Monday, April 16, 2012

Some tapahtumanjärjestäjän apuna

Viime viikon koulutuksissa kerroin paitsi LinkedIn:stä myös siitä, miten sosiaalisen median palveluita käytetään tapahtuman järjestämisessä, ei vähiten siksi, että eräs koulutukseni oli tilattu nimenomaan tapahtumien järjestäjille. Yleensä Organisaatio @ some -koulutukseni on suunnattu jollekin tietylle organisaatiolle, jolloin teen heille oman "benchmarkkauksen", eli pienen analyysin siitä, miten organisaatio ja sen kilpailijat somessa pärjäävät:
Tällä kertaa kuulijat tulivat siis eri organisaatioista, joten voin jakaa teillekin osan esityksestä, eli tässä noin puolet koulutuksen "Somen mahdollisuudet tapahtuman järjestämisessä" -osiosta:
Eräs toive koulutusta varten oli, että kertoisin miten QR-koodeja voisi niissä käyttää. Osallistun ylihuomenna Jyväskylässä järjestettävään AgileJkl-konferenssiin, josta sain juuri tervetuloa-viestin, jossa opastettiin mm. parkkeerauksesta. Sähköposti päättyi mielenkiintoisesti:
PS: Suosittelemme asentamaan QR-koodilukijan kännykkääsi. Esim. QR
Reader, Google Goggles ja BeeTagg toimivat hyvin. Siitä voi olla
hyötyä tapahtuman aikana. Se saattaa jopa tehdä sinusta iTuotteen
onnellisen omistajan. Lisätietoa luvassa keskiviikkona!
Jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää :).

Järjestätkö sinä tapahtumia somen avulla? Kerro esimerkkejä!

2 comments:

  1. Agilejkl:ssä QR-koodia käytettiin näin: ihmisten nimilappuihin oli tulostettu henkilökohtaiset QR-koodit ja se, joka sai luettua eniten muiden koodeja sai palkinnon. Paikalla oli ehkä 200 henkeä ja voittaja sai skannattua heistä 58. Jännä kokeilu, mutta vähän paremmin sen olisi vielä voinut ohjeistaa, sillä minäkin jätin osallistumatta sen vuoksi, etten tiennyt missä aktivointikoodi oli.

    ReplyDelete
  2. TTT eli Tampereen Työväen Teatteri taas käytää QR-koodia oman iPhone/Android-appsinsa latauslinkin jakamiseen (käytetään lehtimainonnassa, julisteissa). Sovelluksen avulla taas voi esim. ostaa teatterilippuja.

    ReplyDelete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...