15 vuotta piilotettuja aarteita - lahja itselleni ja lukijoille

Terveisiä juhlahumusta! 

Pääsin viikonloppuna juhlimaan Tampereen yliopiston ensimmäiseen alumnitapahtumaan sataan vuoteen. Sata vuotta lasketaan ilmeisesti lehtimieskoulutuksen alkamisesta. Sitä sopii minunkin juhlia, kahdestakin syystä:

• isotätini sai tuon koulutuksen
• minäkin opiskelin tiedotusoppia, jota nykyisin journalistiikaksi kutsutaan 

Juhlat olivat todella onnistuneet, harmittelin ainoastaan sitä, etten nähnyt juurikaan tuttuja. Kuvittelin, että juhliin olisi tullut esim. vanhoja työkavereitani Nokialta ja opiskeluaikaisia tuttujani. 1500 henkilön joukosta bongasin vain neljä tuttuani, joista kolmeen olen tutustunut vasta yrittäjäaikoinani. 

Jotta ensi kerralla kävisi parempi tuuri, suosittelenkin Tampereen korkeakouluista valmistuneita ilmoittautumaan alumnirekisteriin.

Toisaalta tapahtumassa oli niin vapautunut tunnelma, että vieraidenkin kanssa oli helppo jutella, joten ihan hyvin tässäkin kävi.

Alumnitapahtuma osui erittäin sattuvaan saumaan, sillä sunnuntaina tuli täyteen 25 vuotta omasta valmistumisestani. Olen koulutukseltani filosofian maisteri, pääaineeni oli tilastotiede. Joku kysyi, miten olen sitä työssäni hyödyntänyt. No, olen hyvä tulkitsemaan tilastoja ja visualisoimaan niitä. Hiljattain hyödynsin osaamistani kommentoidessani Wikipedian uutta charts-ominaisuutta, ja saatiin muutettua sen esitystapaa. 

Asioilla on tapana ruuhkautua ja sattuman kaupasta myös yritykselläni on merkkipäivä 9. marraskuuta. 15 vuotta sitten sain nimittäin soiton PRH:sta ja yritykseni sai nimen. Sitä ei muuten moni tiedäkään, virallinen nimi on nimittäin Hidden treasure – Piilotettu aarre. Onneksi se on keksitty kauan ennen tekoälyn yleistymistä. :D Arjessa pärjään nimellä Piilotettu aarre ja tänään sain taas nimikehuja. Viisi vuotta sitten tein projektin eräälle firmalle. Tilaaja oli sittemmin vaihtanut työpaikkaa, ja miettiessään miten hän minut taas löytäisi, hän ei muistanut minusta muuta kuin sanan aarre. Sen avulla hän löysi minut uudelleen. :)

Minulla on ollut tapana juhlia yritykseni synttäreitä verkostoni kanssa muun muassa arvonnoilla. Koska sunnuntai oli isänpäivä ja eilen yksinyrittäjiä juhlistava päivä, viivyttelin tarkoituksella oman merkkipäiväviestintäni kanssa. 

Tällä kertaa juhlin merkkipäivää antamalla 

blogini lukijoille lisää luettavaa ja 

itselleni aikaa kirjoittaa. 

Tein Magdalena Hain postauksesta

noston mm. Threadsiin.

Löysin bloggaamisen riemut samalla kun menin tammikuussa Fediversumiin, opin valtavasti uutta ja pistin Fedi-asioita tänne talteen.

Hiljattain Magdalena Hai kertoi Fedissä, että 

paras tapa auttaa lempikirjailijoita on kirjoittaa heidän kirjoistaan arvioita blogiin. 

Somenäkyvyys ei siis ole hänen mukaansa riittävää, ja kulttuurijournalismin määrä on laskenut vuosi vuodelta. 

Kommentti pysäytti, olenhan ajatellut tekeväni hyvää kulttuurinedistämistyötä tekemällä postauksia Instagramiin (ja myös Pixelfediin). 

Jos siis oikeasti haluan auttaa, minun kannattaisi kopioida samat asiat myös blogiini. Ehkä bloginäkyvyys auttaisi myös minua, sillä kaipaan nykyistä enemmän keskustelua esim. lukemistani kirjoista.

Olen tehnyt vastaavaa sisällönkierrätystä osittain jo muiden pitkien somepostausteni kohdalla. Siinä missä Instagramissa, Facebookissa, LinkedInissä ja Mastodonissa (ainakin minun instanssissani) on varaa kirjoittaa pitkiä postauksia, Threadsia ja Blueskytä varten jutut pitää ketjuttaa, eikä minulla aina riitä kärsivällisyys siihen. Siksi on ollut helpompi postata asiat tänne ja lähettää mikroblogipalveluihin vain linkki.

Merkkipäivän myötä aion siis tuottaa aiempaa enemmän ns. ajatonta sisältöä. Somen lisäksi aiheisiin kuuluu siis jatkossa myös kirja- ja ehkä myös elokuvajuttuja, uuden blogin lanseeraaminen olisi mielestäni ihan liian työlästä. Ajattelin laittaa tänne talteen myös Suur-Jyväskylän lehteen kirjoittamani kolumnit, joita olen kirjoittanut lähemmäs 15 vuotta. Jutut piilotan arkistoon, eli linkitän ne alkuperäiseen ilmestymisaikaan. Ja jotta itselleni jäisi talteen tieto siitä, kuinka paljon bloggauksia ennen tätä temppua oli, laitan tiedon tähän.

Blogiarkisto

• ►  2025 (28)

• ►  2024 (4)

• ►  2023 (21)

• ►  2022 (10)

• ►  2021 (11)

• ►  2020 (28)

• ►  2019 (39)

• ►  2018 (42)

• ►  2017 (57)

• ►  2016 (71)

• ►  2015 (78)

• ►  2014 (76)

• ►  2013 (128)

• ►  2012 (107)

• ►  2011 (123)

• ►  2010 (47)

Haluatko sinä koukuttaa seuraajasi

häviävän sisällön avulla? 

Tämä tempaukseni liittyy osittain lukemaani Facebook-keskusteluun, jossa valitettiin Instagramin stoorikeskusteluista. Paljon hyvää sisältöä menee Instagramissa ohi, eikä niihin voi enää palata. 

24h-sisällöillä luodaan aktiivisesti fomoa: ihmisten on pakko päivystää jatkuvasti somessa, ettei mitään tärkeää mene ohi. Se on surullista, sillä me

voisimme myös muuttaa omia tapojamme kestävämpään suuntaan.

Kesällä kauhistuin, kun tajusin, että Snapchat on kaupallistanut striikit. Jos jokin kauan varjeltu striikki katkeaa, sen saa elvytettyä maksamalla. 

Nyt myös Threads on esitellyt vuorokaudessa häviävät sisällöt, joita se kutsuu aavejulkaisuiksi.

Haluan omalta osaltani edistää kestävää somea, ja siksi 

1. olen kirjoittanut kirjoista ja leffoista stoorien sijasta postauksiin, jotta ne tavoittavat ihmiset pidempään. Jatkossa alan koota näitä juttuja myös blogiini. En ehkä välittömästi, enkä ehkä ihan samassa formaatissa kuin somessa. Kenties parempi tapa on niputtaa saman tyylin sisältöjä yhteen.
   
   
2. otan talteen kaikki omat Instagram-stoorini kohokohtiin: minun sisältöjäni et missaa, vaikka olisit viikonlopun poissa somesta. Kesällä olin viikon poissa somesta ja koska se oli niin ihanaa, suosittelen sitä vilpittömästi sinullekin. Taukoni ansiosta minun oli hyvin helppoa olla poissa somesta myös alumipäivässä. Odotellessani ystävääni minulla oli kyllä suuri kiusaus tarttua someen, mutta koska vein puhelimeni infopisteeseen lataukseen, päädyinkin keskustelemaan livenä naisen kanssa, jonka kanssa löysimme yllättävän paljon yhdistäviä tekijöitä. Tämän olisin taatusti missannut kännykän kanssa seurustellessani.
   
