Tuesday, April 16, 2013

Some yrityksen viestinnässä Johanna Gullichsenin silmin

Ehkä yksi yrittäjyyden parhaita puolia on se, että saa tavata uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Eräs tällaisista tuttavuuksista on tekstiilisuunnittelija Johanna Gullichsen.
Maaliskuisen lounaan äärellä juttelimme mm. Johannan uudistuneista nettisivuista (ehdotin sivuille jako-mahdollisuutta AddThis-palvelun avulla ja tuollahan se näyttää olevan:) sosiaalisesta mediasta ja siitä, miten tekniikka on muuttanut myös tekstiilien suunnittelua. Lounaspaikkamme oli sen verran meluinen, että videot piti leikata alkuperäistä lyhyemmiksi, samalla sain tilaisuuden kokeilla myös YouTuben muokkausmahdollisuuksia - tein videoista mustavalkoiset.

Mutta laitetaanpas nyt Johannat ääneen, ensimmäisessä videossa Johanna G kertoo flunssaiselle kaimalleen mm. siitä, mitä some-palveluita hän käyttää ja siitä, että aina kannattaa kokeilla, miten joku palvelu omaa yritystä palvelisi.


Toisessa videossa keskitytään Johanna Gullichsenin Facebook-sivuun (myös hänen Pariisin liikkeellään on oma sivu), joita voisi hänen mukaansa päivittää systemaattisemminkin, mutta toisaalta hän pitää myös siitä, että sivuja päivitetään fiilispohjalta. Parasta antia Facebookissa hänen yritykselleen on mm. tapahtumailmoittelu.

Johanna Gullichsen oli sitä mieltä, että useimpien yritysten, niin isojen kuin pienienkin, kannattaisi käyttää sosiaalista mediaa viestinnässään.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...