Friday, May 24, 2013

Sometime 2013 etäilijän silmin

Viime viikonloppuna järjestettiin jo neljäs Sometime-tapahtuma. Edellisillä kerroilla olin itse paikalla, mutta aikataulusyiden vuoksi jouduin nyt etäilemään. Tapahtuman tunnelmaan pääsin kyllä hyvin etänäkin,  kiitos erittäin onnistuneen striimauksen! Aikaisempina vuosina olin kyllä huomannut mm. Voutilaisen Samin olevan aika kiireinen tapahtumassa tajuamatta sitä, mitä hän oikeastaan oli tekemässä, nyt sitten tiedän senkin. Ehkä ensi vuonna uskaltaudun itsekin moikkailemaan etäilijöitä striimin kautta :).

Tapahtumaa striimattiin useasta eri tapahtumapisteestä, päälähetystä juonsi Pörni, Pasi Örn, jota aloin fanittaa: mies osasi ottaa yleisönsä (etäilijät) ja juttu luisti hyvin.

Aamusella fiilistelin ensin muutamaa tuntia aikaisemmin kuvatulla testistriimillä: minkä jälkeen oli aika hypätä päälähetykseen Pörnin huomaan: Tuossa striimissä vilahteli usein some-tuttuja aiemmista tapahtumista (joita olikin muuten tosi kiva bongata, aa, tuolla on tuo ja tuolla on tuo), mutta myös kurssikavereitani Otavan opiston yhteisömanageri-kurssilta: he pääsivät Sometimeen uutiskuraattoreiksi ja tekivät kuulemma hyvää työtä (tarkempaa raporttia odotellessa...) mm. etsiessään haastateltavia ja ottaessaan kuvia. Kuvia käytettiin mm. Sometime-uutisissa, joita esitettiin tunnin välein. Tässä ensimmäiset: Varsinainen Sometime-tapahtuma alkoi Minna Takalan avauksen jälkeen Jyrki J. Kasvin puheella somen pimeästä puolesta. Hän halusi saada esityksellään kaikkien tukat pystyyn ja varmaan siinä onnistuikin. Puheessa lanseerattiin mm. termi digitaalinen hylkääminen, joka viittaa siihen, että vanhemmat jättävät lapsensa yksin selviämään someen. Jos ei itse tunne some-kulttuuria, miten voi neuvoa lapsia käyttäytymään oikein? Hän myös kysyi yleisöltä siitä, kenellä on journalistisia opintoja - nykyäänhän me olemme kaikki julkaisijoita. Yllättävän monelta ko. opintoja löytyikin (minullakin on appro tiedotusopista Tampereen yliopistosta, olen istunut aikoinani mm. Pertti Hemanuksen luennoilla).
Aiemmin kerroin olevani mukana Sosiaalinen media 2013- kirjaprojektissa. Matkan varrella projekti on hieman paisunut, ja mukana on jo yli 60 kirjoittajaa ja kasassa on yli 200 sivua. Anne Stolt kertoi tilanteesta tässä striimissä: Äänien kanssa oli vähän ongelmaa, mutta kun hihkaisin asiasta Twitterissä, tilanne korjattiin pian. :)

Olimme suunnitelleet CMADFI-palaveria Sometimen yhteyteen, mutta koska en itse ollut paikalla houkuttelemassa yleisöä mukaan ja koska mielenkiintoista ohjelmaa oli pilvin pimein, saimme lopulta huudella Rainion Timon kanssa hangoutissa kaksistaan. No, tuleehan niitä tilaisuuksia myöhemminkin.

Päivän lopetuksen katsoin vasta tällä viikolla, on se hyvä että striimit jäivät talteen :). Päivä loppui Janne Saarikon ja Peter Greenin mainioon yleisön haastatteluun, jonka tulokset Janne bloggasi. Tapahtuman luonteen takia kenellekään ei tule yllätyksenä, että 85% yleisöstä ilmoitti olevansa netissä "koko ajan".

Tapahtumasta jäi valtavasti tallenteita nettiin, pitäisi vaan repiä jostain välistä aikaa käydä niitä enemmänkin läpi.
Muoks: Tallenteet löytyvät siis osoitteesta: http://sometime.fi/etana/, kiitos Jarmo muistutuksesta. :)
Kaunis kiitos siis striimitiimille, kiva kun teitte meille etäilijöillekin mahdolliseksi olla "väärässä paikassa oikeaan aikaan". :)

4 comments:

  1. Lisää silloin ajantasaisia ja nyt tallenteisia (ja osin mm. aikatägein jatkojalostettuja) etälähetyksiä: http://sometime.fi/etana/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jarmo, linkki lisätty tekstiin :).

      Delete
  2. Kun kasailtiin Sami Voutilaisen kanssa yöllä kamoja ennen tapahtumaa, musta alkoi tuntua siltä, että tänä vuonna väläytetään vihdoin sitä ajatusta, joka maaliskuussa 2011 oli mielessäni. Palautteen perusteella juuri näin on tainnut käydä. Tämä on pitkälti kaikkien mukaan lähteneiden ihmisten ansiota.

    Musiikkipiireissä kasvoin improvisoinnin tärkeyteen. SomeTime on todiste siitä, että myös tekniikassa ja sisällössä voi revitellä ja improta, kunhan on tarpeeksi taitava bändi. Go with the flow, Pörnin sanoin.

    Sami taisi todeta, että silti vain noin 10% tavoitteesta onnistui, joka pitää varmaan pitkälti paikkansa. Kiitos tästä bloggauksesta. Tämä innostaa jatkamaan tällä tiellä ja pitämään mopon keulan pystyasennossa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Toni kommentista. Teitte kyllä uraauurtavaa työtä tuon konseptinne kanssa, toivon, että saadaan tapa levitettyä muihinkin tapahtumiin, sillä se oli liian hauskaa seurattavaa jäädäkseen ainutkertaiseksi kokemukseksi.

      Delete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...