   
3. kulutan enemmän postauksia kuin stooreja ja tutkin esim. Facebook-fiidini ilman algoritmia. 
   
   
4. ilahdun someista, jotka antavat näkyvyyttä myös vanhemmille postauksille tai joissa häsät yhä toimivat. On ihan tosi ok palata vanhoihin päivityksiin ja keskustella niistä.
   
   
5. aion nyt tuottaa entistä enemmän blogisisältöä. Pidän kirjoittamisesta, joten miksen antaisi sille aikaani?

Kiva, kun luit tänne asti. Toivottavasti jaksat lukea piilotettuja kirjoituksiani myös jatkossa. :) 

Ensitöikseni pistin tänne tänä vuonna julkaistut kolumnini. Koska olin viitannut kahdessa niistä lukemiini kirjoihin, niin pistin kolumnien perään myös kirja-arviot. Sen jälkeen keräsin yhteen kasaan viime aikoina lukemani kahdeksan(!) perheistä kertovaa kirjaa. Kirjoitin tänään siis yhteensä 5 blogipostausta - siinäpä lahjaa kerrakseen. Toivon, että intoni jatkuu. :)

Auta muita, autat itseäsi & Normaaliusrodeo

12.11.25 kirjoittamani bloggaus sisältää kaksi osaa:

• kolumni, joka on kirjoitettu 10.10.2025 Suur-Jyväskylän Lehteä varten ja
• Instagramiin 25.9.2025 kirjoittamani arvio Topi Borgin kirjasta Normaaliusrodeo. 

Auta muita, autat itseäsi

Sain inspiraation tähän kolumniin Kodin Kuvalehden elokuisesta pääkirjoituksesta. Salla Stotesbury kertoi lopettaneensa vuodenvaihteessa ryntäilyn – miksi juosta bussiin, jos niitä kerran menee muutaman minuutin välein? Päätös toi hänen elämäänsä bussipysäkillä vietettyjä zen-hetkiä, joilla oli yllättävän rauhoittava vaikutus koko päivään. Toimistossa hän kuuli työkavereidensa minimuutoksista. Esimerkiksi somesyötteet voi ennen nukkumaanmenoa vaihtaa kirjaan ja ruokaa valmistaa kerralla isomman määrän.

Koska maailmantilanne tuntuu lohduttomalta, halusin jakaa kolumnissani toivoa ja tsemppiä. Mielessäni pyöri latteuksia, joten pyysin apua somesta. Yksinyrittäjälle se on jonkinlainen työyhteisön korvike.

Tiivistin saamani kommentit näin: 

• Et voi vaikuttaa maailmanpolitiikkaan tai taloudelliseen epävarmuuteen, joten keskity valituksen ja vinkumisen sijaan positiivisiin asioihin. 
• Jos vellot ikävissä asioissa, se kuormittaa myös läheisiäsi. 
• Pidä siis ensiksi huolta itsestäsi, tee mielekkäitä asioita ja pidä yllä toivoa. 
• Älä hae hyväksyntää ulkopuolelta tai vertaile itseäsi jatkuvasti muihin. 
• On ihan ok, että olemme erilaisia. 
• Onttouden tunnetta ei tavaralla täytetä, tärkeintä on rakkaus. 

Miten toivoa ylläpidetään, kysyin tekoälyltä. 

“Toivon tärkein polttoaine on yhteisöllisyys, jota rakennetaan pienin teoin.” 

Niinpä niin! Voit pelastaa jonkun tutun tai tuntemattoman päivän nostamalla talteen kadulle tippuneen hansikkaan, viemällä kirjan tuo-ja-vie-vaihtopisteelle tai kertomalla somessa uusimmasta digihuijausyrityksestä, johon olit vähällä sortua. 

Lähimmäisenrakkaudesta tuli mieleeni hiljattain lukemani Topi Borgin kirja.* Hän tuntee suurta kiitollisuutta perhettään kohtaan, eikä epäröi kertoa heille jatkuvasti rakkaudestaan. Koskaan ei voi tietää, jääkö joku keskustelu viimeiseksi, joten miksi pihistellä kauniita sanoja. Topin Ale-sedän tavaramerkki on ollut pienet tuomiset ja nykyisin myös Topi antaa huolella valittuja yllätyslahjoja nauttien niiden aiheuttamista positiivisista tunteista.

Somessa joku kertoi saaneensa kehuja silmälaseistaan, mistä oli alkanut miellyttävä bussikeskustelu. Siskoni taas kertoi, että tunnelma ruuhkaisessa asiakaspalvelupisteessä keveni kummasti, kun jonoon liittyi kontaktia hymyin ja heilutuksin etsivä taapero. 

Neuvon siis kiinnittämään huomiota hyvään ja kauniiseen ja miettimään, ketä voisit ilahduttaa sanoin tai teoin. Hyvän mielen jakaminen ei ole oikeasti vaikeaa, mutta kun negatiivisuus leviää ympäristössä paljon tehokkaammin, positiivisuuden eteen pitää tehdä enemmän työtä.

----

*Koska mainitsin postauksessani Borgin kirjan, kopioin tähän talteen myös Instagram-postauksen, jonka siitä kirjoitin 25.9.2025.

TV:stä tuttu Topi Borg takoo siskonsa neuvosta kun rauta on kuumaa, ennenkuin hänestä tulee entinen julkkis. Jo hänen edesmennyt mummonsa uskoi siihen, että Topi voisi menestyä kirjoittamalla ja oli oikeassa. Uskon siis, että Topi voisi jatkaa kirjoittamista, onhan hänellä autistina syvällistä tietoa monesta asiasta ja valtaväestöstä poikkeavia mielenkiintoisia ajatuksia.

Kirja muodostuu erilaisista teksteistä. Siitä löytyy esim. 

⭐ Topin elämäkerta 

⭐ ajatuksia esim ystävyydestä, kuluttamisesta, julkisuudesta, kuolemanpelosta ja isovanhemmista 

⭐ päiväkirjamerkintöjä Kirjolla-sarjan ajalta 

⭐ vaikuttava analyysi Kaurismäen elokuvista 

⭐ haastatteluja, mm Topin alakoulun ope ja musiikkiterapeutti pääsivät ääneen 

⭐ listoja Topin suosikkileffoista, kuvakirjoista, biiseistä yms 

⭐ matkakertomuksia 

⭐ kertomus siitä, miten kirja syntyi 

Kirja paljastaa Topin positiivisen elämänasenteen: hän on erittäin kiitollinen vanhemmilleen, täynnä rakkautta perhettään ja luontoa kohtaan, onnellinen elämän pienistä iloista. Siitä selviää myös miksi hän tunnustaa niin helposti rakastavansa vaikka siskoaan tai miksi hän antaa muille yllätyslahjoja. 

Jään odottamaan Topin seuraavaa kirjaa vaikka Japanin kulttuurista tai elokuvista. Tai ehkä hän päätyy kertomaan näistä johonkin tv-sarjaan, podcastiin tms. Ihanaa, että hänellä on Sointu-sisko managerinaan ja muutenkin ison perheen tuki takanaan. ♥️

Ota käyttöön Instagram-postausten uusi koko (syksy 2025)

Vähän turhauttavaa: Instagram muutti Instagram-postausten kokoa toistamiseen vuoden sisään. Eihän siitä kauan ole, kun tein itselleni uudet kuvapohjat. 

Jos syy muutokseen kiinnostaa, katso miten Instagram-johtaja Adam Mosseri sitä heinäkuussa selitti: puhelimet ovat kasvaneet. Näin nopeasti? Ok. 

Muutos on hyvin pieni, kuvien korkeus kasvoi vain 6,7 prosenttia eli 90 pikseliä. Vähän makuasia siis kannattaako muutosta edes noteerata. 

