Wednesday, June 26, 2019

LinkedIn-profiilin tuunaus kuvien avulla

Puhun usein visuaalisen viestinnän tärkeydestä. Ihmiset aistivat maailmaa ensisijaisesti silmillään ja siksi teksti häviää useimmiten kuville.

Kamera-Petteri otti minusta keväällä uudet valokuvat ja olen hyödyntänyt niitä huhtikuusta lähtien somessa, tässä muutama esimerkki Instagramin puolelta.

Tässä ensimmäisessä hain vielä kuvan tyyliä.




Reilu viikko myöhemmin olin päätynyt tähän tyyliin:







Kesäkuussa ehdin hyödyntää Petterin kuvia muuallakin, mm. nettisivullani, mutta nyt kerron, miten tuunasin LinkedIn-profiilini.

Aloitin viime viikolla vaihtamalla profiilikuvani. Sen valinta ei ollut tietenkään kovin helppoa, kun minulla oli Petterin jäljiltä kymmeniä hienoja otoksia. Uskomatonta mutta totta - minusta, joka olen mieluummin kameran takana kuin edessä!

Millainen sitten on hyvä profiilikuva?


  • kohde katsoo kameraan/katsojaan ja hymyilee
  • kohde on hyvin tunnistettavissa myös pikkiriikkisessä koosssa, eli kuvan kannattaa olla kasvoihin rajattu ja mahdollisimman tuore, ei siis mikään rippikuva tai muu ikivanha otos
  • kuvalla herätetään mielenkiinto, herätetään tunteita ja/tai kerrotaan tavalla tai toisella ihmisen osaamisesta

Kuvan valinnassa pitää ottaa huomioon sekin, profiilikuva on pyöreä, joten kuvan reunoja ei voi viestinnässä hyödyntää, nehän olisivat otollisia paikkoja vaikka logoille, mutta kuka nyt logon kasvoihinsa haluaa?

Petteri sai minut pelleilemään Jyväskylän yliopiston Agorassa pylvään kanssa, kuten aiemmista kuvista jo huomasit. Pidin tästä hieman leikkimielisestä ilmeestä - ei LinkedInissäkään tarvitse pönöttää, tuumasin, kun valitsin kuvan. Ja jos kuva saa jonkun pönöttäjän kiertämään minut kaukaa, niin hyvä niin, huumorintajuisten ihmisten kanssa on paljon mukavampi tehdä yhteistyötä.

Aiemmassa LinkedIn-profiilikuvassani somelaatat lentelivät pääni ympärillä, mutta uuteen kuvaan laitoin ne kiinni hattuuni - somepinsseiksi. Pinssejähän tuossa Itävallasta ostamassani hatussa muutenkin on. Tämän ansiosta saatoin tehdä myös entistä tiukemman rajauksen kasvoihin, kun tilaa pään ympärillä ei enää tarvittu.





Tänään jatkoin tuunaamista vaihtamalla aimman karttabannerikuvan uuteen kuvaan.




Verkostoni on kevään mittaan Wikimania-tapahtuman myötä kovasti kansainvälistynyt ja olenkin alkanut viestimään LinkedIn-postauksissani myös englanniksi, kun aiemmin viestin lähes aina suomeksi. Olisi muuten hienoa, jos päivityksiä voisi LinkedInissä kohdistaa sen mukaan, mitä kieliä kukin on ilmoittanut osaavansa, eikös sen pitäisi olla teknisesti ihan helppo juttu?

Suunnittelin uuden bannerikuvan niin, että se toimii profiilikuvani kanssa, eli jätin vasempaan reunaan tyhjää ja pääni päälle laitoin repliikin. Oikealla puolella esittelin somessa tutummat kasvoni, oman repliikin sai sekin. Nyt "puhun" profiilikuvassani sekä suomalaiselle (suurempi) että kansainväliselle (tärkeä sekin) verkostolleni. Jes! Ja viestien välissä on nytkin Linda Saukko-Raudan piirtämä kartta, mutta se on aiempaa yksinkertaisempi.




Mobiilipuolella profiilikuva heitetään bannerin keskelle, joten minun tapauksessani kartta menee piiloon, mutta molemmat tekstit ovat sentään jotenkuten luettavissa. No eivät kyllä aina:




Selitin näitä muutoksia myös LinkedInissä ja laitoin päivitykset tähän alle itselleni talteen. LinkedInhän piilottaa profiilista ennen pitkään päivitykset, mutta halusin testata, kuin kauan nämä upotukset toimivat. Jos siis luet tätä postausta sitten, kun päivitykset ovat lakanneet toimimasta, olisitko ystävällinen ja jättäisit kommentin, niin huomaan asian. Kommentointi ei vaadi kirjautumista.

Jos kaipaat uusia ideoita siitä, mitä sinun profiilillesi voisi tehdä, ota yhteyttä!










Oletko sinä tuunannut profiili- ja bannerikuvasi toisiaan täydentäviksi tai oletko törmännyt profiiliin, jossa se on tehty hienosti? Kerro lisää kommenteissa tai viestittele minulle somen kautta.


MUOKS 5.2.2020

Tsekkaa millaisia LinkedIn-tuotteita uudesta verkkokaupastani löytyy!

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...