Wednesday, December 29, 2010

Mun avatar @yahoo

Yahoo! Avatars
Aika usein saan kommentteja avataristani, eli kuvasta jolla esiinnyn kaikissa some-palveluissa (tai lähes, LinkedIn on niin virallinen, että siellä mulla on valokuva). Tein sen kesällä 2005 aloittaessani blogin Yahoon 360-palvelussa (se oli muuten todella näppärä, harmi että se tapettiin ja tilalle tuotiin käsittämättömän huono profiili-, sittemmin Pulse-ominaisuus). 360 oli yhdistetty Avatars-palveluun ja innostuimme kavereittemme ja perheeni kanssa siitä niin, että teimme jopa vanhemmilleni omat avatarit - ja niistä tuli ihan näköisiä. Siitä pitäen avatar on kulkenut mukanani palvelusta toiseen, esim. Facebookiin en ole ikinä laittanut muuta kuvaa itsestäni (olin siis epäluuloinen alusta asti...).

Pitkään minusta ei ollut mitään valokuvia netissä, mutta nyt minut löytää vaikka mistä, kuuluu tän ammatin varjopuoliin ettei ihan incognitona voi olla. Avatarissa on hauskaa se, että sitä voi muokata helposti ajankohtaan sopivaksi: esim. tuossa vieressä otan vastaan uutta vuotta. Hiljattain Avatarsiin tuli uusi ominaisuus ja avatarit saa entistä helpommin mukaan Facebookiin, Twitteriin tai tällä tavoin upotettuna vaikka blogeihin.

Aikoinani olen tehnyt itsestäni ainakin Simpsons- ja South Park - avatarit, mutta niitä en jaksanut kauan käyttää.

Eli jos sinulla on loppuvuonna vapaa-aikaa, käypä kokeilemassa millaisen avatarin sinusta saa. :) Sitä ei tehdä valokuvan perusteella (kuten joku on luullut, sellaisiakin palveluita nimittäin on), vaan palvelussa valitaan kasvojen muoto, silmät, suu, hiukset, vaatteet, tausta jne. Hauskaa kuin paperinukeilla leikkiminen :).

Wednesday, December 22, 2010

Joulutervehdyksiä

Joulutervehdyksiä alkaa tulvia joka tuutista, joten pistänpä minäkin tähän pari.

Piilotettu aarre toivottaa hyvää joulua kaikille ystävilleen tämän tonttukuvan myötä, jonka tekemiseen on käytetty lapsityövoimaa^2. :)

Huomenna en paketoi some-tuotteitani vaan mm. lastenkirjoja ja loppuvuoden käytän etupäässä akkujen täyttämiseen, sillä alkuvuonna alkaa ihan uudet haasteet, somen parissa tietenkin. Jos asiaa tulee, niin soittaa saa toki.

Oikein mukavaa joulun aikaa kaikille :).


Ja pari muutakin:


Aucurin videossa on vauhtia ja mielikuvitusta:



Ambientia taas tarjosi hauskan jouluisen muistipelin.

Tekijänoikeudet by @tarmotoikkanen

Hyvä esitys jälleen Tarmolta, etenkin viimeinen taulukko eri lisenssien vertailusta on oikea helmi :).

Pitää vähän kikkailla, ettei tämä jäisi päällimmäiseksi blogiviestiksi. ;)

Friday, December 17, 2010

Wikimania 2010

Minulla on tapana antaa joululahjaksi valokuvia, lapsista lähinnä. Se on minulle hyvä syy käydä valokuvat läpi kerran vuodessa. Tässä touhussa minulle tuli vastaan Wikimania-kuvia. Valokuviahan saa ottaa aika vapaasti, mutta niiden julkaisu on toinen juttu, pitäisi aina kysyä lupa kuvassa olevilta ihmisiltä ennenkuin kuvan nettiin tällää. Mutta koska näistä kuvista ihmisiä ei oikein voi tunnistaa, niin julkaisen nämä nyt. Parempi myöhään, eikö vain :)

3-päiväinen Wikimania järjestetään kerran vuodessa jossain päin maailmaa. Tänä vuonna se järjestettiin niin lähellä, että pääsin helposti osallistumaan siihen: käytimme ison osan kesälomastamme siihen, että ajoimme Itämeren ympäri. Gdanskissa pidettyyn konferenssiin saapui osallistujia ympäri maailmaa ja vaikka lähellä oltiin, hämmästyin, että suomalaisia oli paikalla vain neljä (pukeuduin ekana päivänä Suomi-t-paitaan, josta muut suomalaiset tunnistivat heimoni).

Tilaisuuden pääpuhuja oli tietysti itseoikeutetusti Jimmy Wales, kuvassa lavalla oleva mies mustassa paidassa, lappu kaulassaan. Alkamassa on Wikipediasta kertovan Truth in numbers? -elokuvan maailman ensi-ilta, ja alalattian täyttivät ne ihmiset, jotka olivat mukana elokuvassa. Yleisö eli vahvasti elokuvassa mukana, mikä tietysti suomalaisena harmitti minua - aplodien, buuausten ja kannustushuutojen takia osa elokuvasta meni ohi korvien ;). No ehkä minä näen sen vielä. Elokuva oli kyllä aika vaikuttava ja aloin ihailla suuresti Jimmyä, jonka unelma tietosanakirjasta, jota kaikki maailman ihmisten saavat vapaasti lukea, useimmat äidinkielellään, on suuren suuri, mutta aika lähellä toteutumistaan jo. Joten, jos ette vielä ole käyneet lahjoittamassa rahaa Wikimedialle, tehkää se pian. Miten? No, jos vierailet Wikipediassa, et voi välttyä näkemästä Jimmyn vetoomusta :).

Kolmen päivän ohjelmaan kuului lukuisia puheita ja workshoppejakin Wikipediasta, Mediawikistä ja Wikimediasta. Wikimedia Foundation kasvaa vauhdilla, kesällä siihen taisi kuulua noin 40-50 työntekijää, mutta talven aikana heillä oli aikomus tuplata kokonsa, ja rahaa kerätään nyt mm. heidän palkkoihinsa. Säätiön työntekijät olivat paikalla lähes kaikki, myös Sue Gardner, säätiön johtaja. Olin aika tohkeissani, kun pääsin verkostoitumaan hänen ja monen muun säätiöläisen kanssa, fanitanhan minä nykyään enemmän nörttejä kuin filmitähtiä. :)

Tässä toisessa kuvassa yleisö kiittää suosionosoituksin porukkaa, joka tilaisuuden Gdanskissa järjesti. Olisipa hienoa, jos Wikimania joskus saataisiin Suomeen...

Kohdallani Wikimania ei mennyt hukkaan, uusien verkostojen lisäksi sain siellä valtavan innostuksen käyttää enemmän aikaani wikipedittämiseen ja olenkin sen jälkeen yli 300 päivityskertani aikana aloittanut mm. yli kymmenen uutta artikkelia ja päässyt paremmin tutustumaan Wikipedian kulttuuriin. Yksi syy osallistumishaluihini on se, että haluan osaltani muuttaa Wikipedian erittäin miehistä kulttuuria (naiset tekevät vain 13% Wikipedian päivityksistä). Siskot, liittykää joukkoihini! Wikipedia-saavutuksiini kuuluu mm. se, että pelastin Nokian historian (joku poisti ko. artikkelista kyseisen kappaleen) ja se, että Leivos ja Leivonnainen eivät enää ole toistensa synonyymejä. :)

Eräs versio tunnuskuvasta


Yritykseni visuaalinen ilme hakee vielä paikkaansa, tällaisen tein tässä päivänä muutamana lasteni avustuksella. :) Saa kommentoida!



Olipas jännä päivä eilen somessa

Eilen sitten sattui ja tapahtui!

Facebook julkaisi vahingossa liian aikaisin uuden Facebook-sivu-uudistuksen, Rautasillan Eero sen ehti bongata ja Ellen-tv:ssä se on jo käytössäkin. Äkkiseltään sivusta on tullut sekavampi, kun välilehdet poistuivat ja siirtyivät vasempaan sivupalkkiin. Muutoksen takana on ahne Facebook, joka haluaa isomman tilan näyttää mainoksia. :P Facebookin Places-ominaisuus taisi myös tulla Suomeen eilen, vai lähtiköhän sekin jo pois, kun en ole ehtinyt vielä tutkia.

