Thursday, March 20, 2014

LinkedInin nousu ja piilotetut päivitykset

Päivitin tällä viikolla koulutusmatskujani ja huomasin, että LinkedIn on tehnyt aikamoisen harppauksen käyttäjämäärässä: viime marraskuun jälkeen LinkedIn:iin on liittynyt 93 000 suomalaista, nyt meitä on 638 000. Suosion syyksi epäilimme epävakaata taloustilannetta, ihmisiä on paljon työttömänä tai työnhaussa ja mikä sen parempi työkalu työnhakuun olisi kuin LinkedIn.

Jaoin tämän tiedon LinkedIn-päivityksessä (ks. viereinen kuva) ja se levisikin ihan mukavasti (kuten metapäivitykset usein tekevät), päivässä sen on nähnyt yli 1250 ihmistä. 
Se, mikä minua taas vaihteeksi LinkedIn:ssä harmittaa on se, että se on jotenkin onnistunut taas piilottamaan status-päivitykset. Aiemmin ne (tai siis parin viikon ikäiset päivitykset) näkyivät myös ihmisten profiileissa mutta nyt niitä näkyy ainoastaan etusivun virrassa, eikä omiin vanhoihin päivityksiin (esim. parin kuukauden takaisiin) pääse millään käsiksi. Ainoa paikka mistä omat päivitykset näkee on tuo Who's Viewed Your Updates -kohta, jossa näkyy minulla "9" viiemeistä päivitystä (todellisuudessa näen vain 8, sillä viimeinen ei tule näkyviin vaikka kuinka kelaan). Kahdeksanneksi vanhin päivitys on 12 päivää vanha, eli ehkä LinkedIn näyttää kaikille vain 2 viikon historian? Mutta jos haluan kurkkia esim. +Hanna Takalan päivityksiä, voin löytää niitä ainoastaan omasta virrastani. Sitä, mitä omassa virrassa näytetään, voi myös vähän säätää, kuten aiemmin neuvoin.

Keksiikö joku hyvän syyn tällaiseen tiedon piilotteluun? Kaipa ne vanhat päivitykset johonkin LinkedIn:in syövereihin jäävät, vai uskooko joku, että LinkedIn tuhoaa kahta viikkoa vanhemmat päivitykset? Se, että päivitysten ikä on vain 2 viikkoa tekee niistä aikamoista kertakäyttötavaraa, sillä olisi tosi mielenkiintoista lukea niitä vanhojakin päivityksiä, kun ei niitä kenelläkään ihan hirmuisia määriä ole, verrattuna vaikka Facebookiin tai Twitteriin. Aikooko LinkedIn siis jossain vaiheessa kaupallistaa tämän datan, eli maksua vastaan voisin lukea vaikka työnhakijan koko LinkedIn-historian? Aika kieroa, jos hakija ei edes itse näkisi omia vanhoja tietojaan... Muita ajatuksia?

7 comments:

  1. Äskeinen kommentti ei latautunut, kokeillaan uudelleen. WP-tilin kautta. Oletko kysynyt LinkedIn Help Centeristä lisäinfoa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä, että nyt onnistui :). En ole kysynyt asiasta LinkedIn:ltä, teiltä vain :).

      Delete
  2. Minäkin kaipailin status päivityksiä ihmisten profiileihin ja törmäsin asiaa tutkiessani tällaiseen eli käytännössä ne on poistettu joulukuussa 2013 vähäisen käytön takia. Mobiiliappien kautta niiden näkeminen onnistuu edelleen. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan LinkedIn meinaa viedä statuspäivityksien näyttämistä. Mun mielestä ne ovat olennainen osa LI-käyttäjien profiilia ja toimintaa palvelussa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Susanna! LinkedIn on kyllä aika hukassa, kun menee poistamaan noin oleellisen osan palvelustaan, mutta ei ole eka kerta, poistihan se myös Questions ja Events -toiminnallisuudet, jotka olivat ammattilaisille todella hyödyllisiä. :P

      Delete
  3. Hukassa on. Itse tahdon uskoa, että tämä on kaikki jotain suurempaa suunnitelmaa, niin paljon potentiaalia siinä kanavassa on :) Sisältöjen roolin korostaminen ja esim SlideSharen, Pulsen, vaikuttajien ja sisällöntuotantoalustan avaaminen ovat ehdottomasti askeleita oikeaan suuntaan. Eventsin toivoisin takaisin, mutta tällä kertaa osaksi yritysivuja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin Susanna, nyt keksin syyn tähänkin piilotukseen: LinkedIn haluaa meidät bloggaamaan omalle alustalleen. Ks. https://www.linkedin.com/today/post/article/20140325164138-16119220-linkedin-tarjoaa-uuden-paikan-blogata?published=t

      Delete
  4. Siistiä, että olet päässyt testailemaan tuota jo nyt! Mäkin luin tosta, mutta ei ole vielä kutsua tullut :) Voihan se syy periaatteessa olla tossakin, mutta pidemmän päälle ei ole kovin kestävä ratkaisu. Mä ennustan profiilisivujen totaalista uudistusta, jossa statuspäivitykset on tosi isossa roolissa, Fb Timeline -tyylisesti. Kirjoitan opinnäytetyötä parhaillaan LinkedIniin liittyen, niin on nämä aiheet kovasti ollut mielessä.

    ReplyDelete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...