Eli kun sain Keski-Suomen museoilta tilauksen neljän tunnin koulutuksesta joskus keväällä, pistin heti Twitterissä alkuun #museosome-häsän. Etsin museoita myös Instagramista ja koko kesän tarkkailin sivusilmällä sitä, millaista sisältöä ne sinne tuottavat ja miten nämä sisällöt minua puhuttelevat. Syksyllä sovin koulutuksen tilaajan kanssa kysymyksistä, joita ilmoittautumisten yhteydessä kysyttiin, vastaukset tulivat minullekin. Taustakysymyksissä kyselin mm. osallistujien somen käytöstä työssä ja heidän koulutustoiveistaan. Vastausten pohjalta löysin paitsi mukavia juttuja muille museoille kerrottavaksi myös asioita, joita minun pitää käsitellä: esimerkiksi miten #hashtageja voi hyödyntää, miten Facebook-eventeistä saa ilot irti ja mitä museot voisivat tehdä YouTubessa.
Osallistujien lisäksi hain tietoa mm. Twitteristä, Museoliitto esimerkiksi kertoi tekemästään some-selvityksestä:
@jjanhone Ei taida olla tuoretta tutkimusta aiheesta. Pieni selvitys vuodelta 2012, mutta paljon muuttunut sittemmin: http://t.co/n95JJRUQfF
— Museoliitto (@museoliitto) September 15, 2014
ja Kaisa Kyläkoski vinkkasi blogikirjoituksestaan, jossa oli tutkinut museoiden tubettelua:
@jjanhone Haravoin eilen suomalaisten museoiden YouTube-presenssiä blogikirjoitukseni loppuun http://t.co/To06kaYycb
— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) September 17, 2014
Pyysin apua myös Wikimedia Suomi ry:n hallituksesta tutuksi tulleelta Sanna Hirvoselta (Kiasma).Sen lisäksi kaivoin toki itsekin paljon tietoa googlaamalla ja eri some-palveluita tonkimalla, kurkin esim.
- museoiden Wikipedia-artikkeleita,
- pinnaavia museoita,
- Google mapsilta löytyviä museoita,
- Suomi24-keskusteluita museoista,
- museoalan LinkedIn-ryhmiä,
- Tripadvisorin museo-arvosteluja jne
Koulutukseen liittyviä linkkejä keräsin myös Pinterestiin Museosome-taululle. Ja tietysti päivitin myös Alexa.com:iin perustuvat kalvoni Suomen suosituimmista some-palveluista ja tuunasin Linda Saukko-Raudan piirtämät merirosvotyypit museopaitoihin. Uudistin erään vanhan kalvoni pelin muotoon ja laitoin sen sitten raakileena jakoon eri some-palveluihin ja keräsin siihen palautetta mm. LinkedIn:ssä.
Miten some-peliä pelataan? Pääsetkö maaliin? #somefi pic.twitter.com/7GmePff56S
— Johanna Janhonen (@jjanhone) September 18, 2014
Kalvossa oli mukana kirjoitusvirhekin, josta kukaan ei kyllä raaskinut huomauttaa. Olen itselleni nykyään armollinen: mitä enemmän sisältöä tuottaa, sitä enemmän mukaan mahtuu virheitäkin ja jos virheet ovat pahoja, niin eiköhän niistä sitten mullekin kerrota.Olipas kamalasti työtä yhden koulutuksen eteen? No sinänsä kyllä, koska tämä oli vasta ensimmäinen kerta kun koulutin museoita, eikä minulla ollut kovin paljon museoesimerkkejä valmiina. Osa tähän koulutukseen tehdyistä kalvoista pääsee toki jatkossa mukaan muihin koulutuksiini.
Mutta kun avasin teille tämän tapauksen, ehkäpä ymmärrätte nyt paremmin sitä, miksi kutsun koulutuksiani räätälöidyiksi: yritän hakea asiakkaan tarpeisiin ja ongelmiin monenlaisia vastauksia, enkä tukeudu ainoastaan omiin mielipiteisiini ja kokemuksiini.
Haluatko nyt tietää, miltä minun koulutuskalvoni sitten näyttivät? Tässä otteessa on mukana noin 40% sivuista:
Museosome karsittu from Johanna Janhonen
Jos haluat, että tutkin someilua teidänkin toimialallanne, pyydä tarjous Organisaatio @ some-koulutuksesta.
Jos haluat, että tutkin someilua teidänkin toimialallanne, pyydä tarjous Organisaatio @ some-koulutuksesta.
Hyvä ja kiinnostava kirjoitus, kiitos!
ReplyDeleteSellainen yritys, jolla on kanttia avata oma koulutuksensa vastaavasti julkisesti, on varma menestyjä. Piilottelu ei ole ihan somea.
Kun kertoo kiinnostavasti omaa tarinaansa, tuputtamatta, lukija ei koe lukevansa mainosta. Jos jakaminen on aitoa ja avointa, ei ole edes piilomainontakokemusta, vaan mahdollisuus osallistua tarinaan, jos se kolahtaa. "Meillä on hyvää jätskiä" ei ole tarina, mutta kun vaikkapa Kontulassa oleva jäätelötehdas kertoo miten sitä tehdään ja miksi perustettiin tehdas, se on.
Kiitos palautteesta Jouni :).
Delete