Pikku hiljaa osa ihmisistä alkaa kyllästyä Facebookiin. Heille on nyt uusi vaihtoehto nimeltään Diaspora. Siihenkään en ole ehtinyt vielä perehtyä (mitä! eikös somettajat roikukaan netissä 24h? no tämä tekee töitäkin ja vähän muutakin välillä), mutta kutsuja voi käydä pyydystämässä Twitterin #diasporafi-kanavalta. Aika tohkeissaan nuo muut hörhöt tuntuvat olevan, joten kutsua odotellessa :).

Mutta minua liikutti eniten Yahoolta vuotanut tieto siitä, että he poistavat tuotekartaltaan tuotteita. Suurin yllätys auringonlaskun näkevistä tuotteista on Delicious, suosittu linkkien jakopalvelu.

Itse käytin Deliciousia aktiivisesti 2009, nyttemmin Twitter ajaa osan samasta tarpeesta ja Diigon käyttöä olen aloitellut.

Mitä muita vaihtoehtoja sitten on?
Compixels suosittelee Diigoa, Google Bookmarksia, Evernotea ja Blinklistiä

Lifehackerillä vaihtoehtoja on myös neljä: Diigo, Google Bookmarks, Xmarks ja Weave. He tekivät myös käyttäjäkyselyn siitä, mikä niistä olisi paras:

Diigo 11.45% (1,087 votes)
Google Bookmarks 14.5% (1,376 votes)
Delicious 19.37% (1,838 votes)
Xmarks 43.36% (4,115 votes)
Weave 6.32% (600 votes)

Kysely on siis tehty ennen eilisiä uutisia.


Thenextweb
suosittelee kuutta palvelua: Google Bookmarks, Pinboard.in, Diigo, Historio.us, Zootool ja Mister Wong


Searchenginelandilla
vaihtoehtoja on 10: Blinklist, Connotea, Diigo, Evernote, Faves.com, Google Bookmarks, Historio.us, Instapaper, Pinboard.in ja Zootool

Minua kyllä hieman huolistuttaa tuo Yahoon tilanne, sillä olen pitänyt kovasti heidän tuotteistaan ja yksi kerrallaan ne vaan dumbataan. Minulla oli esim. valokuvia Yahoo Photosissa, joka tapettiin Flickrin oston myötä ehkä joskus 2004, minulla oli kotisivut Geocitiesissä, joka tapettiin viime vuonna, samoin kuin sen hauska blogipalvelu 360. Koitapas nyt tsempata Yahoo, sillä minä en halua luopua mailistani, keskusteluryhmistäni ja Flickr-palvelusta!

Thursday, December 16, 2010

@thinglink tyypitys

Halusin testata miten Thinglink toimii. Liikuta hiirtä alla olevan kuvan päällä, niin näet itse :). .

Wednesday, December 15, 2010

www.sosiaalinenmedia.org eli @someorg

Vihdoin sain aikaiseksi sen, mistä olen jo pitkään puhunut: esittelykalvot sosiaalinenmedia.orgista SlideShareen. Tein näistä kalvoista sellaiset, että kuka tahansa saa käyttää niitä minulta lupaa kysymättä missä tahansa esityksessä - kunhan vaan mainitsee, että minä olen tehnyt kalvot. Reilu peli? Esityksen myötä toivon palvelulle lisää mainetta, mutta ennen kaikkea lisää lukijoita ja päivittäjiä.

Thursday, December 2, 2010

Facebookin promosäännöistä

Tiedätkö, mikä tekee useimmista Facebook-kilpailuista sääntöjen vastaisia? Viimeksi eilen päivitetyissä säännöissä sanotaan näin:

You cannot: Condition entry in the promotion upon a user providing content on Facebook, such as posting on a Wall of a Page, uploading a photo, or posting a status update.

You can: Use a third party application to condition entry to the promotion upon a user providing content to the application. For example, you may administer a photo contest whereby a user uploads a photo to a third-party application to enter the contest.

You cannot: Administer a promotion that users automatically enter by liking your Page, checking in to your Place or connecting to your Platform integration.
You can: Require entrants to like your Page, check in to your Place or connect to your Platform integration before they provide their full entry information, such as name and contact information.

You cannot: Notify winners through Facebook, such as through Facebook messages, chat, or posts on profiles or Pages.
You can: Collect an email or address through the third-party application for the promotion in order to contact the winner by email or standard mail.

You cannot: Instruct people (in the rules or elsewhere) to sign up for a Facebook account before they enter the promotion.
You can: Instruct users to visit the third-party application to enter the promotion (as described in Section 2.3.2.1). Since users must have a Facebook account in order to access an application on the Facebook Platform, if you give this instruction, they will be prompted to sign up for a Facebook account if they do not already have one.


Ja kuten jo tuossa taannoin totesin, kilpailut eivät ylipäätään ole kovin innostavia käyttäjien mielestä (vain kolmasosa diggasi niistä Zeelandin tutkimuksessa), joten ehkä kannattaa keksiä jotain muuta, millä pitää sivunsa aktiivisena. :)

Facebookin käyttäminen yritysmarkkinoinnissa

Se, miten seuraan somea kilpailijoideni kautta on oikeastaan aika hauskaa. Me emme siis ainoastaan kilpaile, vaan teemme myös yhteistyötä jakamalla tietomme ja sitähän nykypäivänä arvostetaan enemmän kuin tiedon pihtaamista. Grapevine vinkkasi Twitterissä Facebookin mainossääntöjen mahdollisesta muuttumisesta ja Zipipopin Facebook-teema-aamussa Borenius-Kemppinen esitti lisää lainsäädännöllistä tietoa Facebookista (ks. alla).


Markkinointi on ihan oma maailmansa, johon minunkin pitäisi alkaa perehtyä entistä paremmin ja paljon sitä Facebookissakin näkee laittomia kisoja. Ei Facebook niihin kaikkiin puutu, mutta mitä jos se osuu juuri sinuun ja juuri teidän yrityksen Facebook-sivut suljetaan. Ei varmaan naurata... Kuulin muuten tässä taannoin tarinan suomalaisesta yrittäjästä, joka käytti Facebookin yksityisviestejä asiakkaidensa kanssa kommunikointiin. Facebookin mielestä määrät olivat niin isot, että toiminta lähenteli spammaamista ja niinpä tyypin Facebook-tili sitten suljettiin. Ai-jai, taisi tulla aikamoiset tulonmenetykset... :(

Nyrkkisääntö markkinoinnista on, että sen pitää olla tunnistettavaa. Et siis voi mennä jonnekin palveluun anonyyminä työnantajaasi kehumaan. Ja jos sen kuitenkin teet, niin teet paitsi laittomuuksia, myös itsesi naurunalaiseksi, sillä tottuneet somekäyttäjät osaavat kyllä lukea arvostelusi huijaukseksi alta aikayksikön...

Katso myös Facebook-sivujen viimeaikaisista muutoksista kertova blogipostaus by Social Media Today.

Monday, November 29, 2010

Bloggaamisesta ja Twitter-työkaluista

Kehtaanko mä enää blogata tänään? :) Kyllä kehtaan, sehän on osa mun työtä, ei mikään ylimääräinen juttu.

Annoin tänään haastattelun lopputyöhön, joka koskettelee B2B-yritysten someilua, erityisesti asiakashankinnan kannalta. Kerroin miten käytän eri työkaluja ja siitä, mihin blogia tarvitaan, se on:

-ensisijassa muistin apuväline, paikka johon kerään hyviä esityksiä
-paikka, jossa voin kertoa omia ajatuksiani somesta ja yritykseni kuulumisia

Laitoin juuri blogin sivupalkin uuteen uskoon ja samalla huomasin, että blogissani on käynyt tässä kuussa noin 90% koko vuoden kävijöistä, eli blogi on ollut aika pimennossa tähän asti. Jos siis olet löytänyt blogiini ihan vastikään, et ole todellakaan ainoa :). Jatkossa toivonkin, että blogini saa enemmän lukijoita, ja myös niitä kaikkien bloggaajien himoamia kommentteja.

Tänään olen valmistautunut loppuviikon esityksiin kotikonttorillani (ihanaa kun ei tarvinnut lähteä pakkaseen), ja ollut kovasti tekemisissä kollegoideni kanssa Twitterin ja blogini kautta.

Valmistaudun Twitter-työpajaan, jota varten piti vähän virkistää muistiani siitä, mitä kaikkia Twitter-työkaluja onkaan olemassa, kurkkasin mm. Wikipediaan ja gallupoin Twitterissä (tällä kertaa tosin laihoin tuloksin), ja paras lista löytyi SlideSharesta:



Itse käytän Twitteriä aika perinteisesti. Luen sitä joko twitter.com:ista tai mobiililla m.twitter.com:sta, laitan välillä kuvia TwitPiciin, ohjaan sisältöä Twitterfeedillä, päivitän seuraajalistoja ajoittain FriendOrFollow:lla.

