Wednesday, January 15, 2014

Yhteisömanagereiden uusi ryhmäblogi avattu

Otavan Opistolla on nyt ollut jo kaksi vuosikurssillista yhteisömanagereja (kolmas kurssi alkanee tänä keväänä). Kummallakin kurssilla oli idea yhteisblogista yhteisömanageriteemalla, mutta ajatukset eivät kuitenkaan toteutuneet. Joulukuussa CMADFI:n tiedetunnilla puhuva Miia Kosonen heitti Twitterissä vastaavan ideaa: CMADFI-aktiiveilla pitäisi olla yhteisblogi. Laskin yhteen ideat ja ehdotin, että uusi ryhmäblogi perustetaan cmad.fi-sivuston kylkeen ja tänään vihdoin avasimme blogin.

Otimme oppia mm. Johanna Hurmerinnan tässä blogissa antamasta haastattelusta "Kuinka lanseerata blogi onnistuneesti" sekä myös Nörttitytöt-blogin hyvistä käytännöistä. Hesarin Kuukausiliite keräsi viime vuonna hyviä blogeja ja iloksemme Nörttitytöt pääsi Suomen sadan parhaimman blogin joukkoon (sijaluku siis 11-100).

Tässä joitakin asioita, joihin kiinnitimme huomiota:
  • tuotimme blogiin paljon laadukasta sisältöä ennen julkaisua
  • tajusimme, ettei joululomalla kannata lanseerata uutta blogia
  • sovimme, että Miia toimii blogin päätoimittajana ja että blogiin liittyvä keskustelu tehdään sille omistetussa Facebook-ryhmässä
  • sovimme, että kuka tahansa saa kirjoittaa blogiin, kunhan aihe liittyy yhteisömanagereihin
  • kutsuimme mukaan kirjoittamaan cmadfi-aktiiveja sekä otavalaisia 
  • ideoimme valmiiksi aiheita, joista voimme kirjoittaa
  • Flockler-alustaamme on valittu ns. Pinterest-layout, eli blogitekstit eivät ole selkeässä aikajärjestyksessä alekkain, vaan vierekkäin. Pinterestissä tärkeää ovat kuvat, siksi mekin yritimme käyttää mahdollisimman paljon kuvia artikkelien alussa
Toivokaamme blogille pitkää ikää!

No niin, hus siitä, menehän nyt lukemaan blogista seuraavista aiheista:

  • Tervetuloa #CMADFI-blogiin Twitterissä syntyi joulukuussa idea siitä, että cmadfi-porukka voisi perustaa yhteisblogin. aPajan vm. 2013 -yhteisömanagerikurssilla esitettiin sama idea jo aiemmin ja niinpä…JOHANNA JANHONEN, MIIA KOSONEN
  • Miksi yhteisömanageriksi? Hyvä yhteisömanageri on kiinnostunut asiastaan, ja sitoutuu tavoitteisiinsa - inhimillisyyttä unohtamatta. Yhä useammissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä…SUSANNA HEIKKINEN
  • Yhteisöllisyyden kokemuksen mittaaminen Aiemmassa postauksessa avasin yhteisöllisyyden kokemuksen (sense of virtual community, SOVC) merkitystä yhteisön aktiivisuudelle ja elinkelpoisuudelle. Jotta yhteisömanageri…MIIA KOSONEN
  • Yhteisöt ja luottamus - erottamaton parivaljakko, osa 1 Aina kun pohjustan kursseilla, seminaareissa tai työpajoissa online-yhteistyöstä, törmään ennen pitkää yleisöstä heitettyyn kysymykseen: "Mutta…MIIA KOSONEN
  • Lukusuosituksia yhteisömanagereille osa 2 - The power of pull Miten luoda vetovoimainen ympäristö, joka vetää puoleensa ihmisiä? Mitkä asiat saavat ihmiset kerääntymään asioiden ympärille? Miksi luoda…MARKO SUOMI
  • Lukusuosituksia yhteisömanagereille osa 1 Tässä postaussarjassa suosittelen kaikille cmad-aiheiden parissa työskenteleville luettavaa. Tällä kertaa kotiläksynä ovat kaksi kirjaa ja kaksi Slideshare…MARKO SUOMI
  • Videoita CMADFI-tapahtumista vuosina 2013 ja 2014  Viime vuonna CMADFI striimattiin virallisesti Hermian sivulle, jonne tuli myöhemmin myös tallenne. Sen lisäksi Toni Nummela striimasi tapahtumaa eturivistä…JOHANNA JANHONEN
  • Yhteisömanagerikurssilaiset asian ytimessä: CM:n taidot ja arvot Yhteisömanagerikurssin (lue lisää kurssistamme aPajan blogista ) viimeisessä kokoontumisessa 14.12.2013 saimme tehtäväksi miettiä sitä, mitä yhteisö…JOHANNA JANHONEN
  • Yhteisöllisyyden kokemus: mittaa, niin tiedät Yhteisömanagerointi on ilmiönä tuore. Yhteisöt taas ovat ilmiönä yhtä vanha kuin ihmiskunta - ja niinpä meidän on hyvä olla tietoisia siitä, mitä yhteisöistä jo tiedetään. Näin vältämme hukkatyön MIIA KOSONEN
PS. Jos vielä jaksat lukea, niin käy lukemassa myös tänään julkaisuun lähtevä CMADFI-lehdistötiedote ja jakele sitä eteenpäin tutuille toimittajillesi, joita tapahtuma voisi kiinnostaa.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...