Tuesday, July 10, 2018

Instagramissa henkilöbrändäämässä

Viime vuosina olen mietiskellyt henkilöbrändäämistä yhä enenevissä määrin. Kun minä olin työnhaussa pitkän Nokia-uran jälkeen vuonna 2009, netti ei tiennyt minun ammatillisesta osaamisesta juuri mitään. Olin kyllä innostunut kuin son...tsa työstäni sisäisen somen kanssa, mutta olin antanut Nokian pelottaa itseni tietoturvaohjeillaan ja katsonut viisaammaksi, ettei työasioista kannata puhua julkisesti.

Olen tekemässä itselleni visuaalista ohjeistusta ja siihen liittyen olen haastanut itseni tekemään vähän uudenlaista, henkilöbrändiin liittyvää, sisältöä someen.

Omia kasvojani olen tähän mennessä tuonut esiin nettisivullani, LinkedInin profiilikuvassa ja visuaalisessa cv:ssäni ja Suur-Jyväskylän kolumnin profiilikuvassa, muissa somepalveluissa mulla on piirretty profiilikuva. Selfiet eivät kuulu minun tyyliini, Facebook-profiilistani löytyy minusta vain yksi valokuva, Viestintä-Pirittan Pirittan joskus CMAD:ssa ottama. Instagramista ja Pinterestistä löytyy joitakin mun kuvia, muttei paljon niistäkään.

Jos siis saisin valita, esiintyisin somessa vain piirrettynä hahmona. Mutta koska minulla on myös sellainen periaate, että pistän itseni likoon koulutuksiani varten, aloin vastikään tehdä uudenlaista sisältöä.


Sain viime vuonna usealta taholta spontaania tunnustusta henkilöbrändini visuaalisesta ilmeestä. Tänä vuonna olen tehnyt asian eteen töitä uudella tavalla ja luonut mm. eri tarkoituksiin erilaisia mallipohjia. Tässä uusin, jossa tulee esiin monia tuttuja elementtejä. Kesän aikana tarkoitukseni on hioa ilmettä lisää, jotta syksyn #henkilöbrändi-koulutuksiin ja -valmennuksiin on taas uutta annettavaa. Koulutan yleensä isojen organisaatioiden kautta, mutta mietin, löytyisikö riittävästi kiinnostusta myös kokonaisuudelle, joka olisi hinnoteltu yksityishenkilölle sopivasti (hinta ois kymppejä, ei satasia). Tiedän, että jonkun verran kiinnostuneita löytyy, mutta onko niin paljon, että koulutus olisi myös mulle kannattavaa? Laita viestiä tai kommenttia, jos olet alustavasti kiinnostunut. Jos päätän alkaa edistää asiaa, kuulet siitä uutiskirjeessäni, joten pistähän se tilaukseen: bit.ly/aarreuutiset . Ja tämä on myös mun #päivänasu-kuva #asunipiilotettuaarre-haasteeseeni. Olen brändännyt itseni tuolla itävaltalaisella huopahatulla, joihin törmää aika harvoin. Hattu taas määrittelee aika paljon mun muuta edustuspukeutumista. Oikeasti olen aika värikäs pukeutuja, mutta työkeikoilla päävärini on usein musta tai harmaa. Tylsää? Ehkä, mutta se on sitä brändäystä, haluan, että ihmisten huomio kiinnittyy itse asiaan. #johannanmatkassa #johannajanhonen #naisyrittäjiensomehaaste #piilotettuaarrehaastaa #somepeli #asiantuntijasome
A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre) on


Jotta brändini säilyy ehjänä ja tunnistettavana, tein itselleni Canvaan kuvapohjat. Kurkkaa Canvasta lisää kuviani.




Tuntuuko omien kasvojen esille tuominen näin voimakkaasti luontevalta? No ei.

Voiko siihen tottua? Näköjään voi.




Olen siis tekemässä itselleni graafisia ohjeita. Ne ovat aika valmiina päässäni, mutta nyt ajattelin dokumentoida ne myös näkyville.

Oletko sinä tehnyt itsellesi ohjeet? Minne ja millä formaatilla?




Kurvisen Jarkko puhuu usein "epäreilusta kilpailuedusta", jonka itsestään melua pitävät asiantuntijat saavat. He peittoavat usein paremmat, mutta hiljaisemmat kollegansa. Mutta mitä epäreilua itsensä brändäämisessä sitten on? Eikös jokainen voisi sen halutessaan tehdä? Ihmisiä tökkii luultavasti se, että nämä "henkilöbrändit" eivät noudata sosiaalista normia, jonka mukaan omaa häntää ei saa nostaa.

Kirjoitan lisää aiheesta huomisessa Surkkarin kolumnissa, mutta otapa sinä nyt varaslähtö:


Yksi tapa aloittaa #henkilöbrändäys'tä on googlata itsensä. Se kannattaa tehdä ns. incognito-moodissa, eli tilassa, jossa Googlen hakuhistoria ei vaikuta hakuihisi. Kokeile sitä vaikka tuttavan kännykällä tai #Chrome-selaimella valitsemalla "Uusi incognito-ikkuna". Tarkastele sitten osumiasi – ovatko ne sellaisia kuin haluat, vai piilottaisitko mielelläsi osan? Kun minä olin työnhaussa pitkän Nokia-uran jälkeen vuonna 2009, netti ei tiennyt minun ammatillisesta osaamisesta juuri mitään. Olin kyllä innostunut kuin mikäkin työstäni sisäisen somen kanssa, mutta olin antanut #Nokia'n pelotella itseni #tietoturvaohje'illaan ja katsonut viisaammaksi, ettei työasioista kannata puhua julkisesti. Nokian intrassa kyllä kirjoittelin ahkerasti. Siksi netti on pullollaan osumia nukkekotiharrastuksestani. Jippii – esitäpä siinä nyt sitten vakavasti otettavaa asiantuntijaa, jos ainoat osumat ovat jotain #leluja. Nukkekoti-Johannaa en voinut piilottaa, joten hyödynsin sitä – perustin portfoliokseni Mini treasures wikin, jonka avulla saatoin näyttää, miten hyödynnän sosiaalista mediaa kansainvälisen sivuston markkinoinnissa ja miten perustin sen ympärille yhteisöjä. Yritin saada sivuston avulla myös tuottoja, mutta huomasin, miten paljon #affiliatemarkkinointi olisi vaatinut – Pinterest löi läpi minun kannaltani pahaan saumaan. No se on toinen tarina se. Milloin sinä viimeksi googlasit itsesi? 🔎 🔎 🔎 #piilotettuaarretestaa #johannajanhonen #henkilöbrändi #googlaus #asiantuntija #asiantuntijasome #työnhaku #nettipresenssi #nukkekoti #somefi #nokia #johannanmatkassa
A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre) on


...ja googlaa itsesi!

Hauskaa henkilöbrändäystä ja tervetuloa seuraamaan, miten pistän itseni likoon!

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...