No oli miten oli, tein nyt itselleni uudet pohjat. Maksullisen Canvan avulla se on kuitenkin varsin nopeaa.

Näytän seuraavaksi miten sen tein.

1. Tein kopiot edellisistä pohjista. Varmuuden vuoksi, onpahan edellinen versio tallessa, jos jotain menee pieleen - tai jos Instagram muuttaa taas kokoa :D.

2. Avasin kopion ja klikkasin Muuta kokoa. Jännä juttu, ettei Canvakaan tunne Instagramin uutta kokoa, vaan se piti määritellä itse. Valitsin siis Mukautettu koko. 

 3. Muutin uuden koon (1080*1440) kaikkiin tiedoston kuviin eli valitsin Muuta suunnittelun kokoa.

4. Instagram muutti kuvien korkeutta lisäämällä tyhjää tilaa sekä kuvan ylä- että alareunaan. Jotta huomaat sen paremmin, väritin taustan vaaleansinisellä:

5. Säädin ensimmäisen kuvan kuntoon tietokoneella ja tein siitä sitten kopiot, joihin toin sisältöjä vanhoista pohjista. Hyvin nopeasti sain tehtyä liudan erilaisia pohjia eri tarkoituksia varten. Jatkossa hyödynnän uusia pohjia Canvan mobiilisovelluksella, jolloin uusi, brändiin sopiva postaus syntyy ihan hetkessä.

Oletko sinä tehnyt itsellesi brändätyt pohjat, joissa toistuvat samat visuaaliset elementit, fontit ja värit?

PS. Jäikö sinua askarruttamaan kuvissa näkynyt kirjankansi, Vuodessa vaikuttajaksi? Kirjoitin siitä tänään pienen kirja-arvion Instagramiin, Pixelfediin ja LinkedIniin. Mutta en nyt pakota sinua siirtymään sen perässä muualle, vaan liitän arvostelun myös tähän.

Kirja-arvostelu: Vaikuttajaksi vuodessa - opas Instagram-influensseriksi haluavalle

Harvoin luen e-kirjoja, mutta kun törmäsin @kiitospaikasta -Instagram-tilin kirjaan Vaikuttajaksi vuodessa e-kirjasto-sovelluksessa, lainasin sen ihan työni vuoksi, somekouluttajan kun kannattaa tietää, mitä aiheesta kerrotaan. 

Kirjan sanat puuroutuivat
näin pahasti, mutta se ei
estänyt minua lukemasta
kirjaa loppuun asti.

Kertonee jotain kirjan
kiinnostavuudesta?

e-kirjaston bugi teki kirjan lukemisesta vaikeaa, mutta sinnittelin loppuun asti. Bugista raportoin omaan kirjastooni, toivottavasti asia saadaan korjattua. 

Mira Lehmonen kertoo kirjassaan oman tarinansa ja jakaa konkreettisia vinkkejä ihmisille, jotka haaveilevat somevaikuttajan urasta, tai ensiksi vain sivutuloista mikrovaikuttajana. 

Kolmekymppinen Mira opiskelee hammaslääkäriksi Kuopiossa ja asuu perheensä kanssa pääkaupunkiseudulla. 

Kirjassa on konkreettisia vinkkejä, esim. 

• millaisia viestejä kannattaa lähettää yhteistyötä ehdotellessa yrityksille tai isommille Insta-tileille, 
• miten huomioida verotus eli kannattaako esim. ottaa vastaan tuotteita postauspalkkioksi, 
• miten hän on rajannut tilinsä aiheet ja 
• mitä hän on oppinut sisällöntuotannosta ja millaisia työkaluja hän siinä käyttää

Eli pelkän Instagramin sijasta hän kertoo myös kevytyrittäjyydestä, myymisestä ja brändäämisestä.

Lisäksi tykkään kirjassa myös toisesta jutusta: tsempeistä. Mira kannustaa oletettavasti muita naisia yrittämään rohkeasti uusia juttuja, menemään kohti unelmia (hän itse halusi paremmin palkatun vakituisen työn) ja kertoo siitä, miten hänen perheensä asian ratkaisi. 

Hän antaa lukijalle tilin kehittämiseen liittyviä tehtäviä ja tietoa, joita itse olisi itse kaivannut tiliä perustaessaan. Tuntuu, että Mira on kirjoittanut kirjansa suurella sydämellä, hän ei korota itseään jalustalle, vaan haluaa auttaa muita Instagram-vaikuttajiksi vertaistukea jakamalla. Hän on löytänyt Instasta studygrammaajat ja pikkulapsiarjesta kertovat ja kokee Instagramin hyvin yhteisöllisenä paikkana. Se on hyvä muistutus: somesta saa enemmän irti, kun sitä tekee yhdessä muiden kanssa.

Osallistun kirjakeskusteluihin somessa ja sen ulkopuolella

Osallistuin tänä kesänä kirjailija Vehka Kurjenmiekan järjestämään Maagiseen kesäkisaan. Se oli samalla ensimmäinen kerta, kun osallistuin tämän mittaluokan lukuhaasteisiin.

Luin nuorena valtavasti, mutta opiskeluiden, työn, perheen ja yrittäjyyden jälkeen kirjoille ei jäänyt enää paljon aikaa. Niin ja sanotaan nyt suoraan: työ somekouluttajana on pakottanut minut tutustumaan erilaisiin somepalveluihin, tuottamaan niihin sisältöjä ja kuluttamaan muiden sisältöjä. Tämäkin aika on tietysti ollut pois kirjoista. Tietokirjoja olen kyllä lukenut, mutta kaunokirjallisuus on jäänyt vähemmälle.

Kolmisen vuotta sitten perheemme pienimmät alkoivat olla siinä iässä, että sain hieman enemmän vapaa-aikaa ja aloimme käyttää enemmän kirjaston palveluita.

Osallistuin aktiivisesti Luovuustilassa-lehden tekoon, vapaaehtoisporukkamme teki kolme korkealaatuista nettilehteä. Ensimmäisen lehden teemana oli yhdessä ja ehdotin, että voisin kirjoittaa japanilaisesta ikigai-termistä ja siitä, miten se liittyy yhteisöllisyyteen. Luin pari kirjaa ikigaista, mutta ne herättivät lisää kysymyksiä. Luin siis lisää kirjoja Japanin kulttuurista ja jäin koukkuun.

Tietokirjoista oli helppo liukua japanilaisiin ja Japania käsitteleviin kaunokirjoihin. Etenkin, kun monet japanilaiset kirjat oli tehty luultavasti työmatkailijoille: niitä on helppo lukea vaikka metrossa: ne ovat kevyitä myös painoltaan ja muodostuvat pienemmistä tarinoista. Esimerkiksi Unelma helposta työstä -kirjassa (katso mun Instagram-postaus kirjasta) on neljä osiota, joissa kussakin käsitellään eri työtä, ja Ennenkuin kahvi jäähtyy -kirjoissa (ks. IG) on myös neljä selkeää tarinaa, joista voisi lukea vain yhden.

Kun kerroin Instagramissa lukemistani kirjoista tutustuin myös kirjagramiin, löysin ihmisiä, jotka lukevat samanlaisia kirjoja kuin minäkin. Löydettyäni tänä vuonna uudestaan Fediversumin, aloin postata kirjajuttuni myös Pixelfediin. Vaikka Fedissä on paljon vähemmän ihmisiä, kirjakeskustelut ovat siellä hedelmällisempiä. Saan muilta kirjavinkkejä, ihmiset jakavat mun kirjapostauksia ja kommentoivat niitä enemmän kuin mihin olen Instagramissa tottunut. Voit käydä lukemassa Fedin suomenkielistä kirjallisuuskeskustelua, jota käydään useimmiten #kirjamastodon-avainsanalla.

