Monday, April 15, 2013

Onko organisaatiollasi kasvot somessa

Haastoin itseni alkuvuodesta ottamaan videot osaksi normaalia rutiinia. Olenkin kuvannut  YouTube-kanavalleni jo niin monta videota, että olen jäänyt "jälkeen" niiden julkaisussa. No riittääpähän juttua pitemmäksi aikaa tänne blogiinkin, julkaisuaikataulussani kun lukee "vähintään 2 bloggausta viikossa" ja välillä tulee vähän tiukkaa saada ne kasaan. Lauri jo vähän kyselikin omien haastattelujensa perään, joten tässä niistä vihdoin ensimmäinen.

Lauri Kutinlahden tapasin maaliskuussa TEK:in yritttäjyysseminaarissa, minkä jälkeen juttelimme erilaisista someen liittyvistä jutuista. Lauri on töissä eTaskussa, palvelussa, jossa kuitit viedään pilveen ja pilvestä kirjanpitäjälle. Hän vastaa eTaskun some-kanavista ja kertoi kokemuksiaan siitä, onko helpompaa käydä keskusteluja (ja osallistaa muita) ihmisenä vai yrityksenä.


Allekirjoitan Laurin mielipiteitä: yksityishenkilön on helpompi saada seuraajia kuin yrityksen, vaikka kirjoitustyyli (ja ihminen kirjoitusten takana) olisi sama. Esimerkkinä alla oleva, lokakuussa 2012 tehty vertailu kahden ylläpitämäni tilin välillä kertoo paljon: @jjanhone -tilillä oli 1332 (tänään 1584) seuraajaa, kun @piilotettuaarre oli saanut vain 262 (tänään 348) seuraajaa.  Kuitenkin puolessa vuodessa henkilöprofiilini seuraajamäärä on kasvanut 18,9%, mutta yritysprofiilin perätii 32,8%!

Päivitykset tileillä ovat osittain samoja, mutta kummassakin profiilissa on myös ihan ainutlaatuista sisältöä. @jjanhone yrittää käyttää yhä enemmän englantia (suomea käytän toki esim. @replyissä ja suomenkielisten sisältöjen jakamisessa) siinä missä @piilotettuaarre on lähes yksinomaan suomeksi.


Lauri piti hyvänä sitä, että yrityksellä olisi some-kanavassa kasvot. Minulla on sama nettinaama käytössä lähes jokaisessa some-palvelussa, Piilotetun aarteen kanavissa tyypillä on yleensä käsissään Piilotettu aarre -taulu, mutta esim. LinkedIn-yritysprofiilissa käytän myös pientä aarrearkkua.

Mitä mieltä sinä olet, onko sillä eroa, onko some-kuvakkeessa kasvot/ihmishahmo vai organisaation logo? Ja oletko nähnyt onnistuneita esimerkkejä ensiksi mainitusta? 

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...