Thursday, October 22, 2015

Sinfoniakonserttia raportoimassa #jklsinfonialive

Eilen oli jännittävä ilta: olin ensimmäistä kertaa elämässäni sinfoniakonsertissa ja kaiken lisäksi livetwiittasin siitä! Jyväskylän Sinfonia kokeili 60-vuotisjuhlakonserttinsa kunniaksi sitä, miten livetwiittaaminen onnistuu ja kutsui minut ja kymmenkunta muuta twiittaajaa kertomaan konsertin kulusta. En siis voi kertoa, poikkesiko eilinen normaaleista konserteista (mutta veikkaan silti, etteivät kapellimestarit aina ota lavalla selfieitä), mutta minuun se teki vaikutuksen monipuolisuudellaan, siirryttiin tunnelmista toiseen ja esiteltiin sinfonialle uusia elementtejä kun lavalla nähtiin niin brittiläinen DJ, Mr Switch, kuin Jonte Knifin kehittämä knifonium-soitin, joita on tehty vasta 8 kappaletta.

Switch It Up!
Koska sanastostani puuttui alan termistö (* ratkaisin liveraportointihaasteeni videoilla - niiden avulla sain parhaiten välitettyä sen, mitä konsertissa oikein tapahtui. Sometus myös häiritsi musiikkiin keskittymistä ja kuten usein ennenkin olen huomannut: silloin kun liveraportoi jostain tapahtumasta, se menee itseltä vähän niinkuin ohitse. Kun koko ajan keskittyy vain seuraavaan asiaan, josta raportoi, ei jää aikaa hahmottaa kokonaisuutta tai fiilistellä. Konsertista jäi kuitenkin sellainen olo, että voisin mennä toistekin, mutta sen sijaan että välitän fiilistä muille keskitynkin tunnustelemaan sitä ihan itsekseni.

Meille twiittaajille oli luvattu paikat takarivissä, mutta koska takanamme istui vielä kaksi riviä ihmisiä, päätin kuvata mahdollisimman huomaamattomasti, tähän tyyliin:

Ja kapellimestari vastasi:

Twiittailumme nousivat viraali-ilmöiden listalle Paluu tulevaisuudella -päivämäärän kanssa:
ja Jyväskylän Sinfoniakin vaikutti tyytyväiseltä:

Kiitos vielä mielenkiintoisesta illasta ja sivistysaukkoni paikkaamisesta. :)

Kurkkaa kaikki illan twiitit #jklsinfonialive-häsältä.

(* Jos kyseessä olisi ollut asiakkaan tilaama liveraportointi, olisin toki perehtynyt aiheeseen etukäteen tarkemmin, nyt suhtauduin tähän paljon kevyemmin.

Muoks 23.10.2015:
Ps. Tässä vielä Jyväskylän Sinfonian tekemä Storify-kooste illasta.


No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...