TweetDeckiä olen kokeillut, mutta koska käytän monta eri päätelaitetta, se ei ollut käyttötapaani sopiva. Muitakin twiittien lukuohjelmia olen kokeillut, mutta palannut aina nopeasti Twitteriin. Kontaktieni innoittamana lisään itseni aina välillä jonnekin Twitter-listalle, mutta unohdan listat enkä käy sieltä itselleni uusia kontakteja etsimässä, sillä Twitter sekä omat kontaktini osaavat ehdottaa hyviä seurattavia. Samoin säännöllisin väliajoin kokeilen, jotain statistiikka-palvelua, joka kertoo minusta twiittieni ja seuraajieni perusteella erilaisia asioita, tuoreimpana näistä FollowFriday.com, josta vastikään bloggasin, mutta mikään näistä ei ole päätynyt säännölliseen työkaluvalikoimaani.

GroupTweetiä käytimme Ambientialla siten, että lähettämällä yksityisviestin (DM) @ambientia-tilille siitä tulikin @ambientian julkaisema twiitti, joka alkoi nimelläni: via @jjanhone. Ihan näppärä peli, mutta aika pienelle käytölle se ainakin multa jäi.

Twiittien ja Facebook-statusten ajastusta kokeilin kesällä Hootsuite-työkalulla (muistaakseni se oli se), mutta en ollut siihen kovin tyytyväinen, sillä se antoi aikatauluttaa vain yhden viestin kerrallaan.

Parhaat Twitter-vinkkini muuten saan Maija Haavistolta, joka kirjoitti viime vuonna kirjan Twitteristä (vilkutuksia sinne etelään!). Ota sinäkin seurantaasi @twtrkirja. Saakohan yritykset muuten kirjoittaa joulupukille? Taidanpa nimittäin toivoa Piilotettuun aarteeseen uudistetun painoksen Twitter-kirjasta. :)

Edit:
Hui! Unohdin työkalujen listasta kolme, joista @jal53 minulle viime viikolla vinkkasi.

Tagdef ja Twapperkeeper arkistoivat twiittejä joltain tietyltä #kanavalta, Twitterin oma muisti kun on huono ja lyhyt, hausta löytyy yleensä vain noin viikon vanhoja twiittejä, sitä vanhemmat ovat mennyttä kauraa. Eli jos haluat säilyttää jonkun #kanavan-twiitit, niin laita ne tuonne arkistoon, niin minäkin tein, eli nyt löytyy esittelyt: http://tagdef.com/esittely
ja http://twapperkeeper.com/hashtag/esittely

Listaa suomalaisista hashtageista kerätään taas tänne: http://bit.ly/htag-fi.

Unohdin myös bit.ly:n, jota tarvitaan linkkien lyhentämiseen.

Mitähän muuta mahdoin unohtaa? Auta virkistämään muistiani :).

Sosiaalinen media opetuksessa ja oppimisessa by @hponka

Harto Pönkä on tehnyt uuden aluevaltauksen, eli tässä hänen ensimmäinen some-videonsa YouTubessa. Onnittelut, kivahan tuosta tuli :). Harto puhuu asiaa mm. tekijänoikeuksista, mutta erityisen ilahtunut olin, kun hän mainosti videon lopussa sosiaalinenmedia.org:ia. :) Se syntyi keväällä erään projektin sivutuotteena ja olen siitä pitäen mainostanut sitä kollegoilleni (eli kilpailijoilleni eli hörhökavereilleni). Kunhan ehdin, teen siitä esityksen SlideShareen, sellaisen, jota kuka tahansa some-kouluttaja saa esityksissään käyttää. Sitä varten kaipaan kysymyksiä, eli mitä sinä haluaisit tietää sosiaalinenmedia.org:sta?

Sosiaalinen media rekrytoinnissa

@hrry eli Lakkalan Harri, entinen kollegani Nokiasta, kertoi uudesta SlideShare-esityksestään (en muista olenko täällä vielä SlideSharea selittänyt, mutta se on kuin YouTube, mutta videoiden sijaan siellä jaetaan kalvoesityksiä) ja pakkohan se oli käydä tyypittämässä :).

Hänen setissään oli kysymys: saako työnantaja googlata työnhakijan. Lainsäädäntö raahaa tässä asiassa vähän perässä, mutta tällä hetkellä on voimassa tietosuojavaltuutetun muutaman vuoden takainen kannanotto että ei saa. Tai saa, mutta
-ensisijassa työnantajan on kerättävä tiedot hakijalta itseltään
-mikäli haluaa kerätä tietoja muualta, tähän pitää kysyä lupa etukäteen
-näin kerätyt tiedot pitää esittää työnhakijalle, ennenkuin päätöksiä tehdään.
Katso lisää Digipaper .

Kuulostaako vanhanaikaiselta? Ehkä, mutta myös järkevältä. Ihminen, joka hakee työpaikkaa, jossa tarvitaan some-osaamista on kyllä niin järkevä, että antaa hakemuksessaan itse linkit käyttämiinsä palveluihin (esim. LinkedIn, Twitter, blogi). Ja jos työnhakija on vaikka Mikko Virtanen, lienee ihan asiallista kysäistä ennen rekrypäätöstä, että oletko sinä se Mikko, joka pitää rasistista blogia, kuuluu Facebookissa sataan viha-ryhmään, lähettää arveluttavia kuvia Flickriin ja rikkoo tekijänoikeuksia YouTube-kanavallaan...

Harri mainitsi esityksessään myös termin serendipiteetti, jolle some-tuttujeni tuttava (nimi unohtui) keksi viime viikolla hienon suomennoksen: sattumahdollisuus :). Se tarkoittaa käytännössä sitä, että some mahdollistaa onnekkaita sattumia: jos kerron olevani junassa matkalla Helsinkiin, joku tuttuni voi huomata olevansa samassa junassa ja voimme treffata ravintolavaunussa jo viiden minuutin päästä ja alkaa kehitellä yhteisiä bisneksiä. :)

Facebook-tutkimus / Yritykset

Zeeland julkaisi perjantaina tukimuksen Faceookin käytöstä. Tutkimuksessa oli kaksi osaa:
- Kvalitatiivisessa tutkimuksessa oli kaksi ryhmäkeskustelua (Helsinki syyskuu 2010)
- Kvantitatiiviseen tutkimukseen osallistui netin kautta 711 18-60-vuotiasta vastaajaa, joista 501:llä oli Facebook-profiili. Lopuilta kysyttiin syitä pysyä poissa Facebookista. (lokakuu 2010)

Tutkimuksessa tuli ilmi mm. se, että nuoremmilla käyttäjillä, joille Facebook on yhteisöllinen aktivismin ja nopean tiedonvälityksen ja yhteydenpidon väline, on keskimäärin enemmän Facebook-kontakteja kuin vanhemmilla, jotka arvostavat yksityisyyttään. Yritysten tai tuotteiden merkitys onkin suurempi nuoremmissa ikäryhmissä, mutta yleisesti Facebookin merkityksen yritysten markkinointikanavana uskottiin kasvavan. Hyvät Facebook-sivut sisältävät "jatkuvaa reagointia ja ajankohtaisuutta, rohkeutta ja tuttavallisuutta".

Tykkään tällä hetkellä yli 150 Facebook-sivusta. Tykkääminen on kohdallani vähän huono termi, sillä oikeasti minä "seuraan" tai "tarkkailen" suurinta osaa sivuista ja vain harvoista oikeasti "tykkään". Määrä on suuri, sillä seuraan sivuja osana työtäni, tutkimuksen osallistujista 67% tykkäsi 1–20 sivusta, 16% ei tykännyt mistään ja loput 16% tykkäsivät yli 20 sivusta.

Itseäni on alkanut kyllästyttää sivujen "pakolliset kilpailut" ja samaan johtopäätökseen voisi tulla tutkimuksenkin perusteella. Sen mukaan alle puolet piti Facebook-sivuilla tärkeinä tarjouksia, mutta kilpailuista innostui vain kolmannes. Sen sijaan vain 16% alkoi tykätä jostain yritysten sivusta kilpailujen tai tarjousten takia.

