilla. 

Tee siis Tommyt ja valitse ajankohta, jonka talletat: 
  • ensimmäiset kuukaudet uudessa koulussa, työssä tai harrastuksessa, 
  • tunnelmat matkalta, raksalta tai vauvavuodesta. 

Hauskoja kirjoitushetkiä!

Monday, April 22, 2024

Haaveista totta: faktat joukolla kuntoon!

16.11.25 kirjoittamani bloggaus pohjautuu kolumniin, joka on kirjoitettu 22.4.2024 Suur-Jyväskylän Lehteä varten.

Haaveista totta: faktat joukolla kuntoon! 


Jos haaveistaan jaksaa puhua, voi olla, että ne toteutuvat. Olen vuosikausia unelmoinut siitä, että Wikipediaan saataisiin enemmän asiantuntijoita sisällöntuottajiksi. Vaikka Wikipediaa voi kuka tahansa muokata, aktiiviset sisällöntuottajat ovat harvassa. Esimerkiksi tutkijoilta ei yleensä liikene aikaa Wikipediaan, vaikka he tunnistaisivatkin siellä olevat sisällölliset puutteet. Mutta voisiko asialle tehdä jotain, ottaa Wikipedian vaikka osaksi tutkimustenjulkaisuprosessia tai voisiko opiskelijoilla teettää päivityksiä osana opintoja? Entäs kirjastonhoitajat, ehtisivätkö he lisätä Wikipediaan tietoja esimerkiksi kirjastojensa vieraista? 

Viime vuonna ryhmä tutkijoita haaveili työstä Wikipedian parissa ja joulukuussa heitä onnisti, kun Marginaalimerkintöjä-hanke sai Koneen Säätiöltä kahden vuoden rahoituksen. Hankkeen varsinaiset jäsenet ovat kaikki taiteen tutkijoita: Tiina Käpylä kirjoittaa musiikista, Riikka Niemelä muun muassa nykytaiteesta ja Aura Sevón suomalaisesta ja ranskalaisesta kirjallisuudesta. Minua he osasivat pyytää hankkeen osa-aikaiseksi Wikipedia-asiantuntijaksi törmättyään somessa postauksiini, joissa käsittelin naisten asemaa Wikipediassa. Pääsen esimerkiksi järjestämään Wikipedia-työpajoja kirjastolaisille, opiskelijoille, tutkijoille ja taiteilijoille. 

Hiljattain minulle konkretisoitui jälleen, miksi Wikipediaan tarvitaan asiantuntijoita. Vaikka hankkeemme keskittyy taiteilijanaisiin, eräs wikipedisti pyysi apuamme sukupuolentutkimuksen termeissä. Se ei kuulu ydinosaamiseeni, mutta Sukupuolentutkimuksen seuran ja hankkeemme tutkijoiden avulla osasin korjata virheen. 

Naistutkimus-termi on korvattu suomalaisissa yliopistoissa noin 15 vuotta sitten sukupuolentutkimuksella. 

Wikipediasta aiheesta kuitenkin kerrottiin Sukupuolentutkimus- ja Sukupuolitutkimus-artikkeleissa. Virheellinen sukupuolitutkimus-termi oli päätynyt kymmeniin artikkeleihin, muun muassa artikkelien ja aiheen tutkijoiden luokitteluihin. 

Voin vain kuvitella, miten paljon harmia ja hämmennystä asia on aiheuttanut. Kuvittelepa omalle kohdallesi! Minä olen opiskellut tilastotiedettä, en mitään tilastojentiedettä, hyvänen aika! 

Virheet Wikipediassa leviävät helposti 
  • koululaisten tehtäviin, 
  • mediaan, 
  • someen, 
  • Googlen etusivulle ja 
  • nykyään myös tekoälyn vastauksiin. 

Voisitko tarkistaa, mitä sinulle tutuista aiheista kerrotaan Wikipediassa? 

Mutta vielä tärkeämpää: 

voisitko kertoa julkisesti haaveistasi – kenties sinäkin löydät ihmisiä, joiden kanssa toteuttaa ne? 

Wednesday, March 20, 2024

Burnout, boreout ja vaikuttamisen kehä - oivalluksia Suoritusyhteiskunta-kirjan ääressä

Wikipedia Monument in Slubice 20190918-1
Kuva: Marcus Cyron, CC BY-SA 3.0, Wikimedia Commons

Tälle blogikirjoitukselle oli vaikea keksiä nasevaa otsikkoa, mutta onneksi tekoäly auttoi ideoinnissa. Kerron sinulle siis osan työelämään liittyvistä ajatuksista, joita tällä viikolla lukemani kirja herätti.
 