Olen osallistunut Fedissä myös avoimeen lukupiiriin, jossa luetaan kuukausittain joku yhdessä valittu kirja, tai kirja jostain tietystä genrestä. Et varmaan ylläty, että ehdotin itse japanilaisia kirjoja, joita sitten toukokuussa luimmekin. Itse luin Namiyan puodin ihmeet (ks. IG tai Pixelfed), jota minulle oli Fedissä suositeltu, sekin muodostui taas pienemmistä tarinoista.

Kirjavinkit ja -keskustelut siis kiinnostavat. Fyysisen maailman lukupiirikin kiinnostaisi, mutta vielä ei ehkä ole sen aika. Haluan pitää lukemisen paineettomana, arjen keskellä en halua enää yhtään uutta stressin aihetta, tyyliin: 

kirjapiiri on huomenna, enkä ole ehtinyt kirjaani edes avata...

En ole tuttavapiirini ainoa, joka on löytänyt lukemisen riemut. Luen välillä samoja kirjoja kuin puolisoni tai lapseni ja vaihdan ajatuksia myös Amerikassa lukupiiriin liittyneen kaverini kanssa. Hänen kanssaan pohdimme esimerkiksi Ole luonani aina -kirjan sanomaa (ks. IG tai PF). Kummitätini hankki kirjastokortin ensimmäistä kertaa elämässään jokunen vuosi sitten, ja nyt mekin keskustelemme kirjoista. Lapsuudenperheelleni olen esitellyt e-kirjaston toimintaa ja pari heistä on nyt kuunnellut elämänsä ensimmäiset äänikirjat. Ja kun koulukaverini valitteli, ettei ole lukenut kuin hömppää, suosittelin hänelle Minna Haapasalon Tilkkuterapiaa-kirjasarjaa (ks. IG), josta hän (ja hänen äitinsä) kuunteli jo ensimmäisen osan. Armi Toivasen ääni sopi kuulemma kirjaan loistavasti.

Nämä tutuille annettavat kirjavinkit ovat olleet molemmin puolin hedelmällisiä. Ollaan löydetty uusia kirjoja, mutta myös uusia puheenaiheita. Käyn kirjakeskusteluja paitsi Fedissä myös yksityisviesteissä, puhelimessa ja kahvipöydässä. 

Alussa mainitsemani haaste johdatti minut muun muassa nobelistien pariin. Kesän aikana luin kymmenen nobelistin teokset. Vaikka valitsin kirjoja mm. sivumäärien perusteella, olen saavuutuksesta hyvin ylpeä. Somekoukusta vapautunut tyyppi luki (luultavasti) elämänsä ekat nobelistit ja vielä näin monta. Vau! Nyt on taas vähän helpompi osallistua kirjakeskusteluihin. Kirjoja valitessani arvelin, että  Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket (ks. IG tai PF) olisi helppo lukea. Voi miten erehdyinkään! Paljastui, että se on oikeastaan oppikirja, ja että kirjasta on pitkään luettu Suomessa versiota, joka eroaa alkuperäisestä kirjasta. Juhani Aho sai Lagerlöfiltä käännettäväksi käsikirjoituksen, jota hän sittemmin muutti. Uteliaisuus ajoi minut penkomaan Hesarin arkistoja ja päivittämään kirjasta kertovan Wikipedia-artikkelin.

Nobelistiteos Päivän talo, yön talo (ks. IG tai PF) taas opetti minulle toisen maailmansodan historiaa Puolan näkökulmasta, vaikka se sijoittuikin lähinnä nykyaikaan ja oli pelottavan kiinnostunut myrkkysienistä. Myrkkysieniä löytyi myös hurmaavasta Sensein salkusta (ks. IG tai PF).

Nyt haastan sinutkin juttelemaan kanssani kirjoista. Oheisessa kuvassa on osa kesän aikana lukemistani kirjoista. Tällaisia kuvia teen Canvalla mun päiväkirjaan eli junk journaliin. Canonin Zoemini 2 -tarraprintterillä tehdyt kirjatarrat ovat fyysinen muisto kirjan kanssa vietetystä ajasta ja auttavat mua palauttamaan kirjan mieleeni. Jos siis löydät kuvasta jonkun itsellesi tutun kirjan, kerro ajatuksiasi kirjasta kommenteissa.

Petra Veikkola kertoo blogissaan, että lukeminen on trendikästä, kirjat statussymboleita ja brändit tarttuvat ilmiöön markkinoinnissaan. Trendistä ei voi olla kuin iloinen, mitä useammin saamme itsemme irti fiideistämme, sitä parempi*. Kokonaan ei tietenkään tarvitse irrottautua, pitäähän meidän toki päästä juttelemaan luetusta. 

*Ja tästä tuli vielä mieleen, että minua saa pyytää luennoimaan siitä, miten raivasin tilaa lukemiselle, mutta myös kirjoittamiselle. Pitkän hiljaiselon jälkeen tänne blogiin tulee taas reippaasti tekstejä, tänäänkin kaksi. Jes!

Mitä some tekee meille -kirjasta

 

Luin Suvi Uskin Mitä some tekee meille-kirjan loppuun oman somelakkoni aikana. Ehkä suhtauduin siihen siksi vähän eri tavalla kuin normaalitilanteessa.

Korviini jäi esimerkiksi pyörimään lauseet:

"Yksi nykyihmisen tärkeimmistä tehtävistä on pitää huolta omasta maineestaan."

ja

"Someaikakaudella maineet tahriintuvat kovin helposti."

Aloin miettiä, että joku vihamielinen tyyppi voisi käyttää hyväkseen tietoa, että olen tauolla. No, onneksi näin ei tapahtunut.😅 

Oli pysäyttävää tajuta, että käyn somessa monta kertaa päivässä osittain siksi, että odotan löytäväni jonkun kriisin. Ehkä ei kannattaisi.

Kirjan kantava idea on jako uuteen ja vanhaan someen. Me, jotka olemme aloittaneet somen käytön parikymmentä vuotta sitten emme ehkä ymmärrä millaisia haasteita esim lapset ja nuoret kohtaavat uudemmissa somepalveluissa. Heitä koukutetaan ja jopa aivopestään algoritmien toimesta. Heihin kohdistuu esim seksuaalirikoksia ja rikoksiin painostamista vaikkapa sijaintitietojen liian laajojen jakojen vuoksi.

Jos me emme pidä heidän puoltaan, neuvo ja rajoita heitä somen käytössä ja vaadi someen viranomaissäätelyä, niin kuka sitä tekee?

Pidin myös Suvin koukutussiivousideasta. Hän ei yllytä meitä poistumaan kaikista somepalveluista (somessa on kuitenkin paljon hyvää), mutta kehottaa kiinnittämään huomiota somen koukuttavuuteen. Tartumme puhelimeemme päivittäin jopa satoja kertoja. Miten saisimme vähennettyä kertojen määrää, miten saamme lisättyä päiväämme edes viisi tylsää minuuttia? Tylsistyminen on nykyajan ylellisyyttä.

Suvin konsteja ovat mm seinäkello ja tuplasimmin kanssa käytettävät älykännykkä ja "tyhmäkännykkä".

Mulla vastaavia työkaluja ovat

• junk journal ja sen kanssa käyttämäni tarraprintteri,  voin siis tehdä itselleni valokuvatarroja tärkeistä hetkistä sen sijaan, että tallentaisin muistoni Instagramiin
• algoritmittomat somesyötteet ja
• monen mobiilisovelluksen käytön lopettaminen. 

Lakon aikana luin enemmän paperilehtiä (joissa sivut on mahdollista lukea loppuun) ja kuuntelin parin minuutin radiouutisia.

Kukin varmaan löytää itselleen sopivat tavat, olivat ne sitten liikunta- tai saunomisaikojen pidentämistä tai johonkin harrastukseen uppoamista. Lukuhaasteet ovat toimineet minulla hyvin. 

Tiktokia käytetään kuulemma keskimäärin 90 minuuttia päivässä. Siinä olisi varaa karsia.