No miksi tykkää-nappia sitten painetaan? - viestitäään omia arvoja
- osoitetaan tukea
- huvitellaan
- tiedon vaihto ja palautteen anto

Olisipa kiva tietää mistä sivuista te oikeasti tykkäätte. Itse tykkään nykyään mm. seuraavista sivuista:

* Porin ikkuna, jossa on ajankohtaisia ja ihmisläheistä tarinointia Porista ja porilaisuudesta
* LinnaBikeShop, Minnan (johon muuten tutustuin Nokian blogien kautta) uusi pyöräverstas juttelee yrityksen perustamisen vaiheista ja pyöräilystä yleensäkin
* Ordinare, jossa Twitter-kamuni Maria kirjoittelee siitä, miten saada kotiin järjestystä, tilaa ja vapautta.

Saapa nähdä miten itse onnistun oman yrityksen sivuni kanssa :).

Wednesday, November 24, 2010

Some-kukasta prisma

Olen usein käyttänyt Brian Solisin & JESS3:n tekemää some-kukkasta, jossa eri terälehdillä on erilaisia some-palveluita, esim. blogit, wikit, verkostointipalvelut, videot, Twitteriin liittyvät jne. Nyt huomasin, että kukasta löytyy uusikin versio, tällainen prisma: . Täytyy kyllä sanoa, että se vanhempi versio oli paljon selkeämpi, kun siinä oli vähemmän asiaa, tuota saa kyllä tihrustaa hetken jos toisenkin...

FollowFriday.com via @timorainio

Eilen bloggasin #FF:stä ja sen jälkeen bongasin Rainion Timon FollowFriday.com -linkin ja pitihän se sitten omakin sivu käydä katsomassa, tässä kohokohtia:

Mut on rankattu globaalisti sijalle 940 965 / 8 834 667
suomenkielellä nousen jo aika korkealle: 264 / 1632
englanninkielellä sijoitus on 799 068 .

Vaikea sanoa mitä kaikkia lukuja rankkauksissa käytetään ja millä algoritmillä, mua on suositeltu FF:ssä 17 kertaa, kun taas muita tilejäni, eli Mini treasures wikin Twitter-tiliä on suositeltu vain 4 kertaa ja sosiaalinenmedia.org:in Twitter-tiliä on suositeltu vain kerran. Ei hassummat luvut, kun ottaa huomioon etten itse FF:ää harrasta, sillä sehän menee oikeasti niin, että jos itse FF:äät jotakuta, hän FF:ää sinut usein vastineeksi takaisin.

Suomalaisten top-10-lista on tällainen:

1. @laurajohansson Name: Laura Johansson Location: Finland Bio: mom, co-owner of a web marketing company, floorball player and coach, loves music and singing but dreads to talk in front of a crowd. working on it, though Points:566

2. @Ordinare Name: Maria Laitinen Location: Helsinki Finland Bio: Professional Organizer since 2010. Tweeting mainly in Finnish. Recreational Twuser. More serious in FB http://www.facebook.com/ORDINARE Points:312

3. @PauliinaMakela Name: Pauliina Mäkelä Location: Tampere, Finland Bio: Energetic positive one who loves to learn new things. Mother of three sons. First Twitter Queen of Finland. CEO, founder of Kinda Ltd. Points:271

4. @liljajan Name: Jani Lilja Location: Turku, Finland Bio: Human, dad and husband. Senior Consultant at Affecto and entrepreneur. Interested @ BI, (s)CRM, Liverpool FC and human beings. Kind of lover of sarcasm. Points:250

5. @realwinkler Name: MattiPartonen Location: Finland Bio: Live everyday just like its a last day of your life,i love rock´n roll and r n b etc. and traveling,singing Karaoke. Treat others like U treat yourself. Points:249

6. @KatriK Name: Katri Kytöpuu Location: Vantaa, Finland Bio: mediation advisor, who loves live music, AI-believer :), worked 5yrs to help people who were bullied at work or in school,intrested in solution focused methods Points:246

7. @hponka Name: Harto Pönkä Location: Finland Bio: Social media specialist, blogger, entrepreneur, university teacher, researcher etc. Points:238

8. @Ruohoska Name: Annika R Location: Finland Bio: educator, environmentalist, adventurer, photographer, mother of two Points:238

9. @agda_bandi Name: canan saka Location: gitgelli. Bio: olum şöyle yerlere ilginç bi' şey yazma gerginliği kalan 20 gram yaratıcılığımı da yedi bitirdi. Points:237

10. @kristiinameme Name: Kristiina Pääkkönen Location: Helsinki Bio: Viestintäyrittäjä & Koulukaverit-yhteisön sisältöjohtaja(www.koulukaverit.com= #Classmates in Finland) #Friendtrepreneur #Mompreneur #SocialNetworking #Content Points: 230



Tuttuja nimiä melkein kaikki, tuota 9. vain jäin ihmettelemään...

Tuesday, November 23, 2010

#esittely @twitter

Mun piti kirjoittaa uudesta Twitter-kanavasta, mutta huomasin että Hanna oli ehtinyt ensin. Kanava ei ehkä ole paras suomennos hashtagille (risuaita), mutta sitä mä oon käyttänyt, eilen tosin kuulin Jyväskylän Hubissa uuden termin, "aita", jota voisin myös harkita käyttäväni.

Kuka tahansa voi perustaa Twitteriin uuden kanavan: omaan twiittiin kirjoitetaan vain "#sana", jossa sana on joku kuvaava termi, esim. tuote, yritys, telkkariohjelma, paikkakunta, tapahtuma, bändi, elokuva.

Kun viime vuonna sain N900:n, seurasin aktiivesti ko. puhelimen kanavaa, opin uusia juttuja ja sain kanavalta myös apuja ongelmiini. Muita aktiivikäytössä olevia kanaviani on mm. #taskujkl, jossa sovimme Jyväskylän Twitter-ihmisten tweetupeista eli treffeistä.

#kuntasome-kanavaa käytin aktiivisesti keväällä, kun tutkin suomalaisten kuntien someilua ja #duunit-kanavan perustin, kun piti saada uutta näkyvyyttä Ambientian avoimille työpaikoille. Vinkkasin kanavasta työpaikkailmoituksia välittäville Twitter-tileille ja nykyään kanava onkin aika aktiivinen ja hyvä paikka bongailla työpaikkailmoituksia. :)

Porilaisille ehdotin kanavaksi #porissa, sillä pori on yleinen sana esim. Aasiassa, ja siksi #pori ei oikein toimi. Muita haastavia paikannimiä ovat mm. Hämeenlinna ja Jyväskylä, sillä #kanavassa ääkköset eivät oikein toimi. Tai joskus toimivat, joskus eivät, siksi niitä kannattaa välttää. Jyväskylään olen nyt ajamassa #jyvaskyla-kanavaa, #jkl viittaa taas ihan eri asiaan mitä suomalaiset ajattelevat... Eli se vaikeus näissä kanavissa onkin, että joku voi vallata käyttämäsi kanavan johonkin ihan eri tarkoitukseen...

Perjantaisin, kuten Hannakin selitti, Twitterin täyttää #FF, eli #FollowFriday, jolloin suositellaan twiittaajia, joita muittenkin kannattaisi seurata. Alunperin FF:ssä yhdessä twiitissä suositeltiin vain yhtä twiittaajaa ja samalla perusteltiin miksi tätä pitäisi seurata, mutta nykyisin tyypillisessä FF-twiitissä luetellaan kymmenisin nimeä ja perään laitetaan #FF.

Viime vuonna käytiin iso keskustelu siitä, kuuluuko FF:stä kiittää: toisten mielestä se on kohteliasta, toisten mielestä spämmiä. Minä kuulun jälkimmäiseen leiriin, enkä ole ikinä FF-suositellut ketään. Minusta paras suositteluni on se, että retweettaan (lyhennetään RT, sähköpostitermein forwardoin, laitan eteenpäin) muitten tweettejä tai keskustelen jonkun kanssa. Jo se, että seuraan jotakuta, tarkoittaa sitä, että hän on seurauksen arvoinen, eli suosittelen muitakin häntä seuraamaan. Myös Twitterin listat ovat oiva tapa suositella ihmisiä, esim. Sykön Markolla on FF-lista, jossa hän suosittelee tällä hetkellä 179 twiittaajaa.

En siis oikein innostu FF:stä, kuten en yleensä muistakaan somemeemeistä. Ai mikä on meemi? No esim. tällä hetkellä Facebookissa kiertää tekijänoikeuksia rikkova sarjakuvameemi, jossa kehotetaan vaihtamaan profiilikuvan tilalle jonkun omasta lapsuudesta tutun sarjakuvahahmon kuva ja kummimeemi, jossa luetellaan kummilasten nimiä.