Kyseessä on Juha T. Hakalan mainio kirja Suoritusyhteiskunta - oireita ja selviytymiskeinoja (2023). Se kertoo nimensä mukaisesti nyky-yhteiskuntaamme liittyvistä työ- ja opiskeluelämän ilmiöistä antaen tunnistettaville tilanteille nimiä ja myös keinoja selvitä niistä.

Esimerkiksi "purnutin" (burn out) sukulaiskäsite on boreout, joka aiheutuu siitä, ettei töissä ole tarpeeksi tekemistä tai että kokee, ettei omalla työllään ole merkitystä. Töiden vähyyttä voi joutua peittelemään, sillä kun elämme taas yt-neuvotteluiden aikaa, kukapa sitä menisikään pomolleen kertomaan, että itse asiassa minulla ei ole juuri mitään tekemistä, eli olen helposti korvattavissa.

Valitettavasti olen itsekin tuollaisessa boreout-tilanteessa ollut, eikä se ollut hauskaa. Töihin piti mennä, vaikkei siellä oikein mitään tekemistä ollutkaan. Yrittäjänä tuollaista tilannetta ei tietenkään pääse syntymään, muotoileehan yrittäjä itse oman työnsä. Siihen ratkaisuun oli päätynyt myös Hakala, kun hän juuri ennen koronaa jätti professorin viran ja alkoi yrittäjäksi. Nyt hän saa sitten kirjoittaa niin paljon kuin haluaa, ja siitä me lukijat voimme olla tyytyväisiä. 

Kirjassa hän käsitteli myös monelle tuttua vaikuttamisen kehää.

Esimerkiksi Ilona Rauhala havainnollisti sen vuonna 2020 näin:

 

On kuluttavaa ja samalla turhaa kantaa koko maailman murheita, ne pitää "puhaltaa pois" ja keskittyä asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. 

Minä koen työni hyvin merkitykselliseksi, koska saan vaikuttaa siihen, mitä asiakkaani koulutuksissani oivaltavat ja miten he sen jälkeen viestivät. Viime viikolla kuulin koulutuksessa, että siemen, jonka olin istuttanut koulutettavien mieleen noin 12 vuotta sitten kasvaa ja kukoistaa edelleen ja sitä pidetään edelleen tuoreena ideana. Huimaa!

Tiedän myös tekeväni merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kirjoittaessani asiakkaistani Wikipediaan. 

Mutta takaisin vaikuttamisen kehään. Maailmassa on paljon epäkohtia ja yksilön on esimerkiksi hyvin hankalaa muuttaa yhteiskuntaa tasavertaisemmaksi. Sen sijaan tunnetusti sukupuolivinoumasta kärsivään Wikipediaan voi vaikuttaa nopeasti ja konkreettisesti ja tuoda sisältöä naisista ihan yksinkin.

Suomenkielisessä Wikipediassa järjestetään huhtikuussa taas perinteinen Punaisten linkkien naiset -kilpailu. Mukaan voi ilmoittautua vaikka heti! 

Mielestäni hommasta tulee kuitenkin mukavampaa, jos sisältöjä tekee yhdessä. Jos siis haluat kantaa kortesi kekoon, kutsu kokoon wikitalkoot omalle paikkakunnallesi. Olisiko se sopivaa puuhaa (työ)kavereillesi tai harrastusporukallesi? Koska kuka tahansa voi muokata Wikipediaa, ei kokoonkutsujalla tarvitse olla itsellään kokemusta Wikipediasta, kiinnostus aiheeseen riittää. 

Talkoiden aluksi voi vaikka lukea ohjeita ja siirtyä sitten itse asiaan. Tai voit hyödyntää tekemiäni dioja tai ostaa niihin liittyvän tallenteen - tukeakseni Punaisten linkkien naiset -kisaa pistin sen tarjoukseen huhtikuun loppuun asti. 

