Wednesday, September 3, 2014

Mitä asiantuntija tai yrittäjä voi oppia Jannika B:ltä

Haastattelin kesäkuussa Jannika B:tä Iskelmä festivaaleilla Himoksella ja olen sen jälkeen seurannut hänen sometustaan, erityisesti Instagramissa, jonka hän haastattelussakin mainitsi suosikkipalvelukseen.

Nyt listaan asioita, joita eri alojen asiantuntijat, yrittäjät ja markkinoijat voivat oppia häneltä.

1. Aloita bloggaus heti. Bloggaajan ei tarvitse olla valmis tähti, myös uransa alussa oleva ihminen voi kertoa "matkastaan tähtiin". Jaa työsi arkea ja kohokohtia, niiden pariin on itsekin mukava myöhemmin palata. Blogissa kannattaa ottaa kantaa alan ajankohtaisiin ilmiöihin (esimerkiksi viimeisimmässä bloggauksessaan Jannika viittaa Cheekin keikkaan).

2. Inspiroidu itseäsi kokeneemmista. Uskalla pyytää apua esikuviltasi tai tutustu heihin esimerkiksi blogihaastattelun avulla (tällä tavalla Jannika tutustui tiettävästi mieheensä Toni Wirtaseen). Sosiaalinen media, erityisesti Twitter, tekee helpoksi jutella omien idoleiden kanssa. Jannika B sai apua Kaija Koolta - kenen avusta sinä haaveilet? 
3. Verkostoidu oman alasi osaajien kanssa. Jannika on nykyään hyvin tiiviisti verkostoitunut Apulannan kanssa, mutta iloitsee siitä, kun tapaa uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Yhteismarkkinointi on viisasta muillekin kuin julkisuuden ihmisille!

4. Arvosta fanejasi (lue: asiakkaitasi, potentiaalisia asiakkaita tai ihmisiä, jotka ovat muuten vain innostuneita työstäsi). Jos joku kutoo sinulle villapaidan,ottaa sinusta hienoja valokuvia, jakaa blogikirjoituksesi, kommentoi Instagram-kuvaasi tai suosittelee palveluitasi tuttavilleen, ole kiitollinen ja näytä se, tavalla tai toisella!

    5. Mieti tarkasti somestrategiasi: mitä sosiaalisen median palveluita sinun kannattaa käyttää ja miten aikasi niiden kesken jaat. Jokaisella palvelulla on oma käyttötapansa ja tavoitat niiden kautta eri tavalla ihmisiä. Eilen kuulin asiakkaaltani, että hän seuraa päivityksiäni eniten Instagramin kautta, mikä ei ole ihan odotetuin kanava konsultin ja kouluttajan työtä tekevälle. Mene siis rohkeasti sinne missä "fanisikin" ovat.
    Ja tässä lisää Jannikan juttelua siitä, miten hän käyttää sosiaalista mediaa.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...