Kiitos ajatuksia herättävästä kirjasta Suvi, suosittelen tätä lämmöllä muillekin.

Joululahjakirjavinkkejä lapsille ja lapsenmielisille

Tämä postaus on kirjoitettu 19. marraskuuta, mutta piilotan sen tarkoituksella blogissani vähän kauemmaksi, elokuva-arvioiden perään. Sopisiko tammikuun alku jatkossakin piilopaikaksi vastaaville kulttuurisisällöille?

Olen vasta ihan viime vuosina innostunut uudestaan lukemisesta. Olen kirjoitanut Instagramiin pieniä juttuja lukemistani kirjoista, mutta kokonaisuudessaan kirjagram tai kirjasome on minulle vielä vieras. Eilen kuulin, että Sini Helminen oli julkaissut ilmeisesti legendaarisena pidetyn joululahjavinkkilistansa. Se sisältää suosituksia 1-25-vuotiaille.

Listassa on kymmeniä tänä vuonna ilmestyneitä lasten ja nuorten kirjoja. Ilokseni totesin, että listalla oli myös neljä kirjaa, jotka olin itse lukenut, joten kerronpa niistä täälläkin. 

Mutta ennen kuin kerron niistä, kerron kuvakirjasarjasta, joka vei tänä vuonna sydämeni. Kyseessä on Suomen supernaisia esittelevä kaunis ja informatiivinen sarja, jonka kirjailija Leena Virtanen ja kuvittaja Sanna Pelliccioni ovat yhdessä tehneet. Sarjasta tuli niin rakas, että ostin sen itselleni kirjamessuilta. :) Kiitän inspiroivasta sarjasta paitsi tekijöitä myös rahoittajia: Kulttuurirahastoa ja Taikea.

Kerron kirjoista siinä järjestyksessä, kun ne luin. Tekstit nappasin Instagramista, johon näitä esittelyjä olen kirjoittanut.

29. tammikuuta Tove! Tove Janssonin matka vapauteen ja maailman ääriin

Luin juuri Tove-kirjan, joka keskittyy Tove Jansson ja Tuulikki Pietilän tekemiin matkoihin. Vaikka kirja on kaiketi tarkoitettu lapsille, rakastin sitä niin paljon, että luin sen heti kahdesti. Kuvitukset olivat  kauniita ja nerokkaita ja lyhyet lainaukset oli hyvin valittu. Opin myös jotain uutta. Esimerkiksi Kesäkirja on osittain New Orleansissa kirjoitettu. Oho!

2. helmikuuta  Fredrika! Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha

Fredrika on nokkela kirja kansallisrunoilijamme vaimosta. Niinhän hänet usein tavataan esitellä. Hän oli kuitenkin myös Suomen ensimmäinen naistoimittaja, ja ensimmäinen suomalainen, joka kirjoitti histortionallien romaanin.

Ensi viikolla vietettävää Runebergin päivää vietetään tyypillisesti Runebergintorttuja syöden. Kirjasta selviää, miten ne keksittiin. Kuulet myös Fredrikalle rakkaista kasveista, joiden jälkeläiset kasvavat yhä Runebergin kotimuseossa Porvoossa. 

11. helmikuuta Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat 

Myös Eeva on todella kaunis kirja, sekä ulkoasunsa että sisältönsä puolesta ja herkistyin kyyneliin sen ääressä. Eeva eli lapsuutensa Karjalassa, jonka  hän joutui jättämään 11-vuotiaana, kun sota alkoi. Hän ei koskaan unohtanut kotikyläänsä, ja sai ehkä tästä kimmoikkeen. Hän kirjoitti, kirjoitti ja kirjoitti. 

Olen onnekas, että minulla riittää opittavaa: esimerkiksi Eeva Kilven tuotanto on jäänyt minulle vieraaksi, vaikka epäilen kyllä, että mummoni luki niitä paljonkin. Kunhan pääsen aloittamaan Kilpien luvun, tulen todennäköisesti usein ajattelemaan mummojani, sillä jo tämä pieni otos hänen tuotannostaan muistutti heistä. 

 23. helmikuuta Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit

Lapsesta asti olen ollut Helene Schjerfbeck -fani, mutta esimerkiksi Ellen Thesleff on jäänyt vieraaksi, vaikka olen hänenkin taidekortteja seinilleni asetellut. Pidän vaihtuvia taidenäyttelyitä itseni ja perheeni piristykseksi, joulun aikaan saatan esitellä esimerkiksi enkeleitä. Tauluja löydän Ateneumista ostamistani taidekorttipakoista. (Siinäkin ihana joululahjavinkki! Linkkiä etsiessäni löysin nettisivulta matkapakan, jonka taidan tilata kohta itselleni. Kun ostaa joululahjat itse itselleen, tulee ainakin mieleisiä?)

No näköjään eksyin puhumaan itsestäni, mutta kirja kertoo  siis hienosti Ellenin tarinan. :)

11. maaliskuuta Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

Minna-on sarjan ensimmäinen osa, ja komea aloitus se olikin, elihän Minna hyvin inspiroivan elämän. Kirjan lopussa on tehtäviä Minna Canthin päivälle, kuten mietittäväksi mitä Minna nyt tekisi. Siinäpä ajankohtainen kysymys! Minä luulen, että Minna voisi houkutella ihmisiä hajautettuun someen, pois sensuurin hampaista. 

Tiedätkö muuten montako kuppia kahvia Minna joi päivässä? Vähintään 9 kuulemma, mutta luulen, että hänen kuppinsa olivat paljon pienempiä kuin nykyiset mukit. Olisiko 9 kuppia = 3 Muumi-mukia? 

25. toukokuuta  Paraske! Runolaulaja Larin Parasken ilot, surut ja säkenöivät säkeet 

Sarjan naisista Larin Paraske on minulle vierain, ja hänen sukupuolensakin on paljastunut minulle vasta joitakin vuosia sitten. Paraske oli inkeriläisten maaorjien tytär, joka ei osannut lukea, tuskin se oli orjille tarpeellinen taito silloin?

Mutta hyvä muisti hänellä oli ja jo lapsesta lähtien hän alkoi tallentaa muistiinsa lauluja ja loruja. Hän muutti miehensä luo Etelä-Karjalaan Larilaan, jolloin hän vapautui orjuudesta ja sai nimen Larin Paraske. 

Jäätyään leskeksi hän elätti perhettään mm laulamalla juhlissa ja kasvattilapsia hoitamalla. Heitä oli 50! 

Adolf Neovius, porvoolainen pappi, keräsi Parasken kotikylässä runolauluja Paraskelta seitsemän vuoden ajan. Säkeitä kertyi lähes 32 700, ihan käsittämätön määrä! 

Paraskesta tuli aikansa julkkis, josta maalattiin muotokuvia ja  Helsingistä löytyy myös hänestä tehty patsas. Voi vitsit mikä tyyppi! Ihanaa, että Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni tämänkin tarinan kertovat!

Parasken elämä jäi kiehtomaan minua ja tällä viikolla sain aivan uutta odotettavaa. Luin nimittäin, että Eeva Litmanen on Parasken tyttären pojanpojan tytär! Hän on kiinnostunut Parasken elämästä ja aikoo selvittää, mitkä hänestä kerrotut asiat pitävät paikkansa. Jes!

 29. elokuuta Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, valot ja varjot

Oi mikä aarre! Tämä sarjan viimeinen osa ilmestyi tänä vuonna ja se kertoo koskettavasti ja taiteellisesti Kaija Saariahon tarinan.

Kovin ihanasti kuvailtiin esimrkiksi se, miten hänen sisällään ollut vauva inspiroi sävelyksen. Ja voi millaisen perinnönkin hän jätti! Suosittelen kirjaa kaikille muillekin, joille Saariahon upea ura on jäänyt vieraaksi.

Pitkän alustuksen jälkeen pääsen vihdoin asiaan, eli Sinin listaan. 