Jos talkoot kuulostavat voimavaroihisi verrattuna liian isolta panokselta, vaikuta pienemmin. Ehdota kommentteihin taiteilijanaista, josta pitäisi kertoa enemmän Wikipediassa. Otan ehdotukset talteen ja vien ne #marginaalimerkintöjä-hankkeemme ylläpitämälle toivomuslistalle. :)

Friday, February 2, 2024

Livekohtaamisista virtuaalivisiitteihin

 16.11.25 kirjoittamani bloggaus pohjautuu kahteen osaan:

  • kolumni, joka on kirjoitettu 2.2.2024 Suur-Jyväskylän Lehteä varten ja
  • muutama ajatus, jonka Minna Huotilaisen Aivosi tarvitsevat tauon -kirja herätti

Livekohtaamisista virtuaalivisiitteihin 


Viime viikolla osallistuin neljään webinaariin. Viides jäi väliin, mutta hei, onneksi on tallenteet! 

  1. Pääsin kärpäseksi Ilse Skogin olkapäälle, kun hän emännöi vierailua Haaga-Helian av-tiloissa, 
  2. kuulin Lyytin uutisia tapahtumarintamalta ja 
  3. opiskelin tekoälyä Immo Salon ja 
  4. Antti Karppisen johdolla. 
Lisäksi kohtasin Zoomissa uudet työkaverini, jotka asuvat kaikki eri paikkakunnilla. 

Tällaista on työelämä helmikuussa 2024, kun etäily on arkipäivää. 


Tapahtumantuottajana tilanne tietysti mietityttää. 

Tammikuussa järjestin jo 13. kertaa yhteisömanagereille suunnatun CMAD-tapahtuman. Tapahtuma on striimattu lähes alusta asti, mutta koronan myötä etäilystä tuli maan tapa, eikä livetapahtuma vedä entiseen tapaan. Samanlaista viestiä olen kuullut niin muiltakin: webinaareihin saadaan isommat yleisöt. Laatu korvaa kuitenkin määrän ja liveyleisö oli etäyleisöä tyytyväisempi. 

Samaa kertoi Lyyti, jonka tarjoamaa työkalua käytetään tapahtumien ilmoittautumisessa: 

livetapahtumista saadaan parempaa palautetta. 


Viime vuonna järjestettiin yli 81 000 Lyyti-tapahtumaa. Niistä livetapahtumia oli 70 prosenttia ja online-tapahtumia 25 prosenttia. CMADin kaltaisia hybriditapahtumia, joihin saattoi osallistua sekä livenä että etänä, oli 5 prosenttia. 

Lyytin mukaan osallistujista 
  • on tullut tarjonnan kasvaessa entistä vaativampia, 
  • he haluavat oppia uusia asioita, 
  • mutta myös viihtyä. 
Oman haasteensa tuo se, että entistä useampi osallistuu tapahtumiin pieniltä ruuduilta, kännykällä.

Parhaiten menestyivät tapahtumat, joissa kohderyhmä ja heille tarjottu sisältö oli mietitty tarkkaan. 


Aalto-yliopiston professori Niina Nurmi tutki viime vuonna etäkokousten uuvuttavuutta. 

Tutkimuksen mukaan etäkokouksissa alkaa väsyttää jo kymmenen minuutin kuluttua ja puolen tunnin jälkeen väsyminen kasvaa radikaalisti. 


Siksi Lyyti suositteli pitämään webinaarit lyhyinä. 

CMAD-tapahtumassa olen ratkaissut asian niin, että esitykset kestävät vain viisitoista minuuttia. Niiden väliin olemme viime vuosina lisänneet viiden minuutin “sometustaukoja”. Luettuani Helsingin yliopiston professori Minna Huotilaisen Aivosi tarvitsevat tauon -kirjan (2021) oivalsin, että ne ovat oikeastaan ajattelutaukoja. 

Toinen yleisön toiveesta syntynyt käytäntömme on, että annamme aplodit aina seisaaltaan, ja saamme siten liikettä verenkiertoon. 

Jos haluamme, että yleisö oppii ja viihtyy tapahtumissa, niissä pitää olla vaihtelevuutta, väljyyttä ja rauhaa myös omaan ajatteluun.

-----

Koska mainitsin kolumnissani Huotilaisen kirjan, kävin katsomassa, mitä siitä olin Instagramissa kirjoittanut.


"Yesterday I read #aivositarvitsevattauon by @minnahuoti. She is a famous Finnish #brainresearcher and often gives interviews to media. It's a very practical guide about the importance of keeping breaks in your work and introduced many good ideas too. One of them was a virtual visit to Louvre with your colleagues, or lunch time disco. 

People - and their brains - needs breaks to succeed better but not all organizations are supportive for keeping them. 