Olipa pitkä alustus aiheeseen, eli #esittely-kanavaan! Se syntyi näin:

13.11.2010 @toninummela kirjoitti Twitterissä:


Saisiko Suomi-Twitterin aloituskynnystä madallettua tyyliin "kirjoita tweettiin [hashtag] niin saat jeesiä"? #twitterkampanja

Mikä olisi hyvä hashtagi uusille käyttäjille? #twitterkampanja


Ja minähän innoistuin heti ajatuksesta, ja aloin heitellä ehdotuksia ilmaan. Tästä Toni innostui:


Just! RT @jjanhone: @toninummela #esittely ? =kanava jossa uudet voi esittäytyä, saada uusia seuraajia ja apua ongelmiinsa #twitterkampanja


Viime perjantaina kun ihmiset pistivät taas FF-kierroksen pystyyn, haastoinkin seuraajiani kirjoittamaan #esittelyn, eli kertomaan yhdessä twiitissä miksi heitä pitäisi seurata. Itse tiivistin itseni avainsanoilla:


some(työkalut,caset,kulttuuri,juorut), yrittäminen, oppiminen, innovointi,wikit, #jyvaskyla, leppoistaminen #esittely


Jos siis olette Twitterissä ja haluaisitte a)lisää seuraajia ja b)uusia seurattavia, niin #esittely-kanava on juuri sinulle. :) Aika näyttää jääkö kanava käyttöön, pidän peukkuja! :)

Edit: Tonikin bloggasi samasta aiheesta samana iltana :).

Friday, November 19, 2010

Tekijänoikeuksista by @tarmotoikkanen

Tekijänoikeudet ovat taas tällä viikolla herättäneet paljon kysymyksiä (saanko laittaa asiakkaiden kuvia nettiin) ja puhetta (Twitterissä käytiin keskustelua siitä, miten @hponka:n esityksiä on lainattu luvatta), ja siksi ajattelin linkata tässä haastatteluun, jonka tein kesällä @tarmotoikkanen:sta Ambientian blogissa.

Haastattelussa hän kertoo mm.
  • Mitä Creative Commons käytännössä tarkoittaa
  • Säilyttääkö Flickr historiatietoja lisenssimuutoksista?
  • Milloin netissä julkaistun kuvan liittäminen osaksi omaa teosta on mahdollista
  • Miksi hän käyttää ilmaista kuvapankkia http://sxc.hu/
  • Ja millaista kirjaa hän on tekemässä

Miten some astuu organisaation ovesta sisään by @zipipop

Kiitos @zipipop ja @heleneauramo hyvästä esityksestä :). En olekaan muistanut mainostaa Glassdooria some-koulutuksissani, sen mainitseminen voisikin avata monen silmät näkemään mitä kaikkea somessa jaetaan: Glassdoorin tapauksessa palkkatietoja. LinkedIn:stäkin oli mukavia juttuja, esim. noi graafit yrityksestä verrattuna muihin vastaaviin yrityksiin. Onnittelut myös Wikipedia-näkyvyydestä, te olette oikeasti artikkelinne arvoisia, kaikkia nakkikioskejahan Wikipediaan ei voi laittaa.

Thursday, November 18, 2010

Ylen oma some-video

Hienoa Yle ja @tuija, kivaa että tällainen video on nyt olemassa suomeksikin :). Satuin olemaan videon katselija 132 ja huomasin jännän jutun: video on piilotettu YouTubesta, eli sen voivat katsoa vain ne ihmiset, jotka tietävät osoitteen.

Itse videossa on hienosti koottu faktoja muutoksen vauhdista Suomen näkökulmasta, käykääs katsomassa :).



Edit: lue lisää videon taustoista Ylen Aikaleima-blogista

Sunday, November 14, 2010

Pop-up @hubjkl

Laitoin toiseen blogiini, Hidden treasureen (johon laitan kaikki englanninkieliset matskut, tässä blogissa kieli videoissa ja matskuissa on aina suomi), juuri uuden YouTube-videon ja samalla tulin maininneeksi reilun viikon päästä alkavan Pop-up-tapahtuman, jota Jyväskylän Hub-ihmiset järjestävät. Hubilla ei ole täällä vielä pysyvää tilaa, mutta parin viikon ajan voimme kokeilla, miltä tuntuu työskennellä yhteisistä tiloista, kun pop-up pyrähtää Jyväskylän keskustaan.

Eventin Facebook-sivulla kerrotaan mm. näin:

Pop UPin ydintarkoitus on koota kaikki olemassa olevat HUB-tyypit yhteen pörisemään, luomaan uutta ja keskustelemaan keskenään sekä kokemaan mitä HUB todellisuudessa voisi olla. Ennen kaikkea tarkoitus saada jotain konkreettista aikaiseksi, eli TEKEMISTÄ.

Toisekseen POP UP...in ideana on tarjota kokemuksia ja tietoa vielä tietämättömille tyypeille loistavasta HUBverkostosta ja sen innostavasta mallista toimia energia-alustana yrittäjille ja luoville tyypeille. Siis, toisin sanoen saada koko touhuun lisää VIRTAA ja uutta potkua!!

Ohjelmaa POP UP HUBin ensimmäiselle viikolle on jo varmistunut. Työskentelyn lomaan ja arjen rinnalle siis ajatusten virtaukseen avausta löytyy monentyyppisillä siemenillä! Pörinätuokioita ja tapahtumia on rakenneltu hubilaisten aikaisempien ideoiden ja toiveiden pohjalta.

Olet tervetullut työskentelemään, piipahtamaan, tapaamaan asiakkaita, pitämään palavereja Hubiin 22.11. - 3.12. klo 9 - 16.00.

Voit seurata tapahtumia myös Twitterissä


Minä olen paikalla heti ensimmäisenä päivänä 22.11. Mediataivaan Jannen ja Tatun kanssa, tulepa kuuntelemaan kello 14.00, kun kerromme "10 asiaa, jotka yrityksen pitäisi tietää somesta". :)

Perustin yrityksen

Viimeisen kuukauden aikana elämä on pitänyt kiireisenä: olen muuttanut, menettänyt sukulaisia ja perustanut yrityksen. Voit lukea siitä lisää bit.ly/piilotettuaarre-osoitteesta, tarjoan siis sosiaalisen median koulutuksia, konsultointeja ja sisällöntuotantoa. Pidäpä peukkuja! :)

Nimen keksiminen yritykselle oli kohtalaisen haastavaa, mutta onneksi mieheni oivalsi, että voisin käyttää blogini nimeä. Nimi meni uusiksi vielä tällä viikolla saadessani soiton Kaupparekisteristä, syntyi kahden blogini kaima: Hidden treasure - Piilotettu aarre. :)

Friday, November 5, 2010

Kaikki muuttuu paremmaksi by @tedxhelsinki

Eilen kävin taas hakemassa itselleni (ilmaiseksi:) uusia ideoita jo kolmannesta TEDxHelsinki-tapahtumasta. Ja kyllähän niitä ideoita taas tulikin, kaunis kiitos kaikille mukana olijoille! Saimme tehtävän jakaa tätä videota mahdollisimman monelle, ja niin minä nyt teen. Murrosikäiset osaavat sitten olla julmia, toivottavasti tämä avaa edes muutaman murkun silmät. Eikä haittaa, vaikka joku aikuinenkin heräisi.

Thursday, August 19, 2010

Confluence vs. Mediawiki

Koska olen käyttänyt sekä Mediawikiä että Confluencea, päätin vähän vertailla näitä wikialustoja. Katso aiheeseen liittyvä pitempi postaus myös Ambientian blogista.

Confluencessa on parempi hakukone, joka hakee tietoa myös liitetiedostoista. Mutta voidaan aiheellisesti kyllä kysyä, pitäisikö wikeissä ylipäätään olla liitteitä... Siinä on myös helpompi hallita käyttäjiä, kun voidaan tehdä ns. aliwikejä, joita kaikki eivät näe tai pääse muokkaamaan. Confluence, kuten kaikki muutkin some-palvelut, on matkinut Facebookia - käyttäjät voivat päivittää siihen status-päivityksensä ja Twitterin tapaan muita käyttäjiä voi ruveta "seuraamaan". Samalla selviää myös se, mitä wikisivuja muut ovat viimeksi päivittäneet. Mediawikissäkin käyttäjien päivityksiä voi seurata, mutta ne ovat pienen kaivelun takana.

