Thursday, July 27, 2023

Mikä erottaa WhatsApp-yhteisöt ja -ryhmät

Tein eilen jotain uutta: perustin Piilotetulle aarteelle WhatsApp-yhteisön. Ai jonkun ryhmän vai? Ei, vaan yhteisön. Luulen, ettei monikaan vielä tiedä, mitä eroa WhatsAppin yhteisöillä ja ryhmillä oikein on, joten päätin avata asiaa.

WhatsAppin perustoiminnot muodostuvat siis erilaisista ryhmäkeskusteluista. Kuulun itse esimerkiksi perheryhmään, serkkuryhmään, lasteni luokkalaisten vanhempien ryhmään, naapuruston ryhmään, harrastusryhmiin ja niin edelleen. 

WhatsApp-yhteisöt ovat eräänlaisia sateenvarjoja, joiden alle ylläpitäjät voivat kerätä toisiinsa liittyviä ryhmiä. Ryhmien lisäksi yhteisöllä on myös ns. Ilmoitukset-ryhmä. 

Myös vanhoja ryhmiä voi linkittää yhteisöjen alle.

WhatsApp-yhteisöt siis helpottavat toisiinsa linkittyvien ryhmien löytämistä ja niiden markkinointia.

Ensimmäiseen WhatsApp-yhteisööni päädyin, kun Design Unionin FOB1-valmennukselle tehty WhatsApp-ryhmä liitettiin helmikuussa FOB!-yhteisöön, johon kuuluu myös FOB2-valmennusryhmä sekä kummankin FOBin verkkokauppiaille tehty ryhmä. Ryhmän perustaja ylläpitää yhteisön ilmoituksia. Me jäsenet emme pääse kirjoittamaan ilmoituksia tai kommentoimaan niitä, toisin kuin muissa FOB-ryhmissä, jotka toimivat perinteiseen tapaan: kaikki voivat kirjoittaa ja kommentoida kaikkea.

FOB!-yhteisöön kuuluu noin 50 henkilöä. Se, että vanha ryhmämme siirrettiin yhteisön alle ei aiheuttanut suurta muutosta, pääsin vain mukaan seuraamaan FOB-ilmoituksia. 

Vähän isompaan yhteisöön päädyin, kun osallistuin tässä kuussa Ruisrockiin vapaaehtoisena. Vapaaehtoisia oli ennätysmäärä, yli 1300. Meitä varten oli perustettu Facebook-ryhmä, WhatsAppin ryhmiä aloin etsiä vasta tapahtumaviikolla. Ne löytyivätkin kätevästi Ruisrockin vapaaehtoisille tehdystä WhatsApp-yhteisöstä. Tai kätevästi ja kätevästi, esimerkiksi minä en ihan heti huomannut, että yhteisö muodostui ilmoituksten lisäksi useasta eri ryhmästä, joihin piti erikseen liittyä. Muiden vapareiden kanssa jutellessani huomasin, ettei tämä asia ollut muillekaan ihan selvä, eikä moni koskaan liittynyt WhatsApp-ryhmiin. 

Ruisrock-yhteisö tuhottiin pian tapahtuman jälkeen, joten en voi enää näyttää, miltä se näytti, mutta yhden kuvakaappauksen otin yhteisöstä neuvoessani Facebookissa muille, miten ryhmät löytää. Yhteisöön oli tehty silloin 10 erilaista ryhmää, esimerkiksi eri työtehtäviin liittyen. 

Idea uudenlaiseen viestintään syntyi omista yhteisökokemuksistani, mutta lopullinen sysäys tuli siitä, että Twitter muuttui X:ksi - yksi muutos voi sysätä liikkeelle toisia muutoksia ja tähän tartuin.

Olen julkaissut Twitteriin useita vuosia listoja päivän luetuimmista Wikipedia-artikkeleista. Tässä esimerkiksi tämän päivän twiitti:

Puhun usein sisällönkierrättämisestä ja toimin itse ohjeideni mukaan.

Koska minulla menee joka tapauksessa aikaa listojen tekemiseen, miksen samalla vaivalla julkaisisi niitä muuallakin? 

Siksi olen julkaissut listoja jo pitkän aikaa myös Instagramin ja Facebookin stooreissa (ks. Luetuimmat-kohokohta Instasta).

Listat teen useimmiten kännykällä, jossa hyödynnän WhatsAppia ikäänkuin notepadina, paikkana, jossa muotoilen listan lopulliseen muotoonsa. 

Ja nyt siis keksin, että mitä jos julkaisisin joka tapauksessa WhatsAppiin viemäni listan myös muillekin. Ja mitä, jos veisin sinne muitakin sisältöjä, jotka voisivat yritykseni seuraajia kiinnostaa? Tuumasta toimeen siis!