As a #soloentrepreneur I'm lucky as I can have naps when needed and knit during the webinars I'm partipating. Crafts is the key to my concentration - or sometimes writing if notes are needed. I asked Dalle's help in visualizing a good place for keeping breaks. Do you have one in your office? What is it like?"

Sunday, January 28, 2024

Kuvituskuvia eri tekoälypalvelujen avulla, vol 2

Lähes vuosi sitten testailin blogissani erilaisia kuvia luovia tekoälypalveluita. Nyt on hyvä aika katsoa, miten ne ovat sen jälkeen kehittyneet.

Ja jotta vertailtavuus säilyisi, käytetään taas samaa promptia:

Flatlay. Movie tickets, bus tickets, a Notebook, pencils, pens, needlecraft items, dollhouse miniatures, books, yarn, beads, buttons, Teddy bear, toys, newspaper, bracelet, crayons. Blue, pink, yellow, orange. Audrey Hepburn. Poems

Klikkaamalla kuvia voi tarkastella niitä tarkemmin.

1. Canva


Canvan tekoälyominaisuuksia voi käyttää myös maksuttomalla versiolla, mutta maksullisella versiolla on pääsy useampaan AI-ominaisuuteen. 

Vuosi sitten naureskelin näille kuville: voi miten vaikeaa onkaan piirtää vihko tai kynä! Nämä kuvat on tehty ilmaisella Canvalla:


Uudesta kuvasta näemme, että ne onnistuvat nyt paremmin, mutta aika sotkuisilta kuvat minusta näyttävät. Tarkoitan sillä sitä, että kuvissa on pikselimössöä ja jotkut yksityiskohdat ovat kummallisia. Sanoisin jopa, että aiemmat kuvat olivat selkeytensä ansiosta parempia!


Ei kuitenkaan tuomita Canvan tekoälyä kokonaan tämän testin perusteella, sillä olen löytänyt sillekin oman paikkansa, josta kerron lisää toisella kerralla.



2.  Dall-E


Käytän nykyään itse eniten Dallea, onhan se niin kätevästi saatavilla ChatGPT:n kyljessä. Käytän ChatGPT:n maksullista versiota.

Tältä ilmaisella Dall-E:lla tehdyt kuvat näyttivät vuosi sitten:

Ja tällaisia maksullinen Dall-E minulle tänään tarjosi. Kovan kysynnän vuoksi se säästää resurssejaan ja tarjoaa neljän kuvan sijaan vain kaksi. Mutta Audrey näyttää kuvissa itseltään ja kuvat ovat täynnä pyytämiäni esineitä. Bravo?

3. Stable Diffusion


Viime vuonna käytin maksutonta https://stablediffusionweb.com -sivustoa kuvien luomiseen. 



Näköjään sekin säästää nykyään resurssejaan ja tarjosi minulle vain yhden kuvan. Selvää kehitystä on nähtävissä, ja kuva on aika harmoninen:






4. Craiyon


Craiyon käyttää ilmeisesti jotain Dall-E:n vanhempaa tai karsitumpaa versiota. Se tarjoaa edelleen 9 erilaista kuvaa, mutta en näe kovin suurta eroa vanhojen (ylhäällä) ja uusien kuvien välillä.


 



5. Ideogram


Uutena tuttavuutena nostan listalle Ideogramin, jonka maksutonta versiota käytän aina silloin tällöin.




Kuvat näyttävät hauskoilta, eniten tykkäsin tästä. Suurennettuna kuvasta huomaa, että siinä on omat puutteensa, mutta tuo Audrey-grafiikka on aika kiva.




Testin päätteeksi voi ihmetellä, mikä kuvista olikaan paras. No se riippuu tietysti mausta ja käyttötarkoituksesta, mutta teknisesti oheinen Dall-E-kuva alkaa olla jo aika hyvä ja Audrey näyttää itseltään. Olen vähän yllättynyt, että Dall-E suostui hänet ylipäätään piirtämään, sillä varsin usein se herjaa minulle, ettei se voi piirtää ihmisiä, jotka sattuvat Wikipedian luetuimmat -listalleni nousemaan.




Midjourney tai Stable Diffusionin täysversio tekevät luultavasti tällä promptilla parempaa jälkeä, mutta minun amatööritarpeisiin Dall-E riittää oikein mainiosti: en luo visuaalista sisältöä millekään vieraalle brändille, eikä minun tarvitse tehdä tekoälykuvia esimerkiksi lehtiin tai julisteisiin. 