Suomenkielinen Wikipedia uudistui kesäkuussa, ja Confluencen ja Mediawikin editorit ovat nyt entistä lähempänä toisiaan - Mediawiki ei ole enää vain nörteille vaan sekin on saanut wysiwyg-editorin. :)

Confluencessa sisältö ja kommentit näkyvät samalla sivulla, mikä on mielipiteestä riippuen joko hyvä tai huono asia. Mediawikissähän artikkeli ja keskustelu on eroteltu selkeästi eri sivuilleen.

Confluencen pluginit on helppo ottaa käyttöön ns. makro-browserin eli sovellusluettelon kautta.

Confluenceen voi tehdä erilaisia skinejä eli ilmeitä, mutta niin voi kyllä Mediawikiinkin, heinäkuussa Gdanskin Wikimaniassa (Wikipedian vuoden tärkein konferenssi) oli paikalla yksi saksalainen yritys, joka niitä tekee (olen harmittavasti unohtanut firman nimen).

Confluenceen on helppo tuoda sisältöjä esim. Wordistä, kun tiedostot saa muutettua wikisivuiksi.

Pitkillä Confluence-sivuilla kaipaa Mediawikistä tuttua Section(kappale)-editointia - muokkausnappula löytyy lähimmän otsikon tai aliotsikon vierestä, Confluensessa taas pitää rullata näytöllä.

Confluencessa ei ole myöskään Mediawikistä tuttua kategoriarakennetta vaan kaikki avainsanat ovat samanarvoisia.

Confluencessa voidaan tehdä alisivuja, mutta rakenne ei ulotu sivujen nimiin. Sivut ovat siis puumaisesti oikeassa järjestyksessä, mutta alueen kullakin sivulla pitää olla uniikki nimi. Esim. jos Mediawikissä oli sivut:

ryhmä x,

ryhmä x/pöytäkirjat,

projekti y ja

projekti y/pöytäkirjat,

niin Confluencessa vastaavat sivut ovat

ryhmä x,

projekti y,

ryhmä x:n pöytäkirjat ja

projekti y:n pöytäkirjat.

Tämä ei ehkä ole niin iso ero, paitsi silloin kun siirretään sisältöä Mediawikistä Confluenceen ;).

Sunday, June 27, 2010

Miten suhtautua työntekijöiden someiluun by @digijalanjalki

@pimpmycontent & @AnttiIsokangas
eli Riku Vassinen ja Antti Isokangas kirjoittavat tuoreessa Digitaalinen jalanjälki-kirjassaan siitä, että yrityksillä on 5 vaihtoehtoista tapaa suhtautua työntekijöidensä someiluun. Minusta tämä on niin mainio yleistys, joten jaan sen tässä teillekin:
  1. he voivat sulkea silmänsä, eli antaa työntekijöiden tehdä mitä tahtovat - "me luotamme työntekijöihimme"
  2. he voivat sitoa työntekijöiden kädet, eli estää someilun työajalla - dadaa - kerätäänkö kännykätkin työpaikalla pois, vai miten tätä valvotaan?
  3. he voivat nimittää markkinointi- tai viestintäpäällikön some-vastaavaksi - muut pitäköön suunsa supussa
  4. he voivat kasata somen erikoisjoukon, jotka saavat luvan kanssa edustaa organisaatiota somessa
  5. he voivat päästää kaikki halukkaat someen organisaation nettimainetta rakentamaan, - annetaan työntekijöille ohjeet ja päämäärä, tukea ja kannustusta
Olen Antin ja Rikun kanssa samaa mieltä siitä, että mikään näistä tavoista ei ole muita parempi, vaan kaikki riippuu siitä, millaisia tavoitteilla yrityksellä on somen suhteen ja muutenkin.
Kirjoitin aiheesta myös Ambientian blogissa.

Saturday, June 19, 2010

Sosiaalinenmedia.org

Sosiaalinenmedia.org on kaikille avoin wiki, josta löytyy paljon tietoa sosiaalisesta mediasta ja johon lukijat voivat itsekin päivittää esimerkkejään sosiaalisen median käytöstä (myös anonyymisti).

Kesäkuussa virallisesti julkaistu palvelu toimii tietolähteenä niin kouluttajille, tutkijoille kuin kenelle tahansa sosiaalisesta mediasta ja sen eri käyttötavoista kiinnostuneelle.

Sivuston kohderyhmiin kuuluvat mm.

  • ihmiset, jotka pohtivat someen astumista tai haluavat oppia lisää
  • asiantuntijat, jotka haluavat käyttää sosiaalisen median ratkaisuja työssään mm. sisäiseen ja ulkoiseen kommunikointiin ja ovat kiinnostuneita penkkimerkkaamaan hyviä some-käytäntöjä
  • opettajat, jotka miettivät miten somea voi käyttää opetuksessa
  • kunnan päättäjät, jotka haluavat vuorovaikutukseen kuntalaisten kanssa uusilla välineillä
  • some-tutkijat, jotka haluavat tietää meneillään olevista hankkeista ja rakentaa tutkijaverkostoaan
  • some-kouluttajat ja -konsultit, jotka etsivät kohdeyleisölleen sopivia esimerkkejä ja haluavat jakaa casepankin ylläpitämisen yhdessä muissa yrityksissä olevien kollegoidensa kanssa (ennenkuulumaton ajatus kerätä tietoja kilpailijoiden kanssa?)
  • some-yrittäjät, jotka haluavat mainostaa toteuttamiaan ratkaisuja
Lue lisää Ambientian blogista tai eOppimiskeskuksen tiedotteesta ja seuraa wikin muutoksia esim. Twitterissä.

Thursday, June 10, 2010

Tapahtuu tapahtuu

Kiirettä pidellessä - työkiireiden, #taskubileiden ja Tekesin tilaisuuksien lisäksi olen käynyt viime aikoina parissa erityisen mielenkiintoisessa tapahtumassa.

Mieleenpainuva oli yhteisöllisesti järjestetty Sometime2010 – Suomen Twitter- ja some-aktivistien massatapaaminen 22.5.2010 Aalto yliopiston Design Factorylla. Siellä sain kasvot monelle Twitter-kamulleni, olipa se hauskaa. :)

Seuraavalla viikolla kävin Porissa Inforten digitaalisen innovoinnin workshopissa, jossa tapasin jenkkiproffien lisäksi myös suomalaisia tutkijoita. Heiltä sain uusia ajatuksia, joita aion käyttää paitsi oman Mini treasures wikini kehittämisessä myös asiakkaideni some-ratkaisuja ja yrityswikejä miettiessäni. Uutta minulle oli ainakin se, että yritysten virtuaalitiimit voivat innovoida hyvinkin luovasti, vaikka ihmiset eivät olisi koskaan tavanneetkaan - nythän tuntuu olevan vallalla sellainen ajatus, että ainakin ensimmäisellä kerralla ihmisten pitäisi olla nokitusten.

Toivon mukaan ehdin joskus palata vielä tarkemmin Inforten-tutkimusten antiin, sillä ajatukset ovat liian hyviä omille papereilleni jätettäväksi.

Wednesday, May 5, 2010

12 erilaista some-asiantuntijaa

Joissakin piireissä on hieman noloa kertoa tittelinsä, sosiaalisen median asiantuntija, sillä siitä on tullut kirosana. Miksi? No siksi, että kaikki Facebook-käyttäjät alkavat pitää itseään some-asiantuntijoina, sillä he käyttävät sujuvasti somea omaan kommunikointiinsa. Se ei kuitenkaan ole ihan koko totuus asiasta.

Ambientian blogissa kirjotin eri some-asiantuntijoista kahteen eri otteeseen (ks 1 ja 2), bloggaamaan minut inspiroi alunperin Rohit Bhargavan blogikirjoitus, jonka käänsin suomeksi.

1. Tärkeilijät ovat suurin syy siihen, miksi tittelistä on tullut kirosana. He ovat lukeneet gurujen blogeja ja osaavat käyttää Facebookia ja Twitteriä.

2. Kouluttajat osaavat yksinkertaistaa monimutkaisia some-asioita käytännönläheisin esimerkein. Parhaita kohteliaisuuksia, joita olen saanut ovatkin tokaisut: "Eihän se niin vaikeata ollutkaan!". Hyvät kouluttajat saavat ihmiset kokeilemaan somea uudella tavalla.

3. Seminaariesiintyjät vaikuttavat koko alan näkyvyyteen esim. mediassa

4. Sisällönjärjestelijöitä tarvitaan jatkossa yhä enemmän - he tekevät työkaluistamme helpommin käytettäviä tekemällä sinne rakenteita ja viljelemällä avainsanoja oikeisiin paikkoihin.

