Friday, January 23, 2015

#CMADFI 2015 järjestetään taas yhteisöllisesti

Oi! Enää kolme yötä ja sitten meillä on jou... CMADFI-tapahtuma, jota moni on oikeasti odottanut yhtä paljon kuin lapset joulua.

Tilaisuuden alussa kerron, miten tapahtuma tällä kertaa järjestettiin, mutta aion jakaa esityksen teille jo nyt. :) Tapahtuma on kasvanut vähän varkain aika isoksi jutuksi, en minä tällaisesta osannut kolme vuotta sitten haaveilla. Kun kerron siitä ammatikseen tapahtumia järjestäville he nostavat hattua:
"Vau, todella hienoa, että joihinkin tapahtumiin on vielä noin kova tunku."
"Tehän ootte suositumpia kuin Slush!"
No se oli jo vähän liioiteltua, mutta on meillä jotain yhteistä Slushin kanssa: meidän molempien suosion salaisuus on yhteisöllisyydessä. Yhteisön kasvattamiseen menee aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos palkitsee.

Tässä muutama poiminta Twitteristä tältä viikolta.

Ohjelmamme kiinnostaa:
CMADFI:sta nähdään jopa unia:

Ja sitä sponsoroidaan ilolla:
Päästiin Twitterissä pinnalle jo keskiviikkona, yhtä aikaa Ylen Kioskin kanssa - meitä muuten yhdistää sama kotisivualusta, Flockler :).
Olen muuten tehnyt vähän uudenlaista tapahtumamarkkinointia Instagramissa ja siirtänyt sitä sitten IFTTT:n avulla Twitteriin. Katsotaan ehdinkö tehdä tällaiset kaikista esiintyjistä:

Jos tulet CMADFI:in maanantaina, niin tulehan moikkaamaan minua, on aina kiva saada nettitutuille kasvot! Etäosallistujille striimaamme koko päivän ja kysymyksille varatun #cmadfikysyn-häsän avulla tekin pääsette esittämään esiintyjille kysymyksiä.

 

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...