MUOKS 29.1.24


6. Midjouney bot (Discord)

Julkaistuani yllä olevan tekstin sain Blueskyssä viestin Laamikselta. Hän teki promptillani kuvat myös Midjourneyllä. Kiitos, olipas kiva ylläri! :)

Viimevuotiset kuvat näyttivät jo aika hyvältä:


Uudet kuvat ovat hienompia, eikä esimerkiksi torsottomia nalleja (olisiko hyvä kirjan otsikko? ehkä pitäisi vain puhua nallenpäistä) ei enää näy. Mutta siinä missä viime vuonna kuvissa näkyi Audrey-tyylitelmä, näihin kuviin sitä ei enää huolittu. Laamis testasi erikseen, onko Midjourneylla jotain Hepburnia vastaan. Ei ollut, sillä kun hän pyysi pelkkää Audreyta, hän myös sai sen.

 






Mikä on sinun suosikkityökalusi ja millaisia kuvia sillä teet? Linkit kommenteissa olisivat kiva yllätys :).

Monday, January 1, 2024

Ajatuksia vuoden 2024 elokuvien ääreltä

Tämä postaus on koottu marraskuussa 2025, mutta merkitty julkaistuksi 1.1.2024. 

Postaukseen olen kerännyt Instagram-tililläni julkaisemiani pieniä kuvauksia elokuvista, joita olen nähnyt. Alkuperäiset tekstit ovat lainausmerkeissä, niiden yhteyteen tehdyt muut merkinnät on kirjoitettu jälkikäteen. 

Postauksen kuvat ovat myös Instagramista, minulla oli tapana tuottaa niitä tekoälyn, lähinnä Dall-E:n avulla.

19. tammikuuta Myrskyluodon Maija 


"Oh my. It's only January and I think I've already seen the #bestmovieoftheyear. #myrskyluodonmaija tells a wonderful story of a woman born in #Åland in the 1800s. 

Maija believed in creatures of nature and herself. Even if the story has some very sad moments it has a positive tone of view and it makes me smile to think about it. I hope the international audience finds this movie. Well done @tiinalymi, it's a masterpiece! Or a motherpiece? 🤔 "

Elokuvassa teki suurimman vaikutuksen pääparin kemia, se, miten heidän suhteensa kehittyi. 

21. tammikuuta The Lunchbox 

"I went to #viddla to look for drama & romance. Chose #thelunchboxmovie from 2013 without any background information. What a charming movie it is! 

Don't know how to describe it but it's idea with lunchbox letters is just lovely just like the way the information about the main characters was given to us, little by little."

Elokuvassa on hauska idea. Intialaiset kotirouvat valmistavat miehelleen lounaan kotona ja lähettävät sen kuriirin kautta tuoreeltaan töihin. Järjestelmään tulee vika ja päähenkilön lounaat alkavatkin mennä väärälle miehelle. Mitä siitä voikaan seurata?

3. helmikuuta Poika ja haikara 


"Loved seeing #hayaomiyazaki #kimitachiwadōikiruka, #poikajahaikara. I managed to avoid all reviews (=spoilers) and could figure all out by myself, it was a bit complicated. 🤯 

Don't want to spoil for you either but the scenes are beautiful and the movies goes on fluently. It surprised me many times too. And those funny & lovely grannies. ♥️ 

One critic told that the photo of an ancestor was like #JeanSibelius painted by #akseligallenkallela. Actually I thought it looked familiar but as I didn't expect to see a Finn in the movie I didn't think about it further. Was it teally him? What a great #easteregg! 🥰 "

Elokuvan hahmot ovat kyllä varsin erikoisen näköisiä ja japanilaisilla tarinoilla on ihan oma kieroutunut logiikkansa. Tykkään.

18. helmikuuta Räkä ja Roiskis


"Movie of the day #räkäjaroiskis is based on #juiceleskinen's children books. Havent read them but now I might to do that. I asked Dalle to draw a picture of a brief I created with help of @episodi_lehti review. 

They had given 4/5 stars and I agree with that, the movie was a nice experience for adults too, even though it was more scary than I expected."

25. helmikuutta Heinähattu, Vilttitossu ja kana 


"The movie of the day was #heinähattuvilttitossujakana. Its theme was sibling jealousy and love, and it moved me a lot because it was based on the last screenplay written together by the Nopola sisters. I wonder what it was like to write children's books together with one's own sister. 🥰 😭 

In the movie, the costume and set design made the biggest impression on me; through the eyes of a dollhouse enthusiast, it was fun to spot various details like tea bag earrings, for example. Are such things sold anywhere?" 