5. Tapahtuman järjestäjät tuovat somen kansan keskuuteen järjestämällä konferensseja tai vähemmän muodollisia miittejä, esim. bloggaajien tai twiittaajien kesken. Näiden tapahtumien jälkeen nettikeskustelusta tulee usein mielenkiintoisempaa, kun ollaan tutustuttu vähän tarkemmin.

6. Yhteisöjohtajat, community managerit , osaavat johdatella yhteisöään keskustelemaan ja tuottamaan yhdessä isoja asioita. Avaimina onnistumiseen ovat mm. reaaliaikaisuus, motivointitaidot ja avoimuus.

7. Sisällöntuottajat kuvaavat ajatuksiaan esim. (mikro)blogeissa, videoissa, kalvoesityksissä, valokuvissa tai podcasteissa

8. Markkinointistrategistit osaavat käyttää somea markkinointitavoitteiden saavuttamiseen. He uskaltavat sanoa ääneen myös sen, että jonkun ei ehkä kannatakaan käyttää sosiaalista mediaa.

9. Toteuttajat toteuttavat some-projekteja käytännössä.

10. Verkottujat käyttävät somea verkostoituakseen ihmisten kanssa sekä reaali- että virtuaalimaailmoissa.

11. Evankelistat käyttävät somea jonkin aatteen edistämiseen tai jostain tuotteesta kiihkoiluun. Heillä on intohimoinen suhtautuminen aiheeseensa, ja aihehan voi olla myös sosiaalinen media. HEP!

12. Yrittäjät/keksijät ovat niitä, jotka ymmärtävät somea niin hyvin, että luovat uusia some-palveluita, jotka ratkaisevat ongelmia ja tarpeita. Muutama vuosi sitten emme tienneet tarvitsevamme Facebookia, Twitteriä, Wikipediaa, YouTubea jne.

Mitkä näistä rooleista sitten sopivat minuun? No, sen jätän toistaiseksi sinun harkittavaksesi :).

Wednesday, March 24, 2010

Some yrityksissä by @hessuj

jos tämä löytyy tallenteena striiminetistä, niin tarvii kattoo. oon kuunnellu vasta 2 jaksoa hessun kahvilaa, mutta oon kyllä ihan fani. :)

Twitter-koulutus by @linkola

Hyvä esitys, minäkin opin uutta :).

Saturday, March 20, 2010

Mashup, muussattu sivu

Tällä kertaa tarinoin aiheesta mashup, joka on syötteiden avulla itsestään päivittyvä nettisivu. Termille ei ole vakiintunutta suomennosta, joten käytän tässä omaa käännöstäni: muussattu sivu. Sen avulla sihteereistä tehdään turhia - tai ainakin heidän taakkaansa kevennetään merkittävästi.

Käytännössä se toimii esimerkiksi näin:
  1. projektimetriikat tulevat tuoreeltaan jostain syötteitä tuottavasta raporttityökalusta (esim. Jira)
  2. Twitteristä tilataan kumppaneiden uutissyötteet
  3. projektin blogista tilataan projektipäällikön tuoreimmat kirjoitukset
  4. Yammerista tai muusta vastaavasta mikroblogista eli "yrityksen sisäisestä Twitteristä" tilataan projektiryhmäläisten status-päivitykset
  5. kalenterista tulee projektin seuraavat tapahtumat
  6. wikistä näytetään viimeksi päivitetyt (tai luetuimmat) sivut tai suosituimmat avainsanat
  7. mediasta haetaan uutiset, jotka koskevat meidän alaamme
Sihteeri päivittää sivun rakenteen ja valitsee tarvittavat syötteet, hän patistaa ihmiset päivittämään raporttinsa wikiin ja pitää huolta työkalujen käytettävyydestä.
Wikipediassa ei ole mashupeille vielä suomalaista sivua, joten kurkkaa enkku-Wikipedian puolelta lisää tietoa aiheesta.

Friday, March 19, 2010

Terveisiä wiki-teema-aamusta

Tällä kertaa tuon terveiset wiki-teema-aamusta (lue koko tarina Ambientian blogista), jossa kerroin mm. siitä, miten Confluence-wikiin voi tuoda ulkopuolista sisältöä esim. syötteiden avulla, miten sinne voi tehdä eri ryhmien luettavissa olevia aliwikejä. Wikiin voi myös tehdä rakennetta tilojen ja avainsanojen avulla ja siihen on helppo tehdä erilaisia ilmeitä ja miten helppoa sitä on muihin wikeihin verrattuna päivittää.
Sosiaalista mediaa ja sen työkaluja voi hyödyntää yrityksissä esim. markkinointiin, asiakasrekisterin pitoon, tuotetukeen, tuotekehitykseen, sisäiseen ja ulkoiseen viestintään, tiedonjakoon ja vaikkapa kilpailijoiden seurantaan, kilpailijan avoimuudesta riippuen hyvinkin tarkasti… :)

Tuesday, March 2, 2010

HAMK @ YouTube

Aika hauska juttu tämä ja tosi hyvää mainosta HAMKille. HAMK on tullut mulle viime aikoina tutuksi siitä, että Ambientian pääkonttori Hämeenlinnassa sijaitsee HAMKin kampuksen naapurissa. Innovatiivista porukkaa sielläpäin :).

"Simon on musiikillisesti erittäin lahjakas HAMKin opiskelija, joka pitää HAMKista ja opiskelustaan niin paljon, että on halunnut tehdä aiheesta biisin. Mielestämme biisi oli niin hyvä, että se ansaitsi musiikkivideon. Kiitos Simonille ja kaikille videon tekemiseen vaikuttaneille! Kaikki videolla esiintyvät esiintyjät ovat HAMKin opiskelijoita. "

Saturday, February 20, 2010

RSS eli syöte

Tämä video selittää näppärästi, mikä oikein on suurelle yleisölle tuntematon syöte (RSS tai atom). Kiitos Tarmo kun tekstitit sen suomeksi. :)

Friday, February 19, 2010

Terveisiä some-teemaillasta

Tällä kertaa kerron kuulumisia eräästä teemaillasta (lue vastaava tarina myös Ambientian blogista), jossa olin hiljan puhumassa sosiaalisesta mediasta (web2.0), joka eroaa perinteisestä netin käytöstä ainakin siinä, että entistä useammat pääsevät ääneen ja viestit tavoittavat entistä useamman kuulijan. “Ennen vanhaan” (minun tapauksessani 3,5 vuotta sitten) yrityksissä oli vain muutama henkilö, joka sai päivittää intranetiä, kunnes aloimme käyttää wikiä, joka mahdollisti sen, että kuka tahansa sai päivittää sivuja ja vaikka korjata huomaamansa virheet.

Some-työkalujen käyttöönottoon liittyy toki paljon muutosvastarintaakin, eikä ihme - uusi avoin kulttuuri pelottaa: miksi kirjoittaisin kaikki tietoni (tai jopa paljastaisin sen, etten olekaan kaikkitietävä) wikiin – sen jälkeenhän minut voidaan hyvin ulkoistaa seuraavalla yt-kierroksella? Organisaatioon vaaditaankin luottamusta ja hyvää johtamista, jotta opitaan, että tietoa ei enää pidä pihdata vaan jakaa.

Some-työkalut ovat helppoja käyttää, mutta niitä ei voi vain heittää työntekijöille kuin luuta - että tässäpä teille wiki, alkakaas nyt käyttää sitä. Käyttöönotto pitää suunnitella hyvin, mieluiten pilotin kautta. Ihmiset pitää kouluttaa ja aikaa pitää varata myös työkalun ylläpitotehtäviin. Wikit ja blogit eivät pysy siistinä, ellei joku huolehdi siitä, että niitä ylläpidetään ja että käytetään oikeita avainsanoja ja muita rakenteita. Työympäristössä some-työkaluihin kirjoitetaan yleensä omalla nimellä, mikä ehkäisee suomi24-ilmiötä, kannattaa siis todella harkita haluaako sallia anonyymipäivitykset.

Ilmaiset työkalut houkuttelevat jaj niitä otetaan käyttöön liian helposti ymmärtämättä, että niiden käyttöön ja ylläpitoon pitää uhrata paljon aikaa. Firma ilman Facebook-sivua on paljon parempi vaihtoehto kuin firma, jonka sivua ei päivitetä, lueta tai moderoida... Asiakkaathan voivat jatkaa keskustelua keskenään, jos firma on sivunsa unohtanut, eivätkä ne jutut taida kovin mairittelevia olla...

