Wednesday, November 21, 2018

#12joulukuunpäivää eli tee sinäkin puolikas joulukalenteri

Vanha Yahoo-avatarini
Tunnustan: olen parantumaton jouluihminen ja siksi olenkin varmaan vuosien mittaan tehnyt nettiin noin parikymmentä joulukalenteria, etenkin nukkekotijoulukalentereita on syntynyt oikein urakalla.  Viime vuonna Piilotetun aarteen kuvat joulukuussa olivat aika jouluisia, mutta varsinaista kalenteria en silloin tehnyt, sillä tein silloin kuukauden mittaisen #suomikuvahaaste-tempauksen (6.11.-6.12.2017), jota parhaillaan muistelen Instagramissa. Kaksi vuotta sitten Instassa kuitenkin seikkaili #merirosvotonttu ja nyt jo kutkuttelee sen verran, että on taas aika aloittaa jouluinen seikkailu.

Aiemmista kerroista viisastuneena en nyt kuitenkaan tähtää 24 luukkuun, sillä se aiheuttaisi muiden töiden lomassa liikaa stressiä. Joulukalenterin kuuluu olla minusta hauska ja sitä hauskuutta etsin nyt uudella konseptilla, jonka nimi on #12joulukuunpäivää.

Arvaat ehkä, että idea on peräisin tästä laulusta:



Käänsin laulun nimen 12 joulupäivää kahdeksitoista joulukuun päiväksi ja vapautan näin itseni ja muut osallistujat määrittelemään itse, mitkä 12 päivää me lopulta valitsemme. Ehkä joku tekee kalenterinsa 1.12. - 12.12., ehkä joku keskittyy viikonloppuihin ja muihin vapaapäiviin, joku ehkä tekee joka toinen päivä tai satunnaisesti silloin tällöin ja kenties joku aloittaa kalenterinsa vasta neljännestä adventista ja jatkaa siitä loppiaiseen asti? Ihan sama minulle, pääasia on, ettei tästä oteta liikaa stressiä. :) Tässä versiossa on minusta kivaa sekin, että saa ihan luvan kanssa jatkaa kalenterin loppuhuipentumaa myös aaton jälkeisinä päivinä. :)


Olen testannut ajatustani jo somessa ja alustavaa kiinnostusta tuntuu olevan - ehkä muutkin pitävät 24 luukun kalentereita ihan liian uuvuttavina? Ja vaikka itse jaksaisi luukut täyttää, jaksavatko seuraajat pysyä matkassa loppuun asti?

No nyt siis kokeilen tällaista ja kalenterin teemankin olen jo keksinyt. En kerro vielä tarkemmin, mutta teema liittyy sekä jouluun että yritykseni ydinviesteihin. :)

Teemoista puheenollen, annan nyt puheenvuoron Satu Konstille (joka on työnhakija ja keikkapappi Jyväskylän seurakunnassa), joka kommentoi ideaani LinkedInissä näin:

Teologina minusta olisi joskus hienoa nähdä, että joku oivaltaisi käyttää joulun monitahoista ja monipuolista symboliikkaa viestinnässä. Joulu käsittelee isoja teemoja: lapsen odottamista, isän roolia, perhettä, sukua yhteiskuntaa veroluetteloineen, myös pakolaisuutta, valtavaa epävarmuutta itsenäisyyspäivästä avautuu koko maamme historia, Lucian päivästä suomenruotsalaisuus ja valon tuominen välittäminen jne. Mikä hienointa näiden isojen ja vaikeiden teemojen päällä on toivo ja rakkaus. Sekä joulupukki joka haluaa olla hyvä ja antaa lahjoja ilman ansiota ja kiitollisuuden velkaa. Jos kevennystä 24-25 kalenteriin etsii voisi myös lähestyä joulun odotusta viikon jaksoissa (viikon teema) tai eri teema päivien kuten itsenäisyyspäivää tai Lucian päivän kautta. Tuohon joulun jälkeen niin loppiainen 6.1. on itseasiassa joulu tiivistetysti, joten kyllä jouluiset ajatukset sopivat hyvin vielä tammikuun alkuun. Eikä tätä edes tarvitse ajatella hengellisesti, joulun teemat on ihmisten arjessa ja juhlassa joka tapauksessa.

Onko sinulla jo idea joulukalenteriin tai tähän minun versioon, puolijoulukalenteriin? Vai teetkö kenties neljän luukun adventtijoulukalenterin tai jonkun muun erilaisen version?

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...