Luin nuorena valtavasti, mutta opiskeluiden, työn, perheen ja yrittäjyyden jälkeen kirjoille ei jäänyt enää paljon aikaa. Niin ja sanotaan nyt suoraan: työ somekouluttajana on pakottanut minut tutustumaan erilaisiin somepalveluihin, tuottamaan niihin sisältöjä ja kuluttamaan muiden sisältöjä. Tämäkin aika on tietysti ollut pois kirjoista. Tietokirjoja olen kyllä lukenut, mutta kaunokirjallisuus on jäänyt vähemmälle.
Kolmisen vuotta sitten perheemme pienimmät alkoivat olla siinä iässä, että sain hieman enemmän vapaa-aikaa ja aloimme käyttää enemmän kirjaston palveluita.
Osallistuin aktiivisesti Luovuustilassa-lehden tekoon, vapaaehtoisporukkamme teki kolme korkealaatuista nettilehteä. Ensimmäisen lehden teemana oli yhdessä ja ehdotin, että voisin kirjoittaa japanilaisesta ikigai-termistä ja siitä, miten se liittyy yhteisöllisyyteen. Luin pari kirjaa ikigaista, mutta ne herättivät lisää kysymyksiä. Luin siis lisää kirjoja Japanin kulttuurista ja jäin koukkuun.
Osallistuin aktiivisesti Luovuustilassa-lehden tekoon, vapaaehtoisporukkamme teki kolme korkealaatuista nettilehteä. Ensimmäisen lehden teemana oli yhdessä ja ehdotin, että voisin kirjoittaa japanilaisesta ikigai-termistä ja siitä, miten se liittyy yhteisöllisyyteen. Luin pari kirjaa ikigaista, mutta ne herättivät lisää kysymyksiä. Luin siis lisää kirjoja Japanin kulttuurista ja jäin koukkuun.
Tietokirjoista oli helppo liukua japanilaisiin ja Japania käsitteleviin kaunokirjoihin. Etenkin, kun monet japanilaiset kirjat oli tehty luultavasti työmatkailijoille: niitä on helppo lukea vaikka metrossa: ne ovat kevyitä myös painoltaan ja muodostuvat pienemmistä tarinoista. Esimerkiksi Unelma helposta työstä -kirjassa (katso mun Instagram-postaus kirjasta) on neljä osiota, joissa kussakin käsitellään eri työtä, ja Ennenkuin kahvi jäähtyy -kirjoissa (ks. IG) on myös neljä selkeää tarinaa, joista voisi lukea vain yhden.
Kun kerroin Instagramissa lukemistani kirjoista tutustuin myös kirjagramiin, löysin ihmisiä, jotka lukevat samanlaisia kirjoja kuin minäkin. Löydettyäni tänä vuonna uudestaan Fediversumin, aloin postata kirjajuttuni myös Pixelfediin. Vaikka Fedissä on paljon vähemmän ihmisiä, kirjakeskustelut ovat siellä hedelmällisempiä. Saan muilta kirjavinkkejä, ihmiset jakavat mun kirjapostauksia ja kommentoivat niitä enemmän kuin mihin olen Instagramissa tottunut. Voit käydä lukemassa Fedin suomenkielistä kirjallisuuskeskustelua, jota käydään useimmiten #kirjamastodon-avainsanalla.
Olen osallistunut Fedissä myös avoimeen lukupiiriin, jossa luetaan kuukausittain joku yhdessä valittu kirja, tai kirja jostain tietystä genrestä. Et varmaan ylläty, että ehdotin itse japanilaisia kirjoja, joita sitten toukokuussa luimmekin. Itse luin Namiyan puodin ihmeet (ks. IG tai Pixelfed), jota minulle oli Fedissä suositeltu, sekin muodostui taas pienemmistä tarinoista.
