Saturday, April 1, 2017

Kiepaus uudistuu Pinterestin avulla

Yritykseni alkuaikoina pistin pystyyn Kiepaus-konseptin, jonka tarkoitus oli jakaa kierrätykseen ja tuunaukseen liittyvää asiaa somessa. Twitterfeed-palvelun avulla linkitin suomalaisten kierrätys- ja tuunausbloggaajien juttuja Kiepauksen Facebook-sivulle (jossa on tällä hetkellä 1314 tykkääjää) ja Twitter-tilille (jolla on 315 seuraajaa). Jaoin siellä välillä myös asiakkaani Kierrätysverkon uutisia. Kiepauksella on myös ryhmätaulu Pinterestissä, johon olemme pinnanneet vuosien aikana 10 pinnaajan voimin noin 1100 aiheeseen liittyvää kuvaa/linkkiä. Kyseisellä taululla on 808 seuraajaa.

Jossain vaiheessa otin Kiepaukseen toisen ylläpitäjän, Kiertoidea-blogin Lean. Ja hyvä, että otin, sillä siinä missä itse meinaan kiireideni vuoksi unohtaa koko Kiepauksen, Lea kyllä muistuttaa minua asiasta. Viime syksynä kävi nimittäin niin ikävästi, että (muistaakseni Amazonin omistama) Twitterfeed sulki ovensa. Ilmaisia lounaitahan ei oikeasti ole. Twitterfeed tarjosi vuosien ajan niin hyvää palvelua, ettei sille löydy korvaajaa: muilla ilmaisilla palveluilla, jotka linkittävät rss-syötteitä ja somepalveluita on kaikenlaisia rajoitteita, voit esimerkiksi linkittää tiliisi vain yhden Facebook-sivun tai lisätä vain x määrän syötteitä. Kiepauksen Twitterfeed pyöritti mukisematta ehkä 70 erilaista rss-syötettä!

Muutama viikko sitten mietimme Lean kanssa mitä asialle tekisimme ja kun hän palasi tänään asiaan, keksin hätäratkaisun. Emme saa enää millään automaattisella palvelulla kymmenien blogien postauksia linkittymään sometileillemme, mutta voimme käyttää ihmisvoimaa. Linkitinkin nyt Pinterest-taulumme IFTTT:n avulla Facebookiin (joka on linkitetty Twitteriin) niin, että kaikista Kiepaus-taululle pinnatuista linkeistä menee tieto sinne.

Kiepaus-taulun uusimpia pinnauksia


Ja koska minä, Lea ja muut Kiepaus-taulun pinnaajat emme takuulla huomaa kaikkia hyviä kierrätys/tuunaus-linkkejä, kutsun nyt sinutkin pinnaamaan taulullemme. Jos Pinterest on sinulle vieras palvelu, voit tutustua siihen tämän 4 vuotta vanhan (!) esitykseni avulla.


Pinterestin alkeet from Johanna Janhonen

Laita kommentteihin linkki Pinterest-profiiliisi, niin voin kutsua sinutkin pinnaamaan taululle (kommentointi ei vaadi kirjautumista). Muista seurata itsekin ko. taulua!

Kiepaus on minun tapani vaikuttaa maailmaan, se levittää tietoa kierrätyksestä ja pyrkii avaamaan ihmisten silmiä sille, ettei kaikki vanha tai rikkinäinen ole välttämättä roskaa ja turhaa. Käsityöt ja tuunaus ovat myös erittäin hyvä tapa rentoutua ja pistää luovuus peliin. Tule sinäkin kiepahtelemaan kanssamme!

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...