1. maaliskuuta Priscilla 


"Seeing #priscillamovie was kind of uncomfortable experience as you knew what is going to happen and that it is a true story. I think my POV was not the teenager in love but her parents. So I did not enjoy all the things I saw but I'm happy that @sofiacoppola captured the years @priscillapresley spent with #elvispresley, the story is not only unique but universal. 

The Elvis movie made me so sad, what a waste of talent, who died too soon. Priscilla is still alive but has been famous ever since she met Elvis. Living in the spotlights is not easy but luckily she found her life before Elvis left the building."

2. maaliskuuta Toive 


"Disney, home of animation movies, turned 100 last year. To celebrate that they made a #wishmovie, #toiveelokuva. It's not one of their best movies but it has its' moments. 

After the movie I kept reading about its' hidden Easter eggs as it's so much fun, there's over 100 of them so spotting all (or even most) of them is not possible at the first time.

I sat in the movie theater till the very end and this time it was well worth waiting, one of the most touching scenes of the movie was there. 

The wide range of characters was delightful. It's great that many of the Disney heroes are female now. And turning Showwhite's evil step-mother to a handsome king was clever move indeed. 😁 "

8. maaliskuuta Luottomies elokuva All in


"Oh! Here's a movie for my style, I don't remember when was the last time I laughed this much in the movies. 🤣 

#luottomies is originally a tv-series, one of our all time favorites. The critics have only given it a few stars but at least the audience has found it. Go and see it yourself!" 

Elokuvan tunnusmusiikki on muuten hyvä myös.

16. maaliskuuta Ohjus 

"The movie of the day was #ohjuselokuva / #themissile . Some critics said that it combined too many genres but I thought it was perfect. 

I wasn't laughing nor crying but still I enjoyed it a lot: the way they talked, lived and dressed (it was 1984), the music they listened and the way things started to roll from the very beginning. 

It's a funny and lovely story indeed and I can't but recommend it: family is the best and worst. It's full of great actors and they did wonderful work." 

Paluu 80-luvulle oli kyllä todella onnistuneesti tehty, ihailen!

22. maaliskuuta Huijarit 

"Today's film was #huijaritelokuva - kinda "catch me if you can" type of movie. It's pretty uncommon theme for a #finnishfilm and maybe that's why I got very American vibes from it. 

It was nice to spot e.g. #mattirönkä from it and keep getting surprised by the next moves." 
 

31. maaliskuuta Kyllä isä osaa elokuva 

"Kangasniemi's Easter movie is based on the 1990s TV series "Kyllä isä osaa". The film drew a good crowd and laughter could be heard from the audience. In my opinion, the film captured the spirit of the original series well, although it also included more of the humor typical for another producer. 

Mostly harmless and entertaining, the film also allowed for admiring my favorite city, Tampere."


19. huhtikuuta Prinsessa Pikkiriikki 


"#Prinsessapikkiriikki was a delightful experience for adults too. She's quite energetic and feisty, but also sweet and kind. 

Fun dialogue, charming sets, fairy tales, and a dash of everyday life. The casting was brilliant too. ♥️ " 

Suosittelin myös Pikkiriikki-kuunnelmia Yle Areenasta, ovatkohan ne vielä siellä?

28. huhtikuuta Alma

"The documentary about Alma was a great package. Alma's twin, Ano, had filmed a lot of material from the early years of her career, and Pamela Tola jumped in after the pandemic disrupted Alma's rising career for several years. The documentary thus captures not only the story of Alma and her family but also a snapshot of the era of COVID-19. 

Alma's life has not been easy, as she comes from a poor background and has had to take care of her parents, who are both wheelchair-bound, since she was a child. However, the family has its own sense of humor, and despite all the difficulties, there is a positive vibe in the movie. 

 I wish Alma all the best in her career, the film made me a fan as her heart is gold. 💛 "

11. toukokuuta Past lives

"We have a portal in #kangasniemi. From this door I entered South Korea and New York - in the form of #pastlivesmovie that is. 

It's a beautiful movie and the first one #celinesong wrote and directed. Well done! 

From the reviews I learnt she used parts of her own life, she got the idea for the movie from a similar discussion that is shown in the beginning of the movie. And now I hope she makes the second part for it!" 

