Friday, June 17, 2016

Kun työntekijä pelaa LinkedInissä, työnantaja voi harmistua

Vähän aikaa sitten eräs mies totesi LinkedIn-koulutuksessani ajatuksia herättävästi: tämä näyttää ihan Facebookilta, mutta sieltä puuttuvat pelit. Ai puuttuvatko? No ei suinkaan ja siitä sainkin aiheen tämän viikon somekolumniin Suur-Jyväskylän Lehdessä. Aiheita on muuten välillä vähän vaikea keksiä, kun tuntuu, että kirjoitettuaan yli 40 somekolumnia on sanonut jo kaikesta kaiken.

LinkedIn-aihe sattuikin aika sopivasti, kun tällä viikolla uutisoitiin Microsoftin ostaneen LinkedInin, koska "yhdistelmä mahdollistaa esimerkiksi artikkelien tarjoamisen LinkedInin käyttäjille sen perusteella, minkä projektin parissa he työskentelevät. Microsoftin Office-ohjelmat taas voisivat ehdottaa LinkedInin välityksellä asiantuntijoita, jotka voivat auttaa siinä tehtävässä, jota käyttäjä on parhaillaan tekemässä."

Katri Lietsala, joka oli yksi Suomen ensimmäisiä sometutkijoita (ja myös ekojen livenä tapaamieni someasiantuntijoiden joukossa) innostui kommentoimaan kirjoitustani LinkedInissä. Ensi vuonna kymmenen vuotta täyttävän Gemilon toimitusjohtajana hän toi kommenteissaan hyvin esiin työnantajan näkökulman LinkedInin käyttöön, joten otan ajatukset talteen tänne blogiin, ennenkuin LinkedIn ne minulta taas piilottaa. (=Käyttismatskua esim. työntekijälähettiläskoulutuksiini, joissa yritän tuoda esiin mahdollisimman monia näkökulmia)


Katri Lietsala

Katri Lietsala

Mukavasti kirjoitettu. Tosin en usko, että LinkedIn-profiililla "pelaaminen" auttaa pitämään työpaikkaa yt-neuvotteluissa. Kun työntekijä päivittää ahkerasti julkisivuaan näyttämään paremmalta sosiaalisessa mediassa, se voi olla työnantajalle varoitusmerkki, että henkilö on alkanut etsiä uusia töitä, koska pelkää/tietää tulevansa irtisanotuksi tai koska on muuten vain vaihtamassa työpaikkaa ihan omasta halusta kertomatta ajatuksistaan vielä työnantajalle. Jos on myyntihommissa, oman profiilin on oltava kunnossa, pitipä pelinä tai ei. Asiakkaat käyvät katsomassa (omalla alallani yllättävänkin usein) profiilin joko ennen tapaamista tai tapaamisen jälkeen. Siinä mielessä olet ehkä oikeassa, että voi olla osa omassa työssä pärjäämistä. Pelaamista tai ei, niin LinkedIn kertoo tästä, ellei profiilissa vieraileva ole estänyt vierailutiedon näyttämistä. Tuttavaltani kuulin, että hän odottaa vierailtuaan toisen sivulla, myös toisen käyvän hänen sivullaan. Jos näin ei tee, hän pitää henkilöä passiivisena. Mielenkiintoisia juttuja, miten itse kukin kokee käyttämänsä verkkopalvelut. Kiitos, että jaoit kirjoituksesi.



Johanna Janhonen
  1. 3h

    Johanna Janhonen 

    Kiitos kommenteista Katri! Koulutettavan kommentti pelien puuttumisesta sai mut ajattelemaan sitä, miten paljon pelejä täällä oikeastaan on ja siitä sain myös tuoreen näkökulman kolumniin. :) Ja olet oikeassa siinä, että jos joku kiillottaa profiiliaan, se voi olla hälyttävä merkki työnantajalle. Mutta ehkä LinkedInistä tulee osa entistä useamman työtä.

Katri Lietsala
1h

Katri Lietsala

LinkedInin käyttö toimii jossain määrin myyntityöhön, samaa mieltä. Itse saan niin paljon yhteydenottoja alihankkijoilta eri maista, että jos se vielä kasvaa nykyisestä, pitää harkita luopumista koko palvelusta. Mielellään välttäisi spam-efektin, joka on sähköpostissa ollut vuosia. En muuten osta ulkomailta koodausta yhtään. Kaikki tehdään Suomessa ja kerron, etten osta, myös profiilissa, mutta eipä se noita massapostittajia näytä estävän. LinkedIn on huono vaihtoehto myynnin edistämiseen, jos se on ainoa paikka, jossa verkostot ja kontaktit ovat tallessa. Silloin ne jäävät henkilökohtaisiksi eivätkä näy työnantajalle, jos henkilö vaihtaakin työpaikkaa. Tosin monella työpaikallahan sama virhe on jo tapahtunut sähköpostin kanssa, jonne annetaan säilöä yhtiöllekin kuuluvat kontaktit kuin ne olisivat vain henkilön omia.


No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...