Monday, February 8, 2010

Sunday, January 31, 2010

Wikikonsultin tarina

11 Nokia-vuoden ja 2 Protomo-kuukauden jälkeen aloitin marraskuussa 2009 Ambientiassa wikikonsulttina. Rooli oli sikäli looginen valinta, että olen työskennellyt wikien parissa viimeiset kolme vuotta. Valitsin silloin Nokiassa organisaationi käyttöön Mediawikin, josta edelleenkin pidän kovasti.

Syy miksi kolme vuotta sitten hakeuduin wikitehtäviin johtui paitsi kiinnostuksestani nettiasioihin (olin päivittänyt intranettiä kaikissa aiemmissakin toimenkuvissa Nokialla) myös harrastuksestani.

Usein harrastusmaailmassa teknologia leviää nopeammin kuin palomuurien varjostamissa yrityksissä – syynä tähän on paitsi intohimoinen suhtautumistapa rakkaaseen harrastukseen myös se, ettei aina tiedetä kuinka paljon työasioista saa netissä kertoa. Some-työkalujen tuomista yritysmaailmaan eivät tee haastavaksi uudet helppokäyttöiset työkalut vaan uusi toimintatapa, joka edellyttää uudenlaista avoimuutta - puhun mielelläni kulttuurivallankumouksesta, jota ei niin vain yhdessä koulutuksessa opita.

Vuonna 2000 ihastuessani nukkekotimaailmaan en tuntenut ketään yhtä höperöä, joten etsin seuraa aluksi keskustelupalstoilta. Pian tutustuin myös muihin erilaisiin Internet-palveluihin, joissa jaoin kuviani, ajatuksiani ja uutisia.

Perustin itsekin foorumin, Nukkekotielämän, kotisivut itselleni ja ryhmällemme: (nukkekoti.com), blogeja ja lopulta myös Nukkekotiwikin, joka on kolmevuotiaana jo klassikko suomalaisten harrastajien parissa. Keväällä käänsin sen tajutessani, ettei kukaan ole vieläkään perustanut englanninkielistä wikiä. Wikiäni markkinoin sosiaalisen median (=some) työkaluilla: Mini treasures wiki löytyy mm. Facebookista, Twitteristä, Youtubesta ja Flickristä.

Wikien lisäksi toin Nokia-organisaationi sisäiseen viestintään myös blogit, itse ylläpidin suosittua Hidden treasure –blogia. Sitä aloin jatkaa netissä Hidden treasure 2.0 –nimellä, kun sain keväällä tietää Nokian Jyväskylän toimipisteemme sulkemisesta. Siihen asti minulle ei ollut tullut mieleenkään rakentaa itselleni ammatillisista mainetta nettiin, sillä olin hyvin varovainen siitä, mitä työasioistani kerroin, olinhan töissä tuotekehitysyksikössä, joka teki mm. ensimmäisiä kamerallisia puhelimia.

Nokiassa olin paitsi some-työkalujen pääkäyttäjä ja kouluttaja, web2.0-evankelista, myös SCRUM-tiimin Product Owner (anteeksi kielenkäyttöni, Nokiassa en puhunut suomea vaan fingelskaa).

Lue lisää uudesta työstäni Ambientian blogista.

Viestintä 10

Alkuviikosta järjestettiin seminaari viestinnän muutoksesta, puhujina mm. Mikael Jungner ja Teemu Arina. En ollut paikalla, mutta työkaveri oli, ja hän hehkutti varsinkin Jungnerin puheita, täytyypä kysellä vielä lisää. Ilkka Koivisto jakoi kuitenkin jo muistiinpanonsa tilaisuudesta:

Taas uusi blogi - miksi?

Syntyi taas tarve uudelle blogille, vaikka mullahan blogeja piisaa. Osa harrastuksiin ja henkilökohtaisiin kuulumisiin keskittyneistä blogeista on loppunut/tauolla erinäisistä syistä: 360-palvelun loppuminen, työpaikan vaihto, ajanpuute/elämäntilanne, asioiden siirtyminen mikroblogeihin... Aktiiviset blogini tällä hetkellä ovat:

- Hidden treasure 2.0 (tämän blogin englanninkielinen isosisko: web2.0-ilmiöitä/videoita/esityksiä, usein bisnesvinkkelistä)

- Mini treasures (blogi, jossa tiedotan Mini treasures wikin kuulumisia.)

- Sähköinen tietoisuus (Ambientian ryhmäblogi, johon kirjoitan työstäni)

Tähän blogiin kerään suomenkielistä sisältöä/esityksiä sosiaalisen median ilmiöistä, joita en Hidden treasure 2:een voi laittaa, mukavaa kun sellaistakin alkaa löytyä. Blogin nimen historia alkaa vuodesta 2008, jolloin mietin nimeä Nokian intranettiin perustamalleni blogille, jossa kerroin organisaationi käyttämistä web2-pohjaisista kommunikointivälineistä. En ollut niin tunnettu kuin OPK, joten Johanna's blog ei ollut vaihtoehto. Tiesin myös, ettei nimeä kannata johtaa organisaatiosta, sillä jos joku on Nokiassa pysyvää niin se on jatkuvat organisaatiomuutokset. Otin siis mallia suosittujen blogien nimistä, joissa oli joku hauska idea tai tarina takana. Piilotettu aarre viittaa siihen, että meillä oli todella paljon tietoa ja paljon paikkoja, johon tietoa haudata: verkkolevyjä, Lotus Notes -tietokantoja, intranet-sivustoja, wikejä...

Blogiini keräsin löytämiäni kultahippuja, mm.:
- vinkkejä, joilla wikien seurannasta tulee helpompaa
- eri wikialustojen eroja
- ohjeita bloggaamiseen ja blogin muokkaamiseen
- tietoa erilaisista käytettävissä olevista syötteenlukijoista
- mainoksia erilaisista Nokian sisäisistä tietopankeista ja (mashup)portaaleista
- asiaa tiedon luokittelusta: mitä asiaa voi missäkin jakaa, miten ryhmäoikeuksia hallitaan
+ tietoja vetämieni projektieni etenemisestä

Usein minulta kysyttiin, että miten vaikka blogissa tehdään sitä tai tätä. Sen sijaan, että olisin vastannut kysyjälle maililla, kirjoitin vastauksen blogiin ja lähetin hänelle vain linkin. Hyvin pian saatoin vastata kysymyksiin pelkillä blogilinkeillä ja kuukausien kuluessa kysymysten määrä väheni, kun ihmiset oppivat katsomaan blogista ensin. Blogissani oli paljon kirjoituksia, mutta avainsanojen ja kategorioiden avulla haluttu tieto löytyi muutamalla klikkauksella.

Blogista tuli minulle tärkeä työväline. Sen avulla löysin uusia kontakteja organisaationi ulkopuolelta, jotka jakoivat samat mielenkiinnon kohteet. Kun kerroin siellä kohtaamistani ongelmista, sain vastauksia ja yhteydenottoja entuudestaan vierailta ihmisiltä.

Blogistani tuli myös hyvin suosittu. Blogien suosiota voi mitata erilaisilla tavoilla: laskureilla, kommenttien määrillä, tykkäämisillä. Itse käytin mittaamisessa blogien syötteiden tilausmääriä ja sillä mittarilla blogini kuului kymmenen tilatuimman blogin joukkoon, blogeja oli noin tuhat. Ei hassumpaa ihmiselle, joka teki Jyväskylästä käsin töitä globaalissa noin 150 hengen organisaatiossa.

Kun Jyväskylän yksikkö päätettiin lopettaa noin vuosi sitten, kerroin blogissa myös yt-uutisia. Viimeinen roolini Nokiassa oli mun unelma-ammatti -aloitin vuonna 2006 valitsemalla tuhannen hengen yksikölle wikialustan ja tekemällä sen käytölle säännöt. En siis ollut aktiivinen työmarkkinoiden seuraaja, mutta yt:n myötä minulle tuli kiire rakentaa mainetta intranetin ulkopuolelle ja silloin perustin Hidden treasures kakkosen. Kerään sinne mielenkiintoisia juttuja joihin törmään, mutta bloggaaminen on jollain tavalla vaikeampaa nyt, kun yleisöllä ei ole yhteisenä tekijänä palomuurin sisäistä maailmaa, enkä olekaan onnistunut herättämään keskustelua entiseen malliin. Tosin nyt blogini toimiikin enemmän muistinjatkeena itselle.

Saas nähdä miten tälle blogille käy: saanko herätettyä keskustelua ja kuinka usein jaksan kirjoittaa tänne. Tervetuloa kuitenkin seuraamaan blogia! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...