6. kesäkuuta Jouka Lumisalon ihastumisoppi

Tästä tuli myös heittämällä yksi lempikirjoistani. Luin Vehka Kurjenmiekan kirjan alunperin saadakseni siitä pisteitä Maagisessa kesäkisassa. En siis tutustunut etukäteen sen paremmin kirjan juoneen kuin Vehkaankaan. Minä kun tykkään nauttia niin elokuvat kuin kirjatkin ilman enempiä ennakkotietoja. 

Siksi en kerro sinullekaan kirjasta paljon. Sen verran spoilaan, että 

kirja yhdistää hauskalla tavalla feelgoodin, Helsingin ja taiat. 

Taikoja opetetaan kaikille kirjan maailmassa jo lapsuudesta asti ja taikakokemuksista kerrotaan kirjassa hyvin runollisesti. 

Kirjassakin oli menossa kesäkisa, jonka säännöt olivat kyllä erilaiset, mutta osa tehtävistä oli meillekin tuttuja. Kesäkisaajana nautin niiden bongailusta, ne tuntuivat omakohtasilta, kun oli itsekin miettinyt, miten niitä suorittaisi. 

Kirjassa on vain yksi huono puoli: miten ihmeessä jaksan odottaa seuraavaa osaa ensi vuoteen asti? Tilanne on pedattu niin herkulliseksi nyt!  

30. maaliskuuta Painajaispuoti Kristallikallon tapaus 

Tätä kirjaa suositeltiin minulle Fediversumissa, kun kysyin, mitä muita kuvakirjoja voisin lukea supenaisten jatkoksi. Kirjan on kirjoittanut Magdalena Hai ja kuvittanut Teemu Juhani. Painajaispuoti-sarjan kirjoja on käännetty uskomattoman monelle kielelle: 21! Huh! Melkoinen vientihitti siis. 

En ole sarjan aiempia osia nähnyt, mutta tämä kirja sisälsi 

🍄 Kaikkea limaista, pelottavaa ja ällöä 

🍄 Melkoisen mysteerin ja jänniä käänteitä 

🍄 Ihanan yksityiskohtaiset ja löytämisen riemua tarjoavat kuvat 

🍄 Mielenkiintoisen satumaailman, jossa pyörii merirosvoja ja muita jännittäviä tyyppejä 

🍄 Neuvokkaita lapsia 

Kannattaa tutustua, lasten kanssa tai ilmankin. 

24. elokuuta Kärpästen herra

Olen ihan tietoisesti vältellyt Kärpästen herraa, sillä sen juoni on tuntunut niin julmalta. 

Mutta koska innostuin kesällä lukemaan sekä nobelistien teoksia (osana Vehkan kesäkisaa) että sarjakuvia, niin nappasin teoksen kirjastosta. 

Juoni on toki julma, mutta kuvitus oli kaunista katseltavaa, ja tarina oli vaikuttava ja nopeasti luettu. 

18. marraskuuta Sydän vasta puolillaan

Luettuani Sinin listan, hoksasin, etten ollut tästä kirjasta Instassa kertonut. Nora Dåsnesin kirja on aivan ihana, joten kerroin siitä viiveellä, joten tarkat muistikuvat ehtivät haihtua. 

Kirjan päähenkilö, noin 12-vuotias tyttö, asuu viisaan isänsä kanssa, kirjoittaa päiväkirjaa ja odottaa koulun alkua ja välituntien majaleikkien jatkumista. 

Hänellä on kaksi parasta kaveria, joille tulee erimielisyyttä, kun toinen hengaa mieluummin poikakaverin kanssa kuin lähtee leikkimään. Ollako lapsi vai nuori? 

Päähenkilö kipuilee kavereiden välissä, mutta ihastuu sitten itsekin. Asia paljastuu katastrofaalisesti pyjamabileissä ja kaikki menee ihan pieleen. Onneksi isä auttaa. Kirja sopii hyvin joululahjaksi, jos hyvin käy, saat lukea sen sitten itsekin. Kirjan nimi liittyy isän tekemiin soittolistoihin, jotka minulta jäivät kyllä kuuntelematta. Se, joka saa kirjan omakseen nautiskelee varmaan nekin.

Ikigai ja mitä en siitä aiemmin ymmärtänyt

Luulen, että kuulin ikigai-termistä ensimmäistä kertaa Frank Martelan Valonöörit (2015) -kirjasta. Sittemmin olen törmännyt termiin monesti niin somessa kuin mediassakin. Malli on yksinkertaistus ikigaista, elämän tarkoituksesta eli syystä elää. 

Siinä yhdistyvät:

• asiat, joita rakastaa tehdä (=harrastus)
• asiat, joissa on hyvä 
• asiat, joista maksetaan (=työ)
• asiat, joita maailma tarvitsee

Eli käytännössä voit olla tosi hyvä tekemään vaikka savisammakoita, mutta jos maailma ei koe niitä tarvitsevansa, niillä on vaikea tehdä elantoa.

Minä rakastan Wikipedian parissa toimimista, mutta siinä, että olen saanut asiakkaani ymmärtämään sen, että he tarvitsevat osaamistani on mennyt aika kauan. Tänä aikana myös minun taitoni ovat kehittyneet huimasti, mutta asiaan liittyvä intohimo ei ole pienentynyt.

Viime vuoden lopulta suosittelin tuttavaani tutustumaan ikigaihin ja Kangasniemen kirjastossa käydessäni löysin sieltä kaksi aihetta käsittelevää kirjaa, jotka luin joululomalla. 

Ehdotin, että voisin kirjoittaa ikigaista toukokuun Luovuustilassa-lehteen, jonka teemana oli yhdessä. Ikigain suhde yhdessätekemiseen tuli siitä, että kirjojen mukaan yhteisöllisyys on tärkeä osa ikigaita.  Toisessa kirjassa mentiin Japanin Okinawaan, jossa asuu maailman pitkäikäisimpiä ihmisiä. Niin kutsutun satavuotiaiden kylän asukkaita yhdistivät muun muassa Moai-ryhmät. Kirjat jättivät kuitenkin aukkoja ja päätin perehtyä aiheeseen lisään. 

Löysin kirjastosta lisää Japanista kertovia kirjoja ja pääsin niiden myötä kiehtovalle matkalle japanilaisuuteen. Onko sellaista ylipäätään olemassa, eivätkö kaikki ihmiset ole  kuitenkin yksilöitä? No ainakin japanilaiset haluavat japanilaisuuteen uskoa, ja heidän kirjakaupat pullistevat japanilaisuutta selittävistä kirjoista, joista ensimmäiset taisivat ilmestyä 1950-luvulla. 

Kirjoista löysin asioita, jotka yhdistävät Japania ja Suomea, mutta myös huolestuttavia eroja, jotka voivat kertoa meidän tulevaisuudesta. Kuinka kauan meillä on varaa ylläpitää pohjoismaista hyvinvointia ja milloin joudumme turvautumaan taas sukuun ja naapurustoon, pitämään yhdessä huolta toisistamme?

Japanilaisuuden äärelle päädyin myös tämän somepostaukseni kautta, joka keräsi kommentteja mm. LinkedInissä.

View this post on Instagram

A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre)

Tällainen kolumnistani tuli:

Oivalluksia japanilaisuuden äärellä 

Yksi viime vuoden suosituimmista somepostauksistani kertoo japanilaisesta työelämästä. Siinä missä Suomessa juhlitaan vain läksiäisiä, siellä uusi työntekijäkin saa juhlat. Mahtava idea, seuraajani hokivat.

Monia suomalaisia kiehtoo myös omaisuuden läpikäynti konmari-tyylillä ja ikigai eli ”elämän tarkoitus”. Länsimaissa ikigai-malli on tiivistetty neljään ympyrään, Japanissa sana on osa arkipäivää.