Kirjavinkit ja -keskustelut siis kiinnostavat. Fyysisen maailman lukupiirikin kiinnostaisi, mutta vielä ei ehkä ole sen aika. Haluan pitää lukemisen paineettomana, arjen keskellä en halua enää yhtään uutta stressin aihetta, tyyliin:
kirjapiiri on huomenna, enkä ole ehtinyt kirjaani edes avata...
En ole tuttavapiirini ainoa, joka on löytänyt lukemisen riemut. Luen välillä samoja kirjoja kuin puolisoni tai lapseni ja vaihdan ajatuksia myös Amerikassa lukupiiriin liittyneen kaverini kanssa. Hänen kanssaan pohdimme esimerkiksi Ole luonani aina -kirjan sanomaa (ks. IG tai PF). Kummitätini hankki kirjastokortin ensimmäistä kertaa elämässään jokunen vuosi sitten, ja nyt mekin keskustelemme kirjoista. Lapsuudenperheelleni olen esitellyt e-kirjaston toimintaa ja pari heistä on nyt kuunnellut elämänsä ensimmäiset äänikirjat. Ja kun koulukaverini valitteli, ettei ole lukenut kuin hömppää, suosittelin hänelle Minna Haapasalon Tilkkuterapiaa-kirjasarjaa (ks. IG), josta hän (ja hänen äitinsä) kuunteli jo ensimmäisen osan. Armi Toivasen ääni sopi kuulemma kirjaan loistavasti.
Nämä tutuille annettavat kirjavinkit ovat olleet molemmin puolin hedelmällisiä. Ollaan löydetty uusia kirjoja, mutta myös uusia puheenaiheita. Käyn kirjakeskusteluja paitsi Fedissä myös yksityisviesteissä, puhelimessa ja kahvipöydässä.
Alussa mainitsemani haaste johdatti minut muun muassa nobelistien pariin. Kesän aikana luin kymmenen nobelistin teokset. Vaikka valitsin kirjoja mm. sivumäärien perusteella, olen saavuutuksesta hyvin ylpeä. Somekoukusta vapautunut tyyppi luki (luultavasti) elämänsä ekat nobelistit ja vielä näin monta. Vau! Nyt on taas vähän helpompi osallistua kirjakeskusteluihin. Kirjoja valitessani arvelin, että Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket (ks. IG tai PF) olisi helppo lukea. Voi miten erehdyinkään! Paljastui, että se on oikeastaan oppikirja, ja että kirjasta on pitkään luettu Suomessa versiota, joka eroaa alkuperäisestä kirjasta. Juhani Aho sai Lagerlöfiltä käännettäväksi käsikirjoituksen, jota hän sittemmin muutti. Uteliaisuus ajoi minut penkomaan Hesarin arkistoja ja päivittämään kirjasta kertovan Wikipedia-artikkelin.
Nobelistiteos Päivän talo, yön talo (ks. IG tai PF) taas opetti minulle toisen maailmansodan historiaa Puolan näkökulmasta, vaikka se sijoittuikin lähinnä nykyaikaan ja oli pelottavan kiinnostunut myrkkysienistä. Myrkkysieniä löytyi myös hurmaavasta Sensein salkusta (ks. IG tai PF).
Petra Veikkola kertoo blogissaan, että lukeminen on trendikästä, kirjat statussymboleita ja brändit tarttuvat ilmiöön markkinoinnissaan. Trendistä ei voi olla kuin iloinen, mitä useammin saamme itsemme irti fiideistämme, sitä parempi*. Kokonaan ei tietenkään tarvitse irrottautua, pitäähän meidän toki päästä juttelemaan luetusta.
*Ja tästä tuli vielä mieleen, että minua saa pyytää luennoimaan siitä, miten raivasin tilaa lukemiselle, mutta myös kirjoittamiselle. Pitkän hiljaiselon jälkeen tänne blogiin tulee taas reippaasti tekstejä, tänäänkin kaksi. Jes!
No comments:
Post a Comment
Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.