18. toukokuuta Madeleinen Pariisi 


"The last adult movie in #Kangasniemi this spring was #madeleinenpariisi, #unebellecourse. 

The movie is charming & touching and it felt very realistic. Go see it yourself!" 

Tästä elokuvasta jäi kovin lämpimät muistot, suosittelen vilpittömästi. Tarina avautui vähitellen samalla, kun Madeleine matkusti Pariisissa. Hurmaava pieni suuri tarina rohkeasta naisesta.

26. toukokuuta Karvinen 

"I watched the #garfieldmovie #karvinenelokuva yesterday. It contained so much action that I started to feel sleepy which happens to me quite seldom, I can recall only few movies. 

But then again, I assume I don't belong to target group (even if I've read 10+ Garfield albums). 

The best part of the movie were: 

🍿the hints to other movies 
🍿the end texts (their visuality & music) 
🍿the Finnish voices including Käärijä 
🍿the dogs that chased Garfield & co "

 2. kesäkuuta Farmageddon 

"Some things never change. You can count on @aardmananimations' quality & humour. 

#farmageddon movie tells about an alien who comes to the farm where #shaunthesheep lives. 

A good movie makes me either 😀 or 😢 and the best ones 😂 or 😭. This was a 😀. 

I loved spotting the hints to scifi things like Dr Who, ET, X files... I'm not even a scifi fan so I guess they will spot even more Easter eggs from the movie. 

I watched the movie from #viddla. One of the songs is performed by #kylieminogue, you can check the music video if you want to spot some eggs yourself. 🤓" 


22. kesäkuuta Corpo Celeste ja Kesämaa 

"On Saturdays I watch movies and read their reviews after seeing them. I can't understand why people are ruining their experience by reading them in advance. 

These two movies I watched from #yleteemafem but they are on @yleareena too. I didn't know much about them but saw some clips from #sodankylänelokuvajuhlat where #alicerohrwacher had visited as well as comments from Finnish movie professionals so they gave me hints about what to expect. 

Nowadays I love movies because they are my escapes from digital world and my own life. For many many years I didn't have nearly any time for movies so the break has made me respect them more.

There were no reviews in Finnish about #corpoceleste so I read some in English. I wanted to see what Italians had said about the movie and was happy for the Italian Wikipedia article which is better than the English one. But the French was even better including some quotes from Alice herself giving explanation to the last scene. 

The film was fascinating and captivating, I didn't know where it was going. The small family, a mum with her two daughters was relatable and touching. 

#summerland #kesämaa by @jessicaswale managed to surprise me too, many times. The movie got an average of 3/5 stars in the Finnish critics. I would have given 4 as it was also touching, educating me about old folk stories and showing me beautiful scenes. 

The relationships between adults and kids were entertaining to follow - even if there were promblems in them. That's called life. I also read the English Wikipedia article and was shocked by it. It doesnt have a spoiler warning but tells the whole manuscript in details. How rude. 😭 "

 8. syyskuuta Mielensäpahoittajan rakkaustarina 


"The first movie of the fall season was #mielensäpahoittajanrakkaustarina 💕. Not the first #mielensäpahoittaja movie for me nor the last I guess. 

It was a charming story of an old grumpie who found new joy to his life. So did I, I'm happy that the movies are back from the summer break." 

13. syyskuuta Inside Out 2 


"What a wheel of emotions! We finally got to see #insideout2. The idea is pretty clever and educative, maybe kids/people recognize their feelings better after seeing this film? 

If you ask me there were too much hockey in it but it was still nice to see *girls* playing it."

21. syyskuuta Se päättyy meihin

"I saw #itendswithus #sepäättyymeihin movie with the theme of kids, families and violence. So much to think about now.🤯" 


29. syyskuuta Perhoset 


"😂 - this is the emoji for #perhosetelokuva (#perhoset). It made me laugh many times and in the end I was also crying. It's just awesome, go and see it yourself. 😍 

Cant believe that @helsinginsanomat gave only 3 stars, this is definately ⭐⭐⭐⭐⭐. 

And oh boy @sjkkaupunki, this is so good for you and also for @tangomarkkinat. I bet there will be loads of new people who want to experience #tangomarkkinat after seeing this! Seeing this kind of father-daughter film was also just super, not a very common setup. 🤩 "


12. lokakuuta Den Sista Resan - Viimeinen matka 

"Just watched #densistaresan #densistaresanviimeinenmatka #viimeinenmatka. It touched me for very personal reasons and as I avoid reading the reviews (spoilers) before the movie I didn't know that two of the main characters are famous in Sweden. 