Joululomalla luin kaksi ikigai-kirjaa. Garcian ja Mirallesin (2017) kirjassa tutustutaan Okinawan saaren Ogimin kylään, ja sen poikkeuksellisen pitkäikäisiin ja elinvoimaisiin asukkaisiin. Kylän vahvuutena pidetään muun muassa Moai-ryhmiä, jotka keräävät yhteen samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Pääsymaksun maksettuaan pääsee mukaan toimintaan: kokouksiin, illallisille ja erilaisiin tapahtumiin. ”Yhteenkuuluvuuden tunne ja keskinäinen avunanto tuovat turvaa ja nostavat keskimääräistä elinajanodotusta”, kirja kiteyttää. 

Sata kilometriä pitkä ja pinta-alaltaan Jyväskylää pienempi saari alkoi kiehtoa ja talven mittaan luin vielä viisi muutakin kirjaa Japanista. Okinawan historia osoittautui synkäksi. Japani valloitti pasifistisen kuningaskunnan vuonna 1879, ja toisessa maailmansodassa Yhdysvallat tappoi peräti kolmanneksen saaren asukkaista. Osaksi Japania saari palautui vasta vuonna 1972. Lähes viidennes pinta-alasta kuuluu yhä amerikkalaisille tukikohdille, jotka aiheuttavat monenlaista haittaa saaren 1,5 miljoonalle asukkaalle. Tiedot saivat minut ajattelemaan ”onnellisten kylää” uusin ja aika kostein silmin.

Vapaaehtoisvoimin toisistaan huolta pitäviä ryhmiä on ympäri Japania. Valtio kannustaa niiden toimintaa, koska ei kykyne yksin huolehtimaan vanhenevasta kansastaan. Tuntuu hullulta, että esimerkiksi Koben maanjäristyksen (1995) uhreja riensivät ensimmäisenä auttamaan yakuza-rikollisjärjestöt ja opiskelija-aktivistit tai että sairaalassa potilaat joutuvat itse huolehtimaan vaatteidensa pesusta. Se, että monet japanilaiset työskentelevät elämänsä loppuun asti saattaa kuulostaa romanttiselta omistautumiselta, mutta raadollisempi syy lienee, ettei kaikilla ole säästöjä tai eläkkeitä. Sivu sivulta minulle paljastui, miksi Mogi (2017) pitää yhtenä ikigain hyötynä sitkeyttä ja lannistamattomuutta, sisua. 

Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen herättää ajattelemaan myös omaa elämää. Tajusin esimerkiksi, että minullakin on monia Moai-ryhmiä, tuoreimpana Keski-Suomen Luovat osaajat ry, jonka kautta pääsen pienen pääsymaksun hinnalla tapaamaan luovia tekijöitä. Kampai!

Ps. Kirjoitin maksuttomaan lehteen myös haastattelun Snellmanin kultaajamestareista, Raimosta ja Mikosta. Lehdessä esitellään monia muitakin huikeita luovan alan osaajia, käy lukemassa! 

Arvostelu: Lego - kuinka tanskalaissuku valloitti maailman

 

Luin viikko sitten Jens Andersenin kirjan Lego - kuinka tanskalaissuku valloitti maailman. Kirjan luettuani aloin googlata lukeakseni kirja-arvosteluja. Löysin vain yhden, jonka julkaisija on Kulttuuritoimitus. Koska se ei ollut mieleeni, ajattelin, että minun pitää itse kirjoittaa parempi. 

Kulttuuritoimituksen arvostelusta en pitänyt, koska se tavallaan referoi koko kirjan, eli kertoi tärkeimmät tapahtumat. Ei saa spoilata, ajattelin, mutta olin samalla myös käärmeissäni siitä, että parikin kohtaa oli ymmärretty  ja kerrottu väärin. 

Jotta oma kirja-arvosteluni olisi parempi, googlasin jälleen. Tämä arvostelu onkin kirjoitettu Jyväskylän yliopiston Kasvatus-lehden ohjeilla.

Andersen, Jens: 2022. Lego - kuinka tanskalaissuku valloitti maailman. Minerva Kustannus. 455 s. Alkuperäisteos ilmestyi 2021.

Jens Andersen on kirjoittanut kattavan ja hyvin mukaansatempaavan kertomuksen Lego-yhtiön historiasta ja sen takana olevasta suvusta. Koska minä ja myös lapseni ovat leikkineet Legoilla usean vuosikymmenen ajan, kirjan tuotteet, kuten palikat, Lego-ukkelit, tytöille suunnatut sarjat ja Lego-elokuvat olivat osittain tuttuja, mutta sitä, miten ne olivat syntyneet, en aiemmin tiennyt. 

Andersen on julkaissut kirjoja vuodesta 1990 lähtien, mutta tämä on vasta hänen toinen suomennettu kirjansa. Vuonna 2016 julkaistiin kirja Astrid Lindgrenistä ja tämän kirjan luettuani haluan lukea senkin. Esipuheessaan Andersen kertoi saaneensa idean Lego-kirjaan syksyllä 2019. Hän kuvailee sitä "kulttuurihistorialliseksi ja elämäkerralliseksi kronikaksi Kirk Kristiansenin kolmesta sukupolvesta." Kirjan taustatöihin kuuluivat vierailut Lego-yhtiön arkistoihin sekä kuukausittaiset keskustelut Kjeld Kirk Kristiansenin kanssa. Kjeldin, kuten hän toivoo itseään kutsuttavan, ääni kuuluukin läpi kirjan, kun hän muistelee isoisäänsä Ole Kirkiä ja isäänsä Godtfrediä (GKC). 

Kirja alkaa vuodesta 1915, jolloin Ole Kirk kuulee, että läheisessä Billundin kylässä on myytävänä puusepän verstas. Sinne hän muuttaa nuorikkoineen ja tulee samalla muuttaneeksi koko kylän historian lopullisesti. Koska kirjan tapahtumat ulottuvat yli sadalle vuodelle, on selvää, että siihen mahtuu paljon kuolemia ja muitakin ikäviä tapahtumia. Tulipalojakin verstaalle sattui ihan turhan usein. Mutta selväksi tulee, ettei Ole Kirk, uskonmies, lannistu: kyllä Jumala auttaa. Uskomattomat sattumukset siivittävät hänen matkaansa puusepästä puulelujen valmistajaksi ja kalliiden muovivalukoneiden omistajaksi.

Siinä missä Ole Kirk pyhitti sunnuntait perheen kanssa oleiluun, hänen poikansa Kjeld oli työkeskeisempi. Hänen johdollaan yritys jatkoi kansainvälistymistään ja muokkasi tuotevalikoimaansa. Kjeld olisi toivonut isältään enemmän huomiota, sitä hän sai lähinnä esitellessään uusimpia Lego-rakennelmiaan. Yritystä johtaessaan hän ehkä katui toivettaan, sillä GKC ei hevillä luopunut luomastaan yhtiöstä.

Poika seurasi siis Legon johtoon isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä. Hippiaikakauden poika toi yhtiöön muun muassa itämaisia vaikutteita, mutta piti yhtiön vanhoja arvoja tärkeinä. Lapsi olkoon esikuvamme, hän julisti. Omat lapsensa hän päätti pitää kaukana yrityksestä, mutta viidennen polven kohdalla tästä virheestä on opittu.

Kirjassa käydään läpi paitsi suvun, sen kotikylän Billundin, mutta myös koko maailman ja erityisesti leikin historiaa. Yrittäjälle se tarjoaa lannistumattomia esikuvia, mutta myös paljon ajattelemisen aihetta: miten siirtää yritys (perintö) seuraajille, miten reagoida trendeihin tai vaikeisiin tilanteisiin. Kirjassa sivutaan myös johtamistapoja, tekijänoikeuksia, myyntiä ja markkinointia ja niihin liittyviä loistavia oivalluksia. Lego-fanit hykertelevät kuullessaan anekdootteja siitä, miten heidän rakastamansa tuotteet syntyivät. Kirjasta saavat virikkeitä myös kunnan virkamiehet, jotka voivat miettiä, mitä itse tekisivät jos heidän kunnassaan olisi noinkin merkittävä yritys, joka tahtoo kantaa myös yhteiskunnallista vastuuta.

