Friday, February 16, 2018

Mitkä syyt saavat ihmiset seuraamaan yritystilejä Instagramissa?

Jo usean vuoden ajan olen kysellyt ihmisiltä siitä, miten he käyttävät Instagramia. Viime kuussa kävin kertomassa tutkimuksistani Ylen Ykkösen uudessa ohjelmassa, Kulttuuriykkösessä.


Haastattelua varten kävin pitkästä aikaa läpi vastaukset ja päivitin aiheeseen liittyvät diani.



Olen nyt valmistelemassa Canva-koulutusta, jossa esittelen Canvan mahdollisuuksia. Canvalla voi tehdä vaikka kivoja Instagram-kuvia, mutta myös paljon muuta, kuten vaikka infografiikoita.

Koulutusta varten tarvitaan tietysti esimerkkejä. Canvan vahvuus on helppokäyttöisyydessä ja nopeudessa, ja plussaa saa kai siitäkin, ettei koneelle tarvitse asentaa mitään, kuvaeditori kun sijaitsee joko netissä tai appsissa. Somekuvia pystyy tekemään muutamassa minuutissa, mutta infograafin tekoon saa varata pidemmän ajan, onhan siinä paljon enemmän mietittävää, lähtien nyt vaikka siitä, minkä asian haluaa visualisoida, miksi ja kenelle.

No esimerkiksi valikoitui nyt osa Instagram-kyselyä, eli se, mitkä ovat vastaajien mielestä tärkeimmät syyt yritystilien seuraamiseen Instagramissa. Jos vertaat sitä, miten olen kertonut saman asian yllä olevassa esityksessä ja miten sen esitän tässä, huomaat varmaan sen, mikä infografiikan vahvuus on.


Ja jos kiinnostuit
a) Instagram-kyselyni tarkemmista tuloksista
b) kyselyyn perustuvista koulutusistani tai työpajoistani
c) Canva-koulutuksesta tai
d) infografiikkatyöpajasta,

tiedät kyllä mitä tehdä. :)

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...