Wednesday, June 15, 2011

#Sometime2011 - ja kaikilla oli taas niin mukavaa :)

Kuten viime viikolla kerroin, viikonlopun ohjelma oli minulle vallan mieluinen. Sometimessa olin mukana perjantaina.

Tilaisuuden ensimmäinen varsinainen esiintyjä oli Tuija Aalto, joka veti hauskan yleisöä osallistavan sana-assosiaatiotempauksen. Siinä käytettiin HIIT:in kehittelemää screen.io-palvelua, joka teki Vaikutuksen isolla V:llä, hienoa että meillä tämmöisiäkin kehitellään, nyt vaan toivon että palvelu tulee laajenpaan käyttöön.

Tässä Tuijan esitys:


harjoituksen tuloskin oli tulossa nettiin, mutta en vielä bongannut minne se meni. Löytyi jo: Google Docsiin, pitää pyytää lupaa, mutta linkki löytyy tästä.

Toinen ystäväni @ minlii aka Minna Takala veti somet-tutkijoille vedetyn session, tässä hänen oma esityksensä:

,
jossa mainitaan mm. tänä keväänä perustamani LinkedIn-ryhmä SMAT - Sosiaalinen Media Akateemisessa Tutkimuksessa, josta on tullut yllättävän suosittu ja monen tutkijan kiittelemä ryhmä - sieltä on löytynyt hyödyllisiä kontakteja jo monelle :). Paikallisia tapaamisia SMAT:in ympärille voisi järjestää syksymmällä, esim. Jyväskylän alueella meitä some-tutkijoita on aika liuta, samoin Tampereella ja tietenkin pk-seudulla.

Tämän jälkeen hyppäsin paneelikeskusteluun, jossa keskusteltiin vilkkaasti somesta yrityksissä, johdattelijoina Miikka Salavuo, Juhana Kokkonen ja Janne Ruohisto :


ja päivän päätteeksi Antti Jogi Poikola, taskukaverini Jyväskylästä, kertoi GTD-metodista ja miten hän on itse sen kanssa onnistunut. Tähän täytyy selvästi perehtyä paremmalla ajalla! Antin esitystä seurannut kalamalja-keskustelu oli ihanan lohdullinen, ei sitä kaikilla muillakaan ajanhallinta ihan hanskassa ole :).


Lauantai jäi multa väliin, mutta SlideSharesta bongasin Helenen esityksen, jossa minutkin mainittiin, hauskaa :).


Eija Kalliala kertoi blogissaan taustoja paitsi Helenen esityksestä, myös Pauliina Mäkelän mielenkiintoisesta lopputyöstä:


Viime vuoteen verrattuna tapahtuma oli paisunut kuin pullataikina: yhdestä päivästä kaksipäiväiseksi, yhdestä tilasta useisiin. Tämä hieman haittasi verkostoitumista, tuntui, että tutustuin viime vuonna useampaan ihmiseen, kun tänä vuonna juttelin enimmäkseen vanhojen tuttujeni kanssa. Asiaa selittää tietysti se, että viime vuonna lähes kaikki olivat minulle uusia naamoja, nyt mukana oli tuttuja mm. #taskujkl:stä. Olisi vain pitänyt mennä mukaan esim. yrittäjien pikatreffeille, jossa olisi tunnin aikana ehtinyt jutella yli kymmenen kollegan kanssa. Ensi kerralla sitten :).

Lopuksi suosittelen lukemaan muitakin bloggauksia aiheesta:
Timo Rainio oli mukana etänä ja tapansa mukaan linkkejä keräämässä :)
JonnaKe oli paikalla lauantaina

ja sokerina pohjalle vielä Pauliinan YouTube-kanava, jolle on kerätty jo 70 videota tapahtumasta!

Iso kiitos kaikille tapahtumaa järjestäneille, teitte ison urakan! Nähdään vuoden päästä taas (ellei jo aiemmin) :).

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...