Wednesday, April 17, 2013

Miksei G+ iske Suomessa ja miten Plussaa pitäisi käyttää

Olen tavannut erittäin hyvin verkostoituneita ihmisiä tänä keväänä. Siinä missä Tom Laineella on 22 000 LinkedIn-kontaktia, Jaana Nyströmillä on noin 450 000 seuraajaa Google+:ssa. Käsittämätön määrä!

Tämän päivän videossa, jonka kuvasin jo helmikuussa, Jaana kertoo näkemyksensä siitä, miksi G+ ei ole Suomessa saanut juuri jalansijaa sekä siitä keiden kaikkien kanssa hän on päässyt hengaamaan Googlen Hangouteissa eli videochateissa.


Viime kuussa pääsin Jaanan pitämään Google+-peruskoulutukseen Jyväskylän Protomolla, jonka materiaali on tuossa alla. Parissa tunnissa saimme valtavan määrän tietoa, jota en ole vieläkään ehtinyt kunnolla sulatella. No, ensi viikko tuo tullessaan Jaanan yhteisömanari-kurssillemme, joten saan paitsi pikauusinnan koulutuksesta :).



Kerro, jos sinä olet osallisena G+-menestystarinassa tai olet bongannut sellaisen täällä Suomessa.


2 comments:

  1. Uskoisin että suurin syy tähän on se että suomalaiset some-käyttäjät eivät tajua FB:n ja G+:ssan välillä olevaa olennaista eroa. G+:ssa osallistuminen ja seuraaminen ei edellytä mitään realimailmaan perustuvaa suhdetta, ketä tahansa voi seurata ja kenen tahansa juttuja voi kommentoida ja se on koko homman ydin. Juuri pari päivää sitten LinkedIn ryhmässä (TalentPool) keskusteltiin avoimesta verkostoitumisesta ja siinä yhteydessä jotkut ihmettelivät sitä miksi jollain henkilöllä jolla on paljon kavereita FB:ssä mutta ei juuri seuraajia Twitterissä, pointtihan on se että näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Seuraaminen ei ole sama asia kuin kaveripyyntö.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luulisi, että G+-käyttäjille ero valkenee hyvin pian, mutta ehkä he eivät sitten käytä palvelua tarpeeksi pitkään eron huomatakseen?

      Delete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...