Saturday, December 10, 2016

3 vuotta Wikimedia Suomen hallituksessa, mitä jäi käteen?

Wikimedia Suomi ry piti juuri syyskokouksen, jossa valitsimme uuden hallituksen. Jäädessäni itse pois hallitustyöstä halusin muistella sitä, mitä kolmeen viime vuoteen on mahtunut.

Tutustuin Wikimedia-liikkeeseen vuonna 2010 vieraillessani Puolassa Wikimania-konferenssissa. Nähtyäni Wikipedian perustaja Jimmy Walesin ja satoja wikipedistejä sain jonkinlaisen herätyksen itsekin. Tutustuin Puolassa Teemu Leinoseen, joka toimii Wikimedia-säätiön neuvonantajana. Vuonna 2013 haastattelin häntä Wikit Suomessa -selvitykseen ja hän kertoi siitä, että Wikimedia Suomen toiminta oli aktivoitunut ja että minunkin kannattaisi siihen tutustua. Koska halusin perehtyä Wikipedian ja Wikimedian toimintaan entistä paremmin, sekä omasta mielenkiinnostani että siksi, että saisin Wikipedia-koulutuksiini syvällisempää sisältöä, liityin yhdistykseen samana vuonna. Ensimmäisessä syyskokouksessa kolme vuotta sitten kerroin halukkuudestani liittyä hallitukseen ja tulin myös valitukseksi.

Ensimmäinen vuosi hallituksessa meni Wikimedia-maailmaan tutustumiseen. Huhtikuussa 2014 osallistuin Berliinissä Wikimedia-konferenssiin, johon osallistui eri maiden chaptereita. Osa chaptereista toimii vapaaehtoisvoimin, kuten Suomenkin yhditys tällä hetkellä, osassa taas on palkattua henkilökuntaa. Berliini on vakiintunut Wikimedia-konferenssin pitopaikaksi siksi, että siellä on kaikista suurin chapter (poislukien tietysti Yhdysvalloissa toimiva säätiö). Kirjoitin Wikimedian organisaatiosta Wikimedia Suomen blogiin sekä Suur-Jyväskylän Lehteen. Elokuussa osallistuin Wikimaniaan Lontoossa. Ennen Wikimaniaa osallistuin myös Wikipedia-kouluttajien koulutukseen, joka on auttanut minua myös muiden koulutusteni suunnittelussa. Wikimaniasta jäi käteeni myös kasa haastatteluja YouTube-kanavalleni.

Toisena hallitusvuotenani minusta tuli hallituksen sihteeri. Hallituksen kokouksien määrä lähes tuplaantui toisena vuonna, eli siinä missä vuonna 2014 pidimme 10 kokousta, vuonna 2015 niitä oli jo 18. Sihteerinä minulla meni paljon aikaa kokousten valmisteluihin ja pöytäkirjojen kirjoittamiseen, minkä lisäksi aloin syksyllä 2015 kirjoittaa noin kerran kuukaudessa uutiskirjettä. Helmikuussa 2015 perustin Facebookiin Wikipedian ystävät -ryhmän, jonka "tarkoitus on vaihtaa Wikipediaan liittyviä vinkkejä, uutisia ja kuulumisia." Ryhmä on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille, eli se ei ole varsinaisesti Wikimedia Suomen ryhmä, mutta olemme käyttäneet sitä paljon uutistemme levittämiseen. 

Kolmantena vuonna en ison työmäärän vuoksi ollut enää halukas sihteeriksi, vaan minusta tuli yhdistyksen "tiedottaja", joka oli uusi rooli hallituksessa. Kokousten määrä ei tänäkään vuonna ole vähentynyt, kokouksia oli 19 ja osallistuin niistä suureen osaan. Tiedottajana tehtäväni oli lähinnä kirjoittaa uutiskirjeitä sekä auttaa tapahtumamarkkinoinnissa. Tapahtumia onkin riittänyt, sillä Wikimedia Suomi oli mukana lukuisissa Wikipedia-talkoissa. Itse olin Siffin Wiki-illassa keväällä ja syksyllä sekä viime kuussa Keuruun museolla.


Wikimedia-tiedotusta olen tehnyt Facebook-sivumme lisäksi omilla tileilläni käyttäen #wikipediafi ja #wikimediafi -häsiä. Olen iloinen siitä, miten blogimme käyttöaste on vuosien kuluessa lisääntynyt ja miten olemme saaneet uusia tahoja kiinnostumaan Wikipedia-tapahtumista. Wikipedia-tietoisuutta olen nostanut myös Suur-Jyväskylän Lehden kolumneissani:


Vuosien varrella minulta on luonnollisesti kysytty lukuisia kertoja Wikipedia-koulutuksista. Aina ei ole ollut selvää, kysytäänkö asiaa minulta yrittäjänä vaiko Wikimedia Suomen hallituksen jäsenenä. Yhdistyksen jäsenet ja työntekijät (silloin kun meillä sellaisia oli) ovat välillä pitäneet ilmaisiakin koulutuksia, mutta minä linjasin roolini niin, että hallitustyöni oli kokouksiin ja tiedottamiseen liittyvää, mutta kouluttamisesta halusin palkkion, kaikkea en voi enkä halua tehdä ilmaiseksi. Asia oli hieman kuuma peruna yhdistyksessämme, mutta tänä vuonna saimme viimein päätöksen asiasta ja teimme wikiimme listan Wikipedia-kouluttajista, johon kuka tahansa voi itsensä lisätä.

Tällä viikolla kerroin hallituksen kokouksessa, etten halua enää jatkaa hallituksessa, sillä se vie liikaa aikaa, kokouksiin osallistuminen on pois perheeltäni ja tiedottamiseen kuluva aika taas pois asiakkailtani, CMADFI-tapahtumalta ja yritykseltäni.

Vuodet Wikimedia Suomessa ovat opettaneet minulle paljon paitsi Wikipediasta ja siihen liittyvistä ominaisuuksista ja projekteista ja Wikimedia-liikkeestä, mutta myös yhdistystyöstä ja vapaaehtoistyöstä yleensä. Innolla odotan jo ensi vuotta, jolloin vapaa-aikani ehkä vähän lisääntyy ja saan taas itse päättää, mihin Wikipediaan liittyviin asioihin vapaa-aikaani käytän. Ehkä minulle jää taas myös aikaa omille wikeilleni?

Muistelen suurella lämmöllä kaikkia niitä ihmisiä, joihin olen hallitusvuosien aikana tutustunut sekä siihen, mitä kaikkea olen heiltä oppinut. Toivotan myös onnea uudelle hallitukselle, pitäkää Wikimedia Suomen lippua korkealla! Yhdistyksen jäsenenä osallistun toimintaan varmaan jatkossakin jollain vähän pienemmällä panoksella.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...