Monday, March 16, 2015

Toni Nummela haaveilee matkoista YouTuben avulla

Somen avaimet: YouTube -aiheinen sarjani jatkuu, kun ääneen pääsee tänään Toni Nummela, mies mm. SuomiTube-laskurin takaa. Kun aloin suunnitella YouTube-aiheista koulutusta, oli selvää, että halusin hänet mukaan, sillä hänellä on paitsi ainutlaatuista tietoa SuomiTubesta myös erittäin mukava tyyli esittää tietoa.

Hei Toni! Aloimme suunnitella ensimmäistä YouTube-koulutustamme vuosi sitten. Mikä on muuttunut SuomiTubessa eniten viimeisen vuoden aikana?

Kyllä suurin muutos on ollut YouTuben esiinmarssi sekä suuren yleisön tietoisuuteen että markkinointimaailmaan. Olen myös ilahtuneena seurannut kuinka pelivideoiden tekijät ovat lähteneet tubettamaan entistä yhteisöllisemmin tämän vuoden alusta alkaen. 

Olet kaivanut SuomiTubesta dataa koulutuksiamme varten ja pian pääset tonkimaan tarkemmin matkailuaiheisia videoita ja kanavia. Mitä odotat löytäväsi?

Odotan löytäväni sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Tietenkään emme pääse ulkopuolelta näkemään millaisia tuloksia videoiden avulla lopulta on saavutettu, mutta datasta irtoaa kyllä paljon muutakin hyödyllistä. On välillä myös mukavaa pureutua tietyn aiheen kanaviin ja videoihin. Odotan datasta nousevan paljon kohdennetumpia esimerkkejä, jotka eivät välttämättä erotu, kun tarkastellaan YouTubea isona massana. 

Massasta puheenollet, tässä on yksi Somen avaimissakin tutkittu kuva: millaisia erilaisia yhteisöjä suomalaiset YouTube-kanavat keskenään muodostavat.




Kun itse suunnittelet matkoja, miten hyödynnät YouTubea? Mikä on oma suosikkisi matkailuaiheisista kanavista? 

Itse olen vuoristorata- ja huvipuistofriikki. Yksi YouTube-lempikanavistani on Theme Park Review, jonka avulla pääsen kurkistamaan millaisia huvipuistoja ja laitteita maailmalta löytyy. Videoita on katsottu myös koko perheen voimin. Videoiden ansiosta listoillemme on kertynyt jo useampiakin matkakohteita, joissa vierailemme kunhan lapset vielä vähän varttuvat. Päästään nauttimaan niistä sitten koko porukka. 



Ohessa on mainitsemasi kanavan katsotuin video, jota on katsottu jo yli 13 miljoonaa kertaa, vaikka se onkin aika pitkä, lähes 14 minuuttia. Koulutuksissamme kysytään aina, kannattaako tehdä lyhyitä vai pitkiä videoita ja siihen vastaatte, että riippuu tilanteesta, pitkäkin video voi toimia ja tässä oli siitä mainio esimerkki :).

Tuben avaimia on nyt jaettu jo kolme kertaa. Mitä sinä itse olet niistä saanut?

Antoisinta on tehdä työtä osaavan porukan kanssa ja päästä kiinni käytännön haasteisiin. Jokainen koulutus on vienyt tietysti myös omaa osaamista eteenpäin. Koulutusten ansiosta olen saanut uusia kiinnostavia tuttavuuksia ja toisaalta taas päässyt kehittämään erilaisia ratkaisuja esimerkiksi datan kaivamiseen. Ne olisi jääneet tekemättä ilman konkreettista tarvetta.

Millaisen vinkin annat matkailuyrittäjälle tai -tiedottajalle, joka vielä harkitsee YouTuben käyttöönottoa? 

Ainakin kannattaa tulla tähän koulutukseen eikä jäädä enää epäröimään. Tieto- ja taitoarsenaalini on käytettävissäsi koko kolmen viikon avainreissun ajan.

Kiitos haastattelusta Toni, jutellaan lisää aiheesta Satulinnassa 8.5.2015!

Kiitos kiitos, siellä nähdään! Somen avaimet: YouTube-koulutus 
Aihe: Matkailu ja tapahtumat YouTubessa 
Aika: 24.4.–15.5.2015 
Koulutuspäivä: 8.5.2015 
Hinta: 595 € + alv 
Sijainti: Satulinna, Hirvensalmi 
Ilmoittaudu: Tästä

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...