Aika on rajallista, ja koska olen tietoisesti vähentänyt someen käyttämääni aikaa, tein heti tiukan rajauksen:

Piilotettu aarre -yhteisön ryhmissä voi kommentoida ainoastaan emojeilla, eli niissä ei voi käydä keskusteluja.

Tämä säästää omaa aikaani, mutta myös seuraajien aikaa, he tietävät, että esimerkiksi Wikipedia top25-ryhmästä voi lukea  listat viimeisen 7 päivän luetuimmista Wikipedia-artikkeleista ilman vaaraa siitä, että joku alkaa "lörpötellä omia asioitaan". Erilaisia avautumisiahan aina välillä WhatsAppissa sattuu. :)

Ai miten niin viimeisen 7 päivän listat?

No WhatsApp-ryhmien asetuksista voi säätää, että sen viestit tuhoutuvat automaattisesti x päivän kuluttua. 

Siinä missä julkaisen Wikipedia-listauksia lähes päivittäin, bloggauksia tai kolumneja tulee paljon harvemmin. Koska luetuimmat-listaukset ovat päivän polttavia, ei niitä ole mielestäni syytä tutkia enää seuraavalla viikolla, minun ja ryhmäläisten puhelimiin on turha hillota tällaista tietoa pitkäksi aikaa, "keskusarkistoa" ylläpidetään ihan muualla.

Piilotetulla aarteella on nyt seuraavat ryhmät:

  1. yhteisön ilmoitukset
  2. blogi&kolumnit, eli linkit blogissa julkaisemiini postauksiin ja Suur-Jyväskylän Lehden ja Luovuustilassa-lehden kolumneihin. Linkkejä säilötään ryhmässä maksimissaan 3 kuukautta, minkä jälkeen ne häviävät itsestään. Jos joku ei ehdi lukea mun juttuja sinä aikana, tuskin hän ehtii tehdä sitä senkään jälkeen. :)
  3. CMADFI-uutiset, maksimissaan 3 kuukauden ajalta
  4. Tekoälyuutisia, eli linkkejä mielenkiintoisina pitämiini uutisiin ja infoa tulevista vertaiskeskusteluista, maksimissaan 3 kuukauden ajalta
  5. Wikipedian top25-listat, maksimissaan viikon ajalta
Näiden ryhmien ylläpitäminen ei vaadi minulta juurikaan uusia resursseja, vaan voin tuottaa niihin sisältöjä normaalien rutiinieni sivussa. En tavoittele ryhmiin isoja ihmismääriä, vaan

iloitsen siitä, jos yksikin asiasta kiinnostunut saa minulta "sisältöpalvelua", joka ei ole somen algoritmien armoilla.

 

 En ota ryhmistä myöskään paineita, vaan jos ne ovat pitkään hiljaa, sitten ne ovat. 

Miten yhteisöihin ja yhteisöjen ryhmiin sitten pääsee mukaan?

Koska olen ylläpitäjänä omassa yhteisössäni, en voi näyttää sinulle miltä minun yhteisöni näkymät näyttävät ulkopuolisille, vaan käytän esimerkkinä FOB!-yhteisöä.


1. Klikkaa saamaasi kutsulinkkiä ja
klikkaa sitten yhteisön ylälaidasta löytyvää kolmea pistettä ja
sen jälkeen kohtaa Ryhmän tiedot:




2. Ryhmän tiedoista näet, kuinka paljon yhteisöissä on jäseniä ja ryhmiä.  Klikkaa ryhmien vierestä löytyvästä nuolesta.


3. Liity haluamiisi ryhmiin.




Haluan tehdä ryhmiini kuulumisen mahdollisimman turvalliseksi enkä siksi ota niihin ulkomaalaisia numeroita. Ei, minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan, mutta ulkomaalaisia spämmääjiä vastaan on paljonkin. Jos joku seuraajani siis haluaa mukaan ulkomaisella numerolla, otan hänet toki mukaan, kunhan hän infoaa minua asiasta, mutta muut poistan surutta.

Jos siis haluat tutustua ryhmiini, klikkaa tätä kutsulinkkiä ja liity itseäsi kiinnostaviin ryhmiin. Koska olet jo blogissani, sinua voisi kiinnostaa myös tulevat bloggaukseni. :)

Muista kurkata myös myöhemmin, olenko kenties tehnyt uusia ryhmiä, jotka mahdollisesti kiinnostaisivat sinua myös. 

Hyödynnätkö sinäkin WhatsApp-yhteisöjä? Kerro lisää!

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...