Now it's easier to understand why Filip chose Fredrik and not his sister which would have been more natural. What they did on their road trip made me laugh and seeing France in the fall was nice too. And of course I cried for the touching scene in the beach. "


18. lokakuuta Niko ja Myrskyporojen arvoitus 


"I was not at all in the mood for a #kidsmovie but I went there for kids' sake. And guess what? #nikojamyrskyporojenarvoitus had the magic to charm me. 

It's a movie about friends and families in snowy northern sceneries. This is going to be a Christmas movie hit for years to come. And it has been sold to over 100 countries already. Oh wow! Proud to be a Finn!"

26. lokakuuta Kurkien äiti 


"Saw #kurkienäiti #motherofsnowcranes tonight. As usually I didn't read the reviews but of course I had some exceptations based on it's name and this time I was fooled. Even if the name and the main character is Finnish the language of the document is mostly English. 

I thought it was because she had forgotten Finnish as she left our country at the age of 19 but I found a small tv interview from 8 years ago that was done in Finnish. 

Ellen had so charming way to talk there it's a pitty we couldnt hear more of it this time. The name also made me think there would be more cranes in it. The name Ellen had proposed herself would have worked better for me: Pöljän pysäkiltä maailman tuuliin (from Pöljä village to the big wide world). But as local people have given her this name it's a natural choice for the film too. So my expectations were not met but I still enjoyed the film that told a story of very positive and vibrant woman who has suffered more than average people coming from #pöljänkylä I assume." 


1. marraskuuta Pepe 


" This weekend's movie is #pepeelokuva, a documentary about @willbergpepe, #pepewillberg. I’ve known his hits since I was a kid, but I’ve never seen him live or listened to his albums. Now, I’m a fan and would love to hear more of his music. 🥰 

I learnt that he is shy and doesn’t like to promote himself. (Making a movie wasn’t my idea; he mentioned it at the movie promo event but felt happy that his story is now captured) Instead, he has always wanted his music to speak for itself. And it truly does. 

The movie gives plenty of space for the music and allows him to keep his private life mostly private. However, we get to know his wife enough to understand that they are a #powercouple, a partnership where two people work for one career. 

Movies about artists tend to be quite sad, but this film has a happy ending. Go see it for yourself! It's the first movie of @severikoivusalo but as it's so awesome I hope I can see more of his works too. 🤩 "

16. marraskuuta Ismo - Maailman hauskin ulkopuolinen 


"Do you know @ismocomedy, #thefunniestpersonintheworld? Yes, he got that title some years ago and moved from Finland to LA with @angel_bravus and their Kitty dog to start a career there. 

I've been following their career pretty carefully and even read two books they've written. So this document was not that educative than the previous document (Pepe) I watched. 

When a document tells about a standup comedian it felt quite natural that he was doing voice over from the very beginning till the end - and made fun out of some very unexpected things. 😁 

I did something I don't normally do: I've read many interviews made about the movie during the past weeks. Now they were kinda spoiling the most touching parts of the movie. 😬 

So I don't tell about them but hope you go see the movie yourself. We are so proud of him, he's doing amazing. I'm hoping the dream he was talking comes true soon. 🌟 "

7. joulukuuta Hevimpi reissu 


"Something unexpected: went to see #hevimpireissu tonight. I'm so out of #heavymetalgenre that I didn't know that 

  • this is a sequel of #hevireissu in 2018 which turned out to be some sort of #cultmovie that has been aired in 50 countries. Oh wow! 
  • I was also surprised to hear @babymetal_official is a real band from Japan doing a cameo. Oh wow! It was too cute!
So as I'm so out of genre I didn't get all the jokes but I still laughed here and there and enjoyed the way the band talked and the crazy characters of the movie. I'm hoping all the best for the movie. It's super cool that we have this kind of "underground" movies here!" 

15. joulukuuta Kissan 10 elämää 


"#kissan10elämää #10lives is a European animation with a unique idea. It has not got very many stars and I could only find a few reviews in Finnish. I liked it and found the characters funny, especially the two bad brothers. 😁 And I even cried in the end." 

Kurkkaa myös vuoden 2025 elokuvajuttuni. Silloin kirjoitin juttuni jo suomeksi. :)