Wednesday, October 21, 2015

Kuvahaasteista uutta potkua sisällöntuotantoon

Kun aloitin Instagramin käytön pari vuotta sitten, minulla oli vähän vaikeuksia päästä vauhtiin: millaisia kuvia minä siellä oikein jakaisin, kun selfiet eivät tunnu omalta jutulta, meillä ei ole lemmikkiä (kiitos allergioideni), eikä omien ruoka-annosten tai kahvikuppien jatkuva kuvaaminenkaan innostanut. Nukkekotiprojektejani olin kuvannut Flickriin vuodesta 2007 lähtien (sitä ennen olin tehnyt sitä toisessa Yahoon omistamassa kuva-palvelussa), mutta puhtaasti leluihin keskittyvää tiliä en Instaan halunnut. Myös perheeni olen päättänyt pitää poissa somesta (vaikka kieltämättä joskus kuvia selatessani tekisi mieli kullanmurujani esitellä). Instagramin piti siis palvella ensi sijassa yritykseni tarpeita.

Pienen pohdinnan jälkeen lähdin liikkeelle A:sta ja ensimmäisissä kuvissani esittelinkin erilaisia vastaantulevia kirjaimia (löydät kuvat yhä #aakkoset-häsältä). Yksittäisiä kirjaimiahan tulee vastaan joka paikassa: vaatteiden tuotemerkeissä, talojen seinissä, liikennemerkeissä, magneetteina ja niin edelleen. Aakkosprojektin myötä silmäni olivat avautuneet ja aloin nähdä muitakin kuvaamisen arvoisia asioita. Nukkekotitutuileni ikuistin minejä, perheelle ja kavereille hauskoja arkisia juttuja ja tietysti jaoin niitä töihin liittyviä asioita: mielenkiintoisia artikkeleita, kirjoja, tapahtumia, uutisia ja kuulumisia. Instagramissa apulaisiini kuuluu mm. Playmobil-merirosvo ja Laukaan Ekokoulu-hankkeen Hapsu-hirvi, jotka tuovat viestintääni mukaan humoristisia sävyjä.

Tuoreita Instagram-kuviani
Instagram on vieläkin somepalveluista se, jossa päästän seuraajat lähimmäksi itseäni. Snapchatissa olen kyllä jakanut asioita, joita en muualla ole kertonut, mutta säännöllistä sisällöntuotantoa en siellä tee, menen sen kanssa vielä fiilispohjalta. Instagramiin sen sijaan tuotan kuvia lähes päivittäin. Viikko sitten törmäsin jälleen #fmsphotoaday-haasteeseen, jossa kuvataan päivittäin johonkin teemaan liittyvä kuva. Nyt on menossa aakkoskuukausi, joten koska koko instailuni alkoi niistä, hyppäsin mukaan.

#fmsphotoaday-haaste on pyörinyt jo vuosia ja siihen on tullut lähes 6 miljoonaa kuvaa ja haasteen aloittanut Chantelle eli FatMumSlim on kerännyt lähes 100 000 seuraajaa. Vaikka haasteeseen osallistuu toki myös kaikenlaisia markkinoijia (ja pyllynsä esittelijöitä), osallistujat ovat yleensä tavallisia ihmisiä. Vaikkei kuvia haasteen häsälle laittaisikaan, siitä voi saada uusia ideoita omaan kuvatuotantoon, jos päivittäisen kuvan ottaminen muuten tökkii. Toki suomalaisiakin haasteita ajoittain somessa pyörii, kuten esimerkiksi #arkikuvahaaste , suosittelen tarttumaan niihin kun sellaisiin törmäät.

Muutamia haasteita olen itsekin aloittanut ja huomannut, ettei niihin niin herkästi tartuta. Siksi tyydyn osallistumaan muiden haasteisiin, mutta haastan sinutkin leikkiin mukaan ja ottamaan Instaan erilaisia kuvia. Etsi siis Instagramista @jjanhone ja katso, millaisista aiheista minä kuvani otan. Toivon, että voin inspiroida sinuakin! Tai pyydä minua ideoimaan teidän kanssanne aiheita ja tapoja, joilla te saatte Instagram-tilistänne enemmän irti persoonallisella tavalla.

Ps. Tämän päivän kirjain on muuten Q. Otin siis kuvani teemaksi quoten, lainauksen, ja lainaan itse itseäni näin:

A photo posted by Johanna Janhonen (@jjanhone) on

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...