Tärkeimpänä kirjan antina pidän kuitenkin sitä, mitä se kertoo perheestä ja suvusta, yhteen hiileen puhaltamisesta ja siitä, miten oma aika kannattaa käyttää, etenkin, jos on saanut enemmän kuin muut. Olisin toki halunnut kuulla enemmän suvun naisten ääntä, mutta koska kirjassa keskityttiin Lego-yhtiöön, rajaukselle oli syynsä. Hurrasin kuitenkin itsekseni, kun kuulin, että Legon menestyksen salaisuus oli Ole Kirkin vaimon haave ja että hänen miniänsä sai tahtonsa läpi, kun 2000-luvun konsultit meinasivat tehdä tepposia yhtiön omaisuudelle. 

Syy sille, että halusin kirjoittaa blogiini kirja-arvostelun on se, että tahdon, että tämä kirja löytäisi tiensä mahdollisimman moneen joulupakettiin. Kirja luo toivoa vaikeina aikoina ja auttaa kirkastamaan sitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä: perhe ja yhdessäolo. Tämä oli myös ensimmäinen yrityskirja, josta lapsenikin kiinnostui: mitä siinä on nyt tapahtunut, hän kyseli. Lapsille onkin kiva esitellä kirjan lukuisia valokuvia tai tutkia heidän kanssaan vaikka kansikuvaa, joka tarjoaa peräti 76 Legoihin liittyvää yksityiskohtaa selityksineen.

Nyt jään odottamaan, kuka ostaa kirjan kuvausoikeudet, sillä tässä tarinassa riittää jännittäviä käänteitä enemmän kuin osaisi kuvitella. 

Unelmahommissa: Lähiömutsin blogivinkit

Kylmä kesä on siitä kiva, että olen saanut luettua enemmän kuin pitkään aikaan. Viimeisimpänä lukulistallani oli Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa-kirja. Satu ja Hanne tunnetaan Salamatkustaja- ja Lähiömutsi-lifestyleblogeistaan. He ovat tehneet unelmistaan töitä ja vinkkaavat kirjassaan siitä, miten muutkin voivat tehdä saman. Bloggaajina he antavat vinkkejä myös mm. bloggaamiseen, yhteistyökuvioiden hinnoitteluun ja erilaisiin maiinoksiin blogissa.

This cold summer has been good for #reading. Today #helsinginsanomat wrote about #lifestyleblogger's: the best of them are #storyteller's, people who have defined their role on #socialmedia: this I what tell, that is excluded. Two popular #lifestylebloggers have wrote a book about their way of life and way of work, they are explaining people how they can have a #dreamjob too. Do you have one? I have too many ideas for my own #business and one of the newest one is related to #personalbranding. . 🎀 🎀 🎀 #fms_toomany #fmspad #fmskuvapäivässä #johannanmatkassa #unelmahommissa #kirja #lukulistalla #kirjasuositus #kuvausrekvisiitta #henkilöbrändi #henkilöbrändäys #asiantuntijasome #bloggaaja #tarinallistaminen

A post shared by Johanna Janhonen (@jjanhone) on Jul 20, 2017 at 2:12am PDT

Kokosin tähän Hannen vinkkejä menestyvän blogin pitämiseen:

• varaa aikaa kirjoittamiseen. Siinä missä ammattilaisbloggari-Hanne varaa siihen pari päivää viikossa, minä varaan siihen tunnin tai pari. Blogissa kannattaa pitää yllä säännöllistä tahtia (Hannella 6 kertaa viikossa, minulla 1 kerta).
• varaa aikaa valokuvaamiseen. Kun aurinko näyttäytyy keskellä pimeää talvea, Hanne laittaa muut työt jäihin ja ottaa kuvia urakalla monen postauksen tarpeisiin. Kuvavarastoa kannattaa täydentää koko ajan, niitä tarvitaan "rytmittämään ja keventämään tekstiä".
• varaa aikaa kommentointiin: se on eräs "menestyneen blogin kulmakiviä"
• osallistu alasi tapahtumiin saadaksesi uusia aiheita, mutta valitse tarkasti, mihin käytät aikasi. Verkostoidu muiden bloggaajien kanssa ja auta ihmisiä aina kun voit.
• tee itsellesi julkaisukalenteri, kirjaa ylös ideoita tulevista aiheista. Hannella on varattu tähän oma Googlen kalenteri, josta merkinnät synkronoituvat myös hänen puhelimeensa. Kun hän saa keskellä talvea idean kesäisestä postauksesta, hän heittää aiheen kohdalleen. Kerran viikossa hän käy läpi seuraavan viikon aiheet ja siirtelee tarvittaessa aiheita eteenpäin. Kalenterin avulla hän pitää huolen siitä, että aiheet pysyvät tarpeeksi monipuolisina (samalla viikolla vaikka sisustusta, kosmetiikkaa, retkeilyä, äitiyttä, ei vain yhtä aihetta) ja siitä, ettei yhteistyöpostauksia tule liian usein. Hän merkitsee kalenteriinsa myös sen, onko bloggauksiin jo valmis kuvitus.
• raha ei voi olla ainoa motivaatio bloggaamiseen, siihen tarvitaan intohimoa, silllä ainakin aluksi ilmaista työtä joutuu tekemään paljon. Yhteistyökumppaneiden valinnassa auttaa, kun olet määritellyt blogisi arvot ja brändin.
• bloggaajalla pitää olla jotain sanottavaa ja blogissa pitää olla punainen lanka, jonka ympärille sisältöjä luodaan
• blogimarkkinointiin tarvitaan myös aktiivista sometusta ja valinnanvaraahan riittää: Facebook, Instagram, Snapchat, Twitter, Pinterest, YouTube, Periscope...
• blogin ensivaikutelmalla on väliä, visuaalisuuteen pitää panostaa ja responsiivisuus on must

Kuva ois blogissakin kiva, tietää #lähiömutsi #hannevaltari. . 🍋 🍋 🍋 #unelmahommissa #kirjasuositus #kirja #somefi #blogi #somevinkki #tarinallistaminen #valokuvauskoulu

A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre) on Jul 20, 2017 at 11:30pm PDT

Suosittelen kirjaa niin ihmisille, jotka ovat vielä etsimässä omaa unelmatyötään kuin niille, joilla se jo on. Omaa työtä on aina hyvä pysähtyä miettimään, yksinyrittäjä on välillä yrityksensä kanssa yksin, joten kirjan kautta käymäni vuoropuhelu oli ihan tervetullutta.

Satun ja Hannen työ muodostuu monista asioista, asioista, joista he ovat kiinnostuneita. Esimerkiksi kun Satu innostui ratsastuksesta, mutta tiesi, ettei hänellä ole aikaa uudelle harrastukselle, hän alkoi suunnitella heppalomia, joille asiakkaansa veisi. Samalla tavalla minä, joka halusin päivittää Wikipediaa, olen etsinyt itselleni "sponsoreita", jotka maksavat minulle Wikipedian päivittämisestä. Ja siinä missä Hanne saa rahaa blogeja lukemalla (hän etsii Suomen Blogimediaan uusia mielenkiintoisia blogeja) minä tienaan seuraamalla sosiaalista mediaa ja kirjoittamalla siihen liittyvistä ilmiöistä Suur-Jyväskylän Lehteen ja jakamalla havaintojani asiakkailleni koulutuksissani ja konsultoidessani. Kirjassa puhuttiin paljon myös verkostoista ja yhteistyöstä, jota minun yritykseni tapauksessa edustavat mm. Somen avaimet- koulutukset ja CMADFI-tapahtuma.

Kiitos inspiroivasta kirjasta Satu & Hanne ja kiitos asiakkailleni, jotka mahdollistavat minulle